Onko "pakko" antaa anteeksi toipuakseen itse?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja LepikonHeta
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Eli pääsimme asiassa yksimielisyyteen. Asian "ylipääsyyn" ei tarvita anteeksiantoa mutta jos siihen pystyy, se voi helpottaa ja nopeuttaa asian käsittelyä.

Käy kateeksi teitä jotka pystytte antamaan anteeksi. Aikuisuuden kynnyksellä pyörin vuosia vihan ja raivon vallassa ennenkuin pystyin hyväksymään asiat. Ikinä en tule antamaan anteeksi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ÄitiysLomalainen:
Anteeksianto = puhtaalta aloitus ko ihmisen kanssa. Eli asia on jätetty menneisyyteen ja sitä ei enää vatvota muuta kuin "fakta tasolla". Näin se voisi olla?

jotain näin. Ja tosiaan että se anteeksi anto ei taroita että hyväksyy teon! Ei missään nimessä.
Ja mun mielestä se anteeksi anto on ehkä henkilökohtanen juttu, ei niin että mennään sanomaan tekijälle, et ei se mitään on annettu anteeksi.
En siis ikinä kaveeraisi läheisen murhaajan tai raiskaajani kanssa.

Ja se anteeksi anto ei tarkoita sitä, siis kenenkään ei tarvitse tekijän kanssa kaveerata jotta pääsisi asian yli, toki näin voi tehdä,

Mutta se on tosiaan se oman pään sisällä tapahtuva juttu.

Eli anteeksi annettu, mutta tekoa ei tavitse hyväksyä.
jos joku käyttäs hyväksi mun lasta, en tiedä miten antaisin anteeksi. En koskaan ihmiselle ja olisi ystävä mutta en tiedä miten sen tekisin edes päänsisällä.
Toisaalta se olisi pakko jotta lapsikin voisi elää tervettä elämää.

 
Alkuperäinen kirjoittaja ÄitiysLomalainen:
Anteeksianto = puhtaalta aloitus ko ihmisen kanssa. Eli asia on jätetty menneisyyteen ja sitä ei enää vatvota muuta kuin "fakta tasolla". Näin se voisi olla?

Näin minä sen ymmärrän. Siksi anteeksi ei tarvitse antaa aina. Mutta asiat pitää silti hyväksyä vaikka ei antaisikaan anteeksi.
 
RR: Silloin voi olla kyse siitä että: "Haluaisin antaa anteeksi.. mutta en pysty koska toinen ei edes myönnä asiaa". Kyse ehkä pystymisestä tai pystymättömyydestä. Mä uskon että jokaisella ihmisellä on eri taso johon asti pystyy antamaan aidosti anteeksi asioita ja kaikkea ei siis vain voi antaa anteeksi. Sitten pitää antaa ehkä itselleen anteeksi se että hyväksyy toisen elämäänsä siitäkin huolimatta ettei ole antanut tälle anteeksi.

Nyt en tiedä sanoinko mitenkään niin että mut ymmärretään oikein...
 
Alkuperäinen kirjoittaja RouvaRajatapaus:
Sellaista mietin että miten voi antaa anteeksi ja jatkaa puhtaalta pöydältä, jos toinen ei edes myönnä tekojaan? Siis esim jos lapsuudessa on kokenut jotain pahaa, ja tekijä ei myönnä tälläistä tapahtuneen?

ei mun raiskaaja sitä koskaan myöntänyt eikä tuomittu.
Mutta jos en ois menny eteen päin ja "antanut anteeksi" velloisin vihassa vieläkin

ei se ihminen tiedä että olen "antanut anteeksi" eikä tarvitsekkaan, koska mulla ei ole tarvetta kaveerata ihmisen kanssa joka pystyy vastaaviin tekoihin.

Eli kyllä psykologisessa mielessä se anteeksi anto on jotain oman pään sisällä tapahtuvaa. Eli hyväksyy kohtalonsa, ei kanna vihaa ja inhoa kyseistä ihmistä kohtaan niin että se haittaa omaa elämää.
Asiaa ei tarvitse hyväksyä tai siis tekoa.

