V
vaihtoehtoja pohtiva
Vieras
Minua huolestuttaa perheemme taloudellinen tulevaisuus. Ostimme viime syksynä asunnon sellaisessa tilanteessa, että minulla on vakituinen työpaikka, mutta mieheni jäi juuri työttömäksi. Ajattelimme, että hänen työkokemuksellaan ei kauan kestä löytää uutta työtä ja siihen asti muutama kuukausi on kiva viettää vauvan kanssa. Mies siis jäi työttömäksi ja minä palasin töihin.
Noh, nyt on työttömyyttä kestänyt puoli vuotta. Uutta työtä ei ole löytynyt. Hakemuksia on lähetetty kaikkiin edes läheltä liippaaviin hommiin työssäkäyntialueen sisällä eli n. 80km säteellä meiltä. Haastattelujakin on ollut, mutta koska mieheni on ujo, hänen on vaikea "myydä itseään".
Mietin nykyisin päivät puhki, että mitä hänen tai meidän pitäisi alkaa tekemään, että tilanne muuttuisi. Ansiosidonnainen ei kestä ikuisesti ja kuka nyt haluaisi olla työtön.
Pitäisikö lähteä opiskelemaan eli yrittää vaihtaa alaa? Siinä on se riski, että tulee taas valittua ala, joka työllistää huonosti. Ja miten lainojen lyhennykset yms. opiskeluaikana?
Toinen vaihtoehto olisi alkaa yrittäjäksi, mutta liikeideaa ei ole. Siinäkin mietityttää rahoitus. Yrityksissähän kestää usein parikin vuotta ennen kuin se alkaa tuottaa mitään. Ei me pelkästään mun palkalla tulla toimeen.
Kolmas mahdollisuus on muuttaa takaisin ruuhka-Suomeen, mistä vuonna 2012 mun työpaikan perässä muutettiin näille huudeille. Miehellä oli siis pätkätyö ja mä sain silloin vakituisen työpaikan. Mies jatkoi tuota työtä etätyönä vuoden, mutta viime elokuussa työt loppuivat yrityskauppojen takia. Hommat siirtyi Hollantiin. Minä siis olen vakivirassa, mutta pelkään töideni loppuvan parin vuoden sisään. Ensi kuussa mietitään säästökohteita yms eikä yt:tkään ole pois suljettu.
Muutossa mietityttää, kannattaako sekään taloudellisesti. Ruuhka-Suomessa esimerkiksi asunnot ovat paljon kalliimpia kuin täällä. Nyt maksamme lyhennyksiä saunallisesta, siistikuntoisesta rivarin päätyneliöstä. Vastaavalla summalla lyhentäisi pääkaupunkiseudulla vain -70-luvulla rakennettua kerrostalokaksiota. Täällä päin meillä olisi myös sukulaisia ja ystäviä ja samanhenkisiä ihmisiä. Me kun olemme täältä kotoisin. Olemme vain käyneet muualla opiskelemassa ja hankkimassa alkusysäystä työuralle. Miehen vanhemmat ovat myös korvaamaton apu arjessa. Esim. lauantaina venäytin selkäni ja mieheni joutui viemään minut päivystykseen (en kyennyt juuri liikkumaan enkä siis ajamaan autoa), jossa jonotin melkein kolme tuntia. Huomattavasti miellyttävämpi reissu miehen kanssa kahden kuin jos 1-vuotias olisi ollut mukana kyllästymässä...
Nyt siis haluaisin peilausta ajatuksille. Kaikissa vaihtoehdoissa on omat taloudelliset riskinsä. Tiedostan sen. Enkä avannut keskustelua torpatakseni kaikki ehdotukset. Nimenomaan kaipaan uusia näkökantoja, kun nyt tuntuu vain nuo riskit pyörivän mielessä.
