parisuhde

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja mies petti vuosia
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

mies petti vuosia

Vieras
Hei!
Sain tänä iltana tietää, että miesystävä on tapaillut toista naista jo neljä vuotta. Suhteeseen on kuulunut seksiä, seurustelua. ajeluita, kahvittelua, puheluita...
En tiedä mitä ajattelisin, paitsi että olen ällikällä lyöty! Olemme olleet yhdessä viisi vuotta ja hän on tärkeä lapsillenikin. Rakastan häntä kovasti ja olen luullut että tunne on molemmin puolinen. Hän on hyvä minulle kaikin tavoin, auttaa ja hoitaa asioitamme.
Olen tiennyt, että hänellä on ollut naisjuttuja, mutta olen pitänyt niitä merkityksettöminä ihastuksina ja ohimenevinä juttuina. Nyt tuli kylmää vettä niskaan kunnolla. En tiedä mitä ajattelisin, voiko tällaisen jälkeen olla yhteistä elämää...? Olen aina pitänyt häntä elämäni miehenä ja suurena rakkautenani. Nyt tuntuu aivan tyhjältä. Mies ei vielä tiedä, että tiedän. Tiedän kuitenkin totuuden, sillä kävin tapaamassa naista, joka oli viehättävä ja fiksu ja kertoi koko karmaisevan totuuden. Mies ei ole koskaan myöntänyt pettämistä, vaikka on kaksi kertaa aiemmin jäänyt kiinni. Mikä minussa on vikana, kun mies pettää uudelleen ja näinkin vakavasti? Onko meillä mahdollisuus selvitä tästä?
 
Älä syyllistä itseäsi. Vika eikä syytä ole sinussa, vaan miehen aivoituksissa.
Hän on ainoa, joka pystyy vaikuttamaan muutokseen käyttäytymisessään. Ei kukaan muu.
Tosiasia kuitenkin on, että miestyyppi on ikuinen metsästäjä. Joten ota tai jätä. Valitettavasti.
 
Kerroit, että miehelläsi on ollut naisjuttuja (joita olet luullut merkityksettömiksi) ja että mies on jo 2 kertaa jäänyt kiinni. Kyse on siitä, että olet halunnut uskoa miehen syyttömyyteen ja olet ollut niin rakastanut, että et ole ehkä välttämättä uskaltanut alkaa tonkia miehen tapauksia, koska olet sisimmässäsi tiennyt, että selvittely voisi tuoda päivänvaloon paljon asioita, jotka merkitsevät suhteen loppua.

Oletko kysynyt, miksi miehen aiemmat suhteet ovat päättyneet? Onko syynä ollut aina pettäminen? Jos näin on, voit olla varma, että miehesi ei kykene uskollisuuteen ainakaan niin kauan, kun hänessä on seksuaalivietti vahvana. Jos hän käyttää seksiä psyykkisten syiden vuoksi (esim. pelkää jäävänsä yksin ja varmistaa kahden suhteen avulla, että edes joku suhde jatkuu, ei luota naisiin lainkaan, on masentunut ja hakee seksistä elämäänsä väriä ja hohtoa), niin miehesi on ihan mahdotonta lopettaa. On olemassa myös termi 'seksiriippuvuus', joka on sairaus siinä missä alkoholismi tai peliriippuvuuskin. Miehesi ei välttämättä pysty itse siitä parantumaan ilman apua (vrt. golflegenda Tiger Woods joka myöskin joutui hakemaan apua seksiriippuvuuteensa yksityiseltä hoitoklinikalta).

Jos jatkat suhdetta, se aiheuttaa välillenne särön. Ei ole varmaa, että pystytkö antamaan miehelle anteeksi ja ennen kaikkea kykenetkö luottamaan enää mieheen. Sekin tulisi olemaan raskasta, jos alat epäillä, että onko miehesi oikeasti töissä, onko hän todellakin kaupassa käymässä jne.
 
Nyt malttia ja järkeä peliin. En nimittäin tajua, mitä varten naisystävän piti välttämättä saada kertoa totuus sinulle ja sellaisessa muodossa kuin se hänelle sopii?

