Onko teistäkin miikkariperheet jotenkin parempia

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Ihanaa"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Jaahas, otsikko vaihtui jo. Alkuun oli kai kyse siitä millainen ihminen järjestää niitä kutsuja, sitten olikin että koko perhe pukeutuu miikkariin...

Noh minä olen järjestänyt miikkari kutsuja, lapsilla on muutamia vaatteita. Itselläni tai miehelläni ei ole ollenkaan. Miikkarit on minusta kivan mallisia noille meidän hoikille pojille, istuu hyvin. Ei meillä taida olla kuin tuolla isommalla nyt kahdet housut, kaksi t-paitaa ja yksi pitkähihainen. Pienemmän vaatteet jäi jo pieneksi.

Niin ja millainen minä sitten olen? Ollaan hyvinkin tavis perhe, ei ole omakotitaloa - vaan rivari, farkku on, ei ole kultaistanoutajaa, mutta kotiäiti - tai siis hoitovapaalla olen. Sosiaalinen olen, käyn kyllä perhekerhot yms ja vetäjänäkin toimin pari vuotta esikoisen aikana. Keskiluokkaa ollaan, ei ole insinöörimies, eikä olla lestoja :D Ei nosteta mitään tukia (joo kht ja lapsilisä kyllä).
 
onko teidän koulutus amk?
 
[QUOTE="Ihanaa";27277377]Alitajuisesti yhdistän miikkarikutsun pitäjien perheisiin paljon positiivisia adjektiiveja. Välittömästi tulee mieleen sivistynyt varakas ydinperhe, jossa hyvin puetut ja kasvatetut vesat. Sitten vielä ne ihanat tarjoilut. Sellainen viiskytluvun idylli.

Onko muillakin saa? Vai tiedättekö jotain yh:ta kessusuussa, joka avaa kutsut tarjoamalla keppanat?[/QUOTE]

Ai. Ei mulle tule oikein mitään mielikuvaa.

Minun kavereilla on pal-jon kaikenmaailman kutsuja (Me&I, Pomp de Lux, Tupperware, kynttiläkutsuja jne), ja kai mä sitten olen luullut että kaikilla on :) En ole mikään kotikutsujen suuri fani, mutta olen silti pitänyt parit Me&I -kutsut. Tuttu myyjä sattui kysymään ja mikäs siinä. Sitä en tosin ymmärrä mikä niissä meandin vaatteissa viehättää niin paljon, itse en pidä niitä kovin hyvälaatuisina enkä niin kauniinakaan.
 
Siis nehän on ihan kamalan näkösiä ja siihen nähden järjkyttävän hintasia. Meillä duunissa on näitä, eivät sentään ite pukaudu miikkariin, mutta leuhottavat kutsuista. Oksettaa.

Ja oikeesti vituttaa, kun mua ei kutsuttu, vaikka mullakin on lapsi :)
 
Noiden kotikutsujen järkkääminen on käsittääkseni alemmalle keskiluokalle tyypillistä puuhaa. Työväenluokka ostaa kamansa halppiskaupoista ja ylempää keskiluokkaa (sekä yläluokkaa) ei voisi vähempää kiinnostaa oman kotinsa ja ystäväpiirinsä markkinaehtoistaminen.
 
No mitä tosta, jos joku niistä vaatteista tykkää ja ei pidä hintaa pahana, senku ostaa. Kutsut voi olla jollekin kotiäidille mukava harrastus. Miksi pitää jotenkin luokitella miikkari-ihmiset tyhmiksi? Ei mua ainakaan kiinnosta mitä kukanenkin pitää päällään.

Itse oon käyny kutsuilla kerran, kun esikoinen oli ihan pieni vauva. Oli ihan mukava nähdä vähän muita ihmisia, kahvitella, jutustella ja syödä hyvää kakkua. Emäntä oli ihan tavallisen perheen äiti, äitiyslomalla, ammatiltaan luokanopettaja. Muut kutsuvieraat tavallsia äitejä, eipä tullut koulutuksia pohdittua, saati kyseltyä. Yhdet housut tilasin, ihan kivat oli käytössä. Mutta en mitenkään hurahtanut, turhan tyyriitä, enkä pitänyt erityisemmin tyylistä.

