Paraneeko se vaihtamalla ? Chapter II

[Elämäni vaikein tilanne]

Tämän koko keskusteluketjun liikkeelle laittaminen oli erittäin typerä idea, enkä sitä enää tekisi, jos valita saisin. En ikinä ajatellut täältä todellista ratkaisua ongelmaan löytävänikään, vaan saada korkeintaan uutta näkökulmaa. Ehkä tarkoitus oli vaan laittaa asioita "paperille", jolloin ne ehkä näyttäytyisivät erilaisena ja selvemmin, kuin omassa päässäni.

Miten voin kuvailla tuntojani täysin ulkopuolisille ja tuntemattomille, kun en ole tunteistani varma itsekään. Kysehän on tässä puhtaasti painotuksista. Painottaako enemmän hyvää nykyistä suhdetta, vaiko sitä uutta ihastusta ? Haastavaa, kun ei omista tunteista itsekään ota selvää.

Todettakoon, että koko visioni täydellisestä naisesta on siis MINUN oma käsitykseni juuri minulle sopivasta naisesta. Ihastukseni on mielestäni täydellinen nainen MINULLE ja vastaa kuvitelmiani siitä, millaiseksi olen OMAN ihannenaiseni kuvitellut. Niin ikään nykyinen kumppanini ei ole ruma, vaan hän on kaunis. Eikä hän ole tyhmä, vaan hän on fiksu. Tämän tiedän todeksi, kun järjellä asiaa ajattelen. Hän on kyllä kaunis ja hän on kyllä fiksu, mutta ei se silti se unelmieni nainen. Kummankin kanssa voisin varmasti olla onnellinen. Mutta kumpi näistä naisista on oikeampi minulle ?

Kysymys on nyt vain ja ainoastaan siitä, että kun jokaisella on varmaan se joku tietty oma näkemys ja käsitys siitä, millainen se oma haaveiden kumppani on, niin kuinka moni voi loppujen lopuksi sanoa olevansa yhdessä unelmiensa kumppanin kanssa ? En tiedä, mutta veikkaan että ainakin yli puolet ihan onnellisista parisuhteista on sellaisia, joissa puoliso ei ole se unelmien kumppani, mutta kuitenkin sellainen, jonka kanssa voit olla onnellinen. Olen tullut siihen lopputulokseen, että minun on oltava aivan varma siitä, että olisin ihastukseni kanssa onnellisempi, kuin nykyisessä suhteessani. Muuten riskiä ei kannata ottaa. Pilata täysin toimivaa suhdetta. Satuttaa tärkeää ja rakasta ihmistä. Itseään on kai pakko ajatella loppujen lopuksi, mutta siitä huolimatta en vastuutani nykyisestä täysin voi tietenkään unohtaa ja sivuuttaa. Muuten olisin jo ihastukseni matkaan varmaan ehkä hypännytkin.

Mutta miten sitten voin olla aivan varma ? En mitenkään. Uuteen hyppääminen olisi riski joka tapauksessa. Olenko valmis sen riski ottamaan ja seuraukset kantamaan ? Mies ottaisi riski, ja hiiri pysyisi nykyisessä. Vai sittenkin toisinpäin ?

Tästä voisi kirvoittaa varmasti keskustelun myös siitä, että voiko onnea ylipäätään pilkkoa osiin eli onko onnea olemassa eri alalajeissaan. Uskon toki, että maailmassa on satoja ja tuhansia, varmaankin jopa miljoonia naisia, joiden kanssa voisin olla onnellinen. Joidenkin kanssa olisin varmasti onnellisempi, kuin toisten. Onko ylipäätään (moraalisesti!?) hyväksyttävää tavoitella täydellistä, vai pitääkö tyytyä siihen, mitä on jo saanut ? Tästä voidaan varmasti olla kahtamieltä, eikä tähän ole tyhjentävää vastausta, vaan vastaukset vaihtelevat siitä riippuen, kenelle kysymyksen esittää. Perinteinen suomalainen ajatusmalli varmasti on, että pitää tyytyä siihen, mitä on jo saanut. "Joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa" ja niin edelleen. Näin ollen minun kai pitäisi olla tyytyväinen siihen, mitä minulla jo on. Moni ei koe varmaan tällaista onnea, mikä minulla jo on, ikinä. Tämä ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että vaikka tiedänkin edellä sanotun tietyllä tapaa ihan todeksi, niin siitä huolimatta sisälläni kuohuu.

