Parisuhteeseen kyllästynyt

[Nyt riittää!]

Nyt alkaa tulla mitta täyteen tästä suhteesta. Olemme noin kolmekymppinen avopari ja olemme olleet yhdessä pian kymmenen vuotta. Miehelläni on melko vaativa työ ja hän tekee välillä pitkiä työpäiviä. Itselläni ei ole niin vaativa työ, työaika on säännöllinen, mutta myös palkka on puolet huonompi kuin miehelläni. Silti maksan kaikista yhteisistä kuluista puolet. Lisäksi minä hoidan kaikki kotityöt, kuten kaupassa käynnit, nurmikon leikkaamiset, pyykinpesut, imuroinnit ym. Olen valittanut miehelleni, että hän saisi myös osallistua kotitöihin silloin, kun töiltään ehtii. Ei... Vaikka hän joskus pääsisikin töistä aiemmin, niin hän istuu KOKO ILLAN sohvalla tv:tä katsellen, eikä eväkään värähdä, muuta kuin, että käsi käy karkkipussilla. Eilen illalla mittani tuli täyteen... Mieheni tuli ajoissa töistä ja tein meille ruokaa. Mies istui sohvalla. Katoin pöydän ja söimme, jonka jälkeen mies taas istui sohvalla. Minä korjasin jäljet. Ehdotin, että juotaisiin kahvia, niin mies sanoi, että sopii, ja jