Onnistuuko suhde jossa höpöttävä sosiaaliperhosmies ja hiljainen, mmietiskelevä nainen?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Hiljainen nainen
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

Hiljainen nainen

Vieras
Tiedän monta pariskuntaa jossa nainen on parisuhteen höpöttäjä ja sirkuttaja, puhetta ja naurua riittää ja joka ylläpitää parisuhteen ystävyyssuhteita ja järjestelee sosiaalisia menoja kun taas mies on harvasanainen ja hiljaisempi tyyni tyyppi joka ei turhia höpöttele.

Tällaiset suhteet tuntuvat onnistuvan oikein hyvin. Mutta entäs sitten jos sama menee toisinpäin?

Olen itse sellainen hiljainen, mietiskelevä ja muita tarkkaileva tyyppi joka ehdottomasti osaa seurustella ihmisten kanssa eikä ole mikään mörkö mutta joka on erittäin mielellään omissa oloissaan ja ehkä hiukan uupuukin liiasta seurasta.

Jostain syystä olen taipuvainen sitten ihastumaan miehiin jotka ovat kaikkien kavereita, joita kaikki rakastavat, jotka ovat hyvin iloisia ja puheliaita (eikä silti mitään flirttigigoloita! vaan ihan kunnon miehiä!) ja erittäin sosiaalisia...

Yksi lyhyt suhde tällaiseen mieheen on ollut joka ei kestänyt muista syistä ja nyt sitten toinen samanlainen kaikkien rakastama ihana supersosiaalinen höpöttäjämies olisi sulhasehdokkaana.

Ongelman juuri on tässä että ITSE tunnen itseni jotenkin todella hiljaiseksi ja epäsosiaaliseksi tällaisten sirkuttajamiesten kanssa vaikka tunnenkin heihin vetoa. Ja mietin että mitä nämä sosiaaliset veikot oikein näkevät tällaisessa tarkkailevanhiljaisessa naisessa? Itse en kiinnostuisi sellaisista millään!

Miten teidän parisuhteissanne? Oletteko naiset itse parisuhteenne epäsosiaalinen puolisko?

Entä miehet? Onko teillä rauhallisia vaimoja vaikka itse olette supersosiaalisia ja meneviä? Onnistuuko? Toimiiko?
 
Sosiaaliperhosmies????? Hyi saatana taas joku karmea käännös suoraan englannista! Toivottavasti et puhu noin oikeasti, aika nolo...

:D :D :D !!! Mikäs se sun nimimerkkisi sitten on? :DDDD No-lo...

Ei vaan, asiaan. itse en tunne yhtään kuvailemasi kaltaista puliskoa mutta paljon sosiaalinen nainen, hiljainen mies pareja kyllä. Mutte se ei tarkoita etteikö niitä varmaan olisi.
 
[QUOTE="Hops";26581730]:D :D :D !!! Mikäs se sun nimimerkkisi sitten on? :DDDD No-lo...

Ei vaan, asiaan. itse en tunne yhtään kuvailemasi kaltaista puliskoa mutta paljon sosiaalinen nainen, hiljainen mies pareja kyllä. Mutte se ei tarkoita etteikö niitä varmaan olisi.[/QUOTE]

Etkö yhtään sarkasmia ymmärrä? Ja tähän voisi vielä lisäksi laittaa rivi noita sinun hienoja hymiöitäsi... mutta en jaksa.
 
Minä olen luonteeltani sosiaalinen ja puhelias. Mutta minulla on myös hetkiä jolloin en tahdo olla sosiaalinen vaan kaipaan omaa rauhaa ja HILJAISUUTTA.

Mulle on aivan hirviö mieheni joka tietää kaikesta kaiken (oikeasti), puhuu aina ja jatkuvasti. Omaa erittäin hyvän yleissivistyksen eli periaatteessa on juuri sellainen ihanne jonka kanssa voisi keskustella kaikesta.

Mutta ihan oikeasti, hän ei ole koskaan hiljaa, eikä ymmärrä sitä etten jaksa kuunnella selostusta ja tarinoita aina ja kaikkialla.

Liika puheliaisuus ja sosiaalisuus on todellakin pahasta jos vastapuoli haluaa toisinaan olla RAUHASSA
 
Meillä on juuri noin. Mies on sosiaalinen ja menevä, minä rauhallinen ja hiljainen mietiskelijä :)
Hyvin on onnistunut, yhdessä jo 15 vuotta ja kaksi lastakin.

Ehkä jännää, mutta minä hiljaisena naisena pidän vilkkaista ihmisistä ja miestä taas vilkkaat usein ärsyttää. Eli sopii meillä hyvin näin.
 