Eli en tiedä onko anteeksi anto oikea sana vai mikä. Mutta se vihasra irti päästäminen ja asioiden vatvomisen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ÄitiysLomalainen:
RR: Silloin voi olla kyse siitä että: "Haluaisin antaa anteeksi.. mutta en pysty koska toinen ei edes myönnä asiaa". Kyse ehkä pystymisestä tai pystymättömyydestä. Mä uskon että jokaisella ihmisellä on eri taso johon asti pystyy antamaan aidosti anteeksi asioita ja kaikkea ei siis vain voi antaa anteeksi. Sitten pitää antaa ehkä itselleen anteeksi se että hyväksyy toisen elämäänsä siitäkin huolimatta ettei ole antanut tälle anteeksi.

Nyt en tiedä sanoinko mitenkään niin että mut ymmärretään oikein...

mutta kaikkia ei tarvitse hyväksyä elämäänsä. Eli kaikkia ihmisiä et tarvitse elämääsi. Eli siis riippuu kuka tekijä on.
 
Alkuperäinen kirjoittaja niisk:
Alkuperäinen kirjoittaja ÄitiysLomalainen:
RR: Silloin voi olla kyse siitä että: "Haluaisin antaa anteeksi.. mutta en pysty koska toinen ei edes myönnä asiaa". Kyse ehkä pystymisestä tai pystymättömyydestä. Mä uskon että jokaisella ihmisellä on eri taso johon asti pystyy antamaan aidosti anteeksi asioita ja kaikkea ei siis vain voi antaa anteeksi. Sitten pitää antaa ehkä itselleen anteeksi se että hyväksyy toisen elämäänsä siitäkin huolimatta ettei ole antanut tälle anteeksi.

Nyt en tiedä sanoinko mitenkään niin että mut ymmärretään oikein...

mutta kaikkia ei tarvitse hyväksyä elämäänsä. Eli kaikkia ihmisiä et tarvitse elämääsi. Eli siis riippuu kuka tekijä on.

ja joskus tekijä on tuntematon.
Eli siihen perustelen että anteeksi anto on jotain oman pään sisällä ei tekijän ja uhrin välinen välttämättä
 
höh, ettekste nyt tajua?
On asioita, joita ei vaan voi antaa anteeksi, eikä mun mielestä saakaan antaa. Miksi siitä huolimatta ei voisi olla onnellinen?

Ja jos nyt aletaan pohtimaan syvemmin, mitä se anteeksi antaminen opettaisi tälle pahantekijälle? No, eihän sen tarvitsisi sitä edes tietää, mutta jotkut ihmiset haluaa kertoa sen henk.koht. tälle pahantekijälle.
Se on kuitenkin tosi pieni osa, jotka päättää kääntää elämänsä suuntaa ja jättää rikollisen elämänsä.
Voisko siis antaa oikeasti anteeksi mielessään sellaiselle, joka ehkä viikon kuluttua uusii tekonsa? Eikä kadu?


 
Alkuperäinen kirjoittaja RouvaRajatapaus:
Sellaista mietin että miten voi antaa anteeksi ja jatkaa puhtaalta pöydältä, jos toinen ei edes myönnä tekojaan? Siis esim jos lapsuudessa on kokenut jotain pahaa, ja tekijä ei myönnä tälläistä tapahtuneen?

Tässähän se koko anteeksiantamisen Iso Jippo onkin! Anteeksi voi antaa, vaikka toinen ei edes myönnä tekojaan.

En minäkään tuota ymmärtänyt ensin, mutta niin se vain on. Asia kun pitää ajatella sitä kautta, että löytää ymmärryksen miksi joku on tehnyt väärin sinua kohtaan. Tekijän oma paska lapsuus nyt vaikka esimerkkinä. Tai vaikka jokin mielenterveyden härö. Se paha teko tulee ymmärrettäväksi (muttei hyväksyttäväksi) ja sitä kautta sen teon/teot voi antaa anteeksi.

