Onko "pakko" antaa anteeksi toipuakseen itse?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja LepikonHeta
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Tässä on erittäin hyvä kirjoitus anteeksiantamisesta:
http://www.ystavyydenmajatalo.fi/danielin_tekstit/rtf/alussa_oli_hapea.rtf

Vaikka kirjoittaja on uskonnollisesti vakaumuksellinen, niin tuo kirjoitus on erittäin asiallinen eikä mitenkään tuputtava. Kannattaa lukea!
 
Mä olen miettinyt tota, mulla on vaikea tausta ja se, että en itse ole voinut asioihin silloin vaikuttaa on vaikeaa. Mä kärsin taustani kuitenkin tänäkin päivänä, samoin kärsin kusipää adoptioäidin toimista ja varsinkin siitä, mitä hän ei ole tehnyt.

Mä tiedän, että hyväksyä mun on pakko, siis kaikki mitä on tapahtunut, mutta antaa anteeksi ihmisille, joka on tahallaan julma ja välinpitämätön ja joka kännissä haukkuu äpärän huorapennuksi.. vaikeaa.

 
Anteeksiantamisen ei tarvi aina olla sitä, että asia on käsitelty toisen osapuolen kanssa. Se voi olla myös asian selittämistä itselleen ja sen hyväksymistä, että toisen kanssa asiaa ei voi käsitellä ja oma elämä on parempaa kun vaan päästää irti, eikä edes yritä. Lakkaa syyttämästä toista ja pakottamasta toista paremmaksi ihmiseksi, vaan karsii elämästään pahaa oloa aiheuttavat ihmiset pois ja antaa heille anteeksi toteamalla, että he eivät voi muuttua, olkoot omillaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja LisaMarie:
Anteeksiantamisen ei tarvi aina olla sitä, että asia on käsitelty toisen osapuolen kanssa. Se voi olla myös asian selittämistä itselleen ja sen hyväksymistä, että toisen kanssa asiaa ei voi käsitellä ja oma elämä on parempaa kun vaan päästää irti, eikä edes yritä. Lakkaa syyttämästä toista ja pakottamasta toista paremmaksi ihmiseksi, vaan karsii elämästään pahaa oloa aiheuttavat ihmiset pois ja antaa heille anteeksi toteamalla, että he eivät voi muuttua, olkoot omillaan.

Erittäin hyvin kirjoitettu ja tätä tarkoitin tuolla ihan ketjun alkupuolella kirjoittamallani :). Anteeksiantamisen käsite vain on eri ihmisillä erilainen. Itse psykoterapeuttina en halua, että joku kokisi, että on "pakko" jaksaa sietää väärin toimivia ihmisiä tai "hyväksyä" tehdyt pahat asiat. Pointti on asian käsittely ja oikeutettujen tunteiden kokeminen aidosti ja lopulta asiasta irtipäästäminen, niin, ettei se katkeroita tai aiheuta enempää pahaa omalle elämälle.

Erittäin hyvä ketju ja takuulla herättänyt paljon ajateltavaa. Vertaistukea ja pohdintaa parhaimmillaan :). Tsemppiä ja lohtua kaikille teille, jotka olette näitä tosi rankkoja asioita joutuneet kokemaan. Se on niin VÄÄRIN! Ja sitä ei tarvitse unohtaa eikä väärällä tavalla antaa anteeksi, vaan hyväksyä tapahtunut osaksi omaa menneisyyttä ja huolehtia hyvin itsestään tässä ja nyt. Monet varmasti samaa tarkoittavat, kun anteeksiannosta puhuvat :).
 
En anna ikinä anteeksi exälleni, enkä usko että asia sillä muuttuisikaan. Pystyn elämään asian kanssa, koska se ei ole mielessäni joka hetki tai edes joka päivä/viikko. Joskus asiat palaavat mieleen ja silloin tulee surullinen ja huono olo, mutta enemmän minua auttaa uusi mieheni joka tukee minua heikkoina hetkinäni.
Anteeksi kuuluu mielestäni aina pyytää vääriä tekoja, muttei niitä aina anteeksi kuulu saada ja antaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja LisaMarie:
Anteeksiantamisen ei tarvi aina olla sitä, että asia on käsitelty toisen osapuolen kanssa. Se voi olla myös asian selittämistä itselleen ja sen hyväksymistä, että toisen kanssa asiaa ei voi käsitellä ja oma elämä on parempaa kun vaan päästää irti, eikä edes yritä. Lakkaa syyttämästä toista ja pakottamasta toista paremmaksi ihmiseksi, vaan karsii elämästään pahaa oloa aiheuttavat ihmiset pois ja antaa heille anteeksi toteamalla, että he eivät voi muuttua, olkoot omillaan.