Olen kyllä pyöritellyt tätä asiaa, uskokaa tai älkää, kaikista mahdollista kulmista. Päivittäin tunteet vaihtelevat. Tekisi mieli mennä tunteella ja syöksyä uuteen, mutta järki toppuuttelee. Yhtä tunnetta seuraa aina nopeasti toinen. Ensimmäinen tunne on, että minunhan täytyy olla ihan hullu, jos en tällaiseen tilaisuuteen tartu, joka tulee vastaan vain kerran elämässä, jos olet onnekas. Seuraava tunne on vastuu nykyisestä kumppanista, suhteesta ja pelko siitä, että aiheuttaa vain kipua ja tuskaa valitsemalla väärin.

Tottakai olen miettinyt sitäkin, että onko tämä ihastukseni vain jotain seikkailuhalukkuutta tai hetken huumaa, joka menee ohi yhtä nopeasti kuin tulikin.Vai onko tämä jotain ihmisen (tai minun) yleistä taipumusta tavoitella aina vaan parempaa ja enemmän (muistutetaan nyt vielä, että en siis ole ikinä missään parisuhteessani kumppaniani pettänyt enkä nytkään tähän tilanteeseen tarkoituksellisesti hakeutunut, vaan kyse on alunperin ihan viattomasta jutustelusta liikkeelle lähteneestä tapahtumasarjasta) ? Ei se kuitenkaan siltä tunnu, vaan tunteet elävät edelleenkin, vaikka käytännössä yhteydenpito ihastukseen on yhteisellä päätöksellä vahingon rajoittamiseksi tyrehdytetty. Onko tästä enää paluuta vanhaan ? Olenko enää niin onnellinen, kuin olin ennen ihastukseni tapaamista ? Jäänkö harmittelemaan ikuisesti, kun en tilaisuuteen tarttunut ? Jää nähtäväksi.

 

[Joku psykologi]

sanoi joskus, ettei elämän tehtävä ole tehdä meitä onnelliseksi. Siinä koko harha? Ei voi istua ja odottaa sitä täydellisyyttä, se kuuluu vain lapsuuden satuihin. Jos tuijottaa pilviin ja odottaa ihmettä tapahtuvaksi, elämä voi mennä ympärillä ohi, vähemmän täydellisenä, mutta elämänä silti, ja ohi. Unohda koko täydellisyysharha, ja painu kotiin!

 

[Mietipä toiselta kantilta]

Kummalle sinä olisit se täydellinen kumppani, nykyiselle vai mahdolliselle uudelle?

Mitä sinulla on heille tarjota, ja onko tarjoamasi aikaa myöten arvokasta?

Täydellinen suhde vaatii onnistuakseen sen, että molemmat ovat täydellisiä toisilleen.

Oletko sinä täydellinen kumppani kummallekaan?

Petät nykyistäsi, epäröit mahdollisen uuden parisi kanssa, eli olet pettänyt hänetkin.

Haikailet täydellistä suhdetta, onko SINULLA resursseja täydelliseen suhteeseen.

Voi olla, että teet niin tai näin, niin harmittelet sitä ikuisesti. Kumpaa kaipaisit loppupeleissä enemmän?

 

[Mun neuvo...]

...tällaisiin tapauksiin on aina ollut se, että jos yksin oleminen on parempi vaihtoehto kuin suhteeseen jääminen, niin silloin ero on oikea vaihtoehto. Sulla ei tätä tilannetta ole, vaan olet ihan tyytyväinen nykyiseen tilanteeseen. Ja kyllä se onnellisuus pitäisi lähteä sinusta itsestä etkä voi omaa onnellisuuttaisi kenenkään muun harteille heittää.

 

[Pilvilinnat Vs hyväksi todettu]

Muista se, että vaikka tuo ihastus voi nyt tuntua sinulle niiiin sopivalta tyypiltä, on se vain horminen luomaa harhaa. Et voi vielä tuntea häntä, ja saattaa olla, että hän on kaikkea muuta kuin nyt rakastuneena haluaisit hänestä uskoa. Hän voi olla paljon ihanampi ja mahtavampi, mutta huonolla tuurilla myös vittumaisempi, vaativampi, vaikeampi ja ärsyttävämpi.