TÄRKEIN pointti tosiaan on se, että anteeksianto ei tarkoita samaa kuin että hyväksyisi teot.
 
Alkuperäinen kirjoittaja niisk:
Alkuperäinen kirjoittaja RouvaRajatapaus:
Sellaista mietin että miten voi antaa anteeksi ja jatkaa puhtaalta pöydältä, jos toinen ei edes myönnä tekojaan? Siis esim jos lapsuudessa on kokenut jotain pahaa, ja tekijä ei myönnä tälläistä tapahtuneen?

ei mun raiskaaja sitä koskaan myöntänyt eikä tuomittu.
Mutta jos en ois menny eteen päin ja "antanut anteeksi" velloisin vihassa vieläkin

ei se ihminen tiedä että olen "antanut anteeksi" eikä tarvitsekkaan, koska mulla ei ole tarvetta kaveerata ihmisen kanssa joka pystyy vastaaviin tekoihin.

Eli kyllä psykologisessa mielessä se anteeksi anto on jotain oman pään sisällä tapahtuvaa. Eli hyväksyy kohtalonsa, ei kanna vihaa ja inhoa kyseistä ihmistä kohtaan niin että se haittaa omaa elämää.
Asiaa ei tarvitse hyväksyä tai siis tekoa.

Eli en tiedä onko anteeksi anto oikea sana vai mikä. Mutta se vihasra irti päästäminen ja asioiden vatvomisen.
:hug:

Kyllä mä varmaan jollain tasolla "hyväksyn" tapahtumat. Mutta luulen silti että lopun ikääni tunnen vihaa äitiäni kohtaan. Tuohon ei liity pelkästään äitini väkivaltaisuus mua kohtaan, vaan myös kaikki ne temput mitä hän on sisarruksilleni tehnyt. En silti vatvo noita päivittäin, enkä edes viikottain, hyvä jos edes kuukausittain käy mielessä. Eli kai mä olen jollain tavalla päässyt silti yli.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kisulit:
Voisko siis antaa oikeasti anteeksi mielessään sellaiselle, joka ehkä viikon kuluttua uusii tekonsa? Eikä kadu?

Mun mielestä sä olet tuolla kysymyksenasettelulla aika hakoteillä koko anteeksiantamisen kanssa.

Anteeksiantamisella kun on tekemistä oikeastaan vain ihan oman itsensä kanssa. Toki olisi hyvä -ja joskus erittäin tarpeellista- että tekijä ymmärtää tehneensä väärin. Mutta tärkein juttu tapahtuu oman pään sisällä kun pystyy antamaan anteeksi.

Edelleen anteeksi antaminen ei ole sama asia kuin sen teon hyväksyminen!
 
Alkuperäinen kirjoittaja ÄitiysLomalainen:
RR: Silloin voi olla kyse siitä että: "Haluaisin antaa anteeksi.. mutta en pysty koska toinen ei edes myönnä asiaa". Kyse ehkä pystymisestä tai pystymättömyydestä. Mä uskon että jokaisella ihmisellä on eri taso johon asti pystyy antamaan aidosti anteeksi asioita ja kaikkea ei siis vain voi antaa anteeksi. Sitten pitää antaa ehkä itselleen anteeksi se että hyväksyy toisen elämäänsä siitäkin huolimatta ettei ole antanut tälle anteeksi.

Nyt en tiedä sanoinko mitenkään niin että mut ymmärretään oikein...
Kyllä mä varmaan ymmärrän mitä sä tarkoitat. :) Varmaan se menee jotakuinkin noin. Paitsi että mun tapauksessa tämä ihminen ei kuulu mun elämääni. Ja sen olen hyväksynyt, siis ettei tää ihminen kuulu, tai tule kuulumaan mun elämääni.

 
Alkuperäinen kirjoittaja Isä -:
Alkuperäinen kirjoittaja Kisulit:
Voisko siis antaa oikeasti anteeksi mielessään sellaiselle, joka ehkä viikon kuluttua uusii tekonsa? Eikä kadu?

