M
minea.
Vieras
Mulla on sellanen ongelma et mul on joku "pakkomielle" tai sit en tiiä onko se asia vaan osa mua tai joku tapa purkaa tunnetiloja.
Mä oon nimittäin tosi tunneihminen, suhtaudun asioihin siis voimakkaasti tunteella ja sit en tiiä onko mussa paljon myös energiaa, jota pitäisi päästä purkamaan.
Mutta musiikki ja tanssi on ollu aina mulle sellanen purku keino. Se käy vahvasti tunteisiin, musiikki siis ja mulle tulee sillon myös joku pakko lisätä kehoon liikehdintää kun kuulen jonkun hyvän biisin.
Sitä liikehdintää ei voi aina ees sanoo tanssiks...
se on vaan sellasta liikehdintää ja tarvitsen myös yleensä jonkun kiintopisteen eli saatan katsella jonkun ihmisen kuvia joka mulle niitä vahvoja tunteita aiheuttaa ja samalla miettiä niitä tilanteita josta ne vahvat tunnetilat tulee.
Pienempänä mulla oli sellanen tapa et pompin samaan aikaan kun kuuntelin sitä musiikkia... enää en kuitenkaan niin tee.
Sit saatan yksinäni höristä ja hihitellä myös jotain.
Joskus koen nää mun tavat tosi häiritseviksi ja oon yrittäny lopettaa. Mut kun lopetan niin muutamia päiviä menee ihan hyvin, sit rupee tulee joku ahdistus ja levottomuus et näpertelen kaikkee ja mielessä on koko ajan et pakko tehdä sitä.. pakko tehdä sitä.. pakko tehdä sitä.. ja jos en tee nii mun pää on ihan tukossa ja ajatus ei kulje. Heti kun teen sitä, niin olo helpottaa, vapautuu ja pää on taas ikäänkuin tyhjä ja ajatus kulkee.
Oon vielä aika nuori (18) joten perheen hankinta ja avoliitto ei oo vielä ajankohtanen mut sit kun niin kävis, koska kyllä mä kuitenkin kumppanin joskus haluan ja omia lapsia, olla äiti, perustaa normaalin perheen, johon tietysti kuuluu sekin et asutaan jossain kivassa kodissa kaikki yhdessä jos yhdessä sen miehen kanssa ollaan... niin pelkään et miten mä sit pärjään. Oon koittanu keksiä muita mielenpurku keinoja kuten esim meditaatio mut en oo saanu siitä samanlaisia kiksejä mitä tuosta musiikki hommasta. Kiva jos jäisin joskus miehelle ja lapsille kiinni tollasesta et teen kaikkea outoo, ne pitäis mua varmaan ihan sekopäänä... mut sit jos en pysty olee ilmankaan sitä kun toimintakyky kärsii.
Nii en tiiä mitä pitäis tehdä.
Hyväksyy ittensä näin ja jatkaa elämistä vai jotain muuta? tai niinku et mikä mulla ylipäätään on?
Mä oon nimittäin tosi tunneihminen, suhtaudun asioihin siis voimakkaasti tunteella ja sit en tiiä onko mussa paljon myös energiaa, jota pitäisi päästä purkamaan.
Mutta musiikki ja tanssi on ollu aina mulle sellanen purku keino. Se käy vahvasti tunteisiin, musiikki siis ja mulle tulee sillon myös joku pakko lisätä kehoon liikehdintää kun kuulen jonkun hyvän biisin.
Sitä liikehdintää ei voi aina ees sanoo tanssiks...
se on vaan sellasta liikehdintää ja tarvitsen myös yleensä jonkun kiintopisteen eli saatan katsella jonkun ihmisen kuvia joka mulle niitä vahvoja tunteita aiheuttaa ja samalla miettiä niitä tilanteita josta ne vahvat tunnetilat tulee.Pienempänä mulla oli sellanen tapa et pompin samaan aikaan kun kuuntelin sitä musiikkia... enää en kuitenkaan niin tee.
Sit saatan yksinäni höristä ja hihitellä myös jotain.
Joskus koen nää mun tavat tosi häiritseviksi ja oon yrittäny lopettaa. Mut kun lopetan niin muutamia päiviä menee ihan hyvin, sit rupee tulee joku ahdistus ja levottomuus et näpertelen kaikkee ja mielessä on koko ajan et pakko tehdä sitä.. pakko tehdä sitä.. pakko tehdä sitä.. ja jos en tee nii mun pää on ihan tukossa ja ajatus ei kulje. Heti kun teen sitä, niin olo helpottaa, vapautuu ja pää on taas ikäänkuin tyhjä ja ajatus kulkee.
Oon vielä aika nuori (18) joten perheen hankinta ja avoliitto ei oo vielä ajankohtanen mut sit kun niin kävis, koska kyllä mä kuitenkin kumppanin joskus haluan ja omia lapsia, olla äiti, perustaa normaalin perheen, johon tietysti kuuluu sekin et asutaan jossain kivassa kodissa kaikki yhdessä jos yhdessä sen miehen kanssa ollaan... niin pelkään et miten mä sit pärjään. Oon koittanu keksiä muita mielenpurku keinoja kuten esim meditaatio mut en oo saanu siitä samanlaisia kiksejä mitä tuosta musiikki hommasta. Kiva jos jäisin joskus miehelle ja lapsille kiinni tollasesta et teen kaikkea outoo, ne pitäis mua varmaan ihan sekopäänä... mut sit jos en pysty olee ilmankaan sitä kun toimintakyky kärsii.
Nii en tiiä mitä pitäis tehdä.
Hyväksyy ittensä näin ja jatkaa elämistä vai jotain muuta? tai niinku et mikä mulla ylipäätään on?
