onko tampereella mamuja?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja muuttaja
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Kaisaniemen puisto oli raiskaripuisto jo 80-luvulla.
Nuorisojengit on "aina" pesineet assalla.

Öisin välttelen Kaisaniemen puistoa (yksin ollessani) mutta muuta paikkaa en ole vältellyt. No, minnekään teollisuusalueillekaan ei tee mieli mennä vaeltelemaan :|
 
Alkuperäinen kirjoittaja ??:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Hervannasta:
Ai niin, ainakin mitä kaduilla ja puistoissa havainnoimalla voi päätellä, lapset ja nuoret eivät näytä mitenkään pahasti klikkiytyneiltä oman kansalaisuutensa ryhmiin. Yleensä, jos näkee ulkomaalaistaustaisia nuoria tai lapsia kavereidensa kanssa, he näyttävät olevan ryhmässä, jossa ei ole pelkästään samanlaisen taustan omaavia. Tämä on ainakin itselleni huomattavasti enemmän huomattavan paljon olennaisempaa kuin mamujen määrä sinänsä, sillä se kertoo enemmän integroitumisesta yhteiskuntaan,

Kyllä ainakin helsingissä on hyvin vahvaa jengiytymistä nähty ja tiettyihin mestoihin ei edes uskalla mennä. Tämä on edessä muillakin paikkakunnilla.
On se kumma kun suomalainen joutuu pelkäämään omassa maassaan mamuja.

Mihin ei Helsingissä uskalla mennä? Keksikää joku muu paikka kuin Kaisaniemenpuisto tällä kertaa. Enemmän minä täällä "pelkään" mamu-ystävieni ja tummaihoisten lasteni puolesta.

Minä pelkään kaikkien valkoihoisten suomalaisten puolesta jotka eivät halua tulla ryöstetyksi tai kohdata väkivaltaa. Ja ennen kaikkea pelkään valkoihoisten suomalaisnaisten puolesta, tummahumma kun on melkoisen raiskausherkkä tapaus.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Lilii lisänimetön:
Kaisaniemen puisto oli raiskaripuisto jo 80-luvulla.
Nuorisojengit on "aina" pesineet assalla.

Öisin välttelen Kaisaniemen puistoa (yksin ollessani) mutta muuta paikkaa en ole vältellyt. No, minnekään teollisuusalueillekaan ei tee mieli mennä vaeltelemaan :|

Ahaa...me (minä ja silloinen bestis) oltiin silloin n.18-19-vuotiaina kovin onnekkaita, kun meille ei sattunut siellä mitään. Otettiin pussikaljaa siellä useasti ( :ashamed: ) ja hilluttiin jopa puoleenyöhön (ja yli) siellä.
 
Mä en tajua mikä tekee rautatieasemasta muka niin pelottavan! Aina kun mä siellä liikun, siellä on paljon jengiä, suomalaisia ja mamuja. En jää hengailemaan, ehkä silloin joku voisi tulla häiriköimään. Sörnäisten huumeveikot on sen sijaan pelottaneet mua pari kertaa.

Mua ärsyttää mamuvastaisissa se, että he keskittävät kaiken energiansa vihaan ja ennakkoluulojensa ruokkimiseen, kun voisivat auttaa mamujen integroimisessa tähän yhteiskuntaan. Kun se realistinen vastaus mamuongelmille ei ole että Suomi suomalaisille. Mamut on täällä jäädäkseen, deal with it. Ja jos suomalaisilla on huonot asenteet mamuja kohtaan, en yhtään ihmettele että mamut ei viihdy ja häiriköi. Kerrankin näin junassa, miten hienosti pukeutunut viisi-kuusikymppinen rouva tahallaan tönäisi n. 12 v. somalipoikaa.
 
Parempi kun pysyt siellä Ilomantsissa, sinua ei täällä kaivata. Etkä tuolla asenteella pärjäisikään, suuri osa kolleegoistasi kun olisi maahanmuuttajia.