Mun mielestä sä olet tuolla kysymyksenasettelulla aika hakoteillä koko anteeksiantamisen kanssa.

Anteeksiantamisella kun on tekemistä oikeastaan vain ihan oman itsensä kanssa. Toki olisi hyvä -ja joskus erittäin tarpeellista- että tekijä ymmärtää tehneensä väärin. Mutta tärkein juttu tapahtuu oman pään sisällä kun pystyy antamaan anteeksi.

Edelleen anteeksi antaminen ei ole sama asia kuin sen teon hyväksyminen!

Nyt isä osu naulan kantaan. Nimenomaan itsensä takia annetaan anteeks, sillä onko se toinen ihminen enää edes elossa ei ole mitään merkitystä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kisulit:
höh, ettekste nyt tajua?
On asioita, joita ei vaan voi antaa anteeksi, eikä mun mielestä saakaan antaa. Miksi siitä huolimatta ei voisi olla onnellinen?

Ja jos nyt aletaan pohtimaan syvemmin, mitä se anteeksi antaminen opettaisi tälle pahantekijälle? No, eihän sen tarvitsisi sitä edes tietää, mutta jotkut ihmiset haluaa kertoa sen henk.koht. tälle pahantekijälle.
Se on kuitenkin tosi pieni osa, jotka päättää kääntää elämänsä suuntaa ja jättää rikollisen elämänsä.
Voisko siis antaa oikeasti anteeksi mielessään sellaiselle, joka ehkä viikon kuluttua uusii tekonsa? Eikä kadu?

no sitähän taisin sulle kirjottaakin että ihmisillä on niin erikäsitys siitä anteeksi annosta.
Eli mä kun olen "antanut anteeksi" raiskaajalleni, en siis enään vello vihassa ja kiukussa.
En koskaan hyväksy hänen tekoaan. Hän vei monta asiaa ja monta vuotta elämästäni, edes myöntämättä koko tekoaa.

Kun viimeksi näin hänet manasin hänet alimpaan helv. Mutta sen jälkeen helpotti, sain sanottua mitä mieltä olen asiasta ja jotenkin "annoin anteeksi" lainaus merkeissä juurikin siksi että tätä anteeksi antoa en rinnasta siihen että joku on rikkonut mun rakkaan esineen ja annansen anteeksi kun hetken on kiukuttanut.

Ja mitä nyt noilla psykologeilla ja psykiatreilla hyppäsin niin he anto ymmärtää että anteeksi anto on juuri sitä että tavallaan hyväksyy että asia on tapahtunut, päästää irti vihasta ja kiukusta ja tuskasta.
Siltikään en koskaan hyväksy mitä hän teki en koskaan.
Se teko on väärä katsoi asiaa mitlä kantilta tahansa eikä koskaan hyväksyttävää millään perusteella.

Mutta jos nyt näkisin sen,,, en tiedä mitä ajattelisin, varmaan olisin hänen yläpuolella, en huutaisi vaan kävelisin arvokkaasti ohi. Täysin varma en voi olla koska hän ei kuulu samaan ystävä piiriin.

Eli mulle anteeksi anto traumaattisissa tapahtumista on sitä että hyväksyy että tämä on tapahtunut, antaa vihan olla (siksikö puhutaan anteeksi antamisesta kun ei kanna vihaa koko ajan?)

toki kun välillä tajuan taas että miten rasikaus minuun vaikutti ja miten se vieläkin vaikuttaa esim. synnytys, tytön saaminen jne.
eli en todellakaan näissä tilanteissa enkä koskaa ajattele hänestä hyvää. Joskus asia tulee mieleen mutta se ei enään tunnu niin pahalta kun ennen enkä ala tuntemaan suunnatonta vihaa.
Mutta loppuelmän se muhun vaikuttaa ja tottakai en sitä hyväksy, että joku tekee toiselle niin hirveitä.

