Y
yhden äiti
Vieras
Eilen mieheni totesi minulle, että "kyllä se vaan niin on, että miehet eivät puhu asioista." Ja käänsi selkänsä ja nukahti. Ihmettelen vaan, kun viime aikoina olen yrittänyt saada perheemme ilmapiiriä mukavammaksi ja jutella miehen kanssa kaikista asioista, mitä nyt matkan varrella on tapahtunut ja miten asiat saataisiin selvitettyä parhain päin. Se on tuntunut minusta tosi hyvältä ja olen ollut siinä uskossa, että olen toiminut ns. oikein. Tuntuu äärettömän vaikealta yhtäkkiä palata synkkään mykkyyteen. Ymmärrättekö minua ja voinko enää tehdä mitään?