Ä
äiskis
Vieras
Hei taas! Kun olen viime päivinä käynyt läpi näitä vuosia uusperheessä,on tullut mieleeni,että onkohan kenenkään muun asema ollut yhtä kinkkinen kuin omani...
Minä itse aikanaan päätin,että minä olisin hyvä äitipuoli,ja kohtelisin kaikkia lapsia samanarvoisina. Meillähän oli lähtötilanne se,että olin siinä uskossa,ettei mieheni ex-vaimo piitannut lapsistaan mmitään ja jos réhellisesti sanon,ei hän aina ollut ollut kovin aktiivinen,mutta osittain se varmasti johtui kireistä väleistä mieheeni. Aluksi kaikki sujui poikien äidin kanssa vallan hyvin,kun mies ja exänsä olivat taas puheväleissä.Mutta kun me menimme naimisiin asiat alkoi mutkistua.Poikien äiti alkoi puhua siihen malliin ettemme kykene minun lasteni takia pojista huolehtimaan,vaikka lapseni olivat asuneet kanssamme jo ennen avioliittoa.Pian poikien äiti alkoikin minua kohtaan vihamieliseksi,samoin hänen vanhempansa,jotka alkoivat syyttää minua perheenrikkojaksi,vaikka olin tavannut poikien isän 5 vuotta heidän eronsa JÄLKEEN.
Poikien äiti nosti kamalan metakan,kun toisen pojan syntymäpäivä lähestyi ja olimme miehen kanssa miettineet,että juhlitaan kaikki yhdessä,mutta se ei sitten sopinutkaan äidille,hänen mielestään oikean äidin kuuluu järjestää synttärit eikä minkään "kuppaisen" äitipuolen.Hän oli sitä mieltä että minun pitäisi poistua kotoa juhlien ajaksi,jotta hän pääsee emännöimään hänelle kuuluvalle paikalle. Mutta kun tuli puhe juhlien kustannuksista,se ei kuulunutkaan hänelle,vaan minulle. Samoin oli poikien vaatteiden laita,minun kuului osallistua,mutta hänen olisi pitänyt saada valita vaatteet.
Lopulta hän kielsi minua ilmoittamasta kouluun,jos pojat sairastuivat,minun olisi pitänyt ilmoittaa hänelle,että hän olisi saanut ilmoittaa,tai jos pojat olisi pitänyt viedä lääkärille,minun olisi pitänyt hälyyttää joko mies työpaikaltaan 50 km päästä tai ilmoittaa hänelle,äitipuolella ei kuulemma ole oikeutta viedä lääkäriin.
Äitipuolella ei ollut oikeutta mennä koulun juhliin eikä osallistua vanhempain varttiin poikien isän kanssa,vaikka juuri äitipuoli huolehti pojat kouluun ja muistutti läksyjenteosta,vain oikea äiti sai osallistua.
Jos jokin asia sujui hyvin koulussa,se oli tietenkin äidin ansiota,jos jokin meni pieleen,syy oli tietenkin minun.
Kaikenkaikkiaan sain kuulla olevani törkeä ihminen joka varastaa toisen äitiyden.
Mies ei tietenkään koskaan puolustanut minua,vaan sanoi että pääsee helpommalla kun ei riitele exän kanssa,eli mies hylkäsi minut kun olisin tarvinnut hänen tukeaan.
Kyllähän oikeuteenkin mentiin,mutta äidin vaatimukset hylättiin suoralta kädeltä,poikia ei halutta erottaa isästä,jonka kanssa he ovat koko ikänsä asuneet.Ja eihän pojilla mitään hätää ollutkaan,kun pahaäitipuoli huolehti heistä kuin omistaan...kunnes väsyi koko orkesteriin.
Mietin kuinkahan moni arvelee,että keksin juttuja omasta päästä,mutta kaikki on kyllä totta ja kieltämättä on se jälkensä jättänyt,enkä kyllä uskaltaisi kellekkään suositella uusperheen perustamista,vaikka tiedän että on myös toimivia,jopa onnellisiakin uusperheitä. Minun kohdalleni tuntui kasaantuvan kaikki vaikeudet, ja nyt toivonkin,että kun aloittelen uutta elämääni lasteni kanssa,saisimme elää ja olla rauhassa,ilman,että tarvitsee pelätä kenenkään tulevan ovelle riehumaan,kuten poikien äiti tilanteen ollessa pahimmillaan.
Kevät on taas tulossa ja mieli valoisa.Valoisuuteen on syytäkin kun nyt miettii viimeisiä vuosia,minä olen kuitenkin vielä järjissäni,terve muutenkin niin että kykenen lapsistani huolehtimaan,ja jatkossa enemmän heille omistautumaan kun uusperhekuviot ovat vain muistoissa.