Tällä hetkellä kaikki on hyvin. Koska mies on vielä ansiosidonnaisella, pärjäämme. Ja kun vain minä olen töissä, ei tule lapsenhoitomaksuja eikä kuluja toisesta autosta yms. Mutta ei tämä ikuisesti kestä. En haluaisi ajaa täysiä päin betoniseinää, jos törmäystä voi pehmentää tai jos törmäyksen voisi jopa välttää.
Noh, nyt on työttömyyttä kestänyt puoli vuotta. Uutta työtä ei ole löytynyt. Hakemuksia on lähetetty kaikkiin edes läheltä liippaaviin hommiin työssäkäyntialueen sisällä eli n. 80km säteellä meiltä. Haastattelujakin on ollut, mutta koska mieheni on ujo, hänen on vaikea "myydä itseään".
Mietin nykyisin päivät puhki, että mitä hänen tai meidän pitäisi alkaa tekemään, että tilanne muuttuisi. Ansiosidonnainen ei kestä ikuisesti ja kuka nyt haluaisi olla työtön.
Pitäisikö lähteä opiskelemaan eli yrittää vaihtaa alaa? Siinä on se riski, että tulee taas valittua ala, joka työllistää huonosti. Ja miten lainojen lyhennykset yms. opiskeluaikana?
Toinen vaihtoehto olisi alkaa yrittäjäksi, mutta liikeideaa ei ole. Siinäkin mietityttää rahoitus. Yrityksissähän kestää usein parikin vuotta ennen kuin se alkaa tuottaa mitään. Ei me pelkästään mun palkalla tulla toimeen.
Kolmas mahdollisuus on muuttaa takaisin ruuhka-Suomeen, mistä vuonna 2012 mun työpaikan perässä muutettiin näille huudeille. Miehellä oli siis pätkätyö ja mä sain silloin vakituisen työpaikan. Mies jatkoi tuota työtä etätyönä vuoden, mutta viime elokuussa työt loppuivat yrityskauppojen takia. Hommat siirtyi Hollantiin. Minä siis olen vakivirassa, mutta pelkään töideni loppuvan parin vuoden sisään. Ensi kuussa mietitään säästökohteita yms eikä yt:tkään ole pois suljettu.
Muutossa mietityttää, kannattaako sekään taloudellisesti. Ruuhka-Suomessa esimerkiksi asunnot ovat paljon kalliimpia kuin täällä. Nyt maksamme lyhennyksiä saunallisesta, siistikuntoisesta rivarin päätyneliöstä. Vastaavalla summalla lyhentäisi pääkaupunkiseudulla vain -70-luvulla rakennettua kerrostalokaksiota. Täällä päin meillä olisi myös sukulaisia ja ystäviä ja samanhenkisiä ihmisiä. Me kun olemme täältä kotoisin. Olemme vain käyneet muualla opiskelemassa ja hankkimassa alkusysäystä työuralle. Miehen vanhemmat ovat myös korvaamaton apu arjessa. Esim. lauantaina venäytin selkäni ja mieheni joutui viemään minut päivystykseen (en kyennyt juuri liikkumaan enkä siis ajamaan autoa), jossa jonotin melkein kolme tuntia. Huomattavasti miellyttävämpi reissu miehen kanssa kahden kuin jos 1-vuotias olisi ollut mukana kyllästymässä...
Nyt siis haluaisin peilausta ajatuksille. Kaikissa vaihtoehdoissa on omat taloudelliset riskinsä. Tiedostan sen. Enkä avannut keskustelua torpatakseni kaikki ehdotukset. Nimenomaan kaipaan uusia näkökantoja, kun nyt tuntuu vain nuo riskit pyörivän mielessä.
Tällä hetkellä kaikki on hyvin. Koska mies on vielä ansiosidonnaisella, pärjäämme. Ja kun vain minä olen töissä, ei tule lapsenhoitomaksuja eikä kuluja toisesta autosta yms. Mutta ei tämä ikuisesti kestä. En haluaisi ajaa täysiä päin betoniseinää, jos törmäystä voi pehmentää tai jos törmäyksen voisi jopa välttää.