[QUOTE="vieras";26581866]

Liika puheliaisuus ja sosiaalisuus on todellakin pahasta jos vastapuoli haluaa toisinaan olla RAUHASSA[/QUOTE]

Meillä ei ole ongelmaa, koska mies on niin menevä, että se viilettäessä sosiaalisissa riennoissa, mä saan rauhallisia omia hetkiä =P Usein ottaa lapsetkin mukaan äidilleen, siskolleen jne. Mä jään kotiin mietiskelemään ;))
 
[QUOTE="vieras";26581874]Meillä ei ole ongelmaa, koska mies on niin menevä, että se viilettäessä sosiaalisissa riennoissa, mä saan rauhallisia omia hetkiä =P Usein ottaa lapsetkin mukaan äidilleen, siskolleen jne. Mä jään kotiin mietiskelemään ;))[/QUOTE]

Jos näin menee, miksi ei toimisi? Täytyy vaan muistaa, että jossain vaiheessa miestäsi voi ruveta ärsyttämään se kotihiiri siellä kotinurkassa ja sinua voi ruveta mietityttämään miehesi jatkuvat kukkoilut muualla. Siitäkin kriisistä pääsee yli hyväksymällä toisen erilaisuuden. Kyllä se voi onnistua tai epäonnistua yhtä hyvin tai huonosti kuin mikä tahansa suhde.
 
Uskon että pariskuntia joissa mies on hiljaisempi, on enemmän vain siksi että naisissa on miehiä enemmän noita vilkkaita ja puheliaita, ja miehissä taas enemmän hiljaisia ja rauhallisia. Mutta ihan hyvin suhde voi noinkin päin onnistua, jos on muuten yhdistäviä tekijöitä, ja mies on sellainen jota ärsyttää puheliaat naiset. Itse ainakin olen heihin joskus törmännyt. (mm. kaksi eksääni, jotka sanoivat aika suoraan että haluaisivat rauhallisemman ja vähäpuheisemman kumppanin, ja ainakin toisella onkin nyt sellainen.Itse siis olen varsinainen moottoriturpa:D ) =)
 
Mikä on sosiaaliperhosmies?? :O

spyfly2.jpg
 
[QUOTE="minna";26582974]Onnistuu varmasti, jos nainen on kaunis ja hänellä muita ominaisuuksia, jotka kompensoivat hiljaisuuden - kuten isot tissit.[/QUOTE]

Täh? :D
Minä olen aina ajatellut tuon olevan toisinpäin, eli ne vaatimattomamman näköiset naiset kompensoivat ulkonäköään sillä sosiaalisuudella ja puheliaisuudella.. Kaunis nainen löytää aina kumppanin oli sitten hiljainen tai höpöttäjä. Eli ulkonäkö on pohjimmiltaan tärkeämpää, mutta miehet jotka eivät jaksa nähdä hirveästi vaivaa, pitävät siitä että nainen on puhelias ja helposti lähestyttävä...
 
Meillä mies on introvertti ja mä se sisäänpäinkääntynyt ekstovertti. Onnellisesti aviossa jo 11.vuotta. Mä olen opetellut tuota sosiaalisuutta, mutta tuo oli hyvin sanottu, että "uupuu liiasta seurasta". Nykyisin lasten kautta on monenlaista menoa, mutta silti miehellä on selvästi yli 10 hyvää kaveria, kun mulla on vain ihan pari.

Mun mielestä tämä ei ole se asia, mikä pitää parisuhdetta aloittaessa miettiä. Jos muuten maailmankatsomus, rahan käyttö, elämäntyyli jne on yhteensopivia, niin mikä ettei.
 
[QUOTE="Ninnus";26586076]Meillä mies on introvertti ja mä se sisäänpäinkääntynyt ekstovertti. [/QUOTE]

Introvertti = sisäänpäinkääntynyt
Ekstrovertti = ulospäinsuuntautunut
 
Meillä minä olen hiljaisempi ja mies puheliaampi. Riippuu toki seurastakin, kotona mies kyllä viihtyy omissa oloissaankin vallan hyvin eikä lörpöttele taukoamatta. Sosiaalisissa tilanteissa mies löytää jutun juurta vaikka puutikusta eikä edes kuulosta tylsältä, minä taas istun turhan usein tuppisuuna, vaikka en haluaisikaan. En vain keksi usein mitään sanottavaa tai uppoudun omiin mietteisiini. Tietyllä tapaa olen sosiaalinen ja ammattini puolesta olen paljon tekemisissä ihmisten kanssa, mutta en vain ole erityisen puhelias. Olen puheissani vähän kömpelö, ja jos avaan suuni, pelkään että sanon jotain typerää. Tai sitten keksin nasevaa sanottavaa tai hyvän puheenvuoron juuri silloin, kun puheenaihe on jo vaihtunut enkä voi sitä enää sanoa. Mieheni on taas selvästi sanavalmiimpi ja vaikutan varmaan tylsältä tyypiltä hänen rinnallaan, kun en keksi mitään sanottavaa. Mutta onneksi tämä vaihtelee ihmisten ja tilanteiden mukaan, omien ystävien kesken toki riittää useimmiten keskusteltavaa. Muinainen poikaystäväni oli minua paljon hiljaisempi, ja minua ahdisti, kun jouduin yrittää useissa tilanteissa jutella tavallaan hänenkin edestään, se oli stressaavaa. Nykyisen mieheni puheliaisuudessa on se "etu", että minun ei tarvitse stressata esim. illanvietoissa niin paljon keskustelun ylläpitämisestä, koska mieheni pelastaa hiljaiset hetket ja hänen seurassaan on helppo viihtyä. En tiedä, kuinka paljon miestäni hiljaisuuteni häiritsee, varmaan hän toivoisi minun olevan tietyissä tilanteissa puheliaampi. Toisaalta kovin räiskyvien ihmisten seurasta hän ei kauheasti nauti, vaan pitää rauhallisemmista ihmisistä.
 
