E
ei vaan jaksa
Vieras
Ollaan oltu miehen kanssa naimisissa kuusi vuotta, ja meillä on kolme pientä lasta.Oon väsynyt kotiäiti ja nykyään ei oikeen mikään huvita. Lapsia toki rakastan ja yritän heidät hoitaa parhaani mukaan vaikka tuntuu että se ei riitä. Mies käy töissä, ja osallistuu kyllä perhe-elämään sataprosenttisesti eli ei pitäisi olla valittamista.
Silti vaivaa ainainen riittämättömyys, oon kärsimätön ja kiukkuinen varsinkin miehelleni. Nalkutan ja valitan jatkuvasti pikkuasioista. Yhteistä aikaa ei kumpikaan jaksa järjestää eikä oikein ole lastenhoitajiakaan. Seksiä ei todellakaan tee mieli, miehellä kyllä. Päivät menee sitä samaa rataa, illat menee täysin lasten kanssa, häthätää jompikumpi käy ruokakaupassa tai pakollisilla asioilla. Kodin ulkopuolisia harrastuksia mulla ei tällä hetkellä ole, tarkoitus olisi joskus aloittaa. Tuntuu vaan niin tyhjältä tää, ja hirvittää se mitä lapset aattelee kun äiti ja isä vaan tappelee koko aika (tai ei nyt huudeta eikä mitään mut kyl ne lapset vaistoaa jos vanhemmilla on viileät välit.) Mahtavan sekavaa tekstiä varmasti mut parempaankaan en nyt pysty, monesti mietin jos lähtisin itse pois niin olisiko miehellä ja lapsilla parempi elämä ilman täysin väsähtänyttä äitiä.