paha mieli tuli kun luin meidän perhe lehteä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vieras

Vieras
Jotenkn lasten pitää ja varsinkin tyttöjen kasvaa aikuiseksi jo lähes vauvana.
siinä se joku nainen jolla oli kaksi lasta ja se 9v oli meikannut kouluun ja hänellä oli käsilaukkuja huone täynnä ja koulukaverit kuulemma käyvät ekana vaatekaapin kimppuun.

ja äitinsä mielesät heillä lapset ovat pitkään lapsia ja se on periaatteena.

kuunnellaan vauvasta ssaakka aikuisten musiikkia jne.

Tulee vaan niin paha mieli, kun esim. tänään tuli aamulla tuo anne of green gables (mikä se on suomeksi??) Siinä se anne on 13 vuotias ja on ihan pikkutyttö, samanlainen kuin nykyään on 5-vuotiaat.

Niin paha mieli. koska meillä on tyttöjä, ja minä oikeasti haluaisin että saavat olla lapsia. Mutta vähän ulkopuolelle siinä jää, kun ei kuuntele aikuisten musiikkia, se ei kiinnosta, eikä meikkaaminen, eikä vaatteet.
 
Niin, Vihervaaran Anna on ihana, toivoisi välillä että vielä elettäisiin sen sorttisessa maailmassa. Meidän aika on niin raadollinen. Jo varhaisteini-ikäisille rakennetaan muotimaailmassa ja etenkin joissain telkkaohjelmissa pikkuviettelijä-imagoa. Karseeta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Jotenkn lasten pitää ja varsinkin tyttöjen kasvaa aikuiseksi jo lähes vauvana.
siinä se joku nainen jolla oli kaksi lasta ja se 9v oli meikannut kouluun ja hänellä oli käsilaukkuja huone täynnä ja koulukaverit kuulemma käyvät ekana vaatekaapin kimppuun.

ja äitinsä mielesät heillä lapset ovat pitkään lapsia ja se on periaatteena.

kuunnellaan vauvasta ssaakka aikuisten musiikkia jne.

Tulee vaan niin paha mieli, kun esim. tänään tuli aamulla tuo anne of green gables (mikä se on suomeksi??) Siinä se anne on 13 vuotias ja on ihan pikkutyttö, samanlainen kuin nykyään on 5-vuotiaat.

Niin paha mieli. koska meillä on tyttöjä, ja minä oikeasti haluaisin että saavat olla lapsia. Mutta vähän ulkopuolelle siinä jää, kun ei kuuntele aikuisten musiikkia, se ei kiinnosta, eikä meikkaaminen, eikä vaatteet.

Oliko tuo juttu edellisestä Perhe-lehestä, Teresa Välimäen perheestä? Sitä mä kummaksuen luin. Pienestä tytöstä tehdään isoa.
 
Ulkopuolelle mistä? Ainakin silloin kun itse olin koulussa, oli eri "porukoita" ja ne suositut olivat niitä joita kiinnosti pienestä pitäen ulkonäkö, trendit ym. Itse en tuohon porukkaan koskaan kuulunut mutta kyllä minulla ystäviä silti oli. En koe että olisin jäänyt mistään ulkopuolelle vaikka trendikäs en ollutkaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Vieras:
9v ei todellakaan tarvitse meikata kouluun. Käskisin pestä pois jos näkisin. Yläaste erikseen, alkaa olee kuvioissa normaalimpaa.

Toisilla vanhemmilla vaan on "kiva" tapa hoitaa nääkin asiat.
Muistan ku olin kuudennellä luokalla ja oli jokin juhla, mulla oli tukkaan laitettu vähän punertavaa sävytettä (oikee hiusväri on erittäin vähän imarteleva harmaa) ja mulla oli huulet ihan rohtuneet eli kirkkaan punaset.
Niin luokkakaveri kävi melkein päälle repimään hiuksi ja huus ettei ala-asteella saa meikata eikä värjätä tukkaa kun sen äiti oli niin sanonut :whistle:

Mutta joo, ei munkaan mielestä tarvi 9v:n meikata, sitten voi katsoa miten asiat on kun alkaa ala-aste vaihtumaan yläasteeksi, kyllä mä ymmärrän kevyen meikkaamisen jos on esimerkiksi paha akne tai paljon finnejä.
 
Tuota, en katsonut kirjastossa, minkä kuun lehti se oli. tutulta kuulostaa, taisi olla joku teresa.
Äitinsä sanoo, että heillä muka periaatteena että lapset lapsia, mutta kaikista jutuista tuli ilmi, aivan päinvastaista.
 
Maailma muuttuu ja meidän on muututtava sen mukana, vai onko? Itsekin toivoisin pienen tytön äitinä, että lapset saisivat olla lapsia riittävän kauan ja siinä määrin kun se omien lapsien kohdalla on mahdollista aion pitää siitä kiinni mahdollisuuksien mukaan. Ulkopuoliselle maailmalle ja sen tarjoamille huokutuksille ei voi mitään, mutta perhepiirin arvoilla ja valinnoilla uskon, että on mahdollisuus vaikuttaa paljonkin riittävän pitkään, arvokkaaseen ja "lapselliseen" lapsuutteen.

Halusit varmaan uskon vahvistusta omille ajatuksillesi? Toivottavasti lyhyestä viestistäni henki samansuuntaiset ajatukset =)
 
Ja jo kauneuden- ja hiustenhoitoalan ammattilaisetkin ovat asiantuntijoina ilmaisseet huolen siitä että lasten iho ja hiukset pilataan liian nuorena meikeillä ja värjäämisillä. Oppiikko lapsi koskaan arvostamaan oikeasti sitä mitä on kun päälle lykätään kaikenmaailman tärpätit ja muotihömpötykset, ei ole silloin lapsi oma itsensä. Ja kyllähän tuo kaikki lähtee vanhempien piittaamattomuudesta tms.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Zoe-F:
Alkuperäinen kirjoittaja Vieras:
9v ei todellakaan tarvitse meikata kouluun. Käskisin pestä pois jos näkisin. Yläaste erikseen, alkaa olee kuvioissa normaalimpaa.

Toisilla vanhemmilla vaan on "kiva" tapa hoitaa nääkin asiat.
Muistan ku olin kuudennellä luokalla ja oli jokin juhla, mulla oli tukkaan laitettu vähän punertavaa sävytettä (oikee hiusväri on erittäin vähän imarteleva harmaa) ja mulla oli huulet ihan rohtuneet eli kirkkaan punaset.
Niin luokkakaveri kävi melkein päälle repimään hiuksi ja huus ettei ala-asteella saa meikata eikä värjätä tukkaa kun sen äiti oli niin sanonut :whistle:

No en nyt ihan tuota tarkoittanut.. Asiat voi hoitaa niin eri tavoin. Terveellä tavalla huolehtia että lapset on lapsia. Tuossa sinun mainitsemassa tapauksessa en näe tervettä tapaa..
 
juu, ei meikkiä, ei käsilaukkukokoelmaa, ei liian paljastavia, läpinäkyviä, napamallisia vaatteita kiitos mun tyttärille =) siis ennenku ehkä siellä 8-9luokalla...
 
Niiin, ja opettaja oli laittanut viestiä, että ei kuulu meikkaaminen 9-vuotiaalle, eikä tuon äidinkään mielestä (muka), mutta kylläpä vaan lapsi oli päässty lähtemään kouluun meikattuna.

mutta tuo nyt oli vaan yksi esimerkki, jotenkin kauhean aikuismainen touhu muutenkin. Nuo käsilaukut ja netissä vaatteiden katseleminen tuon ikäisenä.

Meillä leikkii pikkusisarensa kanssa dublopalikoilla, rakentelee peruspalikoista isoja taloja saman ikäinen tyttö. Ei kiinnosta vaatteet tai käsilaukut tai muoti tai aikuisten englanninkielinen musiikki, kun hyvä että osaa muutaman sanan englantia, kun se tänä vuonna alkoi koulussa.

näist jutuista tuli mieleen, että lindexillä oli vissiin ollu ipanoille topattuja bikineitä!! järkyttävää, että sellaset on ees myyntiin päässy alunperinkään. Mun mielest muutenki kauheet, ku pikkulapsista pitää tehä jotain miniaikuisia=(
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Zoe-F:
Alkuperäinen kirjoittaja Vieras:
9v ei todellakaan tarvitse meikata kouluun. Käskisin pestä pois jos näkisin. Yläaste erikseen, alkaa olee kuvioissa normaalimpaa.

Toisilla vanhemmilla vaan on "kiva" tapa hoitaa nääkin asiat.
Muistan ku olin kuudennellä luokalla ja oli jokin juhla, mulla oli tukkaan laitettu vähän punertavaa sävytettä (oikee hiusväri on erittäin vähän imarteleva harmaa) ja mulla oli huulet ihan rohtuneet eli kirkkaan punaset.
Niin luokkakaveri kävi melkein päälle repimään hiuksi ja huus ettei ala-asteella saa meikata eikä värjätä tukkaa kun sen äiti oli niin sanonut :whistle:

No en nyt ihan tuota tarkoittanut.. Asiat voi hoitaa niin eri tavoin. Terveellä tavalla huolehtia että lapset on lapsia. Tuossa sinun mainitsemassa tapauksessa en näe tervettä tapaa..

