Onko tämä mies ihan normaali...?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ihan pihalla -70
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
I

ihan pihalla -70

Vieras
Minulla on miesystävä, joka on alkanut näyttää aika erikoisia piirteitä itsestään.
Kaikki on ollut alussa, toki, ihan ok. Nykyään hän keksii riidanaiheita ja sanomista mitä kummallisemmista asioista. En edes jaksa listata tähän asioita joista olemme jankanneet, aiheet voivat koskea vaikkapa hedelmämehupurkkia pöydällä.

Viimeisin tempaus on tämä: olin hänelle velkaa, ja olimme tehneet asiasta ihan velkakirjankin. Lainan deadline olisi ollut ensi vuonna.

Otin kuitenkin ihan oman lainan pankista, ja sanoin miehelle että maksan hänelle mahdollisimman pian kun otan lainan ulos. Maksoin lainani siis hänelle vajaa vuorokausi sen nostamisesta.
Nyt mies on räyhännyt minulle koko päivän kun maksoinkin lainan vasta tänään enkä eilen illalla kun olin nostanut lainan... Huh... Kuulema "heti" tarkoittaa sitä että minun olisi pitänyt maksaa samantien hänelle tuo velkasumma eikä vasta vajaan vuorokauden päästä.
Vastasin, että hetkinen, yölläkö hän olisi sitten rahaa käyttänyt (hänellä sitä riittää kyllä itselläänkin). Mies on haukkunut nyt minut ja jankkaa sitä, että olen huijari kun en heti maksanut hänelle. Minusta alkaa tuntua, että hän on jollain tasolla häiriintynyt.
En saa häntä käsittämään edes sitä, että maksoin hänelle vippini todella etuajassa ihan vapaaehtoisesti.

Hän saattaa muutenkin väittää minun sanoneen asioita joita en ole sanonut ja kääntää mustan valkoiseksi aika usein. Nyt joudun pyytelemään anteeksi kun hän ei saanut illalla kymmenen aikaan rahaa, jonka saikin aamupäivällä kun olin koneella sitä siirtämässä.

Kysyin häneltä, mitä hän nyt oikein hakee tällä riidalla. Hän vain jankkaa että kyse on kuulema siitä että olin väittänyt siirtäväni summan heti kun laina on pankista annettu tililleni. Tajuaisin pointin jos summa olisi kymmeniä tuhansia tai hän olisi pulassa tai että olisin maksanut lainan vaikkapa ensi viikolla...

Nyt sekään ei riitä että pahoittelen asiaa. Ei, mies vaan jankkaa samaa asiaa.

Kumpi meistä tässä on nyt se kusipää?
 
No kyllä vaikuttaa oudolta tapaukselta, jos kaikesta haastaa riitaa. Miksi ihmeessä olet tuollaisen kanssa? Onko hänessä normaaleja ja erityisen hyviä puolia tasapainottamassa kokonaisuutta?
 
Minulla on miesystävä, joka on alkanut näyttää aika erikoisia piirteitä itsestään. Kaikki on ollut alussa, toki, ihan ok. Nykyään hän keksii riidanaiheita ja sanomista mitä kummallisemmista asioista. En edes jaksa listata tähän asioita joista olemme jankanneet, aiheet voivat koskea vaikkapa hedelmämehupurkkia pöydällä.
Eipä tohon tulipalokiireeseen ja muuhun väärinsammutukseen muuta keksi kuin sen iänikuisen narskutuksen.

Nyt sekään ei riitä että pahoittelen asiaa. Ei, mies vaan jankkaa samaa asiaa.
Miehellä näyttää olevan tarve mitätöidä ansiokas toiminta. Siinä näkymä tulevaisuuteen.
 
Viimeksi muokattu:

Tuossa tyypillinen ihminen joka käy valtataistelua. Ilmeisesti on joskus itse (tai aika usein?) joutunut pahoittelemaan touhujaan ja tahtoo nyt vaan päästä niskan päälle, tuntemaan ap:n huonoksi. Joku raja pitää olla neuroottisuudellakin tai siis mulkkumaisuudella. Ymmärtäis jos ukolle olis maksettu myöhässä siitä alkuperäisestä eräpvstä ja joku vuorokausi silloinkin pitää vielä hyväksyä. Kaikenlaisia sekopäitä sitä naiset tapaa....
 
Viimeksi muokattu:
Voi yök. Kuulostaa aivan eksältäni. Ihana kun halusi, mutta muuten todella ailahteleva mulkku. Riitoja ei pystynyt mitenkään välttelemään, koska toinen saattoi suuttua mistä tahansa ja sanoa mitä vaan. Oletti aina että minä lepyttelisin ja korjailisin asiaa. Riitely oli mahdotonta, koska toinen hypähteli asiasta toiseen, käänsi asioita ja saattoi raivostua omista poukkoilevista argumenteistaan lisää.

Käytös korjaantui vasta sen jälkeen kun jätin hänet, purin kihlauksen ja muutin pois. Sn jälkeen tapailimme niin, etten luvannut hänelle mitään ja pidin häntä varpaillaan. Sen aikaa homma toimi, mutta heti kun näytin tunteitani tai menin suhteeseen syvemmälle, alkoivat taas valtapelit ja kyykyttäminen.
 
