pakko sitä johkin sitten avautua

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Aksu81
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

Aksu81

Vieras
En ole oikein osannut kertoa tästä kavereilleni, kun jotenkin hävettää vaikkei kai oma vika olekaan.
Olen siis mies ja oli n. 9 vuotta itseäni 8 vuotta vanhemman naisen kanssa. Seurustelun alussa olin juuri täyttänyt 18-vuotta. Isäni kuoleman jälkeen minulla oli omaisuutta ja oma asunto. Ensin en kertonut exälleni rahatilanteestani, mutta seurustelun jatkuttua halusin hoitaa hänen velkansa lopulta . Exä halusi ulkomaanmatkoja, hiustensuoristuksia yms. Rakastuneena halusin tietenkin toteuttaa hänen toiveensa. Exä ei siis käynyt työssä ja itse opiskelujeni jälkeen tein töitä. En aluksi osannut mitenkään epäillä mitään vaan vein hänet vaikka viikonlopuksi Pariisin matkalle jos halusi. Se mitä ostin hänen pojalleen niin ei edes kaduta, mutta jotenkin uusia "menoreikiä" ilmaantui ja palkkatuloni ei riittäneet. Piti saada hienompi auto, upea talo, jotain vanhoja velkoja yms. Koska tein paljon töitä niin annoin hänen hoitaa raha-asiat, koska oli kotona. Exä sairasteli paljon ja mä siivosin usein kotia. Kerran tehdessäni kaappien tyhjennystä huomasin ulosottolaskuja, jotka oli nimelläni. Kävi selväksi, että mulla oli velkoja vaikken ollut mitään hakenut. Nyt eron jälkeen makselen vielä ulosottoon laskuja ja exä ei tunnu osaavansa edes katua/pyytää anteeksi. Joskus pahimpina hetkinä mietin onko hän jotenkin psykopaattinen, joka ei tunne myötätuntoa vai mistä on kyse?
 
ja nyt eron jälkeenkin hänelle tuntuu merkitsevän, koska saan rahaa ja minkä verran. Pojan takia olen lainannut esim. ruokaan, mutta nykyään haen sitten vaikka pojan luokseni, jos ei vaikka ole ruokarahaa, josta exä suuttuu. Mutta kun nuo takaisinmaksut ei oikein tunnu pelaavan... :(
 
voi hemmetti mikä ex. se on suoraan sanottuna käyttänyt sua hyväksi ja erittäin pahasti. olit seurustelun alussa niin nuori ja kokematon, että et edes osannut epäillä mitään. ei tollaset ihmiset tunne mitään myötätuntoa. voin kertoa että koskaan tuskin tulet rahojasi saaman. äläkä enää lainaa hänelle! mutta ole varovaisempi tulevaisuudessa. raha vetää joitakin puoleensa
 
Alkuperäinen kirjoittaja HelloShitty:
törkeetä. |O
ja juu..ex:äs taitaa olla sairas korvien välistä. :kieh:
:hug:

No on kyllä sairaseläkkeellä selän ja maanisdepressiivisyyden takia. Mutta olisi kiva joskus kuulla sen kysyvän vaikka miten mulla menee kuin, että tuliko palkka ja paljonko jne...
 
Alkuperäinen kirjoittaja Aksu81:

jotkut naiset ovat just tommosia. ei osaa arvostaa sitä mitä niillä on. käyttää hyväkseen ja satuttaa.

toivottavasti löydät joskus jonkun joka osaa arvostaa sua. ja ex:n kaa tuskin tulee semmoset välit mitä haluaisit. kuulostaa siltä et sulla ois kuitenkin hyvä suhde sun lapseen. se on hyvä asia! =) :flower:
 
No ei millään pahalla mutta ei kannata luottaa liikaa ihmisiin ja varmaan sait tästä jo tuntuman. AINA kannattaa huolehtia omilla nimillä olevat laskut itse! Isoveljelle kävi aikoinaan yhtä ohraisesti!

Eipä tuolle paljon enään muuta voi mitä nyt yrität tehdä. Onko lapsi tein yhteinen?
 
