Onko tämä lopussa?

[Hajoan...]

Homman nimi on tämä...
Ollaan seurusteltu noin 2 vuotta ja asuttu välillä yhdessäkin melkein vuosi. Sittemmin muutettiin erillemme miehen tahdosta. Piti saada aikaa ajatella ja ottaa etäisyyttä. Totta olikin, että elämämme oli kuin vuoristorataa. Mikään ei tuntunut toimivan. Olimme yhtä mieltä siitä, että olemme liian erilaisia elämään yhdessä. Yhteinen aika ei oikein riittänyt, mielipiteet olivat välillä täysin ääripäistä...
Erosimme silloin kokonaan, mutta pitkien keskusteluiden, itkujen ja riitojenkin jälkeen päätimme palata yhteen. Kuitenkin erillään asuen. Totesimme rakastavamme toisiamme.
Nyt tilanne on kuitenkin vaikea. En voi puhua miehen puolesta, koska en tiedä hänen tunteitaan. Itse olen jälleen rikki.
Olen päivätöissä arkipäivisin. Mies tekee yötöitä ja poikkeuksetta myös viikonloppuisin. Jos otamme huomioon erilaiset vuorokausirytmit sekä molempien harrastukset, ehdimme nähdä silloin tällöin muutaman tunnin ajan. Koskaan meillä ei ole mahdollisuutta esim. yöpyä toistemme luona. Aluksi yritin joustaa ja järjestää aikaa omalla kustannuksellani, mutta koska mies ei ollut valmis samaan, lopetin sen itsekin, sillä olin turhautunut. Nykyisin ei siis aikaa ole senkään vertaa... Minulle tämä aika ei riitä.
Olemme puhuneet siitäkin, että jos hän etsisi erilaisia töitä. Hän ei kuitenkaan ole tehnyt juuri mitään asian eteen. En jaksa enää patistaakaan häntä siihen. Kai hän sen tekisi, jos sitä todella haluaisi.
Tunnen itseni hylätyksi, koska tuntuu, että nykyisin hän ei ole enää kovin kiinnostunut tapaamaan minua. Tiedän, että harvoin se onnistuukaan, mutta intoa nähdäkään ei enää tunnu löytyvän. Minun on paha olla. En tiedä välittääkö hän enää vaikka niin sanookin.
Olen yrittänyt kertoa hänelle pahasta olostani, mutta hänen mielestään vain kiukuttelen. Enää en ole puhunut tunteistani hänelle vaikka hän onkin yrittänyt kysellä nähdessään minut välillä surullisena ja ajatuksissani.
En usko että hänellä on ketään toista. Tietenkään en voi olla varma, mutta luulen tuntevani hänet.
Olen miettinyt eroa. Onko se ainoa ratkaisu ulos tästä? Toista ei voi muuttaa, mutta en ole valmis elämään loppuelämääni katsellen toisen nukkumista. Seksi ei ole oikein mielessäni, eikä hänenkään, näemmehän niin vähän, ettei siihen oikein ole aikaakaan.
Kuitenkin niinä harvoina hetkinä, kun ehdimme, tuntuu hänen läheisyytensä taivaalliseelta. Tiedän kuitenkin, että hän on taas kohta poissa, joten olen silloinkin surullinen. Itken...
Mitä voin tehdä? Rakastan häntä, mutta kärsin... Onko parempi antaa mennä?
Kiitos, jos jaksoitte lukea tämän... Olisin myös kiitollinen kommenteista.

 

[noooh]

Sinä et voi muuttaa hänen rytmiään, etkä joustaa kylä tuossa tapauksessa omastasikaan.

Voit vain elää omaa elämääsi, nauttia päivistä ja illoista ystäviesi kanssa, harrastaenkaikkea kivaa. Tapaatte kun tapaatt, älä mieti sitä. Hän vaihtaa työpaikkaa jos kokee sen tarpeelliseksi, jos tahtoo olla enemmän kanssasi. Ehkä hän tekee sen, kun alat elää, etkä vain odota odottamasta päästyänkin. Tai sitten ei. Oma elämäsi on kuitenkin ainoasi. Ei sinun erota tarvitse, elät vain itsenäisemmin.

