paljon aikaa tulisi viettää yhdessä?

[Minttumaija]

Hei!

Ongelmani on seuraava: poikaystäväni mielestä emme vietä aikaa tarpeeksi yhdessä. Karkea keskiarvo on noin 3 päivää/iltaa viikossa (esim. viikonloppu ja joku arki-ilta). Mielestäni tämä on JUURI sopiva määrä näkemiselle (vähempikin riittäisi). Noh, poikaystäväni mielestä suhteemme ei etene, sillä emme näe tarpeeksi usein ja hänen mielestään en ole tarpeeksi vakavissani. Mitä mieltä olette? Onko muka olemassa jokin universaali optimimäärä yhdessäololle? Tai onko suhteen taso/vakavuus yksiselitteisesti suoraan verrannollinen yhdessä vietettyyn aikaan? Eikö tärkeämpää ole mitä tehdään ja puhutaan silloin kun olemme yhdessä?? Olen todella tarkka reviiristäni ja omasta ajastani, ja suoraan sanoen vihaan 24-7 pareja, jotka menettävät oman itsenäisyytensä ja minuutensa suhteen myötä, mutta samalla pidän huolen siitä, että kun näen poikaystävääni, keskityn häneen ja meihin täysillä; emme vain röhnötä telkkarin edessä / tee esim. duuneja toisen ollessa läsnä.
Ai niin, olemme seurustelleet 1,5 vuotta (ei mielestäni siis edes kovin kauaa, eli mikä kiire tässä on muutenkaan) ja olen 25 nainen.

 

[ei vastausta]

Ei tuollaiseen kysymykseen ole yhtään oikeaa vastausta. Se on jokaisen ihmisen ja parin omasta tarpeesta kiinni. Joskus ei voi töiden tai välimatkan takia olla yhdessä niin paljon kuin haluaa.

Jos hääpäivä ei olisi tiedossa 1,5 vuoden seurustelun jälkeen, niin minä en uskoisi miehen olevan vakavissaan suhteessamme.

 

[Puhu Suomea oikein.]

On paljon..siis PALJONKO?

 

[fatamorgana]

Jos poikaystäväsi on ikäisesi tai vanhempi, niin varmaan monet hänen kavereistaan asuvat avoliitossa eli hän kokee sen normaaliksi tuolle iälle. Minunkin mielestäni 1,5 vuotta on sen verran pitkä aika seurustelua, että useimmat varmaan tietävät siinä vaiheessa, onko suhteella tulevaisuutta eli halutaanko panostaa yhteenmuuttoon. Kaikki eivät halua vain "hengailla" tai deittailla ikuisesti, vaan odottavat vakavampaa suhdetta.

Poikaystäväsi todennäköisesti tulkitsee "vähäisen" yhteisen aikanne niin, että hänen seuransa ei sinua tarpeeksi kiinnosta. Onko itselläsi mitään yhteenmuuttotoiveita tai ajatuksia? Haluaisitko edes asua kenenkään kanssa, vai viekö se oman tilasi liiaksi? Ymmärrän tottakai, että sinulla on muutakin elämää kuin miehesi, mutta miksi tarkkaan ottaen hänen seuransa "vie sinulta tilaa"? Voisitko ylipäätään kuvitella olevasi kenenkään kanssa päivittäin eli asuvasi yhdessä (tietty avo/avioliitossakin on omat menonsa eli eihän se mikään vankila ole!!)

 

[T.T.]

Hei!

Ongelmani on seuraava: poikaystäväni mielestä emme vietä aikaa tarpeeksi yhdessä. Karkea keskiarvo on noin 3 päivää/iltaa viikossa (esim. viikonloppu ja joku arki-ilta). Mielestäni tämä on JUURI sopiva määrä näkemiselle (vähempikin riittäisi). Noh, poikaystäväni mielestä suhteemme ei etene, sillä emme näe tarpeeksi usein ja hänen mielestään en ole tarpeeksi vakavissani. Mitä mieltä olette? Onko muka olemassa jokin universaali optimimäärä yhdessäololle? Tai onko suhteen taso/vakavuus yksiselitteisesti suoraan verrannollinen yhdessä vietettyyn aikaan? Eikö tärkeämpää ole mitä tehdään ja puhutaan silloin kun olemme yhdessä?? Olen todella tarkka reviiristäni ja omasta ajastani, ja suoraan sanoen vihaan 24-7 pareja, jotka menettävät oman itsenäisyytensä ja minuutensa suhteen myötä, mutta samalla pidän huolen siitä, että kun näen poikaystävääni, keskityn häneen ja meihin täysillä; emme vain röhnötä telkkarin edessä / tee esim. duuneja toisen ollessa läsnä.
Ai niin, olemme seurustelleet 1,5 vuotta (ei mielestäni siis edes kovin kauaa, eli mikä kiire tässä on muutenkaan) ja olen 25 nainen.