Luultavasti monen monta vuotta menee niin että elän vain lapsilleni ja itselleni,kaikella on aikansa...
Minä itse aikanaan päätin,että minä olisin hyvä äitipuoli,ja kohtelisin kaikkia lapsia samanarvoisina. Meillähän oli lähtötilanne se,että olin siinä uskossa,ettei mieheni ex-vaimo piitannut lapsistaan mmitään ja jos réhellisesti sanon,ei hän aina ollut ollut kovin aktiivinen,mutta osittain se varmasti johtui kireistä väleistä mieheeni. Aluksi kaikki sujui poikien äidin kanssa vallan hyvin,kun mies ja exänsä olivat taas puheväleissä.Mutta kun me menimme naimisiin asiat alkoi mutkistua.Poikien äiti alkoi puhua siihen malliin ettemme kykene minun lasteni takia pojista huolehtimaan,vaikka lapseni olivat asuneet kanssamme jo ennen avioliittoa.Pian poikien äiti alkoikin minua kohtaan vihamieliseksi,samoin hänen vanhempansa,jotka alkoivat syyttää minua perheenrikkojaksi,vaikka olin tavannut poikien isän 5 vuotta heidän eronsa JÄLKEEN.
Poikien äiti nosti kamalan metakan,kun toisen pojan syntymäpäivä lähestyi ja olimme miehen kanssa miettineet,että juhlitaan kaikki yhdessä,mutta se ei sitten sopinutkaan äidille,hänen mielestään oikean äidin kuuluu järjestää synttärit eikä minkään "kuppaisen" äitipuolen.Hän oli sitä mieltä että minun pitäisi poistua kotoa juhlien ajaksi,jotta hän pääsee emännöimään hänelle kuuluvalle paikalle. Mutta kun tuli puhe juhlien kustannuksista,se ei kuulunutkaan hänelle,vaan minulle. Samoin oli poikien vaatteiden laita,minun kuului osallistua,mutta hänen olisi pitänyt saada valita vaatteet.
Lopulta hän kielsi minua ilmoittamasta kouluun,jos pojat sairastuivat,minun olisi pitänyt ilmoittaa hänelle,että hän olisi saanut ilmoittaa,tai jos pojat olisi pitänyt viedä lääkärille,minun olisi pitänyt hälyyttää joko mies työpaikaltaan 50 km päästä tai ilmoittaa hänelle,äitipuolella ei kuulemma ole oikeutta viedä lääkäriin.
Äitipuolella ei ollut oikeutta mennä koulun juhliin eikä osallistua vanhempain varttiin poikien isän kanssa,vaikka juuri äitipuoli huolehti pojat kouluun ja muistutti läksyjenteosta,vain oikea äiti sai osallistua.
Jos jokin asia sujui hyvin koulussa,se oli tietenkin äidin ansiota,jos jokin meni pieleen,syy oli tietenkin minun.
Kaikenkaikkiaan sain kuulla olevani törkeä ihminen joka varastaa toisen äitiyden.
Mies ei tietenkään koskaan puolustanut minua,vaan sanoi että pääsee helpommalla kun ei riitele exän kanssa,eli mies hylkäsi minut kun olisin tarvinnut hänen tukeaan.
Kyllähän oikeuteenkin mentiin,mutta äidin vaatimukset hylättiin suoralta kädeltä,poikia ei halutta erottaa isästä,jonka kanssa he ovat koko ikänsä asuneet.Ja eihän pojilla mitään hätää ollutkaan,kun pahaäitipuoli huolehti heistä kuin omistaan...kunnes väsyi koko orkesteriin.
Mietin kuinkahan moni arvelee,että keksin juttuja omasta päästä,mutta kaikki on kyllä totta ja kieltämättä on se jälkensä jättänyt,enkä kyllä uskaltaisi kellekkään suositella uusperheen perustamista,vaikka tiedän että on myös toimivia,jopa onnellisiakin uusperheitä. Minun kohdalleni tuntui kasaantuvan kaikki vaikeudet, ja nyt toivonkin,että kun aloittelen uutta elämääni lasteni kanssa,saisimme elää ja olla rauhassa,ilman,että tarvitsee pelätä kenenkään tulevan ovelle riehumaan,kuten poikien äiti tilanteen ollessa pahimmillaan.
Kevät on taas tulossa ja mieli valoisa.Valoisuuteen on syytäkin kun nyt miettii viimeisiä vuosia,minä olen kuitenkin vielä järjissäni,terve muutenkin niin että kykenen lapsistani huolehtimaan,ja jatkossa enemmän heille omistautumaan kun uusperhekuviot ovat vain muistoissa.
Luultavasti monen monta vuotta menee niin että elän vain lapsilleni ja itselleni,kaikella on aikansa...
