E
Elämäni vaikein tilanne
Vieras
Vaikka kyseessä onkin käsittääkseni naisille tarkoitettu palsta ja kaipaisin ehkä enemmän miesnäkökulmaa !?(koska itse olen siis mies), mutta olen kuitenkin nyt niin epätoivoinen, että kokeillaan nyt tätäkin, koska en muutakaan palstaa tähän hätään löytänyt.
Eli tilanne on tämä. Olen ollut kohta 3 vuotta parisuhteessa ja olen onnellinen. Olemme kumpikin alle kolmekymppisiä (hän 25 ja minä 29) eikä meille ole lapsia. Yhdessä olemme asuneet puolitoista vuotta. Hän ei vastaa kuvitelmiani elämäni naisesta, vaan ajauduin hänen kanssaan suhteeseen ihan sattumalta. Piti olla yhden yön juttu, mutta huomasinkin hänen olevan niin helppo ja mukava tapaus, että ikään kuin ajauduin suhteeseen hänen kanssaan. Vaikka hän ei vastaakaan kuvitelmiani elämäni naisesta mm. ulkonäöltään, älyltään ja koulutukseltaan, toimii arki hänen kanssaan loistavasti, seksi on todella hyvää jne. Pystymme puhumaan kaikesta ja hän on aina hyvälle tuulella eikä hänessä ole hirveästi asioita, jotka minua ärsyttäisivät. Tulen toimeen hänen vanhempiensa kanssa ja hän minun. Ja hän rakastaa minua kaikkine vikoineni, ehdoitta. Ja minä rakastan häntä tai ainakin niin olen luullut. Kohta selitettävästä syystä olen kuitenkin alkanut epäillä rakkauttani tai ainakin sen laatua.
Joku aika sitten tutustuin aivan vahingossa naiseen, joka on juuri sellainen, jollaiseksi olen elämäni naisen kuvitellut (olin jo menettänyt toivoni sen suhteen, että ikinä tällaista naista löytäisin enkä siis ollut etsinytkään ((enää)) kun kerran ihan onnellisessa suhteessa olen/olin). No joka tapauksessa, tämä nainen johon hiljattain tutustuin siis on juuri sellainen, jollaiseksi elämäni naisen olen aina kuvitellut. Kaunis, älykäs, aito,mukava jne. Kemiat kohtaavat meillä loistavasti ellei täydellisesti. Itseasiassa kemiamme on jotain uskomatonta. Vaikka en häntä oikeasti tunnekaan, niin tuntuu kuin olisin tuntenut hänet aina. Vaikka en sielunkumppanuuteen ole aikaisimmin uskonut, niin nyt olen joutunut tarkistamaan kantaani senkin suhteen. Olemme käyneet pitkiä keskusteluja puhelimessa ja sähköpostilla ja kasvotusten. Hän on ihastunut minuun ja minä häneen. Seksuaalistakin vetovoimaa on tutkittu ja sekin toimii, mutta ei siitä sen enempää.
Ongelma on siis tiivistäen seuraava: Matemaattisesti ilmaisten olen nykyiseen kumppaniini ja suhteeseemme noin 80-90% tyytyväinen. Pitäisikö minun lopettaa nykyinen parisuhteeni, jossa olen ihan onnellinen ja joka toimii hienosti ja lähteä tavoittemaan täydellistä onnea erittäin potentiaalisen unelmieni naisen kanssa ? Hän on siis perille tilanteestani (parisuhteestani) ja olen ollut hänelle koko ajan täysin rehellinen (häntä on turha moralisoida, koska hänet itsensä on jätetty toisen naisen takia aikanaan ja hänellä on tästä koko kuviosta ihan riittävän huono omatunto). Olen varma, että rakastuisin häneen, jos vain itselleni siihen luvan antaisin. En ole ikinä pettänyt parisuhteessa ja tottakai minulla on ollut nyt todella huono omatunto, mutta ei kuitenkaan niin huono, kuin ehkä pitäisi. Olen kuitenkin yrittänyt hokea itselleni, että en tällaista tilannetta mitenkään hakemalla hakenut, vaan niin vain kävi. Tapasin siis sattumalta naisen, joka on juuri sellainen, millaiseksi olen unelmieni naisen aina kuvitellut. Ja poikkeuksellisen tilanteesta tekee vielä se, että hänkin ihastui minuun ja tuntee täysin samoin minun suhteeni. Tästä olen aivan varma.
