A
ap
Vieras
Oon ollut kotona lasten kanssa kohta kuus vuotta (syksyllä tilanteeseen tulee onneks muutos), ja oon hirveen vainoharhainen miehestä. Tai siis hänen työkavereistaan. Luulen ja pyörittelen päässäni, miten hän kahdestaan jonkun naispuoleisen työkaverinsa kanssa istuu kahvilla naureskellen, ja naista naurattaen (vaikka mies ei todellakaan sellainen ees ole).
Mulle on iskostunut niin syvälle tää ajattelumalli, että "kaikki miehet on sikoja ja pettäjiä", enkä osaa luottaa omaani vaikka hän ansaitsisi täyden luottamukseni. Epäilen ja syyttelen vaan, ihan ilman syytä. Omien ajatusteni vuoksi. Kyselen että mitäs puhuitte ja istuitteko vierekkäin jne.
Näistä asioista puhutaan miehen kanssa todella paljon, ja hän kyllä ymmärtääkin (osakseen) mua. Tietää rikkinäisen lapsuuteni ja huonot perhesuhteet, josta kaikki juontaa juurensa. Tää vaivaa mua vaan ihan älyttömästi, ja miestä myös tottakai. Tiedä, ettei hän ikinä tekis mitään mikä mua loukkaa tai satuttaa, siis oikeasti tiedän. Mutta sit mun ajatukset ja mielikuvitus lähtee laukkaamaan, ja sit epäilenkin jo kaikkea mahdollista.
Mulle on iskostunut niin syvälle tää ajattelumalli, että "kaikki miehet on sikoja ja pettäjiä", enkä osaa luottaa omaani vaikka hän ansaitsisi täyden luottamukseni. Epäilen ja syyttelen vaan, ihan ilman syytä. Omien ajatusteni vuoksi. Kyselen että mitäs puhuitte ja istuitteko vierekkäin jne.
Näistä asioista puhutaan miehen kanssa todella paljon, ja hän kyllä ymmärtääkin (osakseen) mua. Tietää rikkinäisen lapsuuteni ja huonot perhesuhteet, josta kaikki juontaa juurensa. Tää vaivaa mua vaan ihan älyttömästi, ja miestä myös tottakai. Tiedä, ettei hän ikinä tekis mitään mikä mua loukkaa tai satuttaa, siis oikeasti tiedän. Mutta sit mun ajatukset ja mielikuvitus lähtee laukkaamaan, ja sit epäilenkin jo kaikkea mahdollista.