Osa 11: Sisarukseni
Meitä on monta, joten päätin lyhentää kirjoitustehtävää ja kirjoittaa vain biologisista sisaruksistani. heidän lisäkseen lapsuudenperheeseeni kuului vaihtuva määrä laina/lahjalapsia, joita elämä vanhempieni tielle usutti. Osaa päädyin pitämään kuin sisaruksina, osa kulki lyhyemmän matkan kanssamme ja muutama jäi melkein vieraaksikin.
Mutta perheen ytimessä olimme aina me neljä ja sittemmin viisi.
Minä olen esikoinen. Ainoa sisareni on minua vajaa kaksi vuotta nuorempi. Minä olin topakka ja tekevä tytteli ja Maikki keijukainen. Sellaisena minä hänet lapsena muistan ja oikeastaan sellaisena näen vielä tänäänkin. Maikki oli pieni hento ja siro. Vaaleat enkelinkiharat kehystivät sieviä kasvoja ja suuret siniset silmät olivat sellaiset, että ihmiset upposivat katseeseensa. Minun mielestäni minulla oli maailman kaunein sisar ja olin hänestä kovin ylpeä.
Maikki oppi lukemaan kun oli kolmen. Minä kolusin kirjastot ja etsin hänelle sopivia tarinoita. Grimmin kielsin kokonaan. En halunnut että Päivänkakkara näkisi painajaisia Pikku-Iidan kuolevista kukkasista tai punaisista kengistä, jotka tanssivat itsekseen.
Kun minä maalsin miranolilla vaneripohjalle suuria, haastavia, hankalasti aukeavia sielunmaisemia, piirsi pikkusisko vieressä vesiväreillä herkkiä akvarelleja kukkasista ja perhosista.
Kun minä pelasin lätkää, Maikki kaunoluisteli.
Kun minä purjehdin myrskyten teinivuosiin, tuli Maikki perässä hitaammin ja varoen. Niin varoen että joskus sille itsekin naureskelee. Kun sinihiuksinen punkkariminä en olisi voinut ihmisten puheista ja vieraiden mielipiteistä vähempää välittää, Maikki seurasi muotia ja pyrki kaikessa sulautumaan ja olemaan mieliksi.
Mitä tekee siis lääkäri-äidin ja kemian insinöörin ikuisesti kompromisseja hakeva tytär aikuisena?
On tietenkin apteekkari!
Minä olen ylpeä hänestä yhä ja yhä pidän häntä sievänä keijukaisena, nyt toki jo aikuisena moisena. Peruserot meissä ovat säilyneet samoina. Esimerkiksi äitinä Maikki on aivan toisenlainen kuin minä; varovainen, ehkä vähän ylihuolehtivakin. Kun esikoisensa tuli teini-ikään ei ollut ollenkaan harvinaista että Maikki delegoi ymmärtämisensä minulle: Te kun olette molemmat tuollaisia. Ota siis sinä ja ohjaa, kun tajuatkin!
Kun Maikki sai esikoisena minuun sattui enemmän kuin yksikään omista synnytyksistäni. Ja samaan aikaan, pelon alla se kaikki oli myös jollain absurdilla tavalla hauskaa. Kun tulin synnytyssairaalaan Maikki ja miehensä olivat olleet siellä jo tunteja. Kätilö ohjasi minut saliin ja mutisi jotain rauhoittamisesta. Yksi vilkaisu huoneeseen ja tajusin mistä puhui. Sisko tuli kipeäksi ilokaasusta, mutta ei suostunut luopumaan maskista. Hoitaja yritti rauhoitella ja pikkuinen, vaalea hentoinen kaunotar nousi silmät palaen istumaan ja murisi silmät palaen manaajaäänellä, että Tänne se kipulääke ja heti. Tai muuten minun siskoni tulee ja PUREE sinua!
Kätilö luikahti ohitseni huoneesta selvästi säikähtäneen oloisena.
Enkä edes purrut.
Ja viittä tuntia myöhemmin pikkusisko ponnisti ulos yli viisikiloisen jötikän, joka oli yltäpäältä turvoksissa ja nenä poskella oltuaan niin pitkään synnytyskanavassa. Jotakuinkin maailmankaikkeuden rumin vauva se oli.
Nauroin ääneen. Ja nauran yhä vaikka nykyään ehkä vähän eri syistä.
Kasvoi mokoma vielä jopa äitiäänkin kauniimmaksi (ja ainutta tätiään hullummaksi) eikä se ole vähän se!
Seuraava meistä on sitten Jussi. hän syntyi vajaa kaksi vuotta Maikin jälkeen.
Jussi oli ja on huippulahjakas. Hänen koulutodistuksensa vääristivät kuvaamme numeroista. Jussin paprussa kun ysi tarkoitti pahaa epäonnistumista. Jussi oli myös sinnikäs, väliin jopa pakkomielteen rajoilla. Kun hän päätti että joka aamu on lenkkeiltävä niin se sitten tarkoitti kunnon lenkkiä jokaikinen aamu. Ei armoa oli pakkanen millainen vain. Joku mummeli jossain vaiheessa mietti jo lastensuojeluilmoituksen tekoa poikaparasta joka paineli nenä sinisenä kello viisi aamulla pitkin auraamattomia sivukatuja.