 

[ap]

Tuntuu vain että onko mitään järkeä olla yhdessä, jollei koskaan ole aikaa nähdä... Ja odottamaanhan joudun silloin joka tapauksessa sitä, vaihtaako hän työpaikkaansa...?

 

[ap]

vielä lisäyksenä... pohdin myös sitäkin, mihin pisteeseen asti minulla on oikeus pyytää miestä muuttamaan elämäänsä takiani? Olenko jo hakoteillä kun toivon hänen vaihtavan työpaikkaansa???? Näkemyksiä!!

 

[just joo]

Anna ukkos olla jos noin vaikea sen kans on elää! Tuskinpa sekään elämästä tuollaisen valittavan ämmän kans tykkää. Siksi varmasti erilleen halus muuttaaki. Miehelle olis parempi jos sil ois jo toinen!

 

[Yövartija]

Vanha virsi, on helpompi muuttaa itseään kuin muita. Hanki itsellesi yö- tai vuorotyö äläkä jää odottamaan, että toinen tekisi sen.

 

[ap]

Olen huomattavasti paremmassa työssä kuin mies, jolla ei ole edes kunnollista koulutusta. Tällä alalla ei myöskään oikein voi yötöitä tehdä.

 

[...]

Tuli paha mieli puolestasi, pystyin aika hyvin eläytymään tuohon sinun tilanteeseesi . Et ole saanut kovin ystävällisiä vastauksia. En minäkään mitään ratkaisua tuohon osaa sanoa, sen verran vaan että tiedän kyllä millaista on riutua ikävästä ja rakkaudesta, elää epävarmuudessa, toivon ja epätoivon välillä! Minulla ja miehelläni oli ensimmäiset vuodet juuri sellaista vuoristorataa, ja on mielestäni ihme että nyt kuitenkin ollaan ""tasaisesti"" yhdessä. Olen sitä mieltä, että niin kauan kuin rakastaa sitä toista (vaikkei sen toisen tunteista olisikaan varmuutta), ei kannata luovuttaa. Minä odotin sitä miestä vaikka tuntui että sekoan ja tulen hulluksi, ja että ansaitsen parempaa kuin sellaista että toinen ""leikkii tunteillani"". No, meille kävi hyvin, mies rauhoittui ja tajusi että minä olen ja pysyn, ja odotan häntä, ja hän kyllä nykyään ainakin rakastaa minua kauheasti, nyt on tulossa vauvakin jo. Meillä ristiriidat oli ennemminkin kiinni miehen viikonloppujuomisista, eikä yhteisen ajan puutteesta niinkuin ilmeisesti teillä!

On tosi väärin, että työ voi tosiaan olla esteenä suhteen onnistumiselle!...minusta on tosi tyhmää että kukaan voi asettaa työtä rakkauden edelle! Tai eri ihmisille tietysti on tärkeää eri asiat, itselleni kyllä oma rakas tulee kaiken edelle, enkä ikimaailmassa voisi hänestä luopua minkään työn takia! Pitääkö mies sitten siitä työstään erityisen paljon? Luulisi nyt että löytäisi päivätöitä jos tosiaan haluaisi. Ehkä mies ei ajattele että voisi menettää sinut, eikä sen takia pidä niin tärkeänä sitä työpaikan vaihtoa. Tai jos hänestä tuntuu tuollainen suhde tällä hetkellä hyvältä. Jos hän meinaa, että noin te ette ole liian tiiviisti yhdessä eikä synny riitoja eikä muuta sählinkiä (käsitin että yhdessä asuessanne teillä oli sellaista?)? Tietääkö mies että sinä rakastat ja ikävöit häntä? Jos olet tavatessanne surullinen, hän voi tulkita sen vaikka väärin, vaikka niin että sinua tympii tms..? Miksi se mies tekee niin paljon töitä, onko hänellä tiukka rahatilanne? Eihän sellaista kestä pitemmän päälle kenenkään järki, että tekee viikonloputkin töitä..

