En minä selittele yksilapsisuutta normaalioloissa mitenkään. Kyllästyttää vaan joskus kuunnella, kuinka raskasta muilla on lasten kanssa ja kuinka ihanaa on saada lapsivapaata aikaa. Ei ole oikein annettavaa siihen keskusteluun.
Oli minullekin alkuvaihe raskas, ihan jo unenpuutteen takia, mutta elämästä on tullut helppoa ja mukavaa lapsen kasvettua. Joillain raskas aika jatkuu vielä pitkään senkin jälkeen, kun lapset jo nukkuvat täydet yöunet ja odotetaan kovasti sitä, että lapset ovat aikuisia tai ainakin niin isoja, että heidät voi jättää pitkiksi ajoiksi yksin kotiin. Se ihmetyttää, sillä jos koko 18-vuoden ajan vanhemmuus on enemminkin suoritus ja velvollisuus, miksi lapsia on haluttu ja vielä enemmänkin kuin yksi.
Monet vähintään kaksi lasta lyhyellä ikäerolla tehneet ovatkin perustelleet ratkaisuaan sillä, että lasten edun vuoksi näin täytyy tehdä. Selittääkö se siis tämän asian?
Mutta tämähän ei koskenut niitä, jotka ovat onnellisia elämäntilanteessaan ja tyytyväisiä lastensa ikäeroon. No ei kai ollut odotettavissakaan, että kukaan tulee tunnustamaan että lapset ovat suoritus, jonka haluaa hoitaa mahdollisimman nopeasti pois alta. Sillä tavalla monet tuntuu kuitenkin asiaan suhtautuvan. Toisessa ketjussa jotkut kertoo että tekisivät jopa abortin, jos tulisivat raskaaksi myöhemmällä iällä ja ihan vaan siksi, että lapset on jo tehty nuorena eikä alusta haluta aloittaa. Miksi ei, jos vanhemmuus on ensi sijassa positiivinen asia? Ja jos se ei ole, miksi tehdä lapsia ollenkaan? En tarkoita että olisi pakko iltatähti varta vasten hankkia, jos on lasten määrään tyytyväinen. Mutta pelkästään elämänvaiheen pitkittyminen kuulostaa abortin perusteena siltä, kuin lapsiperhevaihe olisi hyvinkin epämieluisaa aikaa.