Viimeisen vuorokauden aikana olen joutunut pohtimaan paljon tuota "ihmisten karsimista" elämästään pois. Katkeruutta ja vihaa toisia osapuolia kohtaan tulisi välttää, mutta se on vaikeampaa kuin luulisi. Kun kaikki aikanaan alkoi, kirjoitin hetken päiväkirjaa ja ensimmäiselle sivulle olin laittanut ylös itselleni, että minun tulee välttää katkeroitumista. Mutta nyt täytyy myöntää, että olen katkera. Olen katkera siitä, miten toiset voivat toimia noin, mutta olen katkera myös heille, jotka lähtivät ilman "parempaa tietoa" siihen mukaan. Miten oma äiti voi asettaa lapsensa ja lapsenlapsensa siihen asemaan, että heiltä evätään oikeus olla ja saada rakkautta.

Kun olisivat edes sen verran reiluja, että sanoisivat suoraan miksi he tekivät sen? Miksi juuri minä? Mutta tuskin, se edellyttäisi heitä ymmärtämään omien tekojensa epäoikeudenmukaisuus.

Mutta miten ihmeessä sitä voi hyväksyä, ettei ole koskaan ollut sen arvoinen, että ansaitsisi rakkautta omalta äidiltään? Jokaisella meillä voi olla useita puolisoita, ystäviä jotka meitä arvostavat ja rakastavat, mutta meillä on vain yksi äiti, ja jos hän ei ole pystynyt koskaan antamaan rakkautta, ei sitä äidinrakkautta kukaan muukaan voi antaa.
 
Loukkasin lapsena kaveriani ja hän kirjoitti minulle, että anteeksi voin antaa mutten unohtaa :(
Itse olen huomannut saman, joskus annan anteeksi mutten unhoda.
Toisinaan annan anteeksi vaikka ei pitäisi ja unohdan.
Yleensä minulla on helppo antaa anteeksi.

Edelleen olen samaa mieltä mitä mummuni minulle kerran sanoi.
hän sanoi Luojan paras lahja ihmiselle on unohtaminen, sillä jos muistaisimme kaiken mitä koemme tulisimme varmasti hulluksi.
Eli minusta ei aina tarvitse ns antaa anteeksi vaan käsitellä ja jatkaa elämää ja unohtaa.
siinä on se pointti, että unohtaminen on tavallaan osa anteeksi antoa.
ja jos asia palautuu joskus mieleen, voi hyvillä mielillä sanoa itselleen, että tämä on läpi käyty, jatketaas elämää.

valitettavasti monista asioista mitä emme pysty antamaan kasvaa siemenestä okapuu ja katkeroidumme ja viha täyttää sydämen.
ehkä siksi olisi tärkeää yrittää kaikkensa antamaan anteeksi.
Lapsuudessa koetut asiat olisi hyvä antaa anteeksi, koska niitä asioita ei voi mitenkään muuttaa. omaa oloa helpottaa käydä asia kunnolla läpi anteeksi antoa ainakin itselleen antaen ja jatkaa elämää tässä päivässä.


Joskus kun on joku asia ollut olen kirjoittanut pitkiäkin kirjeitä sille joka on minua satuttanut. raapustanut niitä kyyneleet silmissä kaiken mitä olen halunnut sanoa.
sen jälkeen kun kirje on ollut valmis ja siinä on kaikki mitä olen ajatellut asiasta niin olen polttanut kirjeen. hassua mutta monet asiat katoavat ja tunnen helpotusta. ehkä se on terapeuttista läpi käymistä.

Mutta hengellisellä puolella tämä asia ratkeaa rukoilemalla, se apu ei tule heti saman tien, mutta se joka apua pyytää myös sen saa. Jumala pystyy auttamaan meitä antamaan anteeksi jos oikein sitä tahdomme. Kun asia tulee mieleen niin silloin kannataa antaa asia Jumalalle käsiteltäväksi. Ja jonain päivänä huomaamme, että olemme antaneet anteeksi vaikeankin asian.
 

Yhteistyössä