T: teknologia-asiantuntija Tampereelta
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Me asutaan Hervannassa ja vaikka täällä on paljon mamuja, en ole huomannut sellaisia lieveilmiöitä kuin mitä pääkaupunkiseudulta kuulee. Täällä kuitenkin huomattava osa mamuista on mm. Tampereen teknillisen yliopiston tai Tampereen yliopiston opiskelijoita, mm. Nokian ja yliopiston työntekijöitä jne. Muitakin toki löytyy, mutta porukka on paljon vaihtelevampaa, joita ainakaan minä en pysty laittamaan minkään yhden nimittäjän alle.

Täältä löytyy tilastotietoakin Tampereesta.
http://www.tampere.fi/material/attachments/k/5gh48q14o/KV-koulutus_110509_Kielet_ja_kansalaisuudet.pdf

Sieltä käy ilmi, että 3,3 % Tampereen asukkaista on ulkomaan kansalaisia (toki mamuja on Suomenkin kansalaisissa). (Helsingissä 6,7 %) Eniten täällä on Venäjän, Viron, Intian, Kiinan ja Afganistanin kansalaisia. Yleisimmät vieraat kielet ovat venäjä, arabia, englanti, viro, persia ja kiina.

Samasta lähteestä käy ilmi, että Hervannassa on eniten (suomalaisten jälkeen) Venäjän, Intian, Viron ja Kiinan kansalaisia. Leikkipuisto-otannalla arvioisin, että edellinen pitää ainakin lapsiperheiden kohdalla kohtuullisen hyvin paikkaansa.

Yhteenvetona sanoisin, että Tampereella ei ole mielestäni mitenkään paljon mamuja verrattuna Helsinkiin.

Hervannassa kulkiessaan kyllä kuulee monia kieliä, mutta siellä on mielestäni todella rauhallista, öiseenkin aikaan. Johtuu varmasti paljolti juuri tuosta, että sen kansainvälisestä väestöstä suuri osa on tuota korkeasti koulutettua työväestöä tai opiskelijoita. En tiedä, mihin kaupunginosaan elintasopakolaiset ovat Tampereella sitten keskittyneet.

Kotimaisia juoppoja tosin pyörii siinä Hervannan keskustassa vähän liikaa, mutta nekin ovat ihan harmittomia.

Itse en aio muuttaa Helsinkiin, vaikka liki kaikki alani työpaikat ovat siellä, juuri sen vuoksi että asuinpaikkana on vähän turhan monikulttuurinen minun makuuni ja asunnot kaikilla siedettävillä alueilla hintatasoltaan saavuttamattomissani. Hervantaan voisin kyllä muuttaa, ainakin ellei minulla olisi kouluikäisiä lapsia (opetusta ei voi olla häiritsemättä se, että suuri osa luokasta ei osaa kunnolla suomea ja on lähtöisin mitä kirjavimmista taustoista minkä vuoksi heillä ei ole samanlaista tukea kotoa nimenomaan suomalaisen peruskoulun käymiseen kuin keskiverroilla suomalaisten perheiden lapsilla, vaikka tietääkseni mitään klikkiytymisongelmia täällä ei peruskouluissa olekaan).
 
Alkuperäinen kirjoittaja --:
Mä en tajua mikä tekee rautatieasemasta muka niin pelottavan! Aina kun mä siellä liikun, siellä on paljon jengiä, suomalaisia ja mamuja. En jää hengailemaan, ehkä silloin joku voisi tulla häiriköimään. Sörnäisten huumeveikot on sen sijaan pelottaneet mua pari kertaa.

Mua ärsyttää mamuvastaisissa se, että he keskittävät kaiken energiansa vihaan ja ennakkoluulojensa ruokkimiseen, kun voisivat auttaa mamujen integroimisessa tähän yhteiskuntaan. Kun se realistinen vastaus mamuongelmille ei ole että Suomi suomalaisille. Mamut on täällä jäädäkseen, deal with it. Ja jos suomalaisilla on huonot asenteet mamuja kohtaan, en yhtään ihmettele että mamut ei viihdy ja häiriköi. Kerrankin näin junassa, miten hienosti pukeutunut viisi-kuusikymppinen rouva tahallaan tönäisi n. 12 v. somalipoikaa.

