Onko useamman lapsen hankkimisessa mitään järkeä?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja yhden lapsen onnellinen äiti
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Ymmarran sinua taysin. Minulle ei ikina tullut mitaan vauvakuumetta edes taman toisen kohdalla, mutta ajateltiin etta joko tehdaan nyt tai ei sitten koskaan. Mitaan oikein jarkisyyta en ole kylla talle valinnalle keksinyt. Paitsi tietysti tuo sisaruuskortti.

Mutta yksilapsinen perhe on kylla kaikinpuolin hyva.

Aion kylla ottaa aupairin ja siivousapua, hermoraunioksi en aio alkaa :).

Hyvä, suhtaudut realistisesti ja ymmärrät, että tarvitset apua. Kyllä itseäni hiukan ihmetytti lapset vuoden välein lykänneen FB-tutun valitus, kun eivät olleet saaneet kunnan perhetyöntekijää avukseen. SIis munko verorahoilla pitäisi maksaa se, että toinen ei osaa käyttää ehkäisyä? :O
 
Ihmisillä on erilaisia resursseja. Jonkunhan on vaikea huolehtia jopa siitä ainokaisestaa tai edes itsestään....ja joku pystyy vaikka hyvän tukiverkon, taloudellisen tilanteen, luonteenpiirteiden tai organisaatiokykynsä vuoksi huolehtimaan useammastakin lapsesta ja antamaan heille aikaansa.

Mutta, niitä lapsia pitäisi tehdä sen verran, että pystyy huolehtimaan jokaiselle antoisan elämän kaikkinensa ja se ei olekaan ihan pieni tehtävä.

Jos jompaan kumpaan suuntaan pitäisi yleistää (en kylläkään pidä yleistyksistä..), niin sanoisin, että sisarukset ovat rikkaus useinmiten
 
Väsymyksen ja hampaiden kiristelyn väliin mahtuu paljon hyviä hetkiä. Helmiä:heart:
Toki useamman lapsen kanssa moni muukin asia moninkertaistuu.. vaikkapa pyykin määrä, kontaktimuovitettavat koulukirjat|O:kieh:, jossain määrin huolet ja murheet, menot.. ja vapaa-aika on kenties vähäisempää, hiljaisuus harvinaisempaa jne.
Mutta myös ne hyvät hetket moninkertaistuvat( en väheksy lainkaan yksilapsisuutta, enkä väitä että heillä olisi helpompaa /vaikeampaa. Vaikka ehkä onkin, kumpaakin omalla tavallaan.)
Kyllä ne lapseT tuovat rikkautta ja rakkautta runsaslukuisuudessaan.

No minulla on vaan kolme, mutta yhtään en vaihtaisi tai antaisi pois. Lainaksi voisin luovuttaa.
Mutta tytöt tuskin lainaisivat sisariaan... heillä on hyvin vahva side, rakkautta ja rähinää. Sellainen side, jota he tuskin kehenkään muuhun solmivat.
 
Enpä ole niin järjellä miettinyt ja päättänyt kaikkia muitakaan elämäni isoja asioita, en myöskään lapsilukua.
Ihan fiilispohjalta on menty.

En ole stressaantunut, enkä itseasiassa tunne yhtään lapsistaan stressaantunutta useamman lapsen äitiä.

Kaikilla yhdenkään lapsen vanhemmilla ei ole varaa tarjota "mitä vaan". Toisaalta jollain useamman lapsen vanhemmilla voi hyvinkin olla. Ja etenkin tänä kesänä olen äärimmäisen selvästi tajunnut, että lapset on enemmän tyytyväisiä siihen "mihin vaan", mikä ei vaadi rahaa.

Neljälle on meillä huomiota ja aikaa riittänyt ihan hyvin. Lapset myös kasvaa. Jos niitä pukkaa parinkin vuoden välein, niin isommat lapset nyt vaan yleensä vaativat vähemmän huomiota, niillä alkaa olla omat menonsa, kaverinsa, tekemisensä....