Ihastukseni alkaa kuitenkin olla (aivan täydellisen oikeutetusti) kärsimätön tilanteeseen eli siis siihen, että en osaa päättää pitäisikö minun jatkaa nykyisessä ihan onnellisessa parisuhteessani vai lähteä tavoittelemaan (aina kuitenkin uuteen suhteeseen liittyvällä itsensä satuttamisriskillä)
jotain aivan uskomatonta ja sellaista, minkä tavoittelusta olen jo aikaa sitten luopunut ? Voin saada kaiken mistä olen aina haaveillut (ennen kuin elämäni naisen etsimisestä luovuin) tai tippua korkealta ja kovaa ihan tyhjän päälle. Lisäksi tilanteen tekee vielä hankalammaksi se, että koen luonnollisesti vastuuta nykyisestä kumppanistani. Hän on minulle todella tärkeä ja (rakas!?) ihminen ja tiedän että jos jättäisin hänet, hän olisi aivan murtunut, vaikkakin kyllä siitä ennen pitkää selviäisi.
Olen puhunut tilanteesta parin minut tuntevan luottohenkilöni kanssa ja heidän mielestä järkeilyssäni ei ole vikaa, mutta he eivät ole toisaalta osanneet ratkaisuakaan tarjota. Näin ei enää voi jatkua, koska tilanne on kaikille erittäin raskas enkä halua valahdella enää nykyiselle kumppanilleni enkä halua piinata ihastustani enkä itseäni. Olen miettinyt asian johdosta pääni puhki ja viettänyt unettomia öitä, menettänyt ruokahaluni ahdistuksissani jne. Tilanne on yhtä aikaa ihana, mutta myös kauhea. Katkeran suloinen. Tunteet vaihtelevat roistofiilisten ja ihastuksen ihanuuden välillä.
Eli tilanne on tämä. Olen ollut kohta 3 vuotta parisuhteessa ja olen onnellinen. Olemme kumpikin alle kolmekymppisiä (hän 25 ja minä 29) eikä meille ole lapsia. Yhdessä olemme asuneet puolitoista vuotta. Hän ei vastaa kuvitelmiani elämäni naisesta, vaan ajauduin hänen kanssaan suhteeseen ihan sattumalta. Piti olla yhden yön juttu, mutta huomasinkin hänen olevan niin helppo ja mukava tapaus, että ikään kuin ajauduin suhteeseen hänen kanssaan. Vaikka hän ei vastaakaan kuvitelmiani elämäni naisesta mm. ulkonäöltään, älyltään ja koulutukseltaan, toimii arki hänen kanssaan loistavasti, seksi on todella hyvää jne. Pystymme puhumaan kaikesta ja hän on aina hyvälle tuulella eikä hänessä ole hirveästi asioita, jotka minua ärsyttäisivät. Tulen toimeen hänen vanhempiensa kanssa ja hän minun. Ja hän rakastaa minua kaikkine vikoineni, ehdoitta. Ja minä rakastan häntä tai ainakin niin olen luullut. Kohta selitettävästä syystä olen kuitenkin alkanut epäillä rakkauttani tai ainakin sen laatua.
