P
parku
Vieras
Minä kuvittelin, että muuttaisin kotoa pois väliaikaisratkaisuna, että ei tehtäisi mitään tapaamis- tai elatussopimuksia vaan tilanne jäisi niiltä osin avoimeksi, otettaisi minun poismuutolla aikalisä enemmänkin ja mies tahollaan yrittäisi ratkaista ongelmat. Ongelma on miehen tolkuttoman pitkä työpäivä ja hänen teini-ikäinen tyttärensä, joka muutti meille.. tyttären suhteen tilanne on kärjistynyt niin, etten siedä häntä.
Kokonaisuutena tilanne on tuore, noin 5 kk vanha, alkaen tytön muutosta meille.
Nyt mies sitten ilmoitti että antaa olla. Hän ei tee enää mitään. Kysyin, mitä hän on tähän asti tehnyt, mutta ei hänellä ole antaa mitään detaljeja, mutta kun minä en näe sitä hänen osuuttaan. Olisi kiva tietää, mikä se on ollut konkreettisesti. Hänen päänupissaan jotain, mikä ei ulos arkeen asti näy tai toimi? Keskusteluja oman tyttären kanssa, nämä ovat kait miehen mielestä olleet hyviä keskusteluja mutta mitään muutosta mihinkään ei näy eikä ole. Tyttö on ns. kiltti, mutta kiltteyden taustalla on välinpitämättömyys, en luota häneen, hän puhuu omiaan ja näin ollen tarinat vääristyy ja muuttuu ihan muuksi kuin ne tapahtumat ovat olleetkaan.
Tyttö saa fyysisiä oireita tuon tuostakin, taustalla laukaisevana tekijänä on psyyke. Alkuun äidin lähettämät viestit saivat tytön fyysisesti sairaaksi, haahuili sitten koulusta pois, kotona, minun vastuulla näitä sairaslomapäiviä. Parani kuin taikaiskusta kun selivisi ettei sen äidin luo tarvitse mennä..
nyt ilmeisesti meidän riidat, minun ja tytön, ovat saaneet tytön saIRAstamaan, mies vietti viime yön päivystyksessä tytön kanssa. En tiedä onko sairastumisen taustalla myös pelko tulevassta tapaamisesta äidin kanssa.
En ymmärrä miksi mies ei saa rauhoitettua tyttöään, jonka vaivan tausta ja syy on psyykkinen. MIksi ei keskustele?? Kysy, mikä painaa mieltä. Tosin ei se likka itsekään taida tietää.
Minun pitäisi jaksaa leikki-uhma-ikäisen ja vauvan kanssa. vauva on muutaman kuukauden ikäinen, edes kiinteitä ei vielä syö. En jaksa olla enää terapeuttina toisen lapselle. En jaksa kuunnella hänen kummallisia juttujaan, en jaksa opastaa kädestä pitäen perusasioita kodin hoidollisesti. Koti on kokonaan minun vastuulla, lapset kokonaan minun vastuulla, ei ole edes sitä tunnetta, että mies arvostaisi tai auttaisi kun on kotona sen vähän mitä on.
Mutta minä luulin, että ero olisi väliaikainen, tilanteen rauhoittumiseksi vain. Mutta nyt se mies sanoo että ei tarvitse palata takaisin, painu, tai hän lähtee tästä sitten. No, asunto on miehen, kun en minä mitään omista.
Tänään en jaksanut nousta. Makasin vuoteessa. Mies ei hoitanut lapsia. Tenava sai sitten aamupalan kun moneen kertaan tuli multa hakemaan ja minä aina vuoteesta sanoin, että pyydä isältäsi. Isi oli kuitenkin työhuoneessaan töissä. Lasten perään ei siis katsonut kukaan. En pysty edes masentumaan vuoteen pohjalle, kun lapset jäisi hoitamatta. Olen kateellinen niille naisille, äideille, joilla on niin hyvä mies, että ne jää hoitamaan lapsia, kun vaimo ei nouse vuoteesta. Mulla mies jätti vauvan sänkyyn ja lapsen yöpaita päällä hillumaaan, lähti töihin. Sanoiv aan että menee.. kun en vastannut kymmenenteenkään kommenttiin, totesi että ei sitten, ja lähti.
