Parisuhde kriisissä raskauden myötä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
Olimme mieheni kanssa onnellisia ja meillä oli mitä parhain parisuhde. Yhteisiä vuosia oli muutamia takana kun lastenhankinta tuli ajankohtaiseksi. Tulin raskaaksi ja voin sanoa etten olisi koskaan uskonut miten suhteemme menee tällaiseksi raskauden myötä.

Mieheni ei osoita minkäänlaista ymmärrystä tai välittämistä enää. Olen hormonien takia luonnollisesti herkillä ja häntä tämä tuntuu lähinnä ärsyttävän. Kaikki menee minun edelleeni. Jos olemme sopineet mieheni kanssa että teemme jotain kahdestaan, ja miehen joku ystävä ehdottaa miehelle tekemistä, on automaatio että kaveri menee edelleni. Meillä ramppaa joka viikonloppu miehen kavereita, ja kun olen muutenkin väsynyt niin tämä rasittaa entisestään. Jos asiasta koittaa puhua, on miehen reaktio se että eikö hän saa enää edes ystäviään tavata. Ennen raskautta tämä ystävien tapaaminen ei todellakaan ollut tällaista.
Töissä mies on 18-19 asti. Siihen sitten urheilut päälle monena päivänä viikossa niin ei hän ole kauhean aikaisin kotona. Olen siis tosi yksinäinen ja miehen vastaus on että mikset tapaa ystäviäsi?! (olen päivät töissä, kotityöt ja muut siihen päälle niin aika väsyneeksi vetää päivän päätteeksi). Lisäksi jos mies on kotona, hän on todella levoton: tekee tikusta asiaa että pääsee käymään ulkona kaupassa tms. On todella poissaoleva.

Eilen tilanne eskaloitui sitten ihan älyttömäksi. Mies oli luvannut että siitä huolimatta että hänen ystävänsä toisesta kaupungista tulee meille vapuksi, hän viettää vapun minun kanssani. No, vappuaattona meidän piti grillailla. Mies tuli kotiin 19 pintaan, puuhaili grillin kanssa niin että klo 21 päästiin grillaamaan ja sitten syömisen jälkeen nukkumaan. Eilen hänen ystävänsä ehdotti että mentäisiin lounaalle erääseen ravintolaan jossa mieheni kaveri on töissä. Toisin sanoen, mies ja kaverinsa menisivät sinne dokaamaan. Minulta kysyttiin ainoastaan haluanko lähteä mukaan. Ei mitään että onko tämä suunnitelma ok, varsinkin kun mies oli vannottanut että viettäää vapun minun kanssani. Sitten keskustelimme eräästä toisesta asiasta, johon mieheni kaveri sanoi miehen mielipiteestä poikkeavan argumentin, jota minä komppasin, ja mies ärähti aivan raivona minulle. Säikähdin ja aloin itkemään, miehen ärähdys oli niin kohtuuton ja raju. Menin toiseen huoneeseen sillä en halunnut itke siinä miehen kaverin edessä. Jossain vaiheessa kuulin vaan että ovi käy ja mies ja kaverinsa häipyivät jättäen mut yksin. Se siitä yhteisestä vapusta.

Keskustelimme illalla ja sanoin että en voi jatkaa näin. Että minut jätetään aina yksin, kaikki menee minun edelleni ja mies on minua kohtaan äreä ja välinpitämätön. Mies kiisti järjestäen kaiken, hänessä ei ole miitään vikaa, minä olen vain täysin mahdoton. Myönnän että olen normaalia herkempi ja väsyneempi, mutta oletin että mies ymmärtäisi etten voi tälle mitään vaan se johtuu raskaudesta. Mies ei siis myöntänyt omassa toiminnassaan mitään väärää, oli kylmän ja ilkeän oloinen ja niinpä keskustelua oli turha jatkaa. Aamu sujui puhumatta toisillemme mitään.
Mitä voin tehdä? Tuntuu että olen naimisissa täysin tuntemattoman ihmisen kanssa.
 
Kai sä nyt ymmärrät, että jos sulla ei nyt ole aikaa tavata ystäviä kotitöiden vuoksi niin kun vauva syntyy sulla ei oo enää IKINÄ aikaa tavata ystäviä.