Mua pelottaa kaikista eniten noi huumeita käyttävät mamut joita on valtavasti. koskaan ei tiedä lähteekö henki ryöstössä.
Mua ärsyttää mamumyönteisissä se, että kaikki energia menee niiden puolusteluun eikä avata silmiä niiden aiheuttamille ongelmille.
Miksei suomi suomalaisille? Onko se suomi afrikkalaisille ja jos on niin MIKSI? Taisteliko sun vaarisi ryssää vastaan henkensä puolesta siks että tää maa annetaan afrikkalaisille lahjaksi + maksetaan siitä vielä kalliisti?
Eikö niitä mamuja auteta jo ihan liikaa. Menevät asuntojonoissa suomalaisten ohi, saavat helvetinmoiset tuet ilmaista rahaa (muut EU maat eivät sellaisia jaa) lisäksi helsingin kaupungin uutuus hulluus POSTIIVINEN RASISMI joka kohdistuu suomalaisiin, eli annetaan haettu duuni maahanmuuttajalle vaikka olisi huonompi hakija kuin suomalainen.

Joo, hei minäkään en viihdy täällä joten voinko alkaa häiriköimään ja vetää vaikka hippejä pataan?

Mietippä kuinka monta kertaa on nähty kun somali mukula tönii suomalaista mummoa junassa tai missä vaan.

Alkuperäinen kirjoittaja visitor:

Case in point.

Metroasemilla koululaisia ryöstelleet saivat ehdollista
19.5.2010 15:39
A A STT

Metroasemilla ryöstelleet nuorukaiset saivat Helsingin käräjäoikeudessa ehdollista vankeutta. Tuomittu kaksikko piinasi koulupoikia esimerkiksi Kampissa ja Ruoholahdessa toissa talvena ja keväänä.

Tuolloin 15-vuotiailla ryöstäjillä oli yhteensä kymmenkunta 12-16-vuotiasta uhria. Rahaa kiristettiin esimerkiksi lyömällä ja uhkailemalla taittoveitsellä. Erästä uhreista pahoinpideltiin lyömällä, tönimällä ja potkimalla, kun hän oli kertonut ryöstöstä vartijoille.

Saaliikseen kaksikko sai kerralla korkeintaan muutamia kymmeniä euroja.

Toiselle nuorukaisista tuomittiin 11 kuukautta ehdollista vankeutta muun muassa yhdestätoista nuorena henkilönä tehdystä ryöstöstä. Toisen tilille ryöstöjä luettiin kuusi ja ehdollista vankeutta tuli yhdeksän kuukautta.

http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Metroasemilla+koululaisia+ry%C3%B6stelleet+saivat+ehdollista/1135256950788
 
Alkuperäinen kirjoittaja v:
Alkuperäinen kirjoittaja Lilii lisänimetön:
Kaisaniemen puisto oli raiskaripuisto jo 80-luvulla.
Tuo mitä väitit Kaisaniemen puiston osalta ei pidä paikkaansa. Raiskaripuiston maine on mamujen aikaansaannosta.
No, kaipa heitä oli sitten jo vuonna '89, kun sen läpi jouduin kulkemaan päivittäin ja minua varoitettiin raiskaajista. Myös koko 90-luku sitä puistoa "pelättiin". 2000-luvulla en ole siell ilta-aikaan ollutkaan, paitsi jossain tapahtumissa ym.
 
Ajatteles, vieläkin on löytymättä se rasistinen suomalainen juoppo mies joka töni ihanaa somalityttöä junassa Espoossa, vaikka rasistia etsittiin kissojen ja koirien kanssa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Metroasemilla koululaisia ryöstelleet saivat ehdollista
19.5.2010 15:39
A A STT

Metroasemilla ryöstelleet nuorukaiset saivat Helsingin käräjäoikeudessa ehdollista vankeutta. Tuomittu kaksikko piinasi koulupoikia esimerkiksi Kampissa ja Ruoholahdessa toissa talvena ja keväänä.

