O
onneton äiti
Vieras
Siis me...olimme molemmat vielä "kentällä" kun lapsi sai alkunsa. Sanoin kuitenkkin ekasssa neuvolassa ongelmani. Sain apua,pääsin raskauauden aikaiseen korvaushoitoon. Mies pääsi aika nopeesti samaisen hoitoon.
Lapsi syntyi,ei joutunut morfiini vieroitukseen,vaikka mahdollisuus tähän oli tosi suuri.
Lapsi oli raskas,paljon sairasteleva,huonosti nukkuva. Ekan elin vuoden aikana 6 kertaa sairaalassa. Ekan kerran 1kk vanhana.
Kun hoito eteni ja vastuu omasta hoidosta siirtyi enemmän ja enemmän itselle,alkoi miehen ongelmat. Hän tuli jopa hoitopaikan ryhmään tuhannen päissään,ja oli edellisen yön ollut pois kotoa. Joutui tehoste-jaksolle,veti samana päivänä kun pääsi pois,valehteli,veti,vannoi et viimeinen kerta,ja minä halusin uskoa KUNNES en enään jaksanut. Sanoit et haluan eron ja yksihuolatjuuden.
Joulukuussa muutti pois. Tapaamiset aluksi ihan ok. Sitten kokoajan väheni ja väheni. Käytiin tekeen uus sopimus lastenvaslvojalla. Tyttö oli isällään ja kun menin äitin kanssa hakemaan tyttöä,oli isä tipahtanut sinne. kymmenkuntakertaa sain soittaa ovikelloa ennenkuin pönki ylös.
Vielä,tämänkin jälkeen halusin uskoa. Sossu kielsi tapaamiset isän luona,samoin yötapaamiset. Välillä isä on käynyt usean kerran viikossa välillä ei kertaakaan.
Mutta eilen tuli mun mun mitta täyteen olimme jo viikkkoa aikaisemmin sopineet että lapsi menee isänsä kanssa mummolaan. Sinne siis lupa mennä. Varmistin mummulta et oovat menossa sinne. Odotimme isisä täällä ja lapsi hoki kokoaja n koska isi tulee,joko isi tulee. Soitin isä puhelimeen ja siihen vastasi ihan outo heppu joka sanoi ettei ole mitään tietoa tästä ihmisestä.Oli hieno selittää lapselle joka on tosi kovin isin perään et nyt ei isi tuukkaan.
Kun sitten illalla sain isin kiinni sanoi hän et hänet oli myrkytetty. Et oli vastuuntuntoinen eikä tullut. Lisäsin etkä ilmoittanut tai mitään. Oli kamalan metelin keskellä ja sit löi luurin mulle korvaan.
Olenko julma jos nyt haen valvottuja,koska kaikkeni olen tehnyt,turhaan...
En halua kivitystä,vaan lähinnä tukea ja apua,miten jaksan ja toimin tästä eteenpäin. Niin ja itse ollut hoidon alkamispäivästä selvinpäin.