Alkuperäinen kirjoittaja minä:
voi hemmetti mikä ex. se on suoraan sanottuna käyttänyt sua hyväksi ja erittäin pahasti. olit seurustelun alussa niin nuori ja kokematon, että et edes osannut epäillä mitään. ei tollaset ihmiset tunne mitään myötätuntoa. voin kertoa että koskaan tuskin tulet rahojasi saaman. äläkä enää lainaa hänelle! mutta ole varovaisempi tulevaisuudessa. raha vetää joitakin puoleensa

Mulla oli silloin seurustelun alkaessa vaikeaa, kun käsittelin lapsuuteni traumoja ja isäni kuolemaa ja jotenkin ikäiseni eivät tuntuneet ymmärtävän mitä käyn läpi. Ensimmäiset vuodet olivat ihania, mutta sitten alkoi välillä epäilyttää, mutta en omien epäilyksien takia halunnut erota, kun muuten kaikki ok. Lapsen jälkeen oli pääasia, että perhe olisi jotenkin koossa.
Tiedän, että rahoja en ikinä saa, mutta onneksi on tuo poika mikä auttaa jaksamaan. Välillä tuntuu helvetin turhauttavalta, mutta lapsen takia on jaksan vielä luoda uutta tulevaisuutta. Nykyään olen vain jotenkin epäileväinen uusien suhteiden alussa. :/
 
Ehkä exäsi tiesi alusta asti omaisuudestasi, vaikket siitä itse kertonutkaan.
Tunsin joskus naisen, joka oli erään miehen kanssa vaan siksi, että mies ja miehen perhe oli varakkaampia, ja mies antoi naiselle lahjaksi ehkä aika pitkälti kaiken mitä nainen halusi. Itse nainen kertoi, että ei tunne mitään suurempaa ko. miestä kohtaan, vaan on sen kanssa vain siksi, että mies on varakas. Näitähän on tietty telkkariohjelmat pullollaan, mutta kun ajattelen omaa kohtaani, niin en tod voisi olla sellasen ihmisen kanssa, jota kohtaan en tunne mitään.

Kun en tunne exääsi, niin on vaikea sanoa, miksi hän teki niin kuin teki, mutta ilmeisesti hänen mielestään kaikki teot oli jotenkin oikeutettuja, koska ei ole edes anteeksi pyytänyt. Tuo maanisdepressiivisyys selittää kyllä tätä, ehkä hän yritti ostaa itselleen parempaa oloa. Tai ehkä hänen mielestä julkisivu oli tärkeämpi kuin se, mitä oikeesti tapahtuu.

Eikä tosiaan tuossa mitään häpeämistä ole, ethän voinut tietää, että hän ei ollutkaan luottamuksen arvoinen. Hyvä kuitenkin, että asutte ilmeisesti sen verran lähekkäin, että voit olla lapsesi kanssa tekemisissä. :)
 
Juu yhteinen lapsi j exällä sitten murroikäine poika lisäksi, johon on hyvät välit. Ennen eroa oltiin poikien kanssa kolmistaan aika paljon, kun exä viihtyi naapurissa (jonka naisen kanssa siis nykyään suhde). En tiedä kumpi oli vaikeampaa: salata itkuja pojilta vai se kun ne kysyi missä äiti taas on... Olin liikaa "tossun alla" ja nyt sitten olen liiankin tarkka omasta itsenäisyydestäni. En haluaisi, että mennyt haittaisi tulevaa, mutta kuitenkin se vaikuttaa siihen... :ashamed:
 
Mie en ihmettele ollenkaan jos tommoisen jälkeen on vaikea luottaa naisiin.
Järkevästi sie kuitenkin aattelet pojastas,se on hyvä koska syytönhän hän niihin äitinsä sotkuihin on.
 
tietysti vaikuttaa. joskus enemmän kuin pitäis. mutta jotkut haavat ei ikinä parane kunnolla. ja kun luottamus menny niin sitä psyykkaa ittensäkin ettei se tuukkaan takas koska se on helpompaa kuin panna ittensä likoon.

oisko apua jos kävisit jossain juttelemassa jonkun kaa?

ja ihan naisena voin kertoa ettei me kaikki ihan läpimätiä oo. :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja mie vaa:
Ehkä exäsi tiesi alusta asti omaisuudestasi, vaikket siitä itse kertonutkaan.
Tunsin joskus naisen, joka oli erään miehen kanssa vaan siksi, että mies ja miehen perhe oli varakkaampia, ja mies antoi naiselle lahjaksi ehkä aika pitkälti kaiken mitä nainen halusi. Itse nainen kertoi, että ei tunne mitään suurempaa ko. miestä kohtaan, vaan on sen kanssa vain siksi, että mies on varakas. Näitähän on tietty telkkariohjelmat pullollaan, mutta kun ajattelen omaa kohtaani, niin en tod voisi olla sellasen ihmisen kanssa, jota kohtaan en tunne mitään.