Mä ymmärrän, että me ihmiset ollaan erilaisia. Jopa sen suhteen, kuinka monta lasta, jos yhtään, kukakin haluaa.
Sitä mä en ymmärrä, ja siihen mun suvaitsevaisuus loppuu, kun jonkun täytyy väkisin yrittää kaivaa siitä toisen ratkaisusta oikeita ja/tai keksittyjä huonoja puolia. Oikein märehtiä ja spekuloida, ilman omaa kokemustakaan, ja jättää täysin huomioimatta ne mahdolliset hyvät puolet siinä toisen henk.koht. ratkaisussa.
Tuleekohan sellaisille ihmisille jotenkin parempi olo siitä? Että alentamalla muita ylentää itsensä? Että se oma tapa elää on paras, tai ainakin parempi/järkevämpi/fiksumpi/käytännöllisempi, kuin noilla muilla.
 
Kiva lukea täältä positiivisiakin juttuja monilapsisuudesta, koska ihan oikeasti tuttavapiirissä ne hyvät hetket näyttävät olevan harvassa... ja on ollut sullista katsoa, kuinka esim. äiti suosii (ehkä piilotakuisesti?) usein yhtä niistä lapsista. Ja varsinkin esikoisen kanssa välit näyttävät kiristyvän, mitä vanhemmaksi esikoinen kasvaa :(

Mun lapsi on tasan 50% äidin ja 50% isän tyttö, läheiset välit kumpaankin ja haluan ne sellaisina pitääkin.
 
Jos sen lapsen hankkii itseään varten niin eihän "lisälapsien" tekemisessä mitään järkesä olekaan. Aivan taatusti olen samaa mieltä, että helpommalla pääsee yhden kanssa. Mutta se tunne, kun katsot niiden sisaruksien hulluttelevan keskenään ja tuntevan toisensa läpikotaisin niin se saa muistamaan, miksi niitä tekikään toisen. Kyllä, me aikuiset olimme rauhallisempia ja seesteisempiä yhden lapsen kanssa, aivan taatusti. Mutta ajattelen itse ainoana lapsena, että sisko tai veli on rikkaus.

Täysin samaa mieltä!
 
Onko se LAPSI onnellinen kun on ainokainen?

Ei ole sisaruksia joiden kanssa jakaa asioita, leikkiä, aikuisena olla sitten yksin jne.
Kyllä ne sisarukset on rikkaus.

En sano että täytyisi tehdä lapsia 2, tai edes 4 vuoden välein mutta onhan se lapselle ihan mahtavaa jos on ylipäänsä sisaruksia, vanhempana vielä enemmän kun on tukiverkostoa eri elämäntilanteissa.

Mulla itsellä 5v, 2,5v ja kolmas tulossa. Elämä on ollut välillä niin hemmetin rankkaa, johtuen myös muista tekijöistä, ei se aina lasten vika ole.
Elämästä yritetään nauttia ja kolmannen syntyessä on nuo kaksi kaverusta toisillensa kun äiti hoivaa vauvaa :)

olen onnellinen, vaikka välillä vähän väsynyt... ;)
 
No se on niin "yksilöllistä" kuka hermorautioituu jo parin lapsen kanssa. Minulle ensin kolmen sarja edellisen miehen kanssa ja nyt uuden kanssa toinen. Yhdet kaksosetkin on ja yhdillä vuosi ikäeroa.

Ensimmäiset tein niin nuorena, etten ottanut pulttia ja nyt niin dementoitunut etten enää näistäkään. Voi ihme kuinka heitä rakastam. Minulla kyllä nyt niin upea mies, että paljon apuna ja vielä "helpot" lapset.

Jokainen taplaa tyylillään, mutta itse nautin tilanteesta ja lapsista tosi paljon ja tekisin vielä lisääkin, jos ikä ei olisi esteenä. Tulot sen verran hyvät, että kyllä saaneet paljon ja reissaanneet. Aina tapauskohtaista. Ei voi yleistää...
 
Mä nautin suuresti elämästäni yhden lapsen äitinä. Mulla myös kaverit, joilla on useempi lapsi, vaikuttaa ihan hermoraunioilta välillä.:/

Itselleni on siskostani "iloa" ollut vasta aikuisena. Toisaalta tahtoisin lisää lapsia, mutta sen aika tulle, jos on tullakseen. Justiinsa nyt olen onnellinen, että voin antaa kaikkeni ainokaiselleni.
 
Kyllä mäkin tota joskus mietin,
mutta on ihana huomata kuinka tärkeitä nuo veljet ovat toisilleen :heart
Itse ainoana lapsena en tiedä sisarrakkaudesta ( -katudesta ) mitään.