En tajua että miksi juuri miehet on usein tuollaisia tomppeleita, että eivät ymmärrä pitää kiinni sellaisesta ihmisestä joka heitä rakastaisi, täytyy olla jököpää ja tuijottaa vain omaa napaa, ja ei olla valmiita mitään muuttamaan toisen tähden. Sitten ne tajuaa usein liian myöhään mitä ne menettää... Mies on siinä mielessä tosi outo, että silloin se usein on kaikkein kiinnostunein ja ihastunein, kun itse on kylmä ja tyly. Sitten kun se tajuaa että hei tuo nainen on rakastunut minuun, niin eipä siinä sitten enää olekaan mitään tavoiteltavaa. Miehen kanssa tarttis vissiin esittää aina jotakin, jos sen haluaisi pitää varmasti satimessa.

Sitä et tosiaan voi tietää onko miehellä joku toinen mielessä, ei sitä mielestäni kannata häneltä kysyäkään. Ei varmaan liioin kannata takertua häneen ettei häntä ala ahdistaa tapaaminen. Eikö mies sitten ole lainkaan huolissaan siitä että sinä voisit tavata jonkun, vai onko hän niin varma siitä että sinä olet kyllä hulluna häneen? Kurja tilanne, surettaa kauheesti puolestasi ja toivon todella että saisit pitää miehesi ja asiat järjestyisivät. Se on minua itseäni hiukan helpottanut, että olen aina uskonut siihen että kaikki menee niin kuin on tarkoitettu, ja että ihmeitäkin tapahtuu, olen sen moneen kertaan huomannut.

Et varmaankaan voi nyt muuta kuin koettaa olla koko ajan murehtimatta, ja elää ""omaa elämääsi"", vaikka se ärsyttävältä kuulostaakin. Tietysti voisit pitää miehelle puhuttelun, sanoa että se on nyt päätettävä että oletteko te yhdessä vai ette, jos olette niin mitä täytyy muuttaa että saatte enemmän yhteistä aikaa, että ei sinulla ole koko elämää aikaa ihmetellä tällaista suhdetta. Sillä ei sitten taas välttämättä ole toivomasi vaikutus, mieshän voi heittäytyä ""puolustuskannalle"" ja lähteä tavallaan karkuun, jos hän kokee ettei kelpaa sinulle ja että koetat muuttaa häntä.

 

[Inhorealisti]

Keskeytymätöntä kolmivuorotyötä tekevänä sanoisin, ettei se päivätyö aina ole kovin realistinen vaihtoehto. Ensinnäkään sitä ei kaikilla aloilla ole tarjolla ja toisekseen palkassa on melkoinen ero.

Jos miehelläsi ei ole edes kunnon koulutusta, voi uusi työpaikka olla vielä enemmän kiven alla. Toisekseen hän saattaa jopa pitää nykyisestä työstään.

Tuo yhteinen aika on ylensä järjestelykysymys. Yhteistä aikaa löytyy vaikka kiven silmästä, jos siihen molemmilla on riittävästi halua. Tietenkin jos toinen on kovin urautunut omaan aikatauluunsa ja toisella on vielä runsaasti muita kumppanin edelle meneviä harrastuksia, tilanne on hankala. Silloin tosin yhteisen ajan puute ei ole pelkästään työaikojen vika.

 

[ap]

Kiitos sinulle ihanan ymmärtävästä ja pitkästä viestistäsi. Mieheni ei rakasta työtään yli kaiken, mutta työn vaihtaminen on hänelle silti jostain syystä vaikeaa. Lisäksi kaikki työ, joka häntä tuntuu kiinnostavan on lähes yhtä epäsäännöllistä kuin nykyinenkin. Koulutustakaan hänellä ei tosiaankaan juuri ole...
Rakastan häntä silti valtavasti, vaikka välillä tuntuu, että olemme kuin eri planeetoilta.
Puhuin hänen kanssaan puhelimessa juuri. Töissä oli ja pyyteli minua aamulla luokseen nukkumaan... täytyy kai taas valvoa ja odotella, niin kova ikävä taas on... Vaikka rankkaahan tämä on...
Lisää kommentteja, kokemuksia ja neuvoja!