Joku aika sitten tutustuin aivan vahingossa naiseen, joka on juuri sellainen, jollaiseksi olen elämäni naisen kuvitellut (olin jo menettänyt toivoni sen suhteen, että ikinä tällaista naista löytäisin enkä siis ollut etsinytkään ((enää)) kun kerran ihan onnellisessa suhteessa olen/olin). No joka tapauksessa, tämä nainen johon hiljattain tutustuin siis on juuri sellainen, jollaiseksi elämäni naisen olen aina kuvitellut. Kaunis, älykäs, aito,mukava jne. Kemiat kohtaavat meillä loistavasti ellei täydellisesti. Itseasiassa kemiamme on jotain uskomatonta. Vaikka en häntä oikeasti tunnekaan, niin tuntuu kuin olisin tuntenut hänet aina. Vaikka en sielunkumppanuuteen ole aikaisimmin uskonut, niin nyt olen joutunut tarkistamaan kantaani senkin suhteen. Olemme käyneet pitkiä keskusteluja puhelimessa ja sähköpostilla ja kasvotusten. Hän on ihastunut minuun ja minä häneen. Seksuaalistakin vetovoimaa on tutkittu ja sekin toimii, mutta ei siitä sen enempää.
Ongelma on siis tiivistäen seuraava: Matemaattisesti ilmaisten olen nykyiseen kumppaniini ja suhteeseemme noin 80-90% tyytyväinen. Pitäisikö minun lopettaa nykyinen parisuhteeni, jossa olen ihan onnellinen ja joka toimii hienosti ja lähteä tavoittemaan täydellistä onnea erittäin potentiaalisen unelmieni naisen kanssa ? Hän on siis perille tilanteestani (parisuhteestani) ja olen ollut hänelle koko ajan täysin rehellinen (häntä on turha moralisoida, koska hänet itsensä on jätetty toisen naisen takia aikanaan ja hänellä on tästä koko kuviosta ihan riittävän huono omatunto). Olen varma, että rakastuisin häneen, jos vain itselleni siihen luvan antaisin. En ole ikinä pettänyt parisuhteessa ja tottakai minulla on ollut nyt todella huono omatunto, mutta ei kuitenkaan niin huono, kuin ehkä pitäisi. Olen kuitenkin yrittänyt hokea itselleni, että en tällaista tilannetta mitenkään hakemalla hakenut, vaan niin vain kävi. Tapasin siis sattumalta naisen, joka on juuri sellainen, millaiseksi olen unelmieni naisen aina kuvitellut. Ja poikkeuksellisen tilanteesta tekee vielä se, että hänkin ihastui minuun ja tuntee täysin samoin minun suhteeni. Tästä olen aivan varma.
Ihastukseni alkaa kuitenkin olla (aivan täydellisen oikeutetusti) kärsimätön tilanteeseen eli siis siihen, että en osaa päättää pitäisikö minun jatkaa nykyisessä ihan onnellisessa parisuhteessani vai lähteä tavoittelemaan (aina kuitenkin uuteen suhteeseen liittyvällä itsensä satuttamisriskillä)
jotain aivan uskomatonta ja sellaista, minkä tavoittelusta olen jo aikaa sitten luopunut ? Voin saada kaiken mistä olen aina haaveillut (ennen kuin elämäni naisen etsimisestä luovuin) tai tippua korkealta ja kovaa ihan tyhjän päälle. Lisäksi tilanteen tekee vielä hankalammaksi se, että koen luonnollisesti vastuuta nykyisestä kumppanistani. Hän on minulle todella tärkeä ja (rakas!?) ihminen ja tiedän että jos jättäisin hänet, hän olisi aivan murtunut, vaikkakin kyllä siitä ennen pitkää selviäisi.
Olen puhunut tilanteesta parin minut tuntevan luottohenkilöni kanssa ja heidän mielestä järkeilyssäni ei ole vikaa, mutta he eivät ole toisaalta osanneet ratkaisuakaan tarjota. Näin ei enää voi jatkua, koska tilanne on kaikille erittäin raskas enkä halua valahdella enää nykyiselle kumppanilleni enkä halua piinata ihastustani enkä itseäni. Olen miettinyt asian johdosta pääni puhki ja viettänyt unettomia öitä, menettänyt ruokahaluni ahdistuksissani jne. Tilanne on yhtä aikaa ihana, mutta myös kauhea. Katkeran suloinen. Tunteet vaihtelevat roistofiilisten ja ihastuksen ihanuuden välillä.