S
sori pitkä juttu
Vieras
Vähän taustoja ensin.
Tapasimme miehen kanssa vuosi sitten ja parin kuukauden päästä muutimme yhteen mun vuokra-asuntoon. Mulla on edellisestä suhteesta 2 vuotias lapsi, sillon kun tavattiin lapsi oli siis vasta 1v. Olin silloin kotona lapsen kanssa, enkä töissä, ja olen kotona edelleen. Pian yhteenmuuton jälkeen meille tarjoutui mahdollisuus ostaa edullisesti tontti ja aloittaa talon rakentaminen. Koska tiesimme, että niin tulemme joskus kuitenkin tekemään, tartuimme tilaisuuteen. Laina ja talo on miehen nimissä, mä en luonnollisestikaan pysty osallistumaan kustannuksiin koska saan vain khoitotukea.
Taloprojekti alkoi ja menimme kihloihin. Suunniteltiin tulevaisuutta. Mies oli ehdottomasti sitä mieltä, että olen kotona lapsen kanssa vielä, hän haluaa elättää meidät. Sovimme myös, miehen aloitteesta, että alamme yrittämään yhteistä lasta. Mies olisi halunnut, että samantien mutta minä halusin vielä hetken odottaa. Yhdessä päätimme, että kesän jälkeen alkaa sitten yritys.Tarkoitus oli siis, että en tässä välissä mene töihin vaan olen kotona vaan, mies elättää.
Kuukausi sitten, miehen aloitteesta jälleen, menimme pikaisesti maistraatissa naimisiin. Mies lupasi, että suuret juhlat pidämme sitten ensi kesänä uudessa hienossa talossa. Suostuin, siis menemään nyt kiireellä ja vaatimattomasti naimisiin vaikka olisin halunnut jonkinlaiset juhlat pitää. Miehen ehdotus ensi kesänä pidettävistä juhlista tuntui kuitenkin ihan kivalta.
Nyt sitten ole huomannut miehessä muutoksen. Aina kun puhun juhlista, mies alkaa voivottelemaan kuinka kallista se olisi ja kuinka turhaa se nyt sitten on koska kerran olemme jo naimisissa. Useamman kerran on sanonut, että ei taidakaan haluta kustantaa sellaisia juhlia. Toinen asia johon olen kiinnittänyt huomiota on se, että nyt se on mies joka kaivaa sen kortsun esiin enkä minä. Tähän asti, mies on pitkin hampain suostunut sitä käyttämään koska hän olisi halunnut että yritys alkaa samantien. Nyt, vaikka näihin aikoihin piti yrityksen alkaa, mies onkin alkanut vaatia kortsua. Kolmas asia oli juuri äsken käyty puhelu.
Mies soitti töistä ja kysyi voisi eräs lasku siirtää mun nimiin koska hänestä on kuulemma epäreilua se että kaikki on hänen nimissä. No, mä sanoin että voi siirtää jos on pakko (ihmettelin kyllä mitä järkee siinä on jos mies sen kuitenkin maksaa?). Mies sitten selitti kauan kuinka paljon se tulee maksamaan kuukaudessa ja jostain kytkentämaksuista yms. Ja lopuksi sanoi "että sitten osaat varautua". Mä olin ihmeissään että minkä takia. Ja mies vastasi "koska se on sun nimissä niin sähän sen maksat". Tästä seurasi kamala riitaa koska mulla ei todellakaan ole sellaisia summia rahaa ja mies tietää sen aivan hyvin! Mä maksan kaiken tuohon mun lapseen liittyvän sekä ruuat, loput on mies luvannut maksaa ja nyt tuli tällainen!!
Nämä kaikki muutokset on tullut sen jälkeen kun menimme naimisiin :/ Olo on joten pettynyt tai huijattu. Tuntuu että kaikki mitä mies minulle lupasi, mistä yhdessä haaveilimme, niin hän rupeaa nyt perumaan...