 

[ap]

Harrastuksia on siksi, ettemme halua kumpikaan jäädä vain ahertamaan töissä ja kyyhöttämään kotisohvaan odottamaan toista. Joskus harrastukset sitten vievät yhteistä aikaa, mutta en näe sitä kovinkaan suurena ongelmana.
Suurin ongelma ovat juuri erilaiset vuorokausirytmit, kun toinen on vapaalla, toinen lähinnä nukkuu ja kun koittaa viikonloppu, minä olen vapaalla, mutta mies on joko töissä tai nukkuu. Jos yhteistä aikaa töistä johtuen jää noin 1-4 tuntia pari kertaa viikossa, ei suhde voi oikein hyvin (ottaen huomioon, että suhde on vakava yms.)

 

[Inhorealisti]

No eipä tuo kovin paljolta vaikuta. Onko vika nyt sitten enemmän erilaisessa vuorokausirytmissä vai yrityksen puutteessa?

 

[ap]

Veikkaisin, että eniten erilaisissa työajoissa, mutta välillä kyllä tuntuu, ettei mieskään aivan tosissaan yritä.
Ymmärrän, että hänellä on hyvin raskas työ, mutta on mielestäni kohtuutonta vaatia, että minä olisin ainoa, joka pyörittää rytmiään edestakaisin yhteisen ajan vuoksi. Varsinkin, kun välillä tuntuu, ettei mies edes huomaa tai arvosta sitä.

 

[ap]

Juuri näin...
Kannatti taas valvoa sydämenkuvat silmissä ja odottaa miestä viereen kun kaikki mitä aamulla sain oli toteamus siitä, että olen huumorintajuton nipottaja, koska en voisi hyväksyä, että mieheni suutelisi ketään toista missään tilanteessa. En myöskään soisi itselleni sellaisia vapauksia. Mielestäni sellainen ei kuulu ihmisille, jotka elävät parisuhteessa.
Miksi ihmeessä saan häneltä aina haukut jokaisesta piirteestäni? Haluaisin tuntea, että hän arvostaa minua ja rakastaa sellaisena kuin olen... Sen sijaan tunnen itseni aina jotenkin vialliseksi ja huonoksi... Ei hän varmasti tee sitä tarkoituksella, mutta en jaksaisi olla arvosteltu. Jos en vastaa hänen toiveitaan, miksi hän on kanssani... En jaksa...

 

[jepster]

Anteeksi tämä kyyninen suoruus.
Tuo kuulostaa siltä että sinä takerrut ja kerjäät rakkautta ja miestä ei suhteenne enää kiinnosta. Ei ole mitään järkeä epätoivoisesti saada toista rakastamaan jos näin ei ole. Kuulostat siltä että olet epävarma itsestäsi ja riippuvainen miehesi hyväksynnästä.

Ei ole helppoa, mutta sinun tulisi hyväksyä itsesi ja hyväksyä se että tuo suhde voi olla ohi - mutta sinun arvosi ei ole siitä kiinni. Turha syyttää miestä siitä että ""hän ei osaa arvostaa naista joka oikeasti rakastaa"" - rakkautta ei voi (eikä tarvitse) ostaa teoilla. Mieti itseäsi ja omaa elämääsi - siitä sinulla on itselläsi vastuu.

 

[juu]

Tuo viimeinen ap:n viesti paljasti jo vähän enemmänkin suhteen tilanteesta. Jepsterin kanssa tuli samat ajatukset mieleen...

Ja muutaman pitkän parisuhteen kokeneena toteaisin, että jos toisen kanssa haluaa viettää aikaa yhdessä enemmän kuin mitään muuta, niin silloin sitä järjestää asiat niin, että sitä yhteistä aikaa on.