Kun en tunne exääsi, niin on vaikea sanoa, miksi hän teki niin kuin teki, mutta ilmeisesti hänen mielestään kaikki teot oli jotenkin oikeutettuja, koska ei ole edes anteeksi pyytänyt. Tuo maanisdepressiivisyys selittää kyllä tätä, ehkä hän yritti ostaa itselleen parempaa oloa. Tai ehkä hänen mielestä julkisivu oli tärkeämpi kuin se, mitä oikeesti tapahtuu.

Eikä tosiaan tuossa mitään häpeämistä ole, ethän voinut tietää, että hän ei ollutkaan luottamuksen arvoinen. Hyvä kuitenkin, että asutte ilmeisesti sen verran lähekkäin, että voit olla lapsesi kanssa tekemisissä. :)

Jeps. Pojan takia muutin tähän lähelle, kun on suunnilleen puoliksi exällä ja puoliksi mulla, riippuen työvuoroistani. Tuo exä ei kyllä tiennyt voinut tietää omaisuudestani, koska suurin osa kavereistanikaan ei tiennyt. Paljastin joskus korun oston yhteydessä, kun ihmetteli miten opiskelijalla on varaa. Mutta eniten vaivaa se, että kieltää kaiken eikä pyydä anteeksi. Pojan takia yritän kuitenkin olla hyvissä väleissä.
Eniten vaivaa se "häpeä", kun käyn mummoni luona (joka edesmenneen pappani kanssa on suurimmaksi osaksi työllä saanut kaiken aikaan) ja hän on jotenkin tietoinen kaikesta (asunnon ja metsän menettämisistä) ja koittaa aina tarjota rahaa. Tuntuu vaan pahalta, kun kasvoin heidän luonaan ja metsät oli sukupolvien ajan suvulla. Ja hän kyllä piti exästä ja joulunakin oltiin siellä uhdessä mummon toivomuksesta. Vaikeaa kertoa hänelle, että se ei johdu minusta vaan exästä, josta pitää niin kovasti. Vielä en ole pystynyt kertomaan. Mutta suvun kesämökistä pidän kuitenkin kiinni. Siirsin sen jo kaiken varalta pojan nimiiin.
Välillä tunnen itseni ihan typeräksi ja hölmöksi, kun joku rakkaus sai mut velkoihin, mutta nyt kun mietin niin exä oli aika manipuloiva.

:snotty:
 
Alkuperäinen kirjoittaja IhanaValo:
Alkuperäinen kirjoittaja Aksu81:
Juu yhteinen lapsi j exällä sitten murroikäine poika lisäksi, johon on hyvät välit. Ennen eroa oltiin poikien kanssa kolmistaan aika paljon, kun exä viihtyi naapurissa (jonka naisen kanssa siis nykyään suhde). En tiedä kumpi oli vaikeampaa: salata itkuja pojilta vai se kun ne kysyi missä äiti taas on... Olin liikaa "tossun alla" ja nyt sitten olen liiankin tarkka omasta itsenäisyydestäni. En haluaisi, että mennyt haittaisi tulevaa, mutta kuitenkin se vaikuttaa siihen... :ashamed:

Mie en ihmettele ollenkaan jos tommoisen jälkeen on vaikea luottaa naisiin.
Järkevästi sie kuitenkin aattelet pojastas,se on hyvä koska syytönhän hän niihin äitinsä sotkuihin on.

Tiedän, että on ihania ja rehellisiäkin naisia. Mutta mistä sitä heti tietää? Exästäkin selvisi vasta monen vuoden jälkeen.
No joo, eipä mulla tällä hetkellä ole mitään menetettävää :laugh:
Poikani on tärkeintä elämässäni, samoin exän poika on mulle läheinen ja välillä on yökylässä =)
 
Alkuperäinen kirjoittaja IhanaValo:
Alkuperäinen kirjoittaja Aksu81:
Alkuperäinen kirjoittaja hyvä mies ja isä olet!:
olisipa minullakin tuollainen mies ja lapsellani kaltaisesi isä!

:hug:
Näköjään se ei kaikille riitä :/

No hei,ei (läheskään) kaikki naiset ole tommoisia.. :hug:

harmi vaan et joskus se yks mätä pilaa koko satsin. |O
nim. entinen mies-vihaaja huonojen kokemuksien perusteella. :ashamed: :snotty:
 
Uusimmat

Yhteistyössä