Tee ihan oikeasti jotain itse. Miestä sä et voi muuttaa. Eikä siitä, että yrität saada täältä sympatiaa ja haukkua miehelle ole mitään hyötyä.

Ymmärrän kyllä minäkin. Paska tilanne! Mutta sitä ei pysty kukaan muu kuin sä itse muuttamaan.
 
  • Tykkää
Reactions: AivanSama
Ymmärrän että sulla on nyt tosi hankalaa, ja pettymys mieheen on ihan liikaa siihen verrattuna, että uusi ihminen kasvaa sun sisällä ja sullakin on isoja asioita mietittävänä. Mutta ehkä ne realiteetit nyt vaan on ne, että sun mies ei osaa tukea sinua, eikä voi tarjota sulle sitä huomioimista mitä juuri nyt kaipaisit. On ihan turhaa yrittää selittää omia tunteitaan ihmiselle, joka välttämättä ei ole kosketuksissa edes omiinkaan tunteisiinsa, vaan purkaa ne tuollaiseen jatkuvaan tekemiseen mitä miehesi tekee. Ei hän kykene ymmärtämään sinua, joten itseäsi säästääksesi voit samoin tein lopettaa yrittämisen.

Kukaan ei muutenkaan tajua raskaana olevaa naista kuten toinen raskaana ollut nainen, joten jaa raskausajan asiat ja tunteet toisten naisten kanssa. Saat sieltä vertaistukea. Sun pitää keskittyä omaan hyvinvointiin ja lapsen hyvinvointiin, anna miehen möyhätä siinä itsekseen.

Jätä kotityöt vähemmälle ja käytä aika siihen että löydät itsellesi oman vertaisryhmän, joko netistä tai äitiryhmistä. Alkuraskauden väsymys ja huono olo jossain vaiheessa helpottaa, ja mielikin on silloin parempi. Et tunne oloasi enää niin haavoittuvaiseksi mitä tunnet nyt. Kaikki järjestyy jollain lailla, tämän kokemuksen jälkeen olet taas viisaampi ja vahvempi - ja ihanan lapsen äiti.:)
 
Minulle tuli kanssa mieleen, että jos nyt koet itsesi yksinäiseksi, niin vauvan syntymän jälkeen vasta siltä tuntuukin. Minulla oli ainakin ongelmia, kun äitiyslomalla ja odottelin koko päivän, että mies tulee kotiin. Päiviin pitää ja tulee saada ohjelmaa, jottei ole ripustautunut mieheensä.

Mitä teitte ennen raskautta? Olitteko te silloin esim. vaput kaksistaan? Toki miehen käytöksessä on paljon parannettavaa, mutta voit omalta kohdaltasi yrittää keskittyä omiin juttuihin, ettet tule läheisriippuvaiseksi. Löydä iloa elämääsi muualtakin kuin miehesi seurasta. Rankkaa tekstiä, mutta niin se vain on.
 
Mulla tulee heti mieleen, että mies kokee joutuneensa nurkkaan. Nyt emäntä onkin raskaana ja hänen pitäisi olla valmis isäksi. Tää on todella ahdistava tilanne monelle miehelle, kun ei fyysisesti ole lapseen yhteydessä raskausaikana, kuten äiti. Miehet eivät voi "raskauden aikana" samalla tavalla valmistautua, kokea ja elää tulevaa vauvaa. Mies voi myös nyt "hamstrata" tätä omaa aikaansa, koska pelkää sen loppuvan pian. Aloittajan kaltaisia tarinoita on valitettavan paljon. Jotkut miehet kypsyy isyyteen ja osa lähtee häntä koipien välissä karkuun.

Sun pitää elää elämää muutenkin kuin miehen kautta ja miettiä asioita siltä kannalta, jos tilanne eskaloituu eroksi syystä tai toisesta.
 