Jos sinulla menisi nykyisen kumppanin kanssa huonosti, niin olisin ehdottomasti sitä mieltä että vain vaihtamalla se voi parantua. Mutta jos menee hyvin, on sinulla myös riski menettää suunnattoman paljon. Kannattaako se riski ottaa?

Ja vielä se, että tunteiden mittarina ei kannata käyttää sitä, kuinka paljon välimatka ja tapaamattomuus vaikuttaa - ihmisellä kun on taipumusta glorifioida toista sitä enemmän, mitä vähemmän toisesta on konkreettisesti tiedossa. Kun et tapaa ihastustasi, voit päivät pitkät vain rakennella hänestä epärealistisia pilvilinnoja, joissa hän on maailmankaikkeuden sopivin ihmisin sinulle.

 

[Irtosuhdemies]

Todettakoon, että koko visioni täydellisestä naisesta on siis MINUN oma käsitykseni juuri minulle sopivasta naisesta.

Muutama totuus:

-Arjessa toimivan suhteen löytäminen on lottovoitto. Ihastuminen on helppoa, ja muutamat ensimmäiset vuodetkin saattavat sujua hyvin uuden viehätyksen vallassa, mutta kun tunteet tasaantuvat, niin vasta silloin suhteen todellisen menestymisen mahdollisuudet punnitaan. Jos olet päässyt elämässäsi sellaiseen tilaan, että sinulla on kumppani, jonka kanssa arki on kivaa tai ainakin siedettävää, niin on hyvä ymmärtää, että sinulla on käynyt pirunmoinen flaksi.

Kirjoitin yllä olevan oman kokemukseni perusteella. Minulla on ollut erinomaisia kumppaneita, lähes täydellisiä, mutta kukaan heistä ei tuntunut hyvältä. Otin, pidin joitain vuosia, heitin menemään, otin uuden, heitin taas menemään. Mitään perusteltua syytä kumppaneista luopumiseen ei ollut. Jostain syystä kuitenkin pääni sisällä kävi viima, joka kiihdytti ajattelemaan, että kyllä jossain on parempi, jossain on kestävä onni. Mutta usko pois, pysyvää onnea ei ole missään. On vain perustila, johon mahtuu hyviä vuosia ja huonoja vuosia. Sinulla on nyt - ainakin toistaiseksi - suhde, jonka perustila on hyvä. Toivottavasti ymmärrät, että yhtä hyvää perustilaa et välttämättä löydä enää koskaan, vaikka huipputunteita hetkellisesti kokisitkin.

-Visio ja käytäntö ovat kaksi aivan eri asiaa. On ihmisiä, jotka haaveilevat ikänsä maailmanympärimatkasta purjeveneellä selviytymättä koskaan purjehtimaan edes Suomen merille, ja on ihmisiä, jotka rakentavat itse veneensä - ehkä vähän huononkin - ja lähtevät. Jos olet ensin mainittua haaveilevaa tyyppiä, niin reisille menee vaihto. Uusi suhde ei näet tyydytä haaveita kuin rajallisen ajan. Sen jälkeen tulee uusia kuvitelmia, ja taas on vaihdettava kumppani.

Älä ajattele kumppaniasi onnen lähteeksi. Se on tuhon tie. Tee arjessasi valintoja, jotka tekevät sinut onnelliseksi, mutta älä etsi onnea mistään suuresta asiasta. Siellä suuressa sitä ei näet ole. Siellä on vain pettymys ja katumus, usein.

 

[toinen totuus...]

... on se että kun tuossa vehtaat edes takaisin, niin ennenpitkää totuus tulee kuitenkin ilmi (niin se vaan aina on), ja sit ... siinä käy niin että nykyinen jättää sinut ja tämä uusi ei enään halua sinua... mitäs sit meinasit tehdä? Ehkä viimeistään sit kannattaa lähteä sitä onnea etsimään itsestäsi, niinkuin moni on täällä jo ehdottanut.

 

[real love]

Mieheni sanoi taannoin, että ihminen on pienestä pitäen opetettu kaipaamaan satumaahaan kaukaiseen. Sinne missä on aina kesä ja linnut laulaa. Ja elokuvatkin loppuu aina niin, että rakastunut pariskunta kävelee käsikädessä auringonlaskuun

Mutta eihän se oikeassa elämässä niin mene.
Miksi elokuvien jatko-osat eivät kerro mitä tapahtuu kun suhteessa on mentu 10 vuotta eteepäin Ei ole enää ruusun terälehtiä vuoteella ja alun himo on lentänyt ikkunasta ulos.
Silloin se rakkaus punnitaan.