Meidän pojilla ikäeroa 3v8kk eli ei mikään ihan pieni, mutta ei valtavan suurikaan ikäero.
 
Enpä ole niin järjellä miettinyt ja päättänyt kaikkia muitakaan elämäni isoja asioita, en myöskään lapsilukua.
Ihan fiilispohjalta on menty.

En ole stressaantunut, enkä itseasiassa tunne yhtään lapsistaan stressaantunutta useamman lapsen äitiä.

Kaikilla yhdenkään lapsen vanhemmilla ei ole varaa tarjota "mitä vaan". Toisaalta jollain useamman lapsen vanhemmilla voi hyvinkin olla. Ja etenkin tänä kesänä olen äärimmäisen selvästi tajunnut, että lapset on enemmän tyytyväisiä siihen "mihin vaan", mikä ei vaadi rahaa.

Neljälle on meillä huomiota ja aikaa riittänyt ihan hyvin. Lapset myös kasvaa. Jos niitä pukkaa parinkin vuoden välein, niin isommat lapset nyt vaan yleensä vaativat vähemmän huomiota, niillä alkaa olla omat menonsa, kaverinsa, tekemisensä....

Mä ymmärrän, että me ihmiset ollaan erilaisia. Jopa sen suhteen, kuinka monta lasta, jos yhtään, kukakin haluaa.
Sitä mä en ymmärrä, ja siihen mun suvaitsevaisuus loppuu, kun jonkun täytyy väkisin yrittää kaivaa siitä toisen ratkaisusta oikeita ja/tai keksittyjä huonoja puolia. Oikein märehtiä ja spekuloida, ilman omaa kokemustakaan, ja jättää täysin huomioimatta ne mahdolliset hyvät puolet siinä toisen henk.koht. ratkaisussa.
Tuleekohan sellaisille ihmisille jotenkin parempi olo siitä? Että alentamalla muita ylentää itsensä? Että se oma tapa elää on paras, tai ainakin parempi/järkevämpi/fiksumpi/käytännöllisempi, kuin noilla muilla.

Kiva, ettet ole stressaantunut, koska piikittelevään sävyyn kirjoitetusta tekstistä olisin pikemminkin päätellyt toisin päin ;)

Minusta taas on normaalia, että jos pohtii, kuten tässä allekirjoittanut, jotain tiettyjä ratkaisuja elämässä, niin yrittää miettiä myös niitä negatiivisia puolia.

Kaikki kun eivät tee lapsia tai muitakaan ratkaisuja elämässä aina "fiilispojalta". Mielestäni lasten hankkiminen on yksi tärkeimmistä kysymyksistä elämässä enkä itse suhtaudu siihen keveästi tyylii "soitellen" sotaan, vaan todellakin harkitsen ja tuumaan tarkasti... :)
 
jostain syystä kaikki tuntemani perheen ainokaiset ovat jossain vaiheessa puhuneet siitä, kuinka ihana olisi, kun olisi oma sisko tai veli.

ja jostain syystä nuita naapurin ainokaisia lapsia pukkaa meille meidän pikkuisten kanssa leikkiin / niitä "hoitaan"..
 
Jos vanhemmat ei ole varmoja omasta jaksamisestaan tai mistä lie niin ei kannata alkaa toista lasta väsäämään vain sen takia että vanhempi saisi sisaruksen. Jos ei ihan jossain kuusessa asu niin seuraa ja leikkikaveria löytyy varmasti. Lapsen sosiaalisten taitojen taso ei jää kiinni siitä, onko perheessä sisaruksia vai ei. Aikuisena joillakin sisaruksilla välit säilyvät läheisinä, mutta esimerkkejä on maailma pullollaan siitäkin että ei todellakaan säily. Eli senkään takia ei kannata sisaruksia hommata.

