Paheksukaa jos haluatte, mutta mun tarinaa...

[ap.]

Olisiko sitten ihan mahdotonta kuvitella sitä että jäisit miehesi ja lastesi luokse?

Ei se mahdotonta ole, mutta kun tällä hetkellä tuntuu, että olen hukannut itseni jonnekin. Mietin, että jos se ei ole nyt tämä mies, niin se on sitten jossain kohtaa joku seuraava, tai seuraava tai seuraava. Minusta on tullut sellainen kun en tunne olevani oma itseni.

 

[RPM]

Mä en usko että sulla on välttämättä heikko itsetunto..oletko ollut kauvankin miehesi kanssa...? Jos mieheltä ei saa samaa huomiota ja/tai kehuja kun joltakin muulta niin näin voi käydä. Ahdistus kyllä menee ohi mutta ei hetkessä vuosikin on lyhyt aika kun avioliittoa parannellaan ja yritetään....

 

[ap.]

Mä en usko että sulla on välttämättä heikko itsetunto..oletko ollut kauvankin miehesi kanssa...? Jos mieheltä ei saa samaa huomiota ja/tai kehuja kun joltakin muulta niin näin voi käydä. Ahdistus kyllä menee ohi mutta ei hetkessä vuosikin on lyhyt aika kun avioliittoa parannellaan ja yritetään....

Minä olen ollut 15 vuotta jo mieheni kanssa, nuorena siis jo mennyt kimppaan. Ja tästä sai nyt kuvan etten rakastais miestäni yhtään, ei se niin ole, rakastanhan minä. Kirjoitin vain, että tiedän mieheni rakastavan mua enemmän ja se on ollut mulle melkoisen kova paikka ymmärtää, että näin on. Olin ollut ikuisuuden mieheni kanssa enkä koskaan luottanut siihen, että se rakastaa mua. Jokin on mun elämässä jossain kohtaa mennyt pieleen kun en osannut antaa rakastaa itseäni. Ja nyt siis koene, että mun pitäis opetalla tuo ja sitten kuitenkin haluan olla se oma itseni jota joskus olin ja sitten ajaudun tilanteeseen jossa mulla on kainalossa melkein kymmenen vuotta nuorempi uros ja alan miettiä, että pitäiskö mun sittenkin olla jossain muualla kuin parisuhteessani, vaikka toisaalta haluan olla siinä. Että ei tämä nyt niin yksinkertaista suinkaan ole.

 

[ap.]

sitten mietit tulevaisuutta jos et aio syösyä suin päin suhteeseen? Pidä hauskaa älä mieti huomista. Ja jos homma etenee että haluatte jotain vakavampaa niin sitten mietit tulevaisuutta ja ratkaisuja. Nauti, ota ilo irti mahdollisesta suhteesta. Ei kaiken tartte olla niin vakavaa. Go girl go!

Niin toisaalta elämässä opetetaan että kaikkea ei voi saada eikä kukaan ihminen ole täydellinen joten älä odota liikoja. Miks ihmeessä sitä sit pitää tyytyä yhteen? Välillä minusta tuntuu, että parasta olis olla kuitenkin sinkku, että vois pyörittää niin paljon miehiä kuin lystäis, mutta kun nekin näkyy kuitenkin tykästyvän. Voi näitä ihmisen tunteita!

Sun käytöksen syy jo selvisi: heikko itsetunto. Sua hivelee miesten huomio ja olet valmis lähtemään kenen tahansa mukaan joka hymyilee kauniisti ja kehuu.

Voi olla että heikko itsetunto, mutta en minä todellakaan lähde kenen tahansa mukaan, vaikka kuinka kehuis maasta taivaaseen. Olen itseasissa melko kriittinen miesten suhteen, joku vois sanoa, että jopa pinnallinen, mutta en mä myöskään ketään tylsää tyhjäpäätä jaksa kuunnella kahta sekuntia kauempaa.

 

[vieras]

Paheksun, todellakin! Omahyväistä ja itsekästä, just aamulla joku täällä ihmetteli että mistä näitä riittää! "Oma napa, oma elämä, minulle kaikki heti, minä minä minä..."