Mutta niin... mitä se anteeksi anto on näissä tapauksissa. Se ei taida tarkoittaa olkapäälle taputusta ja kaveerausta. tai seurauksista karkaamista...

 
Alkuperäinen kirjoittaja Isä -:
Alkuperäinen kirjoittaja Kisulit:
Voisko siis antaa oikeasti anteeksi mielessään sellaiselle, joka ehkä viikon kuluttua uusii tekonsa? Eikä kadu?

Mun mielestä sä olet tuolla kysymyksenasettelulla aika hakoteillä koko anteeksiantamisen kanssa.

Anteeksiantamisella kun on tekemistä oikeastaan vain ihan oman itsensä kanssa. Toki olisi hyvä -ja joskus erittäin tarpeellista- että tekijä ymmärtää tehneensä väärin. Mutta tärkein juttu tapahtuu oman pään sisällä kun pystyy antamaan anteeksi.

Edelleen anteeksi antaminen ei ole sama asia kuin sen teon hyväksyminen!

en sanonut niin! Ja olen sitä mieltä, että anteeksi ei tarvitse edes yrittää antaa. Ja silti voi jatkaa elämää.

 
Alkuperäinen kirjoittaja Isä -:
Alkuperäinen kirjoittaja RouvaRajatapaus:
Sellaista mietin että miten voi antaa anteeksi ja jatkaa puhtaalta pöydältä, jos toinen ei edes myönnä tekojaan? Siis esim jos lapsuudessa on kokenut jotain pahaa, ja tekijä ei myönnä tälläistä tapahtuneen?

Tässähän se koko anteeksiantamisen Iso Jippo onkin! Anteeksi voi antaa, vaikka toinen ei edes myönnä tekojaan.

En minäkään tuota ymmärtänyt ensin, mutta niin se vain on. Asia kun pitää ajatella sitä kautta, että löytää ymmärryksen miksi joku on tehnyt väärin sinua kohtaan. Tekijän oma paska lapsuus nyt vaikka esimerkkinä. Tai vaikka jokin mielenterveyden härö. Se paha teko tulee ymmärrettäväksi (muttei hyväksyttäväksi) ja sitä kautta sen teon/teot voi antaa anteeksi.

TÄRKEIN pointti tosiaan on se, että anteeksianto ei tarkoita samaa kuin että hyväksyisi teot.
Kyllä mä tavallaan ymmärrän että miksi mun äitini on sellainen mikä on. Mutta silti en hyväksy tekojansa, varsinkin kun ne vaan jatkuu ja jatkuu. Vaikkakaan kyse ei ole enää fyysisetä väkivallasta, vaan esim tekee sisarruksistani humalassa perättömiä lastensuojeluilmoituksia, ihan vain kiusallansa, niin on sanonut.

Ja tuosta mielenterveysongelmasta. Entäs sitten jos tyyppi on skitsofreenikko joka ei suostu hoitoon, eikä syö lääkkeitänsä. Ja aika-ajoin tekee paljonkin kiusaa, milloin mitäkin. Kokoajan saa olla varpaisillaan että mitä seuraavaksi keksii. Onko oikeutettua että mä en anna anteeksi hälle, tai siis hyväksyä tekojaan, vaikkakin on sairas ihminen. :ashamed: Tästäkin pitäisi kertoa vähän enemän taustatietoja. Mutta pitääkö siis jaksaa hänen temppuilunsa, sillä varjolla että hän on sairas?

Tää aloitus on aika terapeuttinen mulle, olen joutunut pohdiskelemaan paljonkin näitä asioita.

 
Alkuperäinen kirjoittaja RouvaRajatapaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Isä -:
Alkuperäinen kirjoittaja RouvaRajatapaus:
Sellaista mietin että miten voi antaa anteeksi ja jatkaa puhtaalta pöydältä, jos toinen ei edes myönnä tekojaan? Siis esim jos lapsuudessa on kokenut jotain pahaa, ja tekijä ei myönnä tälläistä tapahtuneen?