Mikä tässä nyt niin kummallista on. Samaa sarjaa tupperwaren, partyliten ja dermosilien yms kanssa. Ostaa ken tahtoo. Jos menee kutsuille ja huomaa että ei kiinnosta, ei oo pakko tilata "kun ei kehtaa olla tilaamatta".
 
Alkuperäinen kirjoittaja mitä väliä;27278465:

Kummallisinta tässä on aiheesta hypetys täällä palstalla. Tuo touhu on luultavasti hyvin pienen ryhmän hypetystä mutta palstalla olevien aloitusten määrästä saa kyllä ihan toisenlaisen kuvan. Onhan noita lastevaatemerkkejä pilvin pimein. Ja minä itse henkilökohtaisesti pidän enemmän kuin kyseenalaisena sitä, että joku vaatemerkki määrittelee ihmisen persoonan.:headwall:
 
Alkuperäinen kirjoittaja mitä väliä;27278465:
No mitä tosta, jos joku niistä vaatteista tykkää ja ei pidä hintaa pahana, senku ostaa. Kutsut voi olla jollekin kotiäidille mukava harrastus. Miksi pitää jotenkin luokitella miikkari-ihmiset tyhmiksi? Ei mua ainakaan kiinnosta mitä kukanenkin pitää päällään.

No se kertoo jo paljon kun jengi maksaa jostain peitosta satoja euroja. Tai on pakko saada sitä me&i:tä lapsilleen päälle kun kaikilla muillakin on. Ja jauhaa siitä vielä täällä ketju tolkulla. Yksinkertaisten ihmisten touhua.
 
Niin, no, eihän miehiäkään pidetä tyhminä, jos he haluavat jotain ominaisuuksia johonkin. se on vaan olevinaan fiksua. (vaikka mun mielestä tyhmää). mutta massat eivät pidä miestä tyhmänä, jos pitää olla joku tietynlainen telkkari tai mikroaaltouuni tai tietynmerkkinen pesukone.

että siihen nähden, ei tietyn merkin perässä oleva nainenkaan ole hölmö, tai sen hölmömpi kuin mieskään.
 
flags_0
flags_0
flags_0
flags_0
 
Alkuperäinen kirjoittaja Isämies;27278400:
Noiden kotikutsujen järkkääminen on käsittääkseni alemmalle keskiluokalle tyypillistä puuhaa. Työväenluokka ostaa kamansa halppiskaupoista ja ylempää keskiluokkaa (sekä yläluokkaa) ei voisi vähempää kiinnostaa oman kotinsa ja ystäväpiirinsä markkinaehtoistaminen.

No itse olen ollut useasti eräällä Espoon "hienostoalueeella" miikkarikutsuilla. Että kyllä niitä on kaikenlaisissa perheissä..
 
[QUOTE="Jeps";27278730]Niin, no, eihän miehiäkään pidetä tyhminä, jos he haluavat jotain ominaisuuksia johonkin. se on vaan olevinaan fiksua. (vaikka mun mielestä tyhmää). mutta massat eivät pidä miestä tyhmänä, jos pitää olla joku tietynlainen telkkari tai mikroaaltouuni tai tietynmerkkinen pesukone.

että siihen nähden, ei tietyn merkin perässä oleva nainenkaan ole hölmö, tai sen hölmömpi kuin mieskään.[/QUOTE]

Mitä ominaisuuksia on puuvillavaatteissa? Mulle mieluinen ominaisuus sellaisissa olis luomupuuvilla tai reilu kauppa....
 
