Paha mieli pienen puolesta

14.11.2009
226
0
16
Meillä on tilanne että lapsillamme 2v7kk ja 1v8kk on 3v täti. Tädin äiti eli lastemme mummi korostaa tyttärelleen jatkuvasti kuinka hän on MAAILMAN rakkain. Toki siis ihan normaalia, itsekkin kerron lapsilleni päivittäin että ovat rakkaita jne, tosi harvoin käytän itse nimitystä maailman rakkain, mutta joskus toki tulee sanottua niinkin.

Tänään aamulla kun esikoisen kanssa käytiin huomenet, halit ja pusut läpi niin hän rupesi mököttämään koska hän ei ole maailman rakkain. Yritin selittää pojalle että olette veikan kanssa äitille ja isille maailman rakkaimpia, jokainen lapsi on maailman rakkain omille vanhemmilleen. Poika nyyhkytti mulle että ei hän ole vaan **** on maailman rakkain (siis tarkoitti tätiänsä). Parhaani mukaan selitin ja vakuutin että ovat meille maailman rakkaimpia... Mutta ei poika sitä täysin sisäistänyt, väitti vain mulle vastaan koko ajan.

Poika selvästi asiaa mielessään pohtinut ja murehtinut, viimeksi mummi ja täti nähtiin sunnuntaina ja nämä maailman rakkain puheet oli siellä vahvasti esillä, siis mummilta tyttärelleen. Ja nyt vasta muutaman päivän päästä asiasta alkoi puhumaan kotona.

Mietin että mitä pitäisi pojalle sanoa että lakkaisi murehtimasta tätä asiaa, koska hänen on tosi paha mieli nyt.

Ja mietin sitäkin että pitäisikö mummille sanoa että rajoittaa sitä korostamista että oma tytär on maailman rakkain kun se kerta loukkaa selvästi ainakin meidän esikoista.

Mä teen varmasti kärpäsestä härkäsen, mut on vaan tosi paha mieli itelläkin kun toinen on ollu koko aamupäivän niin surkeena...
 
ja vielä, tottakai omat lapset on JOPA mummille maailman rakkaimpia, ihan niinko just ite sanoit sanonees omalle lapselle että he on teille maailman rakkaimpia. Sulla tässä se ongelma on.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Siis häh??;22473970:
Miten sun äidin laps on muka sun lapsille täti??? Ei oo. Vaan sun sisarukset on lasten tätejä ja enoja.

Siis mun miehen sisko on kyllä meidän lapsiemme täti. Mulla on itselläni myös 5v pikkuveli joka on lapsiemme eno. Ja jos mun äidillä olisi pieni tytär niin eikös se olisi myös mun sisko ja silloin lasten täti.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Siis häh??;22473970:
Miten sun äidin laps on muka sun lapsille täti??? Ei oo. Vaan sun sisarukset on lasten tätejä ja enoja.

No voi haloo,olisko vaikka tämä 3-vuotias ap:n sisko ? Todennäköisesti ap on myös äitinsä tytär.
 
[QUOTE="Niin";22473981]ja vielä, tottakai omat lapset on JOPA mummille maailman rakkaimpia, ihan niinko just ite sanoit sanonees omalle lapselle että he on teille maailman rakkaimpia. Sulla tässä se ongelma on.[/QUOTE]

Mä ymmärrän hyvin tämän että omat lapset on jokaiselle niitä rakkaimpia, tämän lapselle selitinkin monta kertaa. Mietin vain miten saisin tuon lapsenkin sen uskomaan koska hän uskoo olevansa nyt vähemmän rakas kuin toinen.
 
Kyllä mä voisin anopille sanoa/pyytää miestäni sanomaan äidillee, ettei kovasti toitota tuota asiaa lastenlapsiensa kuullen ja vetoaisin juuri lapsen pahaan mieleen.

Minäkin lapselleni sanon monta kertaa päivässä rakastavani häntä, mutten toitoa sitä hänen kaveriensa tai serkkujensa aikana. Ei ole tarkoitus toisten lasten aikana korostaa jokun asemaa.
 
Sano sille lapsellesi, että hän ja hänen sisarus ovatkin maailman JA avaruuden rakkaimpia. Täti voi kyllä olla maailman rakkain, mutta äiti rakastaakin teitä tästä huoneesta maailman ja avaruuden ympäri ja takaisin.
 
ehkäpä et sano itse sitä tarpeeksi usein, tai et sitten tarkoita sitä sillä vakavuudella kuten mummi tuntuu tarkoittavan omalle lapselleen.

mie en edes käsitä miten lapsen saa tollasella mustasukkaiseksi.
 
Siis päivittäin kerron useita kertoja rakastavani lapsia, aina halatessa jne sanon pojille "olet äidin rakas", ensimmäisenä aamulla ja nukkumaan mennessä illalla ja poika itsekkin puhuu olevansa äidin rakas.
 
ehkäpä et sano itse sitä tarpeeksi usein, tai et sitten tarkoita sitä sillä vakavuudella kuten mummi tuntuu tarkoittavan omalle lapselleen.

mie en edes käsitä miten lapsen saa tollasella mustasukkaiseksi.

Tietyllä tapaa saa. Itse kun olin pienenä isäni uuden perheen luona ja illalla isä peitteli minut ja sanoin hyvät yöt ja että rakastaa minua. Mutta sanoi toisille lapsille rakastavansa heitä erittäin paljon. Niin kyllä silloin usein itkin hiljaa itseni uneen, koska koin ettei isäni rakastanut minua lainkaan. Huom, lainkaan. Näin siis ajattelin silloin pienenä, eikä äitini onnistunut päätäni kääntämään siinä asiassa. Vaikka kuinka yritti kertoa että isäni varmasti rakastaa minua erittäin paljon.
 
Onko mummi sanonut tälle pojalle hänen olevan myös mummille maailman rakas? Onko kyse siitä ettei poikasi ole sinulle maailman rakas vai mummille maailman rakas?

Ei ole mummi koskaan näin sanonut ja siis ymmärrän hyvin koska hänellä itsellään myös pieni ja en odotakkaan mummin näin sanovan, toki se oma on aina rakkain.
En tiedä mitä poika oikeasti miettii, mutta mun vakuutin että hän ja veikka ovat äitille ja isille maailman rakkaimpia niin poika sanoo vain että "enkä ole, **** on maailman rakkain". Ja kun selitin että niin on omalle äidilleen mutta sinä olet minulle maailman rakkain niin toistaa vain että "enkä ole, **** on maailman rakkain."
 
Alkuperäinen kirjoittaja poikienäiti84;22474190:

Niin, maailman rakkain sinulle vai mummille? Ymmärtääkö lapsesi lapsen ja lapsenlapsen eroa? Vai kuuleeko vain korvissaan sen kun mummi sanoo toiselle olevan maailman rakkain? Ymmärrätkö mitä ajan takaa? Jokaiselle oma rakkain on aina se rakkain, mutta ei lapsi näin ajattele.

Voisit ottaa asian esille kaksin äitisi kanssa. Selittää mitä poikasi kertoo ja yhdessä pohtia ratkaisua tilanteeseen, mummia syyllistämättä, jos asia vaivaa niin paljon. Voisiko esim silloin kun kaikki tapaatte sanoa, että lapset ovat teille molemmille maailman rakkaita.? Vaikka kyseessä onkin toisen täti tms. Voisi tilanne lauteta pienen päässä...
 
Mä kerron lapsilleni joka päivä, miten paljon heitä rakastan, ja että he on maailman parhaita poikia/tyttöjä.

Mutta en kai mä, jösses sentään, sanoisi esim. lapsen ystävän läsnäollessa tyttäreni olevan maailman ihanin ja maailman paras tyttö. Tilannetajua, pliis.

Uskon, että pikkulapsesta tuntuu kurjalta kun oma rakas mummi hehkuttaa oman tyttärensä olevan maailman rakkain, ja lapsenlapset kuuntelee vieressä. Eikö voisi olla ajattelevaisempi ja sanoa vaikka että "rakastan teitä kaikkia ihan hirmuisesti" ja jättää ne "olet rakkain ja ihanin"- jutut sellaiseen tilanteeseen missä pienet lapsenlapset ei ole kuulemassa?!
 
Tätä just oon yrittäny kanssa ajaa takaa. Pieni kuulee vaan korvissaan mummin hehkutuksen. Siihen ei auta oman äidin selitykset ja yltiöpäiset rakkauden hehkutukset. Sen pitäisi tulla mummilta, vaikkakin mummi sanoi sen omalle tyttärelleen.
 
Niin, maailman rakkain sinulle vai mummille? Ymmärtääkö lapsesi lapsen ja lapsenlapsen eroa? Vai kuuleeko vain korvissaan sen kun mummi sanoo toiselle olevan maailman rakkain? Ymmärrätkö mitä ajan takaa? Jokaiselle oma rakkain on aina se rakkain, mutta ei lapsi näin ajattele.

Voisit ottaa asian esille kaksin äitisi kanssa. Selittää mitä poikasi kertoo ja yhdessä pohtia ratkaisua tilanteeseen, mummia syyllistämättä, jos asia vaivaa niin paljon. Voisiko esim silloin kun kaikki tapaatte sanoa, että lapset ovat teille molemmille maailman rakkaita.? Vaikka kyseessä onkin toisen täti tms. Voisi tilanne lauteta pienen päässä...

Siis mä itse olen painottanut nyt pojalle että hän on se rakkain minulle ja miehelleni eli siis äitille ja isälle ja että täti on rakkain mummille, omalle äidilleen. Voi olla että en nyt ihan ymmärrä...

Kyseessä siis miehen äiti, mun anoppi ja jos tämä nyt jatkossa pojan mieltä vaivaa niin otan asian puheeksi, muuten annan kyllä olla ettei tule turhaa riitaa kun anopilla on tapana ymmärtää asiat väärin vaikka en pahaa tarkoittaisikaan.
 
Yhteistyössä