Tuolloin 15-vuotiailla ryöstäjillä oli yhteensä kymmenkunta 12-16-vuotiasta uhria. Rahaa kiristettiin esimerkiksi lyömällä ja uhkailemalla taittoveitsellä. Erästä uhreista pahoinpideltiin lyömällä, tönimällä ja potkimalla, kun hän oli kertonut ryöstöstä vartijoille.

Saaliikseen kaksikko sai kerralla korkeintaan muutamia kymmeniä euroja.

Toiselle nuorukaisista tuomittiin 11 kuukautta ehdollista vankeutta muun muassa yhdestätoista nuorena henkilönä tehdystä ryöstöstä. Toisen tilille ryöstöjä luettiin kuusi ja ehdollista vankeutta tuli yhdeksän kuukautta.

http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Metroasemilla+koululaisia+ry%C3%B6stelleet+saivat+ehdollista/1135256950788

Vastaavia mamurikoksia on lukematon määrä.
Voi vaan kuvitella kuinka otteet kovenee kun on kyseessä hieman vanhemmat puuhastelijat.
Tänne tuleva massa on erittäin rikollista ainesta.
 
Mä asun Tampereen syrjillä, eli täällä Atala-Linnainmaa-Sorila-Aitolahti suunnalla. Eipä ole näkynyt maahanmuuttajia juurikaan. En ole kyllä kiinnittänyt huomiotakaan erityisesti.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Lilii lisänimetön:
Alkuperäinen kirjoittaja v:
Alkuperäinen kirjoittaja Lilii lisänimetön:
Kaisaniemen puisto oli raiskaripuisto jo 80-luvulla.
Tuo mitä väitit Kaisaniemen puiston osalta ei pidä paikkaansa. Raiskaripuiston maine on mamujen aikaansaannosta.
No, kaipa heitä oli sitten jo vuonna '89, kun sen läpi jouduin kulkemaan päivittäin ja minua varoitettiin raiskaajista. Myös koko 90-luku sitä puistoa "pelättiin". 2000-luvulla en ole siell ilta-aikaan ollutkaan, paitsi jossain tapahtumissa ym.

Mamut tulivat Suomeen vasta 90-luvun alussa, joten sitä ennen neekeri oli jopa Helsingissä nähtävyys. "Ainahan" Kaisaniemen puistossa on ollut epämääräistä porukkaa öisin, mutta ei raiskareita ennen kuin mamut valtasivat ko puiston.
 
Alkuperäinen kirjoittaja pirkko:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Metroasemilla koululaisia ryöstelleet saivat ehdollista
19.5.2010 15:39
A A STT

Metroasemilla ryöstelleet nuorukaiset saivat Helsingin käräjäoikeudessa ehdollista vankeutta. Tuomittu kaksikko piinasi koulupoikia esimerkiksi Kampissa ja Ruoholahdessa toissa talvena ja keväänä.

Tuolloin 15-vuotiailla ryöstäjillä oli yhteensä kymmenkunta 12-16-vuotiasta uhria. Rahaa kiristettiin esimerkiksi lyömällä ja uhkailemalla taittoveitsellä. Erästä uhreista pahoinpideltiin lyömällä, tönimällä ja potkimalla, kun hän oli kertonut ryöstöstä vartijoille.

Saaliikseen kaksikko sai kerralla korkeintaan muutamia kymmeniä euroja.

Toiselle nuorukaisista tuomittiin 11 kuukautta ehdollista vankeutta muun muassa yhdestätoista nuorena henkilönä tehdystä ryöstöstä. Toisen tilille ryöstöjä luettiin kuusi ja ehdollista vankeutta tuli yhdeksän kuukautta.

http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Metroasemilla+koululaisia+ry%C3%B6stelleet+saivat+ehdollista/1135256950788

Vastaavia mamurikoksia on lukematon määrä.
Voi vaan kuvitella kuinka otteet kovenee kun on kyseessä hieman vanhemmat puuhastelijat.
Tänne tuleva massa on erittäin rikollista ainesta.