Nyt taitaa kertoman perusteella olla vähän niinkin, että kuitenkin toinen rakastaa enemmän kuin toinen. Vai tekeekö mies aikatauluihinsa koskaan muutoksia ap sinun vuoksesi vai oletko sinä vain se, jonka tulee aina joustaa?

 

[Jatta]

Olen pikkuisen samassa tilanteessa. Välimatka lisäksi tapaamisten esteenä. Miehellä ei yötyötä, mutta iltoja ja noin joka toinen viikonloppu töissä ainakin toisen päivän. Harrastuksia molemmilla. Ne..kin aivan erilaisia. Minulla liikunta, miehellä musiikki. Parempi olisi erota kokonaan, koska ikävä on kauhea ja tapaamiset harvoja. Lisäksi minulla on tunne, että tapaamiset menee aina miehen mukaan lähinnä hänen työstään johtuen. Ensi kerralla kannattaa kait vähän miettiä keneen rakastuu

 

[Tunteiden alkemiaa kirjasta]

Mitä ajattelette tästä?

Mies pelkää salaa tulevansa naisen hylkäämäksi. Hän kokee olevansa heikko epävarma poika, riittämätön ansaitakseen syvästi ihailemansa naisen rakkauden.

Hän kätkee pelkonsa kulissien taakse esiintyen voimakkaana ja miehekkäänä.

Suhteen kestäessä mies kuitenkin kokee, että nainen vaatii häneltä aivan liikaa - uskollisuutta, aikaa ja huomiota. Sisimmässäään hän tuntee olevansa edelleen heikko ja epävarma, kykenemätön vastaamaan näihin vaatimuksiin. Niinpä hän arvipoi naista uudelleen - ehkä tämä ei olekaan niin ihmeellinen kuin hän on kuvitellut. Hän näkee naisen puutteet, alkaa kohdella tätä tylysti ja haluaa jättää tämän. Nainen reagoi huutamalla, itkemällä ja raivoamalla. Mies tuntee itsensä entistä riittämättömämmäksi ja jättää naisen.

Ratkaisun tehtyään mies tuntee itsensä yksinäiseksi. Hän haluaa uuteen parisuhteeseen. Sisimmässään hän kuitenkin pelkää, ettei yksikään nainen halua häntä...

 

[Inhorealisti]

Ensin kommentti AP:lle: Eilen olit viela sita mielta, etta teilla on ennenkaikkea tyoaikaongelma. Nyt kirjoitatkin muista ongelmista ja tuntemuksistasi.

Sitten nimimerkille ""Tunteiden alkemiaa kirjasta"": En tietenkaan voi sanoa edustavani koko miessukukuntaa, enka heidan ajatusmaailmaansa. Silti minun on vaikea kasittaa, miten joku voisi miehisilla putkiaivoillaan noin monimutkaiseen ajatuskulkuun paatya. Minun on tosin helppo uskoa, etta nainen toimisi kuvailemallasi tavalla.

 

[Tunteiden alkemiaa]

Mielestäni ihmiset voivat toimia alitajuisten tiedostamattomien skeemojensa takia hyvin monimutkaisesti ja vastoin omaa parastaan.

Tässä tapauksessa nainen on älykäs, empaattinen ja oikeasti miehelle hyvä catch. Mies ei vain jostain syystä pysty ottamaan sitä vastaan ja kohtelee naista tavalla, jota tämä ei ansaitse. Asiat lähtevät väärään suuntaan.

Oletko aloittaja koskaan kirjoittanut miehelle tuntemuksiasi?

Ehkä sinun pitäisi käydä läpi omia traumojasi, saitko lapsuudessasi vanhempiesi hyväksynnän ja rakkauden vai yritätkö nyt epätoivoisesti saada sitä taholta, josta sitä ei ole saatavissa. I have been there.

Uskon, että ihmissuhteet sisältävät todella monimutkaista dynamiikkaa.