Minusta tuntuu että ongelmasi on juuri se että yrität olla aina "täysillä" poikaystäväsi kanssa kun olette yhdessä. Ei kukaan sellaista aina jaksa, varsinkaan jos on itsenäinen ja vapaudenkaipuinen luonne. Voisitko kuvitella että opettelisit myös joskus vain oleilemaan poikaystäväsi seurassa osittain omiasi puuhaillen. Se on kuitenkin sitä "normaalia" pariskuntien elämää, ei jatkuva toisen kainalossa oleminen. Se ei myöskään tarkoita että suhteen pitäisi samalla laimentua. Niitä intensiivisempiä yhdessäolon hetkiä pitää tietysti olla kuten ennenkin. Mutta jos edelleen puolentoista vuoden jälkeen elät suhdetta vain on/off-tasolla niin ei ole ihme jos poikaystäväsi on ihmeissään. Leppoisa yhdessäolo ja ainakin osittainen arjen jakaminen on kuitenkin se mitä suurin osa ihmisistä suhteeltaan pitemmällä tähtäimellä hakee. En tarkoita että tätä sinun täytyisi haluta tai että se olisi ainoa oikea parisuhteen malli, vaan sitä että monille se ei ole se luontevin seurustelun tapa. Siinä näkee, haluaako oikeasti elää arkea juuri sen ihmisen kanssa. Huippuhetkiä riittää monenkin kanssa mutta arki sujuu vain harvojen ja valittujen kanssa.

 

[kehyksiin]

Eipä tuohon ole mitään sääntöä olemassa, vaan jokaisen parin pitää itse löytää ne rajat, jotka ovat sopivat. Jotkut ovat 24/7 yhdessä, kun taas jotkut tuntuvat elävän kuin kämppiksinä tavaten vain harvakseltaan toisiaan.

T.T. kirjoitti asiansa nasevasti. Uskoisin, että suurin osa seurustelevista pareista haluaa ennen pitkää muuttaa yhteen avo-/avioliittoon ja sitä kautta eletään pariskuntana yhdessä. Suurin osa myös haluaa omaa aikaa, joka tarkoittaa sitä, että vaikka asutaan yhdessä, niin silti käydään yksin tapaamassa omia kavereita, on omia harrastuksia, oma työ ym.

Omassa suhteessani minä olen se aktiivisempi osapuoli. Esim. viime viikolla vietin yhden illan kaverini kanssa kaupungilla, kolmena iltana harrastin liikuntaa (toki sen jälkeen tulin kotiin), yhtenä iltana kävin miehen kanssa ostamassa viikon ruoat ja kokkasimme yhdessä ja viikonloppuna (pe-su) olin vanhempieni luona (mies jäi kotiin). Näinä 7 päivänä mieheni oli vapaa-ajallaan joka päivä kotona.

Meille sopii sellainen suhde, että kummallakin on vapaus tehdä asioita, joita haluaa. Mieheni ei esimerkiksi välitä liikunnasta, joten minä harrastan sitä sitten yksin. Minulla on myös aktiivisempi ote ystäviini ja sukulaisiini, joita tapaan useammin kuin mieheni omiaan. Yleisesti ottaen voisi sanoa, että olen energisempi kuin mieheni, joka on ihan tyytyväinen, kun vain saa olla rauhassa, katsella telkkaria jne. Toisaalta varsinkin talvella on viikkoja, jolloin minäkin katselen paljon telkkaria ja luen, enkä jaksa nähdä kavereitani, vaan taannun hiljaiseloon.

Olen samaa mieltä T.T:n kanssa siitä, että ei siinä ole mitään pahaa, että elää ihan tavallista elämää toisen kanssa. Ei kaiken tarvitse olla tehokasta laatuaikaa. Oma isäni oli nimittäin sellainen, joka antoi meille lapsille vain laatuaikaa. Itse olisin toivonut, että isä olisi makoillut sohvalla telkkaria katsoen ihan niinkuin muutkin kavereitteni isät sen sijaan, että hän oli aina töissä, työmatkalla tai harrastuksissa.

Kumpikaan teistä ei voi pakottaa toista muuttumaan. Sen sijaan voitte yrittää tehdä kompromissejä, joka tyydyttäisi teitä sen verran, että pystytte kuvittelemaan suhteenne edistyvän pelkästä seurustelusta avoliittoon ja ehkä siitäkin eteepäin. Koska kuitenkin olette seurustelleet jo 1,5 vuotta, niin minusta on mieheltä ihan oikein, että hän jo haluaa tietää, mihin suuntaan suhteenne etenee. Ehkäpä on niin, että sinusta tämä nykyinen tilanne on jo sitä, mitä haluat, mutta entäpä jos miehesi onkin perinteisempi ja haluaa avioliiton, lapsia, asuntolainaa jne?

 

[fatamorgana]

Ainakin omassa suhteessani yhteiselo ja yhdessäolo pohjautuu nimenomaan arkisiin puuhiin kuten varmaan kaikilla muillakin. Kaupassakäyntiä, ruuanlaittoa, telkkarin katselua, siivousta, lehtien lukua ja uutisaiheista tms. keskustelua jne. Luonnollisesti suhteeseen kuuluu myös intensiivisempää yhdessäoloa, treffeillä käyntiä, matkustelua...

T.T.n kommentteihin ei oikeastaan ole mitään lisättävää, niin tyhjentävää tekstiä tuli. Seurustelu/parisuhde eroaa mielestäni juuri siinä muista ihmissuhteista, että tarkoitus on elää sitä yhteistä arkea tavalliset askareet ja arjen tunteet jakaen. Itse näen avomieheni perheenäni (tokihan myös lapsuudenperhe on perhettäni), ja haluan jakaa perheeni kanssa arjet ja pyhät. Se taas ei tarkoita, etteikö elämääni mahtuisi muita ihmisiä ja aktiviteetteja, päinvastoin!