Sielunkumpaanuutta voi olla niin monenlaista. Jospa ap:n avovaimo on sittenkin miehen sielunkumppani, kun arki kerran noin hyvin toimii, ja ihastuksen on tarkoitus olla "vain" ystävä.
Ehkä ystävän kanssa se arki ei toimi sitten kuitenkaan...
Mene ja tiedä.
Mutta sen sanon, että ei se vaihtamalla parane, ongelmat vaan muuttavat muotoaan.

 

[fatamorgana]

Voisitko ap. määritellä, mitä on "täydellinen onni", jota ajat takaa? Erittele, mitä se tarkoittaa. Jos se tarkoittaa jotain epämääräistä euforista ihastunutta tilaa, on aivan varmaa, että euforia kestää vain niin kauan kuin aivojen endorfiinit sen sinulle suovat (eli olet riittävästi rakkaushormonipöllyssä). Vai onko täydellinen onni jotakin arkiasioita ja tekoja, kuten hyvää keskusteluyhteyttä, hyvää seksiä, kumppanuutta ja yhteisiä tavoitteita? Etkös juuri alussa kertonut, että noita kaikkia sinulla jo on nykyisen kumppanisi kanssa?

On ERITTÄIN vaarallista laskea omaa onnellisuuttaan toisen ihmisen varaan. Olet ehkä uuden kanssa onnellinen, ehkä et, tai olet ajoittain onnellinen ja ajoittain et. Kannattaisi kuitenkin tajuta, että olet ihan itse vastuussa omasta onnellisuudestasi. Lisäksi, onnentunne on aivan eri asia kuin onnellisuus. Tutkitusti onnenpotkun kohdanneet ihmiset ovat aluksi ihan pilvissä (esim. lottovoiton jälkeen), mutta viimeistään parin kuukauden päästä tapauksesta perustunnetila on sama, kuin ennen tapahtumaakin. Aivot eivät jaksa pitää yllä euforiaa pidempään, se on biologinen fakta. Onnellisuus puolestaan on tyytyväisyyttä ja kykyä nähdä elämän pienet asiat positiivisessa valossa.

Tunnut odottavan täältä myöntävää tai kielteistä vastausta ajatukseesi jättää entisesi. Kuitenkin oikea kysymys kuuluu: mitä sinä olet etsimässä? Mitä sinun onnesi tarkkaan ottaen on? Minun mielestäni onni on SINUN tunnetilasi, jonka SINÄ tuotat itsellesi tietyillä asenteilla ja ajatuksilla, eikä se välttämättä vaadi tiettyä ihmistä toteutuakseen.

 

[rva tuholainen]

En ymmärrä, miksi olet nykyisessä suhteessasi, jos kumppani ei riitä sinulle. Varo, ettei nykyinen kumppanisi saa tietää "haikailuistasi", jos haluat kuitenkin hänen kanssaan jatkaa ja tuo ihastuksesi on vain ohimenevää. Tieto, että haikailet jotakin toista näillä perusteilla, myrkyttäisi suhteenne luultavasti lopullisesti.

Jokainen haluaa olla ainutkertainen kumppaninsa silmissä. On epäreilua verrata elämänkumppaniaan, jonka kanssa on sairasteltu vuosien varrella kaikki oksennustaudit ym. arjen ihanuudet, neiti Grooveen, joka näyttäytyy sinulle vain parhaimmillaan. Sinun nykyinen tyttöystäväsi on jollekin miehelle the one, lottovoitto. Jos tuot ajatuksesi julki, hänkin saattaa ryhtyä arvioimaan, oletko sinä hänen arvoisensa. Kuulostaa siltä, ettei hänellekään tuottaisi vaikeutta löytää uutta ihastusta, joka osaisi arvostaa juuri häntä.

 

[Amorgeddon]

Edellisissä vastauksissa oli hyviä ideoita. Lue ne tarkasti.