Mulla tulee heti mieleen, että mies kokee joutuneensa nurkkaan. Nyt emäntä onkin raskaana ja hänen pitäisi olla valmis isäksi. Tää on todella ahdistava tilanne monelle miehelle, kun ei fyysisesti ole lapseen yhteydessä raskausaikana, kuten äiti. Miehet eivät voi "raskauden aikana" samalla tavalla valmistautua, kokea ja elää tulevaa vauvaa. Mies voi myös nyt "hamstrata" tätä omaa aikaansa, koska pelkää sen loppuvan pian. Aloittajan kaltaisia tarinoita on valitettavan paljon. Jotkut miehet kypsyy isyyteen ja osa lähtee häntä koipien välissä karkuun.

Sun pitää elää elämää muutenkin kuin miehen kautta ja miettiä asioita siltä kannalta, jos tilanne eskaloituu eroksi syystä tai toisesta.

Raskausaika nähdään meidän kulttuurissamme pariskuntia yhdistävänä aikana, vaikka se monien kohdalla on nimenomaan eriyttävää aikaa.
 
Kuulostaa tutulta. Meillä oli myös takana monen monta yhteistä vuotta ja lapsi sai alkunsa hoidoilla. Molemmat halusivat lasta.
Sitä mukaa kun vatsa kasvoi miehen kiinnostus väheni, viikonloput dokaili ystäviensä kanssa, ei aina tullut yöksi kotiin.
Kotona ollessa olin kuin ilmaa, minulle ei edes vastattu jos yritin keskustella. Itkun ja olin tosi stressaantunut loppuraskauden.
Miestä kuulemma ahdisti muttei halunnut puhua. Rv 37 petti minua, jonka sain selville.
Koin hajoavani ihan täysin, elämä särkyi.
Vauva syntyi rv 41 ja isä oli mukana synnytyksessä. Siinähetkessä muuttui ja on ollut ihana isä.
Olemme edelleen yhdessä mutta koen edelleen että hän hylkäsi minut kun olisin tarvinnut häntä eniten, en tiedä uskallanko luottaa enää koskaan täysin mutta lapseni vuoksi haluan yrittää.
Mies myönsi lopulta että vauva ja vastuu ahdistivat, myös se että olisi sidoksissa minuun lopun ikänsä. Nyt sanoo olevansa todella onnellinen.
Vanhemmaksi tulo on yksi suurimpia kriisejä aikuisiällä, harmi jos se myös teillä ilmenee tuolla tavoin.
 
Kiitos kaikille vastauksista.
Nyt tilanne on se että emme edes puhu miehen kanssa toisillemme. Olemme ihan hiljaa. Mies joka olisi mielestäni velvollinen pyytämään edes anteeksi sitä että puhui tosi rumasti minulle eilen + teki oharit, kohtelee täysin välinpitämättömästi minua. Eilen teki jo selväksi ettei ole tehnyt mitään mistä pitäisi pyytää anteeksi. En tunne koko miestä enää, hän ei todellakaan ollut noin välinpitämätön aiemmin.
Tuntuisi jotenkin ainoalta ratkaisulta viheltää peli ainakin toistaiseksi poikki. Jos mies on tullut lapsen suhteen toisiin aatoksiin, niin hänellekin parempi olisi muutta yhteisestä kodistamme pois elämään sitä työntäyteistä poikamieselämää toisaalle. Minä saisin rauhassa keskittyä tulevaan lapseen ja itseeni, eikä tarvitsisi tuntea stressiä ja huolta miehestä ja siitä kun miehen kaverit ovat joka ikinen viikonloppu meillä ja minun odotetaan passaavan heitä. (Tästä sanoin jo muutama viikko sitten että voisiko hiukan rajoittaa tätä hotellina toimimista, niin mies oli totaalinen marttyyri ja dramaqueen että "HYVÄ ON JOS HÄNELTÄ KIELLETÄÄN YSTÄVÄTKIN" - Meno ei muuttunut, edelleen ne kaverit pitää kotiamme hotellina jonne voi ryömiä vaikka aamuyöstä krapulassa). Olemme jo 35-vuotiaita joten mistään teinisuhteesta ei ole kyse.