Tässähän se koko anteeksiantamisen Iso Jippo onkin! Anteeksi voi antaa, vaikka toinen ei edes myönnä tekojaan.

En minäkään tuota ymmärtänyt ensin, mutta niin se vain on. Asia kun pitää ajatella sitä kautta, että löytää ymmärryksen miksi joku on tehnyt väärin sinua kohtaan. Tekijän oma paska lapsuus nyt vaikka esimerkkinä. Tai vaikka jokin mielenterveyden härö. Se paha teko tulee ymmärrettäväksi (muttei hyväksyttäväksi) ja sitä kautta sen teon/teot voi antaa anteeksi.

TÄRKEIN pointti tosiaan on se, että anteeksianto ei tarkoita samaa kuin että hyväksyisi teot.
Kyllä mä tavallaan ymmärrän että miksi mun äitini on sellainen mikä on. Mutta silti en hyväksy tekojansa, varsinkin kun ne vaan jatkuu ja jatkuu. Vaikkakaan kyse ei ole enää fyysisetä väkivallasta, vaan esim tekee sisarruksistani humalassa perättömiä lastensuojeluilmoituksia, ihan vain kiusallansa, niin on sanonut.

Ja tuosta mielenterveysongelmasta. Entäs sitten jos tyyppi on skitsofreenikko joka ei suostu hoitoon, eikä syö lääkkeitänsä. Ja aika-ajoin tekee paljonkin kiusaa, milloin mitäkin. Kokoajan saa olla varpaisillaan että mitä seuraavaksi keksii. Onko oikeutettua että mä en anna anteeksi hälle, tai siis hyväksyä tekojaan, vaikkakin on sairas ihminen. :ashamed: Tästäkin pitäisi kertoa vähän enemän taustatietoja. Mutta pitääkö siis jaksaa hänen temppuilunsa, sillä varjolla että hän on sairas?

Tää aloitus on aika terapeuttinen mulle, olen joutunut pohdiskelemaan paljonkin näitä asioita.

ei missään nimessä tarvi hyväksyä tekojaan.
Ihmisen vastuulla ei ole hänen sairaus mutta vastuulla on hoitoon hakeminen ja itsensä hoitaminen.

Ja tuo anteeksi anto on tavallaan prosessin loppu, en usko että ketään voi pakottaa itseään antmaan anteeksi jollekin. Varsin jos elää siinä tilanteessa.

Eli siis ehkä kannattaisi hakea vertaistukea itselleen ja hoitaa ITSEÄÄN jotta kykenee elämään siinä tilanteessa mikäli se on pakko.
Mutta missään nimessä ei tarvitse hyväksyä toisen huonoa käytöstä ei edes vaikka olisi sairas!

Mutta sun ehdottomasti kannattaa hakea itsellesi apua ja hoitaa omaa jaksamistasi, koska se on loppujen lopuksi ainut mitä voit tehdä
 
Alkuperäinen kirjoittaja niisk:
ei missään nimessä tarvi hyväksyä tekojaan.
Ihmisen vastuulla ei ole hänen sairaus mutta vastuulla on hoitoon hakeminen ja itsensä hoitaminen.

Ja tuo anteeksi anto on tavallaan prosessin loppu, en usko että ketään voi pakottaa itseään antmaan anteeksi jollekin. Varsin jos elää siinä tilanteessa.

Eli siis ehkä kannattaisi hakea vertaistukea itselleen ja hoitaa ITSEÄÄN jotta kykenee elämään siinä tilanteessa mikäli se on pakko.
Mutta missään nimessä ei tarvitse hyväksyä toisen huonoa käytöstä ei edes vaikka olisi sairas!