Tämä nyt on näitä ikuisuuskysymyksiä, ja oikea ratkaisu on se mikä parhaalta tuntuu. Jos tuntuu että olisi kiva kun olisi esikolla sisarus tai pari, niin silloin se on niin. Jos kauhistuttaa se työmäärä ja sisarusten keskinäiset välit ja yhden lapsen kanssa tuntuu hyvältä niin se on sitten se. Ei luulis olevan kovin vaikiaa, mutta usein tässä aletaan näköjään puolustamaan omaa ratkaisua niskavillat pystyssä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja yhden lapsen onnellinen äiti;24415988:
Hyvä, suhtaudut realistisesti ja ymmärrät, että tarvitset apua. Kyllä itseäni hiukan ihmetytti lapset vuoden välein lykänneen FB-tutun valitus, kun eivät olleet saaneet kunnan perhetyöntekijää avukseen. SIis munko verorahoilla pitäisi maksaa se, että toinen ei osaa käyttää ehkäisyä? :O

Jahas, että taas tällainen tapaus. "Sun verorahat" ovat siis tärkeämpiä, kuin pienten lasten auttaminen? Kyllä, kaverisi valitsi huonosti kun teki liian monta pientä putkeen. Mutta sitten kun ne vauvat ovat jo tässä maailmassa ja apua tarvitaan, niin ei se auta se "mitäs läksit". Siinä vaiheessa on hemmetin hyvä, jos sitä tukea ja apua saa, ettei äiti masennu ja uuvu. Se on kuitenkin niiden pienten lasten äiti ja lapset ovat hänestä riippuvaisia.
 
Alkuperäinen kirjoittaja yhden lapsen onnellinen äiti;24416014:
Kiva lukea täältä positiivisiakin juttuja monilapsisuudesta, koska ihan oikeasti tuttavapiirissä ne hyvät hetket näyttävät olevan harvassa... ja on ollut sullista katsoa, kuinka esim. äiti suosii (ehkä piilotakuisesti?) usein yhtä niistä lapsista. Ja varsinkin esikoisen kanssa välit näyttävät kiristyvän, mitä vanhemmaksi esikoinen kasvaa :(

Mun lapsi on tasan 50% äidin ja 50% isän tyttö, läheiset välit kumpaankin ja haluan ne sellaisina pitääkin.

Niin, surullista on jos tosiaan äiti SUOSII ??!!) jotakuta lapsistaan tai jos välit esikoiseen kiristyvät lapsen vanhetessa. Toisen perheen asiat ei kuitenkaan aina esim kyläillessä tmv. näyttäydy välttämättä oikeassa valossa ja esikoisella on toki perheessä erilainen asema kuin kuopuksella, heiltä odotetaan ikänsä mukaista olemista ja se voi joskus näyttää suosimiselta. Perhedynamiikka muuttuu perheen kasvaessa, mutta jokaiselle pitäisi olla aina oma tilansa muuttuvinen tarpeineen...

Jäin miettimään, mikä sinut sai tekemään tämän aloituksen lopulta. Ihan kuin haluaisit todistella (itsellesi/muille) valintaasi yksilapsisuudesta ja vähän ikävällä tavalla tuot seille sitten monilapsisuuden huonot puolet kärjistetysti...Kumpa jokainen olisi sinut itsensä ja elämänsä kanssa, oli sitten lapsia tai ei, paljon tai vähän...silloin tää maailma olis kaikille aika kiva paikka:)
 
Mulla oli kamala vauvakuume, ihan hirveä tarve kokea raskaus, synnytys ja saada pieni vauva. Lisäksi mulla on kokemusta periaatteessa ainoana lapsena olosta, ja se on kamalaa. Sisarukset ovat mielestäni rikkaus.

Btw, jos 3-veellä ei ole ollenkaan kiukkukohtauksia niin se ei ole normaalia, kyllä jokaisella sen ikäisellä tulee jo vähän omaa tahtoa ja kiukku sekä suuttumus ovat lapsen tapa oppia säätelemään tunteitaan, ehdotonta siis kasvun kannalta.
 
Niin ja vilkaiskaa lapsettomuus-palstaa. Olkaa onnellisia, että olette saanet sen yhden. Kaikilla se yksikään ei ole niin helppo juttu, Antaisivat vaikka silmän päästä, että saisivat edes sen yhden.

Ja hyvin henkilökohtainen ratkaisu. Joku jaksaa kuudenkin kanssa. Osa hyvä, että yhden...

Discovery, jolla nuorin 10 kk.
 
Viimeksi muokattu:
6 lasta ja ikionnellinen jokaisesta!
Minusta on mukavaa, kun talossa on ääntä ja toimintaa ja paljon eri ikäisiä lapsia. Jos meillä olisi jäänyt yhteen lapseen, niin kyllä olisi hiljaista, kun tuo 15v on kyllänsä rauhallinen.
Minusta vauvat ovat aivan ihania ja ihanaa on, kun syliin tuppaa pieni lapsi.
Ja mitä aapeen saamiin kehuihin tulee, niin ihan samanlaisia kehuja on tullut meillekin. Kuinka nätisti lapsi huomioi muut, pystyy toimimaan niin yksin kuin ryhmässä, tervehtivät tavatessaan kylällä tuttuja, eivät kiusaa muita jne.
 
