Mä olen tiennyt aina, etten tule loppuelämääni asumaan siinä kaupungissa mihin satuin syntymään. Parisen vuotta pehmittelin miestä muuttamaan sinne minne halusin ja niin me sitten muutettiin. Oon viihtyny tosi hyvin ja tää on just se paikka missä haluan olla! :heart:
Ollaan nyt asuttu 2vuotta täällä, mies ehkä vuoden aina vitsaili takaisinmuutosta,mutta tais huomata etten todellakaan halua muuttaa ja lopetti ne vitsit. Ja kyllähän tuo mieskin täällä viihtyy, on töitä ja harrastusmahdollisuuksia, ainut että tiedän ja näen että se kaipaa niitä vanhoja kavereita ja perhettä ja sukulaisia ja sitä kiireettömämpää elämää.
Nyt se on sitten alkanut taas puhumaan siitä kuinka vanhassa kaupungissa olis asuminen edullisempaa, mies sais sen unelma asuntonsa sieltä, elämä ois vähän kiireettömämpää ja rennompaa, haluais perustaa siellä oman firman jne.
Musta tuntuu ihan siltä että olen miehen unelmien tiellä :ashamed: Miten tässä yksinkertasesti voi päästä kompromissiin? onko kenelläkään omakohtasia kokemuksia?
Mulla on täällä työt jossa viihdyn ja koulu jota tykkään käydä ja molemmat on sellasia mitä ei siellä vanhassa kaupungissa ole. Lapset viihtyy täällä, mutta en epäile etteikö viihtyis missä tahansa muuallakin... Mieskin viihtyy kyllä, mutta samalla haaveilee siitä "entisestä" :/
Muutto tänne oli nimenomaan mun unelmien täyttymys, tiedän että katuisin koko loppuelämäni jos takaisin muuttaisin, siellä ei ole mulle mitään mielenkiintoista. En viihdy maalla syrjässä autottomana, siellä ei olis töitä, ei kavereita, ei koulutusmahdollisuuksia. En halua sinne yksikseni kotiäidiksi taas vuosikausiksi. Siellä ei ole kauppoja (kaikki tarvittava pitää tilata), siellä ei ole elämää ja ihmisiä, ei harrastusmahdollisuuksia niinku täällä, ei yksinkertasesti mitään tekemistä! :snotty:
eikä kumpaakaan kiinnosta mikään "välikaupunki", vaan se on joko tämä tai se.
Onko kukaan muu pari päässyt tämmösessä johonkin sopuun? Vai hiertääkö tämä tavalla tai toisella aina meidän välejä jollaintapaa...?
Ollaan nyt asuttu 2vuotta täällä, mies ehkä vuoden aina vitsaili takaisinmuutosta,mutta tais huomata etten todellakaan halua muuttaa ja lopetti ne vitsit. Ja kyllähän tuo mieskin täällä viihtyy, on töitä ja harrastusmahdollisuuksia, ainut että tiedän ja näen että se kaipaa niitä vanhoja kavereita ja perhettä ja sukulaisia ja sitä kiireettömämpää elämää.
Nyt se on sitten alkanut taas puhumaan siitä kuinka vanhassa kaupungissa olis asuminen edullisempaa, mies sais sen unelma asuntonsa sieltä, elämä ois vähän kiireettömämpää ja rennompaa, haluais perustaa siellä oman firman jne.
Musta tuntuu ihan siltä että olen miehen unelmien tiellä :ashamed: Miten tässä yksinkertasesti voi päästä kompromissiin? onko kenelläkään omakohtasia kokemuksia?
Mulla on täällä työt jossa viihdyn ja koulu jota tykkään käydä ja molemmat on sellasia mitä ei siellä vanhassa kaupungissa ole. Lapset viihtyy täällä, mutta en epäile etteikö viihtyis missä tahansa muuallakin... Mieskin viihtyy kyllä, mutta samalla haaveilee siitä "entisestä" :/
Muutto tänne oli nimenomaan mun unelmien täyttymys, tiedän että katuisin koko loppuelämäni jos takaisin muuttaisin, siellä ei ole mulle mitään mielenkiintoista. En viihdy maalla syrjässä autottomana, siellä ei olis töitä, ei kavereita, ei koulutusmahdollisuuksia. En halua sinne yksikseni kotiäidiksi taas vuosikausiksi. Siellä ei ole kauppoja (kaikki tarvittava pitää tilata), siellä ei ole elämää ja ihmisiä, ei harrastusmahdollisuuksia niinku täällä, ei yksinkertasesti mitään tekemistä! :snotty:
eikä kumpaakaan kiinnosta mikään "välikaupunki", vaan se on joko tämä tai se.
Onko kukaan muu pari päässyt tämmösessä johonkin sopuun? Vai hiertääkö tämä tavalla tai toisella aina meidän välejä jollaintapaa...?