Mutta sun ehdottomasti kannattaa hakea itsellesi apua ja hoitaa omaa jaksamistasi, koska se on loppujen lopuksi ainut mitä voit tehdä
Onneksi mä en joudu enää elämään tuollaisessa tilanteessa. Tai siis tavallaan joudun, vaikka tyyppi ei olekaan arjessa mukana. Tuo skitsofreenikko josta puhuin, on mun ex-mies, vanhimpien lasteni isä. Aika-ajoin on kovin hankala tapaus, silloin kun on huono kausi. Mikään hänen temppunsa ei enää yllätä. :snotty:

 
Ihminen ei jää aina rypemään muistoissaan ja katkeruudessaan vaikkei anteeksi annakaan. Ei tähänkään ole vain yhtä oikeaa vastausta. Elämässä asiat eivät ole musta-valkoisia. Myös se harmaa alue on olemassa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kisulit:
höh, ettekste nyt tajua?
On asioita, joita ei vaan voi antaa anteeksi, eikä mun mielestä saakaan antaa. Miksi siitä huolimatta ei voisi olla onnellinen?

Osin samaa mieltä, osin eri mieltä.

Ei kaikkia asioita kannata yrittää antaa anteeksi ihan vain periaatteen vuoksi. Menee suorittamiseksi ja äkkiä käy niin, että se aito anteeksiantaminen jää tekemättä.

On olemassa asioita, joita on pirun paljon vaikeampi antaa anteeksi kuin joitain toisia asioita. Joku voi tehdä toista kohtaan todella, todella pahasti väärin ja siinä on silloin iso kynnys anteeksiannon edessä. Vaan jos ajattelee asiaa niin, että anteeksianto on sama kuin tapahtuneen hyväksyminen, vaikkei itse juttua hyväksyisikään, niin enpä tiedä onko mitään sellaista tekoa, jota ei loppupeleissä voi antaa anteeksi.

Vaikeita asioita nämä.
 
Kävin juuri piiitkän puhelun läheisen kanssa tästä anteeksi annosta. Palattuani huomasin kaikki viestinne.

En mä pysty antamaan anteeksi, mutta viikkojen "pakokauhu" siitä, että nyt jos en anna anteeksi niin en parannu, helpotti. Miks mun pitäisi edes tehdä sitä päätöstä nyt, luettuani viestejänne tajusin, että anteeksi antaminen on paljon monimutkaisempi ja aikaa vievämpi projekti kuin sen sanominen.

En ole koskaan oikeasti uskaltanut hakea keskusteluapua, koska jo puhelimessa kaikki ovat tyrkyttäneet anteeksi antamisen tärkeyttä.

Olen ymmärtänyt aina liikaa, ja liiallinen "ymmärrän mksi käyttäydyt noin" ajattelu saanut aina palaamaan "lyöjän" luo. Olen kenties läheisriippuvainen lapsuudenperheestäni ja kyllä, lapsuudessani vanhempien mielenterveys- ja päihdeongelmien vuoksi minun mielessäni on "vammoja", joiden kanssa on vain opittava elämään.

Kiitos kaikille :hug: jakamalla saa paljon.
 
Mä en vaan pysty antamaan eräälle ihmiselle anteeksi niitä tekojaan mitä se mulle vuosien aikana ehti tekemään ja sanoillaan pahaa tuottamaan. Ja vielä vähemmän voin antaa anteeksi kun haukkui mun tyttöä sähköpostilla. Eli se siitä anteeksi antamisesta, mutta hyvä jos joku voi antaa anteeksi mutta mä en voi.
 
Mä en vaan pysty antamaan eräälle ihmiselle anteeksi niitä tekojaan mitä se mulle vuosien aikana ehti tekemään ja sanoillaan pahaa tuottamaan. Ja vielä vähemmän voin antaa anteeksi kun haukkui mun tyttöä sähköpostilla. Eli se siitä anteeksi antamisesta, mutta hyvä jos joku voi antaa anteeksi mutta mä en voi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja mutta:
Mutta miten asioita voi käsitellä ja miten välttää katkeruus? Mun exä jätti mut sanaakaan sanomatta ja asiat jäi selvittämättä. Ei olla enää missään tekemisissä. Miten mä pääsen yli niin etten jää katkeraksi?

käsittelemällä ne asiat omalta kantilta? puhumalla saman kokeneille ihmisille?
 

Yhteistyössä