Alkuperäinen kirjoittaja yhden lapsen onnellinen äiti;24415988:
Hyvä, suhtaudut realistisesti ja ymmärrät, että tarvitset apua. Kyllä itseäni hiukan ihmetytti lapset vuoden välein lykänneen FB-tutun valitus, kun eivät olleet saaneet kunnan perhetyöntekijää avukseen. SIis munko verorahoilla pitäisi maksaa se, että toinen ei osaa käyttää ehkäisyä? :O


Sinähän se varmaan oletkin ainoa joka tässä maassa veroja maksaa... minä en ole onneksi hermoraunio vaikka en ole mitään perhetyöntekijää koskaan käyttänytkään. Tarpeen vaatiessa käytämme Väestöliiton lastenhoitajia ja ihan itse tienaamillamme rahoilla sen kustannamme.

Lasten lukumäärä on jokaisen oma valinta ja minä olen ikionnellinen neljästä lapsestani. Joku muu haluaa yhden lapsen, joku ei halua niitä ollenkaan.

Miksi teidän pitää olla niin ilkeitä toisianne kohtaan? Kertoo varmaan jotain palstamammojen yleisestä sivistystasosta. Minä en koskaan arvostelisi jonkun toisen lasten lukumäärää ja väittäisi omaani paremmaksi valinnaksi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja yhden lapsen onnellinen äiti;24416046:
Kiva, ettet ole stressaantunut, koska piikittelevään sävyyn kirjoitetusta tekstistä olisin pikemminkin päätellyt toisin päin ;)

Minusta taas on normaalia, että jos pohtii, kuten tässä allekirjoittanut, jotain tiettyjä ratkaisuja elämässä, niin yrittää miettiä myös niitä negatiivisia puolia.

Kaikki kun eivät tee lapsia tai muitakaan ratkaisuja elämässä aina "fiilispojalta". Mielestäni lasten hankkiminen on yksi tärkeimmistä kysymyksistä elämässä enkä itse suhtaudu siihen keveästi tyylii "soitellen" sotaan, vaan todellakin harkitsen ja tuumaan tarkasti... :)

Niinkuin jo sanoin, ymmärrän, että meitä ihmisiä on erilaisia. Toiset ne harkitsee, pähkäilee, kiertää koko läänin elektroniikkakaupat ja tekee vielä excel-taulukon ihan vaan jo, kun ovat ostamassa kameraa. Ja toiset tekee isojakin ratkaisuja elämässään siltä pohjalta, että otetaan vastaan se, mitä elämä eteen heittää, niinsanotusti.
Mun mielestä kumpikaan tapa ei ole huono (saati normaalimpi tai epänormaalimpi), pääasia on että ihminen elää itselleen uskollisena.

Mutta sun aloitukstessasi ei mietitty "myös" negatiivisia puolia, vaan _ainoastaan_ negatiivisia puolia.
Se on mun mielestä melko suppeaa. Ja piikittelevä sävyni johtunee enemmänkin vaikeudestani käsittää suppeaa ajatusmaailmaa, kuin siitä että olisin lasteni määrästä stressaantunut.
 
Sinähän se varmaan oletkin ainoa joka tässä maassa veroja maksaa... minä en ole onneksi hermoraunio vaikka en ole mitään perhetyöntekijää koskaan käyttänytkään. Tarpeen vaatiessa käytämme Väestöliiton lastenhoitajia ja ihan itse tienaamillamme rahoilla sen kustannamme.

Lasten lukumäärä on jokaisen oma valinta ja minä olen ikionnellinen neljästä lapsestani. Joku muu haluaa yhden lapsen, joku ei halua niitä ollenkaan.

Miksi teidän pitää olla niin ilkeitä toisianne kohtaan? Kertoo varmaan jotain palstamammojen yleisestä sivistystasosta. Minä en koskaan arvostelisi jonkun toisen lasten lukumäärää ja väittäisi omaani paremmaksi valinnaksi.