Entäs jos jatkaisinkin miehesi ja lastesi kanssa perhe-elämää, ja etsisit onnesi niistä? Et vaaranna mitään itseltäsi, mutta annat läheisillesi onnen =)

Minä koitin sen jälkeen kun päätimmekin ettei erota, mutta kun alkoi tuntua siltä etten ole oma itseni enkä saa parisuhteessani olla oma itseni. Minusta syödään vaan energiaa eikä kukaan anna mulle mitään takaisinpäin! Siis tää on se tunne mikä mulla on, vaikka tiedän, että puolisoni rakastaa mua ja kotielämä on suht koht kohdillaan, muiden silmissä varmaan idyllistäkin, ehkä. Minä olen väsynyt. Haluisin olla huomattu ja huomioitu. Siks kai ajaudunkin toisen syliin, mutta kun nyt sain enempi mitä hain jostain syystä.

Suosittelen pariterapiaa, avioliittoleiriä tms, jossa voitte keskittyä parisuhteeseenne ohjatusti, ja ottaa nuo asiat esille! Parisuhteessa voi oppia ja kehittyä, ei tarvii osata heti kaikkea mutta sitten haudan partaalla huomata että me onnistuttiin sittenkin

 

[ohis]

Suosittelen pariterapiaa, avioliittoleiriä tms, jossa voitte keskittyä parisuhteeseenne ohjatusti, ja ottaa nuo asiat esille! Parisuhteessa voi oppia ja kehittyä, ei tarvii osata heti kaikkea mutta sitten haudan partaalla huomata että me onnistuttiin sittenkin

Kysymyshän on lähinnä sitten se, että miehenkin pitäisi tietää missä mennään. Mä en välttämättä haluaisi jatkaa liittoa mieheni kanssa, jos hän haikailee jonkun nuoremman naisen perään. Saa mennä sitten mun puolestani, mä en halua olla kenellekään varanumero. Ja sitä taitaa ap:kin pelätä, että jos mies saisi tietää niin hänen varanumeronsa lähtisi kävelemään...

 

[RPM]

Mä en usko että sulla on välttämättä heikko itsetunto..oletko ollut kauvankin miehesi kanssa...? Jos mieheltä ei saa samaa huomiota ja/tai kehuja kun joltakin muulta niin näin voi käydä. Ahdistus kyllä menee ohi mutta ei hetkessä vuosikin on lyhyt aika kun avioliittoa parannellaan ja yritetään....

Minä olen ollut 15 vuotta jo mieheni kanssa, nuorena siis jo mennyt kimppaan. Ja tästä sai nyt kuvan etten rakastais miestäni yhtään, ei se niin ole, rakastanhan minä. Kirjoitin vain, että tiedän mieheni rakastavan mua enemmän ja se on ollut mulle melkoisen kova paikka ymmärtää, että näin on. Olin ollut ikuisuuden mieheni kanssa enkä koskaan luottanut siihen, että se rakastaa mua. Jokin on mun elämässä jossain kohtaa mennyt pieleen kun en osannut antaa rakastaa itseäni. Ja nyt siis koene, että mun pitäis opetalla tuo ja sitten kuitenkin haluan olla se oma itseni jota joskus olin ja sitten ajaudun tilanteeseen jossa mulla on kainalossa melkein kymmenen vuotta nuorempi uros ja alan miettiä, että pitäiskö mun sittenkin olla jossain muualla kuin parisuhteessani, vaikka toisaalta haluan olla siinä. Että ei tämä nyt niin yksinkertaista suinkaan ole.

Uskoppa vaan käsitän tilaanteesi paremmin kun voit kuvitella...en missään nimessä usko että et rakastaisi miestäsi, rakastat vaan eri tavalla kuin hän.
Ymmärrän myös tuon että haluat olla oma itsesi koska saatat käsittää että et tunne edes itseäsi, olethan ollut liki puolet elämästäsi miehesi kanssa kyllä sitä ihminen muuttuu ja "kasvaa" tuossa ajassa!
Nämä asiat ei koskaan ole helppoja eikä mene helpolla ohi, tietääkö miehesi kaikki "asiat"...?
:hug:

 

[ap.]