Minun suhteeni Jussiin ja häntä kaksi vuotta nuorempaan Anttiin oli voimakkaan suojeleva. Jussi muistaa vieläkin joitain pahantekojaan ja sitä miten automaattisesti otin niistä syyt niskoilleni.
Lapsena se tarkoitti rangaistusta pihistetystä vakukkaasta tai rikotusta ikkunasta.
Nyt aikuisena se tarkoitti muun muassa kiitossanoja tohtorinväitöskirjansa nimilehdellä.
Siinä missä Jussi on aina ollut poikkeuksellisen päämäärätietoinen ja patologisen työteliäs, niin seuraava veljeni on aina mennyt läpi siitä missä aita on matalin. Antti kyllä koulutti itsensä, mutta valitsi alan siten että työ pääsee mahdollisimman vähän häiritsemään hänen todellista elämäänsä; pelaamista ja urheilua.
Prosessi-inssi voi paukuttaa shakkia netissä päivät päästään ja vieläpä ihan hyvällä tuntipalkalla.
Lapsista hän pitää valtavasti mutta ei ole koskaan hankkinut omia vaan mielellään lainailee moisia esimerkiksi minulta. Kaikilla lapsillani on omat tarinansa ja muistonsa enon kanssa tehdyistä vaelluksista ja mökkiviikonlopuista.
Nuorin veljeni on sitten vanhempieni iltatähti, paljon myöhemmin syntynyt ja iältään aika lähellä esikoistani. Hänen lapsuutensa oli hyvin erilainen kuin meillä muilla niin hyvässä kuin pahassakin. Siinä olisi voinut käydä hullustikin ja Kalle kasvaa vaikka minkälaiseksi kakkiaiseksi, ellei aikanaan kohdalle olisi osunut topakkaa tulisilmäistä punatukkaista tyttöä.
He menivät kovin nuorina naimisiin ja saivat tiuhaan tahtiin pieniä punatukkaisia prinsessoja.
Moinen onni pelasti Kallen hemmottelevien vanhempien ja vielä hemmottelevimpien vanhempien sisarusten turmiolliselta vaikutukselta ja hänestä kasvoi kuin kasvoikin kunnon mies.
Meitä on monta, joten päätin lyhentää kirjoitustehtävää ja kirjoittaa vain biologisista sisaruksistani. heidän lisäkseen lapsuudenperheeseeni kuului vaihtuva määrä laina/lahjalapsia, joita elämä vanhempieni tielle usutti. Osaa päädyin pitämään kuin sisaruksina, osa kulki lyhyemmän matkan kanssamme ja muutama jäi melkein vieraaksikin.
Mutta perheen ytimessä olimme aina me neljä ja sittemmin viisi.
Minä olen esikoinen. Ainoa sisareni on minua vajaa kaksi vuotta nuorempi. Minä olin topakka ja tekevä tytteli ja Maikki keijukainen. Sellaisena minä hänet lapsena muistan ja oikeastaan sellaisena näen vielä tänäänkin. Maikki oli pieni hento ja siro. Vaaleat enkelinkiharat kehystivät sieviä kasvoja ja suuret siniset silmät olivat sellaiset, että ihmiset upposivat katseeseensa. Minun mielestäni minulla oli maailman kaunein sisar ja olin hänestä kovin ylpeä.
Maikki oppi lukemaan kun oli kolmen. Minä kolusin kirjastot ja etsin hänelle sopivia tarinoita. Grimmin kielsin kokonaan. En halunnut että Päivänkakkara näkisi painajaisia Pikku-Iidan kuolevista kukkasista tai punaisista kengistä, jotka tanssivat itsekseen.
Kun minä maalsin miranolilla vaneripohjalle suuria, haastavia, hankalasti aukeavia sielunmaisemia, piirsi pikkusisko vieressä vesiväreillä herkkiä akvarelleja kukkasista ja perhosista.
Kun minä pelasin lätkää, Maikki kaunoluisteli.
Kun minä purjehdin myrskyten teinivuosiin, tuli Maikki perässä hitaammin ja varoen. Niin varoen että joskus sille itsekin naureskelee. Kun sinihiuksinen punkkariminä en olisi voinut ihmisten puheista ja vieraiden mielipiteistä vähempää välittää, Maikki seurasi muotia ja pyrki kaikessa sulautumaan ja olemaan mieliksi.
Mitä tekee siis lääkäri-äidin ja kemian insinöörin ikuisesti kompromisseja hakeva tytär aikuisena?
On tietenkin apteekkari!
Minä olen ylpeä hänestä yhä ja yhä pidän häntä sievänä keijukaisena, nyt toki jo aikuisena moisena. Peruserot meissä ovat säilyneet samoina. Esimerkiksi äitinä Maikki on aivan toisenlainen kuin minä; varovainen, ehkä vähän ylihuolehtivakin. Kun esikoisensa tuli teini-ikään ei ollut ollenkaan harvinaista että Maikki delegoi ymmärtämisensä minulle: Te kun olette molemmat tuollaisia. Ota siis sinä ja ohjaa, kun tajuatkin!