Niin, no tuo aloittaja ei ole varmaankaan täysin "sinut" itsensä ja valintojensa kanssa, siitä kertoo tuohon tyyliin tehty aloitus, jossa tosiaan kärjistäen tuodaan esille jonkun asian huonot puolet ja vastaavasti korostetaan oman valinnan hyviä puolia. Fiksu ei toimi noin, oli kyse sitten mistä tahansa asiasta elämässä. Ja lapsiluku on vielä todella henkilökohtaionen asia. Itse toivoisin vain, että jokainen tekeisi niin monta lasta, että kykeneen heistä kaikista hyvin huolehtimaan, antamaan rakkautta rajoja tmv.
 
Alkuperäinen kirjoittaja yhden lapsen onnellinen äiti;24415988:
Hyvä, suhtaudut realistisesti ja ymmärrät, että tarvitset apua. Kyllä itseäni hiukan ihmetytti lapset vuoden välein lykänneen FB-tutun valitus, kun eivät olleet saaneet kunnan perhetyöntekijää avukseen. SIis munko verorahoilla pitäisi maksaa se, että toinen ei osaa käyttää ehkäisyä? :O

Kummalinen asenne sinulla. Ihmettelen ettet tunne yhtään empatiaa tätä kaveriasi kohtaan, jos hänellä todella perhetyöntekijälle tarvetta niin eikös tuo ole aika kurjaa? Tuollaisia perheitä jonkun verran nähneenä sanoisin, että monikaan ei omaa kristallipalloa nähdäkseen tulevaisuuden ongelmatilanteet. Harva lapsia hankkiessaan osaa edes arvata jos tulee sairautta tms. Itse sairastuin masennukseen ekan lapsen kanssa ollessani yh:na, enkä todellakaan olisi uskonut sitä lasta hankkiessani.
 
[QUOTE="vieras";24416076]Niin, surullista on jos tosiaan äiti SUOSII ??!!) jotakuta lapsistaan tai jos välit esikoiseen kiristyvät lapsen vanhetessa. Toisen perheen asiat ei kuitenkaan aina esim kyläillessä tmv. näyttäydy välttämättä oikeassa valossa ja esikoisella on toki perheessä erilainen asema kuin kuopuksella, heiltä odotetaan ikänsä mukaista olemista ja se voi joskus näyttää suosimiselta. Perhedynamiikka muuttuu perheen kasvaessa, mutta jokaiselle pitäisi olla aina oma tilansa muuttuvinen tarpeineen...

Jäin miettimään, mikä sinut sai tekemään tämän aloituksen lopulta. Ihan kuin haluaisit todistella (itsellesi/muille) valintaasi yksilapsisuudesta ja vähän ikävällä tavalla tuot seille sitten monilapsisuuden huonot puolet kärjistetysti...Kumpa jokainen olisi sinut itsensä ja elämänsä kanssa, oli sitten lapsia tai ei, paljon tai vähän...silloin tää maailma olis kaikille aika kiva paikka:)[/QUOTE]

No, omassa lähipiirissä nämä suosimiset ovat tulleet esille lasten itsensä suusta, niin että jos lapsi kokee, että äiti suosii toista, niin ei siinä ainakaan ihanteellisesta perhedynamiikasta puhuta, liioitteli lapsi tai, tärkeintä ja ensisijaista on se lapsen TUNNE siitä, että äiti rakastaa enemmän toista. Plus sitten pari äitiä on suoraan suosimisen myöntänyt itsekin rehellisyyden puuskassaan...

Mitä tulee aloitukseen, niin kuten tuossa jo kirjoitin, minulle tulee kerran tai pari vuodessa sellaisia "kohtauksia", että haluaisin toisen lapsen. Jos totta puhutaan, niin lähinnä siksi, että mielestäni esikoinen oli ihana vauva, oli ihana imettää ja kantaa kantoliinassa. Toisen kanssa tuskin saisin kokea samanlaista symbioosia.

Kai jollain tapaa toivoin, että saisin täältä vertaiskokemuksia puoleen tai toiseen, eli joko niin, että päätyisin toisen lapsen kannalle tai sitten niin, että päätyisin tyytymään tähän ainokaiseen :) Kun itsellä on kokemusta vain yhdestä, niin järkevintähän se on kuunnella, mitä sellaiset sanovat, joilla on useampia lapsia, vai mitä? :)
 

Yhteistyössä