Että silleen.
Kokonaisuutena tilanne on tuore, noin 5 kk vanha, alkaen tytön muutosta meille.
Nyt mies sitten ilmoitti että antaa olla. Hän ei tee enää mitään. Kysyin, mitä hän on tähän asti tehnyt, mutta ei hänellä ole antaa mitään detaljeja, mutta kun minä en näe sitä hänen osuuttaan. Olisi kiva tietää, mikä se on ollut konkreettisesti. Hänen päänupissaan jotain, mikä ei ulos arkeen asti näy tai toimi? Keskusteluja oman tyttären kanssa, nämä ovat kait miehen mielestä olleet hyviä keskusteluja mutta mitään muutosta mihinkään ei näy eikä ole. Tyttö on ns. kiltti, mutta kiltteyden taustalla on välinpitämättömyys, en luota häneen, hän puhuu omiaan ja näin ollen tarinat vääristyy ja muuttuu ihan muuksi kuin ne tapahtumat ovat olleetkaan.
Tyttö saa fyysisiä oireita tuon tuostakin, taustalla laukaisevana tekijänä on psyyke. Alkuun äidin lähettämät viestit saivat tytön fyysisesti sairaaksi, haahuili sitten koulusta pois, kotona, minun vastuulla näitä sairaslomapäiviä. Parani kuin taikaiskusta kun selivisi ettei sen äidin luo tarvitse mennä..
nyt ilmeisesti meidän riidat, minun ja tytön, ovat saaneet tytön saIRAstamaan, mies vietti viime yön päivystyksessä tytön kanssa. En tiedä onko sairastumisen taustalla myös pelko tulevassta tapaamisesta äidin kanssa.
En ymmärrä miksi mies ei saa rauhoitettua tyttöään, jonka vaivan tausta ja syy on psyykkinen. MIksi ei keskustele?? Kysy, mikä painaa mieltä. Tosin ei se likka itsekään taida tietää.
Minun pitäisi jaksaa leikki-uhma-ikäisen ja vauvan kanssa. vauva on muutaman kuukauden ikäinen, edes kiinteitä ei vielä syö. En jaksa olla enää terapeuttina toisen lapselle. En jaksa kuunnella hänen kummallisia juttujaan, en jaksa opastaa kädestä pitäen perusasioita kodin hoidollisesti. Koti on kokonaan minun vastuulla, lapset kokonaan minun vastuulla, ei ole edes sitä tunnetta, että mies arvostaisi tai auttaisi kun on kotona sen vähän mitä on.
Mutta minä luulin, että ero olisi väliaikainen, tilanteen rauhoittumiseksi vain. Mutta nyt se mies sanoo että ei tarvitse palata takaisin, painu, tai hän lähtee tästä sitten. No, asunto on miehen, kun en minä mitään omista.
Tänään en jaksanut nousta. Makasin vuoteessa. Mies ei hoitanut lapsia. Tenava sai sitten aamupalan kun moneen kertaan tuli multa hakemaan ja minä aina vuoteesta sanoin, että pyydä isältäsi. Isi oli kuitenkin työhuoneessaan töissä. Lasten perään ei siis katsonut kukaan. En pysty edes masentumaan vuoteen pohjalle, kun lapset jäisi hoitamatta. Olen kateellinen niille naisille, äideille, joilla on niin hyvä mies, että ne jää hoitamaan lapsia, kun vaimo ei nouse vuoteesta. Mulla mies jätti vauvan sänkyyn ja lapsen yöpaita päällä hillumaaan, lähti töihin. Sanoiv aan että menee.. kun en vastannut kymmenenteenkään kommenttiin, totesi että ei sitten, ja lähti.
Että silleen.