-Aloittaja
 
Kiitos kaikille vastauksista.
Nyt tilanne on se että emme edes puhu miehen kanssa toisillemme. Olemme ihan hiljaa. Mies joka olisi mielestäni velvollinen pyytämään edes anteeksi sitä että puhui tosi rumasti minulle eilen + teki oharit, kohtelee täysin välinpitämättömästi minua. Eilen teki jo selväksi ettei ole tehnyt mitään mistä pitäisi pyytää anteeksi. En tunne koko miestä enää, hän ei todellakaan ollut noin välinpitämätön aiemmin.
Tuntuisi jotenkin ainoalta ratkaisulta viheltää peli ainakin toistaiseksi poikki. Jos mies on tullut lapsen suhteen toisiin aatoksiin, niin hänellekin parempi olisi muutta yhteisestä kodistamme pois elämään sitä työntäyteistä poikamieselämää toisaalle. Minä saisin rauhassa keskittyä tulevaan lapseen ja itseeni, eikä tarvitsisi tuntea stressiä ja huolta miehestä ja siitä kun miehen kaverit ovat joka ikinen viikonloppu meillä ja minun odotetaan passaavan heitä. (Tästä sanoin jo muutama viikko sitten että voisiko hiukan rajoittaa tätä hotellina toimimista, niin mies oli totaalinen marttyyri ja dramaqueen että "HYVÄ ON JOS HÄNELTÄ KIELLETÄÄN YSTÄVÄTKIN" - Meno ei muuttunut, edelleen ne kaverit pitää kotiamme hotellina jonne voi ryömiä vaikka aamuyöstä krapulassa). Olemme jo 35-vuotiaita joten mistään teinisuhteesta ei ole kyse.

-Aloittaja

Lakkaa olemasta uhri. Ihan oikeasti.
Lakkaa hoitamasta kotia ja lähde mielummin töiden jälkeen kahville ystäväsi kanssa.
Lähde perjantaina ystäväsi kanssa syömään tai mene istumaan iltaa vanhempiesi luokse.
Lähde kävelylle.
Älä valita ja vaadi. Tee omia juttuja. Nauti omasta seurastasi, ystävistäsi ja ole vähät välittämättä miehesi mielipiteistä tai tekemisistä. Jätä hänet kotiin tiskaamaan astiat, tekemään ruokaa ja pesemään pyykkiä.

Kyse ei ole siitä, että sinun pitäisi ikäänkuin kostaa miehellesi. Kyse on enemmänkin siitä, että kun hän ymmärtää, ettet itseasiassa ole hänestä riippuvainen ja voi olla, että sinä katoat hänen elämästään kuin pieru saharaan, hän alkaa hoksaamaan, ettet sinä ole vauvasta huolimatta itsestäänselvyys eikä teidän suhteenne ole läpihuutojuttu.

Pahinta mitä voit tehdä itsellesi ja parisuhteellesi on alkaa uhriksi. Loukkaantua kaikesta ja ikäänkuin lakata itse elämästä, koska koet olevasi niin loukattu.
Lopeta tuo käytösmalli heti alkuunsa.
Ok?
 
  • Tykkää
Reactions: 0oo0 ja Echo
Kyllä mun mielessä jo kävis sekin, että jos nyt jo raskausaikana kehtaa alkaa tuollein riehumaan toisten edessä, niin mitä se on sitten kun olette yöt kolmestaan, klo on 05 aamuyöllä ja vauva valvottaa...
 
Kiitos kaikille vastauksista.
Nyt tilanne on se että emme edes puhu miehen kanssa toisillemme. Olemme ihan hiljaa. Mies joka olisi mielestäni velvollinen pyytämään edes anteeksi sitä että puhui tosi rumasti minulle eilen + teki oharit, kohtelee täysin välinpitämättömästi minua. Eilen teki jo selväksi ettei ole tehnyt mitään mistä pitäisi pyytää anteeksi. En tunne koko miestä enää, hän ei todellakaan ollut noin välinpitämätön aiemmin.
Tuntuisi jotenkin ainoalta ratkaisulta viheltää peli ainakin toistaiseksi poikki. Jos mies on tullut lapsen suhteen toisiin aatoksiin, niin hänellekin parempi olisi muutta yhteisestä kodistamme pois elämään sitä työntäyteistä poikamieselämää toisaalle. Minä saisin rauhassa keskittyä tulevaan lapseen ja itseeni, eikä tarvitsisi tuntea stressiä ja huolta miehestä ja siitä kun miehen kaverit ovat joka ikinen viikonloppu meillä ja minun odotetaan passaavan heitä. (Tästä sanoin jo muutama viikko sitten että voisiko hiukan rajoittaa tätä hotellina toimimista, niin mies oli totaalinen marttyyri ja dramaqueen että "HYVÄ ON JOS HÄNELTÄ KIELLETÄÄN YSTÄVÄTKIN" - Meno ei muuttunut, edelleen ne kaverit pitää kotiamme hotellina jonne voi ryömiä vaikka aamuyöstä krapulassa). Olemme jo 35-vuotiaita joten mistään teinisuhteesta ei ole kyse.

