L
Katso alla oleva video nähdäksesi, kuinka asennat sivustomme verkkosovellukseksi kotinäytöllesi.
Huomio: Tämä ominaisuus ei välttämättä ole käytettävissä kaikissa selaimissa.
Ymmarran sinua taysin. Minulle ei ikina tullut mitaan vauvakuumetta edes taman toisen kohdalla, mutta ajateltiin etta joko tehdaan nyt tai ei sitten koskaan. Mitaan oikein jarkisyyta en ole kylla talle valinnalle keksinyt. Paitsi tietysti tuo sisaruuskortti.
Mutta yksilapsinen perhe on kylla kaikinpuolin hyva.
Aion kylla ottaa aupairin ja siivousapua, hermoraunioksi en aio alkaa.
Jos sen lapsen hankkii itseään varten niin eihän "lisälapsien" tekemisessä mitään järkesä olekaan. Aivan taatusti olen samaa mieltä, että helpommalla pääsee yhden kanssa. Mutta se tunne, kun katsot niiden sisaruksien hulluttelevan keskenään ja tuntevan toisensa läpikotaisin niin se saa muistamaan, miksi niitä tekikään toisen. Kyllä, me aikuiset olimme rauhallisempia ja seesteisempiä yhden lapsen kanssa, aivan taatusti. Mutta ajattelen itse ainoana lapsena, että sisko tai veli on rikkaus.
Enpä ole niin järjellä miettinyt ja päättänyt kaikkia muitakaan elämäni isoja asioita, en myöskään lapsilukua.
Ihan fiilispohjalta on menty.
En ole stressaantunut, enkä itseasiassa tunne yhtään lapsistaan stressaantunutta useamman lapsen äitiä.
Kaikilla yhdenkään lapsen vanhemmilla ei ole varaa tarjota "mitä vaan". Toisaalta jollain useamman lapsen vanhemmilla voi hyvinkin olla. Ja etenkin tänä kesänä olen äärimmäisen selvästi tajunnut, että lapset on enemmän tyytyväisiä siihen "mihin vaan", mikä ei vaadi rahaa.
Neljälle on meillä huomiota ja aikaa riittänyt ihan hyvin. Lapset myös kasvaa. Jos niitä pukkaa parinkin vuoden välein, niin isommat lapset nyt vaan yleensä vaativat vähemmän huomiota, niillä alkaa olla omat menonsa, kaverinsa, tekemisensä....
Mä ymmärrän, että me ihmiset ollaan erilaisia. Jopa sen suhteen, kuinka monta lasta, jos yhtään, kukakin haluaa.
Sitä mä en ymmärrä, ja siihen mun suvaitsevaisuus loppuu, kun jonkun täytyy väkisin yrittää kaivaa siitä toisen ratkaisusta oikeita ja/tai keksittyjä huonoja puolia. Oikein märehtiä ja spekuloida, ilman omaa kokemustakaan, ja jättää täysin huomioimatta ne mahdolliset hyvät puolet siinä toisen henk.koht. ratkaisussa.
Tuleekohan sellaisille ihmisille jotenkin parempi olo siitä? Että alentamalla muita ylentää itsensä? Että se oma tapa elää on paras, tai ainakin parempi/järkevämpi/fiksumpi/käytännöllisempi, kuin noilla muilla.
Alkuperäinen kirjoittaja yhden lapsen onnellinen äiti;24415988:Hyvä, suhtaudut realistisesti ja ymmärrät, että tarvitset apua. Kyllä itseäni hiukan ihmetytti lapset vuoden välein lykänneen FB-tutun valitus, kun eivät olleet saaneet kunnan perhetyöntekijää avukseen. SIis munko verorahoilla pitäisi maksaa se, että toinen ei osaa käyttää ehkäisyä? :O
Alkuperäinen kirjoittaja yhden lapsen onnellinen äiti;24416014:Kiva lukea täältä positiivisiakin juttuja monilapsisuudesta, koska ihan oikeasti tuttavapiirissä ne hyvät hetket näyttävät olevan harvassa... ja on ollut sullista katsoa, kuinka esim. äiti suosii (ehkä piilotakuisesti?) usein yhtä niistä lapsista. Ja varsinkin esikoisen kanssa välit näyttävät kiristyvän, mitä vanhemmaksi esikoinen kasvaa
Mun lapsi on tasan 50% äidin ja 50% isän tyttö, läheiset välit kumpaankin ja haluan ne sellaisina pitääkin.
Alkuperäinen kirjoittaja yhden lapsen onnellinen äiti;24415988:Hyvä, suhtaudut realistisesti ja ymmärrät, että tarvitset apua. Kyllä itseäni hiukan ihmetytti lapset vuoden välein lykänneen FB-tutun valitus, kun eivät olleet saaneet kunnan perhetyöntekijää avukseen. SIis munko verorahoilla pitäisi maksaa se, että toinen ei osaa käyttää ehkäisyä? :O
Alkuperäinen kirjoittaja yhden lapsen onnellinen äiti;24416046:Kiva, ettet ole stressaantunut, koska piikittelevään sävyyn kirjoitetusta tekstistä olisin pikemminkin päätellyt toisin päin
Minusta taas on normaalia, että jos pohtii, kuten tässä allekirjoittanut, jotain tiettyjä ratkaisuja elämässä, niin yrittää miettiä myös niitä negatiivisia puolia.
Kaikki kun eivät tee lapsia tai muitakaan ratkaisuja elämässä aina "fiilispojalta". Mielestäni lasten hankkiminen on yksi tärkeimmistä kysymyksistä elämässä enkä itse suhtaudu siihen keveästi tyylii "soitellen" sotaan, vaan todellakin harkitsen ja tuumaan tarkasti...![]()
Sinähän se varmaan oletkin ainoa joka tässä maassa veroja maksaa... minä en ole onneksi hermoraunio vaikka en ole mitään perhetyöntekijää koskaan käyttänytkään. Tarpeen vaatiessa käytämme Väestöliiton lastenhoitajia ja ihan itse tienaamillamme rahoilla sen kustannamme.
Lasten lukumäärä on jokaisen oma valinta ja minä olen ikionnellinen neljästä lapsestani. Joku muu haluaa yhden lapsen, joku ei halua niitä ollenkaan.
Miksi teidän pitää olla niin ilkeitä toisianne kohtaan? Kertoo varmaan jotain palstamammojen yleisestä sivistystasosta. Minä en koskaan arvostelisi jonkun toisen lasten lukumäärää ja väittäisi omaani paremmaksi valinnaksi.
Alkuperäinen kirjoittaja yhden lapsen onnellinen äiti;24415988:Hyvä, suhtaudut realistisesti ja ymmärrät, että tarvitset apua. Kyllä itseäni hiukan ihmetytti lapset vuoden välein lykänneen FB-tutun valitus, kun eivät olleet saaneet kunnan perhetyöntekijää avukseen. SIis munko verorahoilla pitäisi maksaa se, että toinen ei osaa käyttää ehkäisyä? :O