J
JepsJeps
Vieras
Yleensä kysyn kuinka päivä on mennyt, välillä kysyn oliko mitään ihmeellistä, välillä totean hoitajalle että päivä meni vissiin hyvin. Jotenkin kaipaan "kuittauksen" sille lapsen päivälle, en tarvitse seikkaperäistä selitystä siitä montako perunaa söi tai kuinka kauan nukkui. Mulle riittää kun hoitaja sanoo että hyvin meni, ja lapsen ryhmän hoitajat ovat kyllä siinä mielessä kivoja että yleensä sanovat aina jotain positiivista lapsesta (lapsi on siinä vieressä).
Vasu-keskustelussa puhuttiin hoitajan kanssa tästä kodin ja pk:n kommunikaatiosta, ja hän sanoi että heillä on onneksi kaikki hoitajat sitä mieltä että mahdollisista ongelmista kerrotaan aina päivän päätteeksi, eikä kaunistella vanhemmille lapsen päivää. Minä luotan tähän ja kyllä mulle onkin kerrottu kun lapsi on töninyt toista tai tehnyt muuta johon on hoitajan pitänyt puuttua.