V
"vieras"
Vieras
[QUOTE="a.p";25245369]Huh, olisi niin paljon kerrottavaa. Ja paljon kysymyksiä joihin vastata.
Kerron hieman äidin luonteesta. (lapset täällä pitää kiireisenä/ajatukset katkeilee niin saattaa olla vähän sekavaa tekstiä.)
Äiti on aina ollut todella katkera, sisäänpäin vetäytynyt, mutta pakosta esittää sukulaisille
jotain täydellistä. Kotonamme äiti huusi todella paljon isälle ja meille lapsille (syyttä), meillä ei olla keskusteltu koskaan mistään asioista, ei edes kuolemantapauksissa äiti ole tullut halaamaan eikä kysymään miten jaksetaan., suoraan vaan kouluun vaikka yö valvottiin ja itkettiin siskon kanssa kun pappa menehtyi.
Minua kiusattiin koulussa, äiti ei tehnyt mitään vaikka itkin kotona todella paljon ja olin itsemurhan partaalla.
Sairastuin masennukseen toisen lapsen syntymän jälkeen. Äiti häpesi sitä ja yritin keskustella
ja kertoa mitä terapiassa puhuttiin ja kun siellä sanottiin että täytyisi vanhemmilla
olla nyt apuna arjessa jotta pääsisin jaloilleni. Ei apua koskaan tullut "koska ei mekään mistään saatu".
Tämäkin täyttä paskaa, koska tiedän että mummolaan ollaan aina oltu tervetulleita kuten muutkin lapsenlapset, mutta äiti ei koskaan PÄÄSTÄNYT meitä sinne koska inhosi anoppiansa. (tämä ei ole mitään pääteltyä vaan ihan täyttä totta).
Jatkan myöhemmin...[/QUOTE]
Kuulostaa tosi rankalta
. Oletko ajatellut, että olisi hyvä käydä nyt rauhallisemmassa vaiheessa juttelemassa tuosta jossakin, kun ei ole todellakaan normaalia teidän elämä ollut. Arvelinkin jo alkutekstistä, että pinnan alla olisi pahempaa.
Tässä tilanteessa tuntuu ehdottomasti parhaalta ratkaisulta, että olet pitänyt etäisyyttä.
Kerron hieman äidin luonteesta. (lapset täällä pitää kiireisenä/ajatukset katkeilee niin saattaa olla vähän sekavaa tekstiä.)
Äiti on aina ollut todella katkera, sisäänpäin vetäytynyt, mutta pakosta esittää sukulaisille
jotain täydellistä. Kotonamme äiti huusi todella paljon isälle ja meille lapsille (syyttä), meillä ei olla keskusteltu koskaan mistään asioista, ei edes kuolemantapauksissa äiti ole tullut halaamaan eikä kysymään miten jaksetaan., suoraan vaan kouluun vaikka yö valvottiin ja itkettiin siskon kanssa kun pappa menehtyi.
Minua kiusattiin koulussa, äiti ei tehnyt mitään vaikka itkin kotona todella paljon ja olin itsemurhan partaalla.
Sairastuin masennukseen toisen lapsen syntymän jälkeen. Äiti häpesi sitä ja yritin keskustella
ja kertoa mitä terapiassa puhuttiin ja kun siellä sanottiin että täytyisi vanhemmilla
olla nyt apuna arjessa jotta pääsisin jaloilleni. Ei apua koskaan tullut "koska ei mekään mistään saatu".
Tämäkin täyttä paskaa, koska tiedän että mummolaan ollaan aina oltu tervetulleita kuten muutkin lapsenlapset, mutta äiti ei koskaan PÄÄSTÄNYT meitä sinne koska inhosi anoppiansa. (tämä ei ole mitään pääteltyä vaan ihan täyttä totta).
Jatkan myöhemmin...[/QUOTE]
Kuulostaa tosi rankalta
Tässä tilanteessa tuntuu ehdottomasti parhaalta ratkaisulta, että olet pitänyt etäisyyttä.