 

[ap]

Kiitos näkökulmistanne!
Vastailen esittämiinne kysymyksiin...
Eli kyllä mieskin välillä tekee uhrauksia. Ei vain tosin samassa määrin kuin minä itse. Toisalta tunnen hieman syyllisyyttä siitä, että hänen aikansa ei työn takia riitä oikein mihinkään ja minä vielä vaadin hänen vähäisestä ajastaan hyvin isoa osaa itselleni. Tämä tarkoittaa sitä, ettei mihinkään muuhun jää enää aikaa. Sen sijaan itselläni tilanne on helpompi. Minulla on enemmän vapaa-aikaa muutenkin, joten aikani riittää myös ystäville ja harrastuksille...
Ja tämä toinen asia... Rakastanko minä enemmän kuin mies ja takerrunko häneen? Tätä minäkin sydämmestäni pelkään...
On selvää, että jokainen asia mitä hän sanoo tai tekee tuntuu vielä moninverroin pahemmalta, koska suhteessa on muutenkin epävarmuutta ja pahaa oloa nyt.
Kai minun pitäisi jotenkin kautta rantain, odottamalla ja tarkastelemalla saada selville hänen tunteensa ja mitä hän meiltä tulevaisuudessa haluaa... Tämä on vain niin hankalaa, koska on vaikea pysyä objektiivisena ja yrittää ottaa sen verran etäisyyttä asioihin, ettei olisi sokea katsoessaan niinkin lähelle kuin omaan suhteeseensa...
Puhuminen on hänelle hankalaa ja itse tunnen yrittäessäni kertoa hänelle miltä minusta tuntuu, ettei hän ota minua tosissaan... Taidamme olla melko tulehtuneessa tilanteessa todellakin...

 

[yks]

Kuulostaa, että suhteenne on vain mennyt huonompaan suuntaan viime aikoina.

Ensin pois muutto ja nyt vielä ajanpuute ongelmana.

Mies on halunnut todellakin etäisyyttä muuttaessaan pois. Sitten hän on halunnut suhteentyngän, jotta saisi lähinnä rusinat pullasta (ja helposti seksiä, sillä hänen saattaa olla vaikea löytää seuraa yö- ja vkl-työnsä vuoksi)

Nyt kaikki ylimääräinen yhdessä olo: yhteiset nukkumiset, ja arjen kokemukset jäävät pois, kun ette asu yhdessä ja edelleen yhteinen aikanne on jäänyt minimiin.


Ota sinäkin etäisyyttä. Pidä huoli, että sinulla on tekemistä, kun mies kysyy näkemistä, mieti pitkään, että ehditkö nyt varmasti näkemään silloin kun hänelle sopii. Älä enää vähään aikaa itse ehdota tapaamisia.

Jos mies kaipaa sinua, hän ottaa yhteyttä. Jos olet hänelle toisarvoinen, suhde kyllä hiipuu ja huomaat sen, mutta et itse yritä tekohengittää hiipuvaa suhdettanne.

Kun pääsette juttelemaan suhteen tilanteesta ja mies on siis kiinnostunut siitä, ehdota yhteenmuuttoa. Sillä saisit tyydytettyä sitä läheisyyden kaipuutasi, eikä poissaolot ahdistaisi niin kovasti kuin nyt epävarmemmassa tilanteessa.

Yhteenmuuton jälkeen huomaatte pian, toimiiko suhde, vai alkaako taas ahdistaa. Sitten olisi kokeiltu uudelleen, eikä lopullinen ero jäisi jossittelujen varaan.


Muista, että meis voi nauttia vuorotyöstä ja rauhallisista aamuista. Minusta sinun ei pitäisi vaatia häntä luopumaan työstään. Hän tekee sen itse, jos on siihen valmis tai haluaa sinua miellyttää.

Lapsia älä ala suunnittelemaan, ennenkuin olet täysin tyytyväinen suhteeseenne ja miehen ajankäyttöön. Lasten kanssa sinä todennäköisesti kuitenkin oletat miehen olevan enemmän mukana arjessa...

