Parisuhde vauvan syntymän jälkeen.. ja muutenkin.

[NeitiEpätoivo]

Olen aivan loppu. Tuntuu että vaikka karjuisin miehen korvaan niin hän ei silti kuule eikä ymmärrä meidän ongelmia. En ole onnellinen enää tässä suhteessa..

Meillä on 5kk ikäinen poika. Mieheni on tehnyt koko vauvan eliniän ajan reissuhommia, ollut viikot pois ja joskus v-loputkin, joten emme ole juurikaan viettäneet aikaa koko kesänä. Nyt minusta tuntuu siltä että kaikki tunteeni ovat kuolleet miestäni kohtaan. Sanoin hänelle jo kesän alussa että pelkään että tunteilleni käy näin kun emme näe usein ja hän on niin kiinni työssään, välillä tuntuu että jopa perhekin menee töiden edelle. Vaikka olen sanonut hänelle tunteideni hiipumisesta, hän vain oikaisee asian suurinpiirtein "kyllä se siitä" ilmaisuilla.. Sivuuttaa täysin kaiken mitä hänelle yritän sanoa.

Hän on tosi huono puhumaan, ei oikein osaa sanoa juuta eikä jaata mihinkään mitä hänelle puhun. Senkin takia tuntuu toivottomalta edes yrittää enää kun toinen ei osaa puhua ongelmista, millä ihmeellä ne silloin selvittää? Olemme tainneet lakaista kaikki nämä 2,5 vuoden ongelmat vain maton alle selvittämättä niitä ja nyt ne on tullut vastaan.

Tällä hetkellä tuntuu jopa siltä, että mies ei ole edes "minun tyyppiäni" enään, hän ei ole enää se hauska hullutteleva ja hassutteleva mies mihin joskus rakastuin. Tilalla on itsensä työllä uuvuttanut kärttyinen ja tiuskiva ihminen.. Meillä ei ole enään yhdessä mukavaa.

Voisin mennä "helpoimman kautta" käytännön asioiden kannalta (esim. yhteinen asunto) ja jäädä tähän suhteeseen, mutta myös olla onneton. Lapsemme takia tuntuu että minun on pakko jäädä. Toisaalta taas ahdistaa ajatus siitä, että onko loppuelämäni sitten tällaista? Olen aivan hukassa.

Kiitos että sain purkautua.

 

[Maira]

:hug:

Meillä on sama ongelma, mutta yllättävää kyllä, moni tuttavani jonka kanssa oon puhunu on kertonu samaa tarinaa, jostain kumman syystä se ensimmäinen vuos tuottaa kaikille jonkinlaisia parisuhde ongelmia...

 

[yritä]

Meillä kanssa. Mutta ainakaan 1. vauvavuoden aikana eroajatukset kaadetaan jonnekin nurkkaan!
Eka vauvavuosi aiheuttaa kokemukseni mukaan kaikille naisille jonkin tason "masennusta" tarkoittaen sitä että negatiivisuus lisääntyy ja tunnemaailma kylmenee muualle suuntaan koska kaiken täyttää vauvan tarpeista huolehtiminen.

 

["äiti"]

Se on n iin kiireistä aikaa että ei ole ihme jos sulla on tollaisia ajatuksia.Löydätte rakkauden ehkä vielä uudelleen kun kiireisempi aika on ohi. Ja kun vauvaikä menee ohi. Se on loppujen lopuksi lyhyt aika, kun lapsi on vauva. Vuoden ikäinen jo kohta ja silloin kaikki on jo helpompaa.
Miehesi on pakko ansaita rahaa perheelleen, eikä teillä ole aikaa hoitaa parisuhdetta nyt. Älä luovuta vielä.

 

[Lentokala]

Et oo ensimmäinen ( etkä varmasti viimeinen ) pikkulapsen kotiäiti joka tilittää samaa.

Älkää luovuttako; nyt on raskasta mutta kyllä se vielä iloksi muuttuu!

 

[xxc]

Täällä on 10 kk vauva-aikaa takana, ja hemmetin huonosti menee.. Tuntuu et vaan kinastellaan kaikesta ym. Pitää vaan rämpiä ja toivoa et se mies palailee kuvioihin johon rakastuin. Taitaa olla et tää eka vuosi on rankkaa, munkin tuttavapiirissä on ollu samaa kaikilla pariskunnilla.

 

[vv]

Ei ole loppuelämäs sellasta! Vauvan synnyttyä miehen ja naisen toimintatavat, huolehtiminen ja oleminen on täysin erilaista. Miehelle työ ja raha tuo turvaa elintason avulla, naiselle taas suojeleminen ja hoivaaminen tuo turvallisuutta. Eli mies haluaa olla töissä, nainen lähellä lasta ja miestä. Kyllä se siitä tasoittuu, usko vaan =) Voimia!

 

[NeitiEpätoivo]

Mutta tuntuu niin turhauttavalta että pitäisi tässä odotella vielä yli puoli vuotta muuttuuko tilanne.. Alan jo kuulostamaan siltä että olen jollain tasolla päätökseni tehnyt. Tuntuu ahdistavalta ajatella että pitäisi elää ihmisen kanssa ketä kohtaan ei tunne oikein mitään.. Mä niin toivoisin että tuntisin oikein rakkautta toista kohtaan mutta en voi pakottaa itseeni.

 

["nimetön"]

Minulla on kolme lasta. Ensimmäisen ja toisen välille tuli ikäeroa 2,5v ja seuraavien 1,5v. Se ensimmäinen vuosi on aivan totta!!
Tunsin jokaisen lapsen jälkeen aivan samalla tavalla kuin sinä ja tunnen nytkin. Mutta odotas vaan kun lapsi kasvaa niin yht´äkkiä alat tunteakkin aivan toisin
Odotan oikein innolla sitä hetkeä, että haluan käpertyä mieheni syliin ja nauttia siinä olosta!
Jotenkin se "äidin vaisto" pakottaa ajattelemaan vain sitä lasta ja mihinkään muuhun ei niitä tunteita ei sitten jääkkään! Sitä ei oikein tunne mitään edes itseään kohtaan...
Voimia sulle tooooosi paljon!
Älä luovuta vielä, odota vaikka vuosi eteenpäin!
Se tuntuu pitkältä ajalta, mutta kyllä sen jaksaa äitien sisulla

 

[Neuvo]

No mieti sitä niin, et tuskin kukaan muukaan mies haluaa naista, jolla on pieni vauva toisen miehen kanssa. Et sitten olet ainakin varmasti yksin vauvan kanssa! Itse odottaisin sen vuoden ja katsoisin sitten. Jos ei edelleenkään nappaa, niin sitten eroamaan, on sitten helpompi viritellä niitä uusiakin verkkoja vesille, kun lapsi on vanhempi...

 

[piks]

Meillä on seksi loppunut tai mies haluaisi, minua ei kiinnosta. Hellyyttäkin on vain vauvaa kohtaan kummankin taholta, mutta ei huoleta minua. En voisi kuvitellakaan dumppaavani miestäni, kun näen miten kiintynyt hän on puolivuotiaaseen poikaamme ja kuinka poika nauttii isänsä huomiosta. Parisuhteen aika tulee sitten myöhemmin. Ap:llä on hankala tilanne, kun mies on paljon poissa. Vaikka ei olisi pientä lastakaan, paljo erossaolo voi vieraannuttaa. Teidän pitäisi jotenkin löytää niitä yhdistäviä tekijöitä taas. Meillä tulee aina ihana tunnelma, kun katsellaan yhdessä vauvan touhuja. Toivottavasti miehesi on kiinnostunut lapsesta silloin kun on paikalla.