Pidän noita kotikutsutuotteita samanveroisina kuin ostostv:n huijaustuotteita. Kallis hinta, laatu ja tarpeellisuus vähän niin ja näin. Ei kai kukaan oikeasti tilaa ostostv:n mullistavia ja fantastisia keittiö-, siivous- ja kuntoilulaitteita? :D

Pidän kotikutsuihmisiä siis vähän yksinkertaisina, helposti höynäytettävinä, mielipiteissään ehdottomina silloinkin kun ovat vähän väärässä. Siihen sitten liittyy täysi piittaamattomuus oikeista asioista - periaatteessa vastustetaan rikollisuutta, mutta se Teneritvalta ostettu feikki-Mulberry on kuitenkin tosi upee eikä mitenkään liity asiaan. Ajatellaan elämää siitä omasta pikku kuplasta käsin, eikä nähdä isompaa mittakaavaa.
Miikkarimammoilla kai on kuitenkin jotain aivotoimintaa ja elämänsisällön kaipuuta, kun sellaisella intohimolla keskitytään yhteen asiaan. Kanava vaan voisi olla toinen.

Ja jokaisella miikkarimammalla on muumimukikokoelma.
 
Ikävä kyllä ei tule mitään positiivista mieleen. Johtuen taannoisesta sydänpylly-ketjusta ja ko. ryhmästä.

Mieleen tulee vain fanaattiseen ryhmään kuuluva mamma joka koittaa mieheltään salaa iskeä viimeisetkin pennoset noihin riepuihin ja joku päivä tulee täältä kyselemään käykö nuhjuinen (aito) vaatekokoelma vakuudeksi talolainalle :rolleyes:
 
Yliopistosta vajaa 300 ov aikanaan ja maisteritutkinto. Jatko-opintoja sen jälkeen. Työelämässä tällä hetkellä täysipäiväisesti ja vielä lisätöissäkin. Me&I -vaatekutsut kotona tänä syksynä. Lapsilla paljon uudesta mallistosta, mutta paljon myös lindexiltä ja kirpparilta. Mutta mikä pahinta - itsellänikin on sellainen räikeä, huonosti istuva, mutta juuri minun päähän ja tyyliin sopiva pitkänmallinen pipo. Ei valu silmille ja pysyy korvilla kovassakin vauhdissa. Kaikkiaan voi todeta, että ketjun alussa laadittu yhtälö on epätosi. Keskustelu ja kauhistelu jatkukoon.
 
Oikeasti sivistynyt meininki tuosta ei tule mieleen. Enpä usko, että yliopiston käyneet äidit tommosia pahemmin järjestelee. Kenties melkoisen vähän koulutetut (max AMK) miehensä siivellä elelevät porvariteeskentelijät, mutta eivät hiukkaakaan älykkömäiset.

Itseasiassa ei ihan näin. Mun kokemus on täysin päinvastainen. Kyseessä on ostamisen kätevyys, jota yliopistoihmiset harrastaa paljon. Naapurissa pääsee sovittamaan, kamat tulee postissa, ei se pieni hintavuus juuri merkitse siinä ajansäästössä (mitä niitä kutsuja nyt on, muutama vuodessa).

En tosiaan mitenkään yritä olla elitisti, mutta fakta on että yliopistoihmiset tekee usein ihan sairaasti töitä ja kaupungilla alennusmyynneissä surffailu ei vaan onnistu, vaikka haluaisi miten :(. Eikä ne liksat päätä huimaa, mutta kun harvoin mitään ostaa niin voi olla sitten hintavampikin.
 
[QUOTE="hop";27279123]Yliopistosta vajaa 300 ov aikanaan ja maisteritutkinto. Jatko-opintoja sen jälkeen. Työelämässä tällä hetkellä täysipäiväisesti ja vielä lisätöissäkin. Me&I -vaatekutsut kotona tänä syksynä. Lapsilla paljon uudesta mallistosta, mutta paljon myös lindexiltä ja kirpparilta. Mutta mikä pahinta - itsellänikin on sellainen räikeä, huonosti istuva, mutta juuri minun päähän ja tyyliin sopiva pitkänmallinen pipo. Ei valu silmille ja pysyy korvilla kovassakin vauhdissa. Kaikkiaan voi todeta, että ketjun alussa laadittu yhtälö on epätosi. Keskustelu ja kauhistelu jatkukoon.[/QUOTE]

Ihan pakko kysyä: tähän aikaan koneella, teetkö töitä :D?
 
Yhteistyössä