 

[juup]

työpaikan vaihtaminen on aika iso juttu, kuulosti suurelta vaatimukselta että pyytäisit mieheltä sellaista...Ettekö voisi koettaa muuttaa taas yhteen? Ja se ehdotus oman elämän elämisestä oli hyvä...älä odota yhteisiä hetkiä, keksi omaa tekemistä, älä roiku hänessä..ei hän siitä pidä..Vaikka asuisikin yhdessä ei aikaa toiselle aina ole. aikataulut on meilläkin niin erilaiset vaikka asutaan yhdessä ettei tuskin ehditä nähdä miehen kanssa, mutta silti nautin niistä pienistä hetkistä.

 

[Hyvä AP]

Ei tuolla suhteella oikein ole tulevaisuutta. Puuttuu se yhteen hiileen puhaltamisen tunne. Oikea rakkaus ja onnellinen parisuhde ei ole tuollaista epätoivoista tempomista.

Pienenä vihjeenä voisin vain sanoa että kun olet hyvässä kehityskelpoisessa suhteessa, olo on seesteinen ja kummallakin on hyvä olla. Itkeskelemiset ja epätoivon tunteet viestittävät epätasaisesta suhteesta jossa toinen takertuu ja toinen käyttää suhdetta vain tyydyttämään jotain kanssakäymisen osa-aluetta. Miehesi luultavasti tarvitsee sinua lähinnä vain seksiin. Kuten joku jo mainitsikin, ei ole helppoa pokata pikaista seksikumppania jos on noin paljon töissä. Silloin kannattaa pitää vanha tyttöystävä lieassa kiltisti odottamassa aina kun tarvitsee pikapanoa. Amerikkalaisilla on osuva nimi tuollaiselle tule aamulla nukkumaan minun luo - puhelulle - Booty Call. Googleta, niin sanonnan merkitys ( ja sinun roolisi tässä suhteessa) selviää aikas pian.

Kerää hyvä tyttö itsekunnioituksesi rippeet ja lopeta tämä suhde. Haaskat vain kallisarvoista aikaa, kun voisit sen sijaan tehdä kaikenlaista muuta mukavaa. Saattaisit jopa tavata sopivamman partnerin. Elät vain kerran, joten mieti miten haluat sen elämäsi käyttää, jonkun välinpitämättömän miehen takia yksin itkeä niiskutellen vai reipaasti omaa elämääsi eläen?

 

[ap]

Kiitos jälleen kaikista kannanotoista!
Olen itsekin miettinyt tuota syytä... olisiko seksi, mutta kun ei... Seksi ei edes tunnu olevan hänelle niin tärkeää... Yhteisen ajan hän käyttää mieluummin juttelemalla, kahvilla, katsomme elokuvan ja halailemme ja suutelemme nukkumaan mennessä... Ja tämä kaikki ei mitenkään tähtää seksiin. Tietysti hän välillä tekee aloitteen seksiinkin, mutta ei pahastu, jos minä en esim. ole sillä tuulella ja myöskin kieltäytyy aloitteestani, jos on itse esim. liian väsynyt tai ei muuten vain huvita. Joten en todellakaan jaksa uskoa, että seksi olisi suhteemme koossa pitävä voima.

Toki suhteessamme on myös hyviä hetkiä... Silloin tunnen olevani rakastettu ja rakastunut. Kunpa tuo tunne vain kestäisi kauemmin kuin yhden illan kerrallaan ja vieläpä niinä hyvin harvoina iltoina...

Uudelleen yhteenmuuttoa en kuitenkaan uskalla vielä harkitakaan. Haluan ensin nähdä, saammeko suhteemme toimimaan ja yleensäkin, onko meidän mahdollista sovittaa elämiämme yhteen nyt tai myöhemmin. Jolleivät henkilökohtaiset suunnitelmamme elämästä täsmää, on kai turhaa sinnitellä yhdessä...