Mä en usko että sulla on välttämättä heikko itsetunto..oletko ollut kauvankin miehesi kanssa...? Jos mieheltä ei saa samaa huomiota ja/tai kehuja kun joltakin muulta niin näin voi käydä. Ahdistus kyllä menee ohi mutta ei hetkessä vuosikin on lyhyt aika kun avioliittoa parannellaan ja yritetään....

Minä olen ollut 15 vuotta jo mieheni kanssa, nuorena siis jo mennyt kimppaan. Ja tästä sai nyt kuvan etten rakastais miestäni yhtään, ei se niin ole, rakastanhan minä. Kirjoitin vain, että tiedän mieheni rakastavan mua enemmän ja se on ollut mulle melkoisen kova paikka ymmärtää, että näin on. Olin ollut ikuisuuden mieheni kanssa enkä koskaan luottanut siihen, että se rakastaa mua. Jokin on mun elämässä jossain kohtaa mennyt pieleen kun en osannut antaa rakastaa itseäni. Ja nyt siis koene, että mun pitäis opetalla tuo ja sitten kuitenkin haluan olla se oma itseni jota joskus olin ja sitten ajaudun tilanteeseen jossa mulla on kainalossa melkein kymmenen vuotta nuorempi uros ja alan miettiä, että pitäiskö mun sittenkin olla jossain muualla kuin parisuhteessani, vaikka toisaalta haluan olla siinä. Että ei tämä nyt niin yksinkertaista suinkaan ole.

Uskoppa vaan käsitän tilaanteesi paremmin kun voit kuvitella...en missään nimessä usko että et rakastaisi miestäsi, rakastat vaan eri tavalla kuin hän.
Ymmärrän myös tuon että haluat olla oma itsesi koska saatat käsittää että et tunne edes itseäsi, olethan ollut liki puolet elämästäsi miehesi kanssa kyllä sitä ihminen muuttuu ja "kasvaa" tuossa ajassa!
Nämä asiat ei koskaan ole helppoja eikä mene helpolla ohi, tietääkö miehesi kaikki "asiat"...?
:hug:

Mieheni ei tiedä kaikkia asioita enkä todllakaan koskaan haluakaan että joku tietäisi kaikki asiani. En ole edes kovin halukas keskustelemaan asioista, vaikka olenkin nainen, minua ei parisuhteen analysointi oikeen innosta. Mieheni on mulle antanut aiemmin anteeksi tällaisen kaltaisen jutun, mutta silloin itsekin olin halukas jäämään ja rakastamaan. Nyt olotilani on tyynempi kylläkin, mutta mietin, että jos sitten kuitenkin elämässä olisikin jotain parempaa mulle tarjolla. Pystyn kyllä myöntämään, että olin tyhmä kun halusin kaikkea niin nuorena, parisuhteen ja avioliiton ja perheen. Ja joskus tuntuu, että olin ylipäätään tyhmä kun halusin perheen. Äitinä en ole mikään loistoyksilö. Olen ollut energinen ja iloinen ihminen, temperamenttinenkin enkä halua, että mut imetään kuiviin. Aina vaan otetaan ja otetaan eikä koskaan anneta. Mä haluan elää! Ja mua kauhistuttaa ajatus, että tässäpä tämä ja nyt sit voi rauhassa vanheta, kun minä en koe millään muotoa olevani vanha!

 

[tavallinen äiti]

Haluaisitko itse, että miehesi pitäisi sua varanumerona ja samalla tsekkailisi muut vaihtoehdot?

Mietipä tätä pienessä päässäsi.

 

[miettisin tätä]

teidän kokeilla asumuseroa siinä se konkretisoituu se eron jälkeinen elämä. parin kuukauden jälkeen yleensä on valmiimpi tekemään päätöksiä sitten, on se suunta kumpi tahansa.