Sinun kannattaisi tajuta sellainen seikka, että et voi siirtää vastuuta onnellisena olemisesta toisen harteille. Sinun nykyisen vaimosi tehtävä ei ole tehdä sinua onnelliseksi, vaan onnellisuus löytyy sinusta itsestäsi. Sinä et tule onnelliseksi vain odottamalla kädet taskuissa, että tulispa joku, rakastais ja tekis onnelliseksi. Onnellisuuden eteen joudut tekemään työtä, koska se on mielentila.

Olen myös samaa mieltä siinä, että taidat liiaksi ajatella jalkovälilläsi. Rakastuminen kun on ihan tutkitusti isoksi osaksi hullaantumista ja seksuaalista vetovoimaa. Et voi mistään löytää koskaan sellaista ihmistä elämääsi, jota kohtaan tuntisit järjetöntä himoa vuodesta toiseen. Silti seksielämä voi olla hyvää ja antoisaa tutunkin kumppanin kanssa, kun kumpikin ottaa tehtäväkseen ylläpitää hyvää seksielämää.

Minusta sinulta jää kokematta elämästä paljon hyvää, jos koet, että tärkeintä elämässä on vain se rakastumisen tunteen kokeminen uudestaan ja uudestaan. On ihan totta, että pitäisi elää hetkessä ja opetella tarttumaan juuri tähän tuokioon, mutta minä ainakin haluaisin nähdä myös sen hetken, että rakastamani miehen kanssa saisin lapsia, saisimme nähdä lastenlasten varttuvan ja saisin ylipäätään elää elämäni sellaisen miehen rinnalla, johon voin luottaa.

Voisiko olla niin, että koet nykyisen vaimosi itsestäänselvyytenä?

 

[toisinaan voi käydä näinkin]

Auts. Et vieläkään ole tehnyt päätöstä...

Näkökulmani poikkeaa muista kommentoijista. Minulla ei ole varaa kovin moralisoida, sillä olen kokenut samankaltaisen tilanteen.

Olin pitkässä suhteessa, kun tutustuin erääseen uuteen ihmiseen, ja jouduin ennen pitkää kaltevalle pinnalle omien tunteideni sekamelskassa. En suosittele moista hämmennystä kenellekään! Kovin pitkään en sitä psyyken myllytystä kestänytkään. Lopputulema: lyhyen aprikoinnin jälkeen lopetin entisen suhteen ja aloin seurustella sen uuden ihmisen kanssa. Vuosi sitten muutimme yhteen. Elämä maistuu todella hyvältä.

Lähdin siis periaatteessa ihan toimivasta suhteesta. Eksäni on hyvä ja mukava ihminen, ja tein hänelle tosi ruman tempun. Silti minua ei pelota sanoa, että nyt on parempi olla. Aivan kuin asiat olisivat vasta muutoksen myötä löytäneet kivutta oikeat paikkansa.
Olen tietenkin kokenut kipua minäkin, ja syyllisyydentunteita, mutta hetkeäkään en ole katunut. Tämä on se elämä, jonka haluan, ja olen onnellinen siitä että minulla oli rohkeutta tavoitella sitä.

Onnea ei voi kukaan eteesi kantaa, vaan olet itse vastuussa itsestäsi. Tässä asiassa kannat vastuuta myös kuvion muille osallisille: kakkua on aika vaikea syödä ja säästää samaan aikaan. Lisäksi toisen turha roikuttaminen mukana on väärin! Sen tähden neuvon sinua tekemään ratkaisusi - olipa se kumpi tahansa - mieluummin ennemmin kuin myöhemmin.

Minua yleensäkin ihmetyttää, kuinka ihmiset pystyvät elämään kaksoiselämää vaikka kuinka pitkiä aikoja. Itse ainakin koin henkisen prässin niin voimakkaaksi, että jokin ratkaisu oli kerta kaikkiaan löydyttävä. Ei se kovin kaunis tarina ollut, mutta olen kohtuullisen tyytyväinen siihen, että kykenin toimimaan niin nopeasti. Toki tilannettani helpotti se, ettei suhteessa ollut lapsia, emmekä asuneet yhdessä.

Kuulostaneeko ihan hölynpölyltä, mutta en silti tosiaankaan lämpene jokaisen uuden söpöliini-pöpöliinin perässä juoksemiselle. Kun se kaivattu rakastettu on löytynyt, häneen tulisi myös sitten panostaa. Kysymys kuuluukin, mikä on kellekin se vaivannäön arvoinen suhde? Mitä sinä haluat elämältäsi?