Kannattaa ehdottomasti käydä juttu läpi myös miehesi kanssa ja kuunnella hänen versionsa tarinasta, koska joskus kyseessä voi olla kaksi täysin eri näkökulmaa.

Jos löydät puolueettoman todistajan saat siten parhaimman kuvan tilanteesta, mutta totuuden sylkevät naisystävät ovat vihoviimeinen ihmistyyppi maailmassa ja joskus taustalla voi olla hirveä mustasukkaisuus, omistamisen halu ja silkka vilpitön into tuhota muiden perhe-elämä.

Tällä en tarkoita puolustella miehesi tekoa,en missään nimessä, mutta ennen kuin julistat oman tuomiosi käytä myös järkeäsi. Pettämiseen ei tietenkään ikinä löydy ymmärrettävää syytä, mutta miehesi on saattanut tajuta tekonsa älyttömyyden ja pyrkinyt pääsemään naisystävästä eroon. Viimeinen keinohan on paljastaa suhde, jolloin voi kostaa ja loukata viattomia osapuolia.

Sinulla ei ole nyt helppoa, mutta oman kokemukseni pohjalta suosittelen purkamaan tunteesi urakalla ja sen jälkeen ottamaan aikalisää päättääksesi mitä teet. Aina ei tarvitse lähteä pois, mutta miehesi saa tehdä töitä korjatakseen tilanteen. Ja laita myös korjaamaan. Totuus ei tule muuksi muuttumaan. Älä kuitenkaan suo naisystävälle sitä iloa, että luovuttaisit heti.
 
Minusta juttua ei kannata enempää mennä läpi, tiedät millaisen miehen olet itsellesi valinnut.Ei se ett' onko totuuden kerronnan syynä mustasukkaisuus tai muu muuta sitä että mies petää- sorry vaan.

Ainut oikea osoite siis tulevaisuudelle on se että kysyt mieheltä suoraan pakkaatko sinä vai pakkaako hän.

Ketään ei voi pakottaa sitoutumaan sinuun eikä lapsiisi. miehen viimeitään nyt on päätettävä kumpiko on ;

heiluttaako häntä koiraa vai koira häntää..

ÄLÄ RAIVOA . sano vain että hän itse päättää.







Nyt malttia ja järkeä peliin. En nimittäin tajua, mitä varten naisystävän piti välttämättä saada kertoa totuus sinulle ja sellaisessa muodossa kuin se hänelle sopii?

Kannattaa ehdottomasti käydä juttu läpi myös miehesi kanssa ja kuunnella hänen versionsa tarinasta, koska joskus kyseessä voi olla kaksi täysin eri näkökulmaa.

Jos löydät puolueettoman todistajan saat siten parhaimman kuvan tilanteesta, mutta totuuden sylkevät naisystävät ovat vihoviimeinen ihmistyyppi maailmassa ja joskus taustalla voi olla hirveä mustasukkaisuus, omistamisen halu ja silkka vilpitön into tuhota muiden perhe-elämä.

Tällä en tarkoita puolustella miehesi tekoa,en missään nimessä, mutta ennen kuin julistat oman tuomiosi käytä myös järkeäsi. Pettämiseen ei tietenkään ikinä löydy ymmärrettävää syytä, mutta miehesi on saattanut tajuta tekonsa älyttömyyden ja pyrkinyt pääsemään naisystävästä eroon. Viimeinen keinohan on paljastaa suhde, jolloin voi kostaa ja loukata viattomia osapuolia.

Sinulla ei ole nyt helppoa, mutta oman kokemukseni pohjalta suosittelen purkamaan tunteesi urakalla ja sen jälkeen ottamaan aikalisää päättääksesi mitä teet. Aina ei tarvitse lähteä pois, mutta miehesi saa tehdä töitä korjatakseen tilanteen. Ja laita myös korjaamaan. Totuus ei tule muuksi muuttumaan. Älä kuitenkaan suo naisystävälle sitä iloa, että luovuttaisit heti.
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä