K
"Kriisi"
Vieras
Oon 28, mies 30. Yhdessä on oltu yli 5 vuotta. Pettämistä ei ole kuvioissa, ei alkoholia, ei väkivaltaa. Silti luottamus on hyvin vähissä. Nähdään vähän, lähinnä viikonloppuisin on yhteiselle ajalle mahdollisuus, arki-illat menee töissä ja harrastuksissa. Olen alkanut ottaa suhteemme epäkohtia esiin, miehen mielestä aivan liian myöhään. Myönnettäköön, mukauduin vuosikausia liikaa. Kyllä mies ensimmäiset vuodet oli valmis kuuntelemaan, mikä mua parisuhteessamme vaivasi, mutta nyt kai mies on kovettunut kommenteilleni.
Keskinäinen arvostus on hakusessa. En tiedä, olenko itse edes tällä hetkellä niin arvostettava, kun jäin äsken työttömäksi, enkä ole vielä jaksanut parisuhdekriisimme takia hakea uutta työtä.
Tuntuu että mies on niin vakava, tuntuu että haluan keveyttä ja huumoria elämään. Miehen mielestä hän yrittää parhaansa pitää yllä rentoa ilmapiiriä ja hänen mielestään meillä on yhteistä huumorintajua riittävästi. Itse kun mietin, en välillä keksi mitään hauskaa yhteistä tekemistä, millä tilannetta voisi lähteä korjaamaan. Miksi mennä ravintolaankaan illalliselle, jos juttu ei luista? Miten sen saisi luistamaan? Minä koen, ettei suhteessamme voi keskustella kaikesta avoimesti, ei voi tuoda ikäviä tunteita esille. Mies sanoo, että hänen mielestään voi.
Tämä on ensimmäinen pitkä parisuhteeni, joten olenko vain itse missannut jotakin? Että tämä on se arki ja kivuuden puute on omaa vikaani. Minä en säteile tässä parisuhteessa, en ole vapautunut. Nyt jos eroamme, tuleeko tosielämän realiteetit vasten kasvoja, että ei se tästä paremmaksi muutu? Jonkin aikaa kiitäisin eteenpäin, kunnes tajuaisin, ettei kukaan voi välittää minusta enempää kuin nykyinen mies on välittänyt? Olen yrittänyt kehua miestä, mutta kun hän on sellainen, ettei osaa ottaa kehuja vastaan, ja se turhauttaa minua. En osaa selittää, jotenkin koen sen torjuntana, etteivät minun kehuni näytä ilahduttavan miestä.
Olemme nyt muutaman päivän olleet ihan eron partaalla. Meillä on ollut kriisiytymisiä muutamasti aiemminkin, muttei tällaisia. Tuntuu, että tämä oli miehelle viimeinen pisara. Ja mies ei tosiaan ole mikään draamanhakuinen ihminen, joten en tosiaan tiedä, onko tilanne enää korjattavissa. Kriisit ovat johtuneet melkeinpä joka kerta siitä, että haluaisin kertoa miehelle syvimpiä ajatuksiani ja kun mies ei ole osannut minua niissä asioissa tukea tai tulla keskusteluun mukaan, olen kertonut, että musta tuntuu pahalta tämä henkisen yhteyden puute. Kun pohdin asioita ääneen, esim. että onkohan minulla jokin perimmäistä laatua oleva rakkaudettomuuden kokemus, jonka vuoksi miehen antama rakkaus ei minulle ikinä riitä, mies perääntyy täysin sen sijaan, että voisi keskustella asiasta.
Kirjoitin nyt pitkästi, koska ajatukset eivät ole yhtään kasassa. Haluaisin vain kysyä, miltä tämä teistä kuulostaa, onko tilanne enää pelastettavissa? Miten voisi alkaa arvostusta, luottamusta ja keskusteluyhtyttä rakentamaan? Tunnistaako joku kokeneensa vastaavaa? Kuinka kävi?
Keskinäinen arvostus on hakusessa. En tiedä, olenko itse edes tällä hetkellä niin arvostettava, kun jäin äsken työttömäksi, enkä ole vielä jaksanut parisuhdekriisimme takia hakea uutta työtä.
Tuntuu että mies on niin vakava, tuntuu että haluan keveyttä ja huumoria elämään. Miehen mielestä hän yrittää parhaansa pitää yllä rentoa ilmapiiriä ja hänen mielestään meillä on yhteistä huumorintajua riittävästi. Itse kun mietin, en välillä keksi mitään hauskaa yhteistä tekemistä, millä tilannetta voisi lähteä korjaamaan. Miksi mennä ravintolaankaan illalliselle, jos juttu ei luista? Miten sen saisi luistamaan? Minä koen, ettei suhteessamme voi keskustella kaikesta avoimesti, ei voi tuoda ikäviä tunteita esille. Mies sanoo, että hänen mielestään voi.
Tämä on ensimmäinen pitkä parisuhteeni, joten olenko vain itse missannut jotakin? Että tämä on se arki ja kivuuden puute on omaa vikaani. Minä en säteile tässä parisuhteessa, en ole vapautunut. Nyt jos eroamme, tuleeko tosielämän realiteetit vasten kasvoja, että ei se tästä paremmaksi muutu? Jonkin aikaa kiitäisin eteenpäin, kunnes tajuaisin, ettei kukaan voi välittää minusta enempää kuin nykyinen mies on välittänyt? Olen yrittänyt kehua miestä, mutta kun hän on sellainen, ettei osaa ottaa kehuja vastaan, ja se turhauttaa minua. En osaa selittää, jotenkin koen sen torjuntana, etteivät minun kehuni näytä ilahduttavan miestä.
Olemme nyt muutaman päivän olleet ihan eron partaalla. Meillä on ollut kriisiytymisiä muutamasti aiemminkin, muttei tällaisia. Tuntuu, että tämä oli miehelle viimeinen pisara. Ja mies ei tosiaan ole mikään draamanhakuinen ihminen, joten en tosiaan tiedä, onko tilanne enää korjattavissa. Kriisit ovat johtuneet melkeinpä joka kerta siitä, että haluaisin kertoa miehelle syvimpiä ajatuksiani ja kun mies ei ole osannut minua niissä asioissa tukea tai tulla keskusteluun mukaan, olen kertonut, että musta tuntuu pahalta tämä henkisen yhteyden puute. Kun pohdin asioita ääneen, esim. että onkohan minulla jokin perimmäistä laatua oleva rakkaudettomuuden kokemus, jonka vuoksi miehen antama rakkaus ei minulle ikinä riitä, mies perääntyy täysin sen sijaan, että voisi keskustella asiasta.
Kirjoitin nyt pitkästi, koska ajatukset eivät ole yhtään kasassa. Haluaisin vain kysyä, miltä tämä teistä kuulostaa, onko tilanne enää pelastettavissa? Miten voisi alkaa arvostusta, luottamusta ja keskusteluyhtyttä rakentamaan? Tunnistaako joku kokeneensa vastaavaa? Kuinka kävi?
Mut et voi kyllä sanoa ettei helppoa ollut ja se kehittyminen ja henkinen kasvu jatkuu edelleen.