 

[RPM]

Mä en usko että sulla on välttämättä heikko itsetunto..oletko ollut kauvankin miehesi kanssa...? Jos mieheltä ei saa samaa huomiota ja/tai kehuja kun joltakin muulta niin näin voi käydä. Ahdistus kyllä menee ohi mutta ei hetkessä vuosikin on lyhyt aika kun avioliittoa parannellaan ja yritetään....

Minä olen ollut 15 vuotta jo mieheni kanssa, nuorena siis jo mennyt kimppaan. Ja tästä sai nyt kuvan etten rakastais miestäni yhtään, ei se niin ole, rakastanhan minä. Kirjoitin vain, että tiedän mieheni rakastavan mua enemmän ja se on ollut mulle melkoisen kova paikka ymmärtää, että näin on. Olin ollut ikuisuuden mieheni kanssa enkä koskaan luottanut siihen, että se rakastaa mua. Jokin on mun elämässä jossain kohtaa mennyt pieleen kun en osannut antaa rakastaa itseäni. Ja nyt siis koene, että mun pitäis opetalla tuo ja sitten kuitenkin haluan olla se oma itseni jota joskus olin ja sitten ajaudun tilanteeseen jossa mulla on kainalossa melkein kymmenen vuotta nuorempi uros ja alan miettiä, että pitäiskö mun sittenkin olla jossain muualla kuin parisuhteessani, vaikka toisaalta haluan olla siinä. Että ei tämä nyt niin yksinkertaista suinkaan ole.

Uskoppa vaan käsitän tilaanteesi paremmin kun voit kuvitella...en missään nimessä usko että et rakastaisi miestäsi, rakastat vaan eri tavalla kuin hän.
Ymmärrän myös tuon että haluat olla oma itsesi koska saatat käsittää että et tunne edes itseäsi, olethan ollut liki puolet elämästäsi miehesi kanssa kyllä sitä ihminen muuttuu ja "kasvaa" tuossa ajassa!
Nämä asiat ei koskaan ole helppoja eikä mene helpolla ohi, tietääkö miehesi kaikki "asiat"...?
:hug:

Mieheni ei tiedä kaikkia asioita enkä todllakaan koskaan haluakaan että joku tietäisi kaikki asiani. En ole edes kovin halukas keskustelemaan asioista, vaikka olenkin nainen, minua ei parisuhteen analysointi oikeen innosta. Mieheni on mulle antanut aiemmin anteeksi tällaisen kaltaisen jutun, mutta silloin itsekin olin halukas jäämään ja rakastamaan. Nyt olotilani on tyynempi kylläkin, mutta mietin, että jos sitten kuitenkin elämässä olisikin jotain parempaa mulle tarjolla. Pystyn kyllä myöntämään, että olin tyhmä kun halusin kaikkea niin nuorena, parisuhteen ja avioliiton ja perheen. Ja joskus tuntuu, että olin ylipäätään tyhmä kun halusin perheen. Äitinä en ole mikään loistoyksilö. Olen ollut energinen ja iloinen ihminen, temperamenttinenkin enkä halua, että mut imetään kuiviin. Aina vaan otetaan ja otetaan eikä koskaan anneta. Mä haluan elää! Ja mua kauhistuttaa ajatus, että tässäpä tämä ja nyt sit voi rauhassa vanheta, kun minä en koe millään muotoa olevani vanha!

Hmmm... kaikkea ei ole tarkoitettukaan kaikkien tietoon...turhaan ei sanota että tieto lisää tuskaa.
Kun aikoinaan aloit nyk. miehesi kanssa olemaan yhdessä niin voitko tavallaan sanoa että ajauduit tilanteeseen...ja kohta huomasit järjestäväsi häitä ja lapsia koska niin "kuuluu" tehdä?
Voit sanoa että et ole loistoyksilö äitinä mutta muista kuitenkin että omille lapsillesi sitä olet :heart:
Minkä verran sulla on sitä niin paljon puhuttua omaa aikaa...vai onko lainkaan kun sulla on olo että sulta vaan otetaan ja vaaditaan...?
Juu en myönnä että olisit vanha!