-Aloittaja
Vetää sanattomaksi kun lukee tällaisia kommentteja. Raskaana oleva nainen pyytää konsultaatiota tuntemattomilta ihmisiltä anonyymillä nettifoorumilla ja spekuloi erolla täysin mielikuvituksellisilla perusteilla, vaikkei lapsi ole vielä edes syntynyt.

Uusfeminismi lieveilmiöineen tuhoaa suomalaisen yhteiskunnan. Ei ole mikään ihme, että syntyvyys on hälyttävässä laskussa. Kuka mies enää haluaa lisääntyä suomalaisen naisen kanssa, jos kohtalona on joko alistuminen sataprosenttisesti naisen määräysvallan alle tai tulla ristiinnaulituksi uusfeministisellä nettifoorumilla jossa päivittäin naiset peukuttavat toistensa eroaikeita tuntematta ja tietämättä muuta kuin sen yhden, yksipuolisesti ja ohuesti kerrotun , mutta vahvasti väritetyn puolen?
 
Miehet osaa kyllä olla kusipäitä. Tee sille selväksi ettei tuollainen kohtelu käy etkä sitä siedä. Jos mies ei käytöstään paranna niin häipyköön pilaamasta raskausaikaa ja elämääsi. Ihmeellistä miten näitä pitäisi aina olla paapomassa ja ymmärtämässä ja venymässä. Mies tekee mitä tekee, mutta kestäköön seuraukset myös.

Äläkä ap. välitä näistä sinun syyllistäjistä. Et ole tehnyt väärin tai vaatinut mitään kummallista mieheltäsi. Minä enkä moni muukaan tuollaista sietäisi hetkeäkään.
 
Miehet osaa kyllä olla kusipäitä. Tee sille selväksi ettei tuollainen kohtelu käy etkä sitä siedä. Jos mies ei käytöstään paranna niin häipyköön pilaamasta raskausaikaa ja elämääsi. Ihmeellistä miten näitä pitäisi aina olla paapomassa ja ymmärtämässä ja venymässä. Mies tekee mitä tekee, mutta kestäköön seuraukset myös.

Äläkä ap. välitä näistä sinun syyllistäjistä. Et ole tehnyt väärin tai vaatinut mitään kummallista mieheltäsi. Minä enkä moni muukaan tuollaista sietäisi hetkeäkään.

Juuri näin.
 
Vetää sanattomaksi kun lukee tällaisia kommentteja. Raskaana oleva nainen pyytää konsultaatiota tuntemattomilta ihmisiltä anonyymillä nettifoorumilla ja spekuloi erolla täysin mielikuvituksellisilla perusteilla, vaikkei lapsi ole vielä edes syntynyt.

Uusfeminismi lieveilmiöineen tuhoaa suomalaisen yhteiskunnan. Ei ole mikään ihme, että syntyvyys on hälyttävässä laskussa. Kuka mies enää haluaa lisääntyä suomalaisen naisen kanssa, jos kohtalona on joko alistuminen sataprosenttisesti naisen määräysvallan alle tai tulla ristiinnaulituksi uusfeministisellä nettifoorumilla jossa päivittäin naiset peukuttavat toistensa eroaikeita tuntematta ja tietämättä muuta kuin sen yhden, yksipuolisesti ja ohuesti kerrotun , mutta vahvasti väritetyn puolen?
Vanha sovinismi tuossa haisee niin kuin sinun tekstissäkin
 