Niimpä, on taidettua vaan etsiä helpoin tapa selvitä tästäkin.
Mun mielestä lapsen pitääkin olla lapsi, tietty toiset kiinnostuu eri asioista aikaisemmin, kokeilee kynsilakkoja kun toiset leikkii barbeilla, mutta en mä näe mitään järkeä esimerkiksi meikata päivittäin.
Itse meikkaa kyllä, aloitin joskus 14 vuotiaana, kun akne oli niin paha, ettei voinut oksentamatta peiliin katsoa, ja mun punastuminen alkoi olemaan tosi usein tapahtuvaa.
Eri asia jos on vielä lapsen puhtaat ja luonnonkauniit kasvot, niin miksi sitä peittelemään maskilla.
 
Tuolla ulkopuolelle jäämisellä tarkoitin, että minusta näyttää, että lapseni luokan noin kymmenkunta tyttöä ovat useimmat kiinnotuneita popmusiikista tuoss aiässä, kun itsekin kuuntelin lastenmusiikkia, ja vaatteista ja laukuista myös.

Ehkä jos asuisimme maalla, lapset saisivat olla lapsia? ASumme isohkossa kaupungissa.
 
Lasten pitää saada olla lapsia mahdollisimman pitkään, mutta toisaalta lapset matkivat myös vanhempiaan. Jos äiti itse jatkuvasti peilaillee, meikkailee, sovittelee vaatteita (eli on pinnallinen), niin lapsi ottaa mallia ja toisaalta se meikkailu ja hienostelukin on leikkiä.

Oma tyttö vielä pieni, mutta tuskin meikkailee ala-asteella, kun äitinsäkin on tällainen kotiharakka :ashamed:
 
Alkuperäinen kirjoittaja piina:

Ei nyt ihan noinkaan, itse laitan jonkun verran meikkiä kun lähden ulos. Mutta murkku ikäinen tyttöni "unohtaa" jopa harjata hiuksensa ulos lähtiessään jollei muistuta että ehkä takut pitää selvittää ensin. :) Lapsen luonteesta paljon myös kiinni.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Vieras:
Ja jo kauneuden- ja hiustenhoitoalan ammattilaisetkin ovat asiantuntijoina ilmaisseet huolen siitä että lasten iho ja hiukset pilataan liian nuorena meikeillä ja värjäämisillä. Oppiikko lapsi koskaan arvostamaan oikeasti sitä mitä on kun päälle lykätään kaikenmaailman tärpätit ja muotihömpötykset, ei ole silloin lapsi oma itsensä. Ja kyllähän tuo kaikki lähtee vanhempien piittaamattomuudesta tms.

Olen samaa mieltä. Tärkeintä olisi lapselle ja nuorelle opettaa se että hän on kaunis ja kelpaa sellaisena kuin on ilman meikkiä ja hiusvärejä. Jos jo lapsesta asti pitää muokata omaa ulkonäköä niin tottakai se oma minäkuva vääristyy kun koskaan ei ole oppinut arvostamaan itseään sellaisena kuin luonnollisena on. Itse en saanut meikata ennen rippikoulua ja hyvä niin. Jos on pahoja iho-ongelmia niin silloin ymmärrän että haluaa peittää, mutta kaunis kuulas nuori iho on parhaimmillaan puhtaana.
 
Meillä on puolenkymmentä käsilaukkua jo vajaa 3-vuotiaalla, ei ne mun mielestä oo mitenkään lapsuudesta pois (ja onhan niitä äidilläkin "muutama")
Mut meikkaus ei minunkaan mielestä kuulu vielä 9-vuotiaalle. Eri asia, jos tulee esim akne nuorena, niin peitepuikkoa voi käyttää. ja nuo topatut biksut ja napapaidat on aivan kauhistus lapselle! :o
 
Jaa, no meillä ei äiti tykkää kerätä sen kymmenen eri laukkumallia, ym hörhelöitä, eikä tyttöäkään kiinosta, ja miksi ihmeessä jo 9v. pitäs meikata? Mitä tulee noihin lasten paljastaviin asuihin, niin ketkä niitä ostaa lapsille ellei vanhemmat?
 
Yhteistyössä