Kun Maikki sai esikoisena minuun sattui enemmän kuin yksikään omista synnytyksistäni. Ja samaan aikaan, pelon alla se kaikki oli myös jollain absurdilla tavalla hauskaa. Kun tulin synnytyssairaalaan Maikki ja miehensä olivat olleet siellä jo tunteja. Kätilö ohjasi minut saliin ja mutisi jotain rauhoittamisesta. Yksi vilkaisu huoneeseen ja tajusin mistä puhui. Sisko tuli kipeäksi ilokaasusta, mutta ei suostunut luopumaan maskista. Hoitaja yritti rauhoitella ja pikkuinen, vaalea hentoinen kaunotar nousi silmät palaen istumaan ja murisi silmät palaen manaajaäänellä, että Tänne se kipulääke ja heti. Tai muuten minun siskoni tulee ja PUREE sinua!
Kätilö luikahti ohitseni huoneesta selvästi säikähtäneen oloisena.
Enkä edes purrut.
Ja viittä tuntia myöhemmin pikkusisko ponnisti ulos yli viisikiloisen jötikän, joka oli yltäpäältä turvoksissa ja nenä poskella oltuaan niin pitkään synnytyskanavassa. Jotakuinkin maailmankaikkeuden rumin vauva se oli.
Nauroin ääneen. Ja nauran yhä vaikka nykyään ehkä vähän eri syistä.
Kasvoi mokoma vielä jopa äitiäänkin kauniimmaksi (ja ainutta tätiään hullummaksi) eikä se ole vähän se!
Seuraava meistä on sitten Jussi. hän syntyi vajaa kaksi vuotta Maikin jälkeen.
Jussi oli ja on huippulahjakas. Hänen koulutodistuksensa vääristivät kuvaamme numeroista. Jussin paprussa kun ysi tarkoitti pahaa epäonnistumista. Jussi oli myös sinnikäs, väliin jopa pakkomielteen rajoilla. Kun hän päätti että joka aamu on lenkkeiltävä niin se sitten tarkoitti kunnon lenkkiä jokaikinen aamu. Ei armoa oli pakkanen millainen vain. Joku mummeli jossain vaiheessa mietti jo lastensuojeluilmoituksen tekoa poikaparasta joka paineli nenä sinisenä kello viisi aamulla pitkin auraamattomia sivukatuja.
Minun suhteeni Jussiin ja häntä kaksi vuotta nuorempaan Anttiin oli voimakkaan suojeleva. Jussi muistaa vieläkin joitain pahantekojaan ja sitä miten automaattisesti otin niistä syyt niskoilleni.
Lapsena se tarkoitti rangaistusta pihistetystä vakukkaasta tai rikotusta ikkunasta.
Nyt aikuisena se tarkoitti muun muassa kiitossanoja tohtorinväitöskirjansa nimilehdellä.
Siinä missä Jussi on aina ollut poikkeuksellisen päämäärätietoinen ja patologisen työteliäs, niin seuraava veljeni on aina mennyt läpi siitä missä aita on matalin. Antti kyllä koulutti itsensä, mutta valitsi alan siten että työ pääsee mahdollisimman vähän häiritsemään hänen todellista elämäänsä; pelaamista ja urheilua.
Prosessi-inssi voi paukuttaa shakkia netissä päivät päästään ja vieläpä ihan hyvällä tuntipalkalla.
Lapsista hän pitää valtavasti mutta ei ole koskaan hankkinut omia vaan mielellään lainailee moisia esimerkiksi minulta. Kaikilla lapsillani on omat tarinansa ja muistonsa enon kanssa tehdyistä vaelluksista ja mökkiviikonlopuista.
Nuorin veljeni on sitten vanhempieni iltatähti, paljon myöhemmin syntynyt ja iältään aika lähellä esikoistani. Hänen lapsuutensa oli hyvin erilainen kuin meillä muilla niin hyvässä kuin pahassakin. Siinä olisi voinut käydä hullustikin ja Kalle kasvaa vaikka minkälaiseksi kakkiaiseksi, ellei aikanaan kohdalle olisi osunut topakkaa tulisilmäistä punatukkaista tyttöä.
He menivät kovin nuorina naimisiin ja saivat tiuhaan tahtiin pieniä punatukkaisia prinsessoja.
Moinen onni pelasti Kallen hemmottelevien vanhempien ja vielä hemmottelevimpien vanhempien sisarusten turmiolliselta vaikutukselta ja hänestä kasvoi kuin kasvoikin kunnon mies.
Vai on palstalla julkista tietoa sukulaisista jne. Hmmmm, no vieras ei sitten varmaan ole fb:ssä ja ei sinne laita mitään tietoja ethän? Enkä tiedä miks joku täältä helvettiä etsis :saint: Kiitos Mummeliisa tarinoistasi 