Aseellisia ryöstöjä ja ehtoollista!!! Hei haloo!!!
 
Alkuperäinen kirjoittaja v:
Alkuperäinen kirjoittaja Lilii lisänimetön:
Alkuperäinen kirjoittaja v:
Alkuperäinen kirjoittaja Lilii lisänimetön:
Kaisaniemen puisto oli raiskaripuisto jo 80-luvulla.
Tuo mitä väitit Kaisaniemen puiston osalta ei pidä paikkaansa. Raiskaripuiston maine on mamujen aikaansaannosta.
No, kaipa heitä oli sitten jo vuonna '89, kun sen läpi jouduin kulkemaan päivittäin ja minua varoitettiin raiskaajista. Myös koko 90-luku sitä puistoa "pelättiin". 2000-luvulla en ole siell ilta-aikaan ollutkaan, paitsi jossain tapahtumissa ym.
Mamut tulivat Suomeen vasta 90-luvun alussa, joten sitä ennen neekeri oli jopa Helsingissä nähtävyys. "Ainahan" Kaisaniemen puistossa on ollut epämääräistä porukkaa öisin, mutta ei raiskareita ennen kuin mamut valtasivat ko puiston.
No nimenomaan raiskareista 89 valistettiin. En osaa nyt sanoa muuta. Tiedän että nykyään tilanne on pahempi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja v:
Alkuperäinen kirjoittaja Lilii lisänimetön:
Kaisaniemen puisto oli raiskaripuisto jo 80-luvulla.

Tuo mitä väitit Kaisaniemen puiston osalta ei pidä paikkaansa. Raiskaripuiston maine on mamujen aikaansaannosta.

Tuskinpa. Jo 70/80 -lukujen Harjunpää-rikosdekkareissa Kaisapuisto oli epämääräinen ja turvaton paikka.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja sipaliina:
mikä ihmeen rasistipaska olet!!! tottakai maahnmuuttajii on jo nykyään joka paikassa suomessa! kaannattaisko sun muuttaa keskelle metää kauas asutuksesta mis ei oo maahanmuuttajii.

olen sellainen rasistipaska joka ei halua omaa lastaan samaan päiväkotiin tietyn nimeltämainitsemattoman etnisen kansanryhmän kanssa. Suurin osa mamuista on OK, varsinkin työn perässä tulleet, minulla on paljon ulkomaalaistaustaisia kollegoita työssänikin ja kaikkien kanssa homma hoituu. Nyt on kyse siitä onko mamuja tampereella PALJON ja nimenomaan niitä tietyn sorttisia. En nyt sano sitä tässä mutta useimmat tietävät mitä tarkoitan.

Somppuja!Niistä itsellänikin huonoja kokemuksia!
 
Alkuperäinen kirjoittaja O. C.:
Alkuperäinen kirjoittaja v:
Alkuperäinen kirjoittaja Lilii lisänimetön:
Kaisaniemen puisto oli raiskaripuisto jo 80-luvulla.
Tuo mitä väitit Kaisaniemen puiston osalta ei pidä paikkaansa. Raiskaripuiston maine on mamujen aikaansaannosta.
Tuskinpa. Jo 70/80 -lukujen Harjunpää-rikosdekkareissa Kaisapuisto oli epämääräinen ja turvaton paikka.

En tiedä Kaisapuistosta, mutta Kaisaniemen puiston raiskarimaineen loivat mamut.

Alkuperäinen kirjoittaja sipaliina:
mikä ihmeen rasistipaska olet!!! tottakai maahnmuuttajii on jo nykyään joka paikassa suomessa! kaannattaisko sun muuttaa keskelle metää kauas asutuksesta mis ei oo maahanmuuttajii.

Oletko sä ihan tosissasi? Kuulostat ihan idiootilta tuollaisen kirjoitustyylin kanssa, meni melkein kahvit näppikselle tämän luettuani :laugh:
 
Yhteistyössä