Edellisen kirjoittajan teksti oli kuin suoraan mun näppikseltä! Mä olen sosiaalisissa tilanteissa (varsinkin isoissa porukoissa) ujo ja hiljainen, mutta kahden tai max. kolmen ihmisen porukassa "oma itseni" eli saan kyllä suuni aukikin. Mies taas on puhelias, sosiaalinen "kaikkien kaveri". Ollaan oltu yhdessä 12 vuotta ja kaksi lastakin on. Meillä menee ihan hyvin, vaikka varmasti myös minun mieheni toivoisi minun joskus olevan sosiaalisempi, on hyväksynyt minut tällaisena kuin olen ja haluaa minun kanssa olla.

Toi oli muuten vielä edellisen kirjoittajan kanssa hassusti samanlainen juttu, että myös itse olen asiakaspalvelualalla ja paljon tekemisissä ihmisten kanssa ja tuntemattomien asiakkaiden kanssa mun on helppo jutella mutta tosiaan isommassa porukassa kavereiden kanssa en keksi mitään sanottavaa, pelkään että sanon jotain tyhmää tms. Ihanaa että joku muukin on samanlainen tuppisuu :)
 
[QUOTE="vieras";26586398]Meillä minä olen hiljaisempi ja mies puheliaampi. Riippuu toki seurastakin, kotona mies kyllä viihtyy omissa oloissaankin vallan hyvin eikä lörpöttele taukoamatta. Sosiaalisissa tilanteissa mies löytää jutun juurta vaikka puutikusta eikä edes kuulosta tylsältä, minä taas istun turhan usein tuppisuuna, vaikka en haluaisikaan. En vain keksi usein mitään sanottavaa tai uppoudun omiin mietteisiini. Tietyllä tapaa olen sosiaalinen ja ammattini puolesta olen paljon tekemisissä ihmisten kanssa, mutta en vain ole erityisen puhelias. Olen puheissani vähän kömpelö, ja jos avaan suuni, pelkään että sanon jotain typerää. Tai sitten keksin nasevaa sanottavaa tai hyvän puheenvuoron juuri silloin, kun puheenaihe on jo vaihtunut enkä voi sitä enää sanoa. Mieheni on taas selvästi sanavalmiimpi ja vaikutan varmaan tylsältä tyypiltä hänen rinnallaan, kun en keksi mitään sanottavaa. Mutta onneksi tämä vaihtelee ihmisten ja tilanteiden mukaan, omien ystävien kesken toki riittää useimmiten keskusteltavaa. Muinainen poikaystäväni oli minua paljon hiljaisempi, ja minua ahdisti, kun jouduin yrittää useissa tilanteissa jutella tavallaan hänenkin edestään, se oli stressaavaa. Nykyisen mieheni puheliaisuudessa on se "etu", että minun ei tarvitse stressata esim. illanvietoissa niin paljon keskustelun ylläpitämisestä, koska mieheni pelastaa hiljaiset hetket ja hänen seurassaan on helppo viihtyä. En tiedä, kuinka paljon miestäni hiljaisuuteni häiritsee, varmaan hän toivoisi minun olevan tietyissä tilanteissa puheliaampi. Toisaalta kovin räiskyvien ihmisten seurasta hän ei kauheasti nauti, vaan pitää rauhallisemmista ihmisistä.[/QUOTE]

ihana tietää, etten ole ainut tälläinen! Tämä on juuri minua myös, itse olen hoitoalalla töissä ja paljon ihmisten kanssa tekemisissä enkä pelkää puhua kun on sitä asiaa ja olen sikäli kyllä puheissani rohkea, tietynlaisissa tilanteissa, sanon kyllä jos mulla on asiaa! Mutta sitten juuri esim. poikakaverini kaverien seurassa en vain aina saa suutani auki, pelkään että sanon jotain väärää, ja juurikin, hyvät jutut tulee mieleen aivan liian myöhään aina, javaikka tulisi oikealla hetkellä, niin en sitä aina sano, koska pelkään, että se ei ole muiden mielestä hyvä juttu. Omien tuttavien seurasta nautin ja heidän kanssaan olen sosiaalinen. Mutta "vieraammat" ihmiset, joskus melkein ahdistaa, kun en vain ole hyvä sellaisissa tilanteissa. Haluaisin juosta joskus vain pakoon. Enkä pidä itsestäni sen vuoksi. Poikakaverini kuitenkin on se sosiaalinen ja menevä, ja välillä tulee mietittyä, että miksi se mun kanssa vielä on. Ja valitettavasti ajatuksia tulee mieleen, että haluaako oikeasti, joku tälläisen hiljaisen ujomman naisen. Olen häntä myös paljon rauhallisempi. Mutta kai ne vastakohdat vaan täydentää toisiaan :)
 

Similar threads

Yhteistyössä