Kiitos kaikille vastauksista.
Nyt tilanne on se että emme edes puhu miehen kanssa toisillemme. Olemme ihan hiljaa. Mies joka olisi mielestäni velvollinen pyytämään edes anteeksi sitä että puhui tosi rumasti minulle eilen + teki oharit, kohtelee täysin välinpitämättömästi minua. Eilen teki jo selväksi ettei ole tehnyt mitään mistä pitäisi pyytää anteeksi. En tunne koko miestä enää, hän ei todellakaan ollut noin välinpitämätön aiemmin.
Tuntuisi jotenkin ainoalta ratkaisulta viheltää peli ainakin toistaiseksi poikki. Jos mies on tullut lapsen suhteen toisiin aatoksiin, niin hänellekin parempi olisi muutta yhteisestä kodistamme pois elämään sitä työntäyteistä poikamieselämää toisaalle. Minä saisin rauhassa keskittyä tulevaan lapseen ja itseeni, eikä tarvitsisi tuntea stressiä ja huolta miehestä ja siitä kun miehen kaverit ovat joka ikinen viikonloppu meillä ja minun odotetaan passaavan heitä. (Tästä sanoin jo muutama viikko sitten että voisiko hiukan rajoittaa tätä hotellina toimimista, niin mies oli totaalinen marttyyri ja dramaqueen että "HYVÄ ON JOS HÄNELTÄ KIELLETÄÄN YSTÄVÄTKIN" - Meno ei muuttunut, edelleen ne kaverit pitää kotiamme hotellina jonne voi ryömiä vaikka aamuyöstä krapulassa). Olemme jo 35-vuotiaita joten mistään teinisuhteesta ei ole kyse.

-Aloittaja

Tosi hyvä, että olet pääsyt järkytyksestä siihen vaiheeseen, että olet suuttunut. Suuttuminen antaa voimaa puolustaa itseä ja omaa lasta huonolta kohtelulta.

Voi olla, että miehellä on kriisi, mut voi olla että näet nyt ensimmäistä kertaa parisuhteesi sellaisena kuin se on aina ollut, mut jonka ongelmia jompi kumpi on yrittänyt peitellä joustamalla tai olemalla mieliksi. Nyt, kun se tie on kuljettu loppuun, ne ongelmat tuntuu sitten lävähtävän silmille. Mieti ihan rauhassa tuliko nämä ongelmat oikeasti yllätyksenä, vai olivatko ne jollain lailla kuitenkin siellä pinnan alla kytemässä. Niitä vain ei kumpikaan halunnut nähdä, kunnes ymmärrys siitä, että lapsen kautta tulette aina olemaan sidoksissa toisiinne, loppuelämän ajan, on saanut jomman kumman tai toisen reagoimaan noin voimakkaasti.
 
Jotkut miehet on raskausaikana pallo hukassa.
Ja naisen kroppakaan ei ole enää entisensä. Jos multa kysyttäisiin, niin esim.loppuvaiheen raskausmaha on jäätävän ruma, repeämäisillään oleva potkupallo, vaikka siellä on maailman ihanimpiin kuuluva asia, vauva.

Mutta kuten tuossa on yllä jo sanottu, niin vaikka väsyttääkin, niin pidä huolta omasta elämästäsi. Älä unohda kavereitasi.
Jätä ukkeli lauantaiaamuna selviämään makaronilaatikon teosta ja lähde sä ystäväsi kanssa kahville. Näytä sille että et ole itsestäänselvyys.
Tälläydy ja hymyile, näytä miehelle että raskaanaolevakin on kaunis ja arvokas. Näytä olevasi vielä kiinnostava. Sitten mies alkaa myhäillä, ja saattaapi kokeilla masuasi ja kysäistä "niin millonkas se seuraava neuvola-aika onkaan?"

Älä itke sen jalassa kiinni, se on monista miehistä luotaantyöntävää ja vaivaannuttavaa.

Ehkä toisen lapsen kohdalla mies hyväksyy raskausasiat jo paremmin.
 
  • Tykkää
Reactions: AivanSama

Yhteistyössä