V
vauva, mies ja valvottu yö
Vieras
Vauva 4kk valvotti koko viime yön. On aiemmin ollut suht hyvä nukkuja, herännyt kolme kertaa yössä syömään ja muuten nukkunut tyytyväisenä. Nyt on kuitenkin alkanut heräillä muutenkin ilmeisesti masuvaivojen takia. Välillä herää vartin välein, välillä saattaa mennä tuntikin heräämättä. Ei osaa nukahtaa itse, vaan vaatii silittelyä ja tutin suuhun. Nyt kahtena yönä on herännyt kahdelta, eikä ole halunnut nukkua. On siis ihan virkeä. Edellisyönä kukkui kaksi ja puoli tuntia ennen kuin sain nukahtamaan. Heräsi silti normaaliin aikaan seitsemältä.
Yleensä jaksan hyvin nämä heräilyt, sillä vauva on esikoinen ja saan nukkua päivällä kun vauvakin nukkuu. Viime yö oli kuitenkin jotenkin kamala. Olin aivan väsynyt koko eilisen, sillä en ehtinyt päiväunille. Mies oli työkavereidensa kanssa ulkona ja tuli vasta yhden aikaan yöllä. Vauva nukkui hyvin yhteentoista asti, jolloin itse menin nukkumaan ja syötin vauvan. Siihen se nukkuminen sitten loppuikin, kahteen asti vauva havahtui vähän väliä ja nousin ylös sen sata kertaa (tai siltä ainakin tuntui). Kahdelta vauva heräsi taas ja annoin rintaa, mutta eipä se taaskaan halunnut nukkua. Kanniskelin ja hyssyttelin kitisevää vauvaa tunnin miehen kuorsatessa vieressä. Tunnin jälkeen tuntui, että en jaksa kuunnella kitinää ja laitoin vauvan sänkyynsä. Mies heräsi itkuun ja sanoin, etten pysty kanniskelemaan vauvaa kun olen niin poikki, pelkään, että satutan vauvaa. Ei minusta oikeasti tuntunut siltä, että olisin voinut satuttaa vauvaa, mutta olin tosi väsynyt ja halusin miehen ymmärtävän, että olisi hänen vuoronsa yrittää saada lapsi nukkumaan. Miehen kommentti oli, että ei tuollaisia saa puhua. Ei muuta kuin tuo tiuskaisu ja kyljen kääntö. Minä sitten kokosin itseni ja nostin vauvan syliin. Siinä itki sitten jo äiti ja lapsi. Mies ei kommentoinut yhtään mitään, silitti hiukan selkääni, muttei tehnyt elettäkään että olisi noussut ja ottanut lapsen. Itse olin niin hämmentynyt etten sitä suoraan vaatinutkaan. Ajattelin että olisi sen verran ymmärtänyt, kun olen asiasta aiemminkin sanonut. Siis että voisi hänkin nousta viikonloppuisin sellaisissa tilanteissa, kun vauva on syönyt eli kaipaa vain rauhoittelua.
Siirryin sitten vauvan kanssa toiseen huoneeseen sieltä kuorsauksen keskeltä ja vauva nukahtikin vajaan tunnin kuluttua syliin. Pääsin itsekin unille, kunnes vauva tunnin kuluttua heräsi ja nousimme ylös. Mies nukkuu edelleen.
Tuntuu jotenkin pahalta, että kun pyysin yöllä miestä auttamaan, selkeästi sanoin, etten jaksa, niin mies ei mitenkään auttanut minua vaan syyllisti sanomisestani. Haluaisin jutella asiasta, mutten tiedä, miten.
Aloitukseni piti olla pari riviä, mutta romaanihan tästä tulikin. Helpotti kuitenkin jo, kun kirjoitin asian auki. Kaipa se on vaan tätä vauvaperheen arkea ja univajetta sitten
Yleensä jaksan hyvin nämä heräilyt, sillä vauva on esikoinen ja saan nukkua päivällä kun vauvakin nukkuu. Viime yö oli kuitenkin jotenkin kamala. Olin aivan väsynyt koko eilisen, sillä en ehtinyt päiväunille. Mies oli työkavereidensa kanssa ulkona ja tuli vasta yhden aikaan yöllä. Vauva nukkui hyvin yhteentoista asti, jolloin itse menin nukkumaan ja syötin vauvan. Siihen se nukkuminen sitten loppuikin, kahteen asti vauva havahtui vähän väliä ja nousin ylös sen sata kertaa (tai siltä ainakin tuntui). Kahdelta vauva heräsi taas ja annoin rintaa, mutta eipä se taaskaan halunnut nukkua. Kanniskelin ja hyssyttelin kitisevää vauvaa tunnin miehen kuorsatessa vieressä. Tunnin jälkeen tuntui, että en jaksa kuunnella kitinää ja laitoin vauvan sänkyynsä. Mies heräsi itkuun ja sanoin, etten pysty kanniskelemaan vauvaa kun olen niin poikki, pelkään, että satutan vauvaa. Ei minusta oikeasti tuntunut siltä, että olisin voinut satuttaa vauvaa, mutta olin tosi väsynyt ja halusin miehen ymmärtävän, että olisi hänen vuoronsa yrittää saada lapsi nukkumaan. Miehen kommentti oli, että ei tuollaisia saa puhua. Ei muuta kuin tuo tiuskaisu ja kyljen kääntö. Minä sitten kokosin itseni ja nostin vauvan syliin. Siinä itki sitten jo äiti ja lapsi. Mies ei kommentoinut yhtään mitään, silitti hiukan selkääni, muttei tehnyt elettäkään että olisi noussut ja ottanut lapsen. Itse olin niin hämmentynyt etten sitä suoraan vaatinutkaan. Ajattelin että olisi sen verran ymmärtänyt, kun olen asiasta aiemminkin sanonut. Siis että voisi hänkin nousta viikonloppuisin sellaisissa tilanteissa, kun vauva on syönyt eli kaipaa vain rauhoittelua.
Siirryin sitten vauvan kanssa toiseen huoneeseen sieltä kuorsauksen keskeltä ja vauva nukahtikin vajaan tunnin kuluttua syliin. Pääsin itsekin unille, kunnes vauva tunnin kuluttua heräsi ja nousimme ylös. Mies nukkuu edelleen.
Tuntuu jotenkin pahalta, että kun pyysin yöllä miestä auttamaan, selkeästi sanoin, etten jaksa, niin mies ei mitenkään auttanut minua vaan syyllisti sanomisestani. Haluaisin jutella asiasta, mutten tiedä, miten.
Aloitukseni piti olla pari riviä, mutta romaanihan tästä tulikin. Helpotti kuitenkin jo, kun kirjoitin asian auki. Kaipa se on vaan tätä vauvaperheen arkea ja univajetta sitten
ja niin mies on auttanu ja sit jopa "oppinut" itsekin tulla auttamaan ilman pyytämistä.
