Kiitos vielä kaikille ja erityisesti tsemppareille. Illan mittaan tuli tässä puhetta miehenk kanssa, että kyllä sitä vois vaikka vähän katkeroitua, jos alkais miettiä kaikkia omalle kohdalle osuneita juttuja ja omaa tyhmyyttään tehtyjä päätöksiä. Kun ei voi monesti ymmärtääkään kaikkea etukäteen.
Jos vois kääntää kelloa taaksepäin, niin...
1. En ottais surutta opintolainaa 7 vuoden ajan ja jois niitä kaikkia kurkusta alas. Hyvä puoli, tuli ainakin elettyä - jos sitä bilettämistä voi siksi sanoa. Ei tarvi enää ainakaan haikailla..
2. Miehen edelliseen elettyyn elämään en voisi edes ottaa kantaa, siihen en voi vaikuttaa.
3. Yrityksen perustamista en varsinaisesti voi katua. Se olisi ehkä kannattanutkin parin vuoden päästä jo tuolloin ihan kunnolla, idea oli hyvä ja toimi alusta saakka. En voinut ymmärtää, paljonko lopettaminen maksoi. Tarkoitus oli mennä äitiyslomalta yritykseen heti töihin. Kun vastasyntynyt makaa vieressä vuoteella, ei siinä voi kuin ottaa puhelin käteen ja pyytää työntekijöitä lopettamaan. Lapsivuodeaikana, äitiyslomalla lopetin elinkeinoni ja sain samalla hirvittävän määrän lisää velkaa niskaan, en edes tiedä, paljonko, mutta vielä jäljellä 5 t euroa. Veikkaisin, että velkaa jäi yhtäkkiä n. 20 000 e. Tänä päivänä haikailisin, että pitäis perustaa oma yritys, nyt ei tarvi sen perään enää koskaan miettiä. Tästä uskaltamisesta perheeni ja minä maksamme vielä kolme vuotta.
4. Talon ostoon on vaikea miettiä oikeaa ratkaisua. Meillä ei ole ollut sellaista mahdollisuutta. Jos mahdollista, tarjoaisin tästä talosta 20-50 tuhatta vähemmän nyt, mitä silloin. Pyyntihinta oli tuolloin 149 t euroa ja maksoimme 133 tuhatta. Taloon oli tehty katto ja ikkunat sekä uusittu kaukolämpö. Tiedossa oli kylppäriremontti, salaojat ja putkiremontti. Tyhmänä ja sokeana ensiasunnon ostajana emme osanneet ajatella muita mahdollisia remontteja. Edes 80-luvulla remontoitu keittiö ei saanut minua ajattelemaan keittiöremontin mahdollisuutta. Enkä koskaan voinut kuvitella, kuinka paljon vanhan talon remontoiminen oikeasti maksaa. Olemme laittaneet talon remonttiin rahaa sen verran, että olisimme voineet rakentaa uuden talon muutaman vuoden päästä tällä rahalla. Mutta tuolloin ei ollut varaa. Olisimme kuitenkin maksaneet vuokraa n. 60 000 euroa. No, olisihan meillä sitten uusi talo. Mutta mikä on oikein? Onko uuden talon omistaja ihmisenä onnellisempi, kuin vanhan talon omistaja? En tiedä.
Mietimme äsken myös sitä vaihtoehtoa, että myisimme pois. Nyt emme saisi sitä, mitä tähän on laitettu, sillä en voisi myydä tätä siten, että puoli taloa on korjattu ja vielä puolet pitäisi. En saisi tästä sitä summaa, mikä taloon on nyt mennyt. Enkä halua jättää mitään kertomatta ostajille, en nukkuisi viiteen vuoteen. Mietimme, että kun ollaan remontoitu koko talo, voimme pyytää tästä sen verran, mitä tähän on mennyt. Se on realistista. Tästä tulee oikeasti hieno - ainakin minun mielestä. Ja kunnossa oleva, tyylikäs, pihat laitettu ja kaikki ok, hyvällä paikalla jne. En tiedä, saisimmeko tästä sitä, mitä tähän on laitettu, mutta pyytää kehtaa kyllä. Sitten joskus.
No, mitä sitten tapahtuisi? Olisimme jo lähes 40-vuotiaita. Kodittomia, taas asuttais vuokralla, mutta olis talolaina maksettu. Kaikki lainat. Kannattaako rakentaa uusi talo 40-vuotiaana, ottaa jälleen iso laina ja maksaa sitä pois? Mielestäni ei.
Ei tässä ole siis mitään oikeaa vaihtoehtoa. Tässä asutaan, eikä muuta voida. Rakennetaan ja remontoidaan välillä katkeran suloisilla kyynelillä, välillä pelkillä kyynelillä ja välillä ehkä jopa asiasta ylpeyttä tuntien. Tää on kuitenkin joskus meidän. Vaikka olis maksanut mitä. Ja vaikka oltais oltu kuinka tyhmiä. Ja vaikka muut olis tehnyt mitä.
Jos saan sanoa, toivon, että lapseni ovat terveitä ja itse pysyn terveenä näkemään heidän kasvunsa, ja toivon, että perheemme pysyy yhdessä kaiken tämän keskellä. Kolme vuotta vielä, kolme vuotta ja joskus helpottaa. Kun vaan muistaa, että elämä koostuu niistä pienistä iloista, eikä vaivu katkeruuteen. Lapset ovat elämän tarkoitus enkä heistä luopuisi vaikka saisin 100 ilmaista uutta taloa ja tuhat ulkomaan matkaa. Kolmeen lapseen ei ole varaa ja nämä kaksi ovat siunaus. Jos olemme muiden silmissä tehneet paljon virheitä, niin olkoon niin. Kukaan ei voi sanoa, että toisen elämän ratkaisut ovat niitä oikeita tai vääriä, ihmisen täytyy muistaa yrittää olla onnellinen ihan niistä arkisista asioista.
Lupaan olla tuomitsematta uuden talon omistajia tästä lähtien. Olen aina ajatellut, että onneksi me ei olla tuossa velkahelvetissä. Ilmeisesti ollaan osan uuden talon omistajan kanssa samassa kusessa, mutta suuremmassa vaan. Ei sitä voi tietää. Joku on tuominnut minut siitä, että olen niin ahne kun asun vanhassa halvassa talossa mutta menen silti töihin, kuinka tuo ihminen voi hylätä lapsensa? Kun ei tiedä, paljonko sitä velkaa on ja mistä se on tullut. Uuden talon ostaja, joka menee töihin ja vie lapsensa hoitoon, on ainakin ollut ehkä järkevämpi kuin minä. Lapselle voi jäädä jotain konkreettista joskus perinnöksikin.
Jokainen tekee elämässään siis omat ratkaisunsa. Oli ne oikeita tai vääriä, eikä kaikkeen voi vaikuttaa. Tässäpä tämä.