Etenkin juuri tuo jankkaaminen, kaheli meuhkaaminen ja valehtelijaksi syyttely on niiin tuttua. Jos muistin vaikka illan leffan väärin, olin valehtelija. Mies ei kertakaikkiaan tuntunut käsittävän koko valehtelemisen konseptia.
 
Minä olen mysö herkästi valehtelija. Jos olen ,niin mies on sitä kuusinkertaisesti.
Huono itsetunto ja pelko aiheuttaa moista uhoamista.
 
Viimeksi muokattu:
Minulla on miesystävä, joka on alkanut näyttää aika erikoisia piirteitä itsestään.
Kaikki on ollut alussa, toki, ihan ok. Nykyään hän keksii riidanaiheita ja sanomista mitä kummallisemmista asioista. En edes jaksa listata tähän asioita joista olemme jankanneet, aiheet voivat koskea vaikkapa hedelmämehupurkkia pöydällä.

Viimeisin tempaus on tämä: olin hänelle velkaa, ja olimme tehneet asiasta ihan velkakirjankin. Lainan deadline olisi ollut ensi vuonna.

Otin kuitenkin ihan oman lainan pankista, ja sanoin miehelle että maksan hänelle mahdollisimman pian kun otan lainan ulos. Maksoin lainani siis hänelle vajaa vuorokausi sen nostamisesta.
Nyt mies on räyhännyt minulle koko päivän kun maksoinkin lainan vasta tänään enkä eilen illalla kun olin nostanut lainan... Huh... Kuulema "heti" tarkoittaa sitä että minun olisi pitänyt maksaa samantien hänelle tuo velkasumma eikä vasta vajaan vuorokauden päästä.
Vastasin, että hetkinen, yölläkö hän olisi sitten rahaa käyttänyt (hänellä sitä riittää kyllä itselläänkin). Mies on haukkunut nyt minut ja jankkaa sitä, että olen huijari kun en heti maksanut hänelle. Minusta alkaa tuntua, että hän on jollain tasolla häiriintynyt.
En saa häntä käsittämään edes sitä, että maksoin hänelle vippini todella etuajassa ihan vapaaehtoisesti.

Hän saattaa muutenkin väittää minun sanoneen asioita joita en ole sanonut ja kääntää mustan valkoiseksi aika usein. Nyt joudun pyytelemään anteeksi kun hän ei saanut illalla kymmenen aikaan rahaa, jonka saikin aamupäivällä kun olin koneella sitä siirtämässä.

Kysyin häneltä, mitä hän nyt oikein hakee tällä riidalla. Hän vain jankkaa että kyse on kuulema siitä että olin väittänyt siirtäväni summan heti kun laina on pankista annettu tililleni. Tajuaisin pointin jos summa olisi kymmeniä tuhansia tai hän olisi pulassa tai että olisin maksanut lainan vaikkapa ensi viikolla...

Nyt sekään ei riitä että pahoittelen asiaa. Ei, mies vaan jankkaa samaa asiaa.

Kumpi meistä tässä on nyt se kusipää?

Kumpi ja kampi tappelivat...kumpi voitti?
 
Viimeksi muokattu:
Nyt tarkkana ja käy tutustumassa asperger-synrooman- henkilöiin!
Viiittaa vähän siihen tuo käyttäytyminen.
Jos "periaatten"- asiat ovt hänen mielestään niin tärkeitä että hän ei pääse ollenkaan siitä eteenpän , voi olla että hänellä on jokin aste aspergern-syntroomasta.
 
Mies on menettänyt valta-asemansa sinuun, maksettuasi velkasi roimasti ennen varsinaista velan takaisin maksua. Milläpä, hän nyt käsittelisi sinua jatkossa. Koskapa sinun velan maksu aloitteesi romahdutti valta-aseman. Mies säikähti ja keksi tämän velan myöhästymisen vuorokaudella riidan.
Pitää yllä kauhun tasapainoa..
Mehupurkki ja muut kitinät ovat olleet juuri tätä valtaa, on saanut kitistä rauhassa ja hallita. Mutta tilanne on muuttunut sinun eduksesi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Mieti sitä;10560167:
No voi huokaus. Onko miehet Suomesta noin totaalisesti loppu että tuollainenkin ongelmajäte kelpaa vielä jonkun seuralaiseksi.

Ulkoruokintaan, sanon minä.

Kyllä ne oikeat miehet taitaa olla totaalisesti loppu.Minunkin ex. 1960 syntynyt ja aivan ap.miehen kaksonen..

ëniten ottaa aivoon että kestin prinsessaäijääni peräti 20v.. onneksi nyt vapaa ja kukaan ei enää kyykytä..
 
Alkuperäinen kirjoittaja turun tyttö;10560123:
Mies on menettänyt valta-asemansa sinuun, maksettuasi velkasi roimasti ennen varsinaista velan takaisin maksua. Milläpä, hän nyt käsittelisi sinua jatkossa. Koskapa sinun velan maksu aloitteesi romahdutti valta-aseman. Mies säikähti ja keksi tämän velan myöhästymisen vuorokaudella riidan.
Pitää yllä kauhun tasapainoa..

Olen samaa mieltä tämän "diagnoosin" kanssa. En katsoisi moista sekopäätä hetkeäkään. Onneksi sentään löytyy vielä hyviäkin miehiä, ja vaikka ei löytyisi, ilmankin pärjää kyllä.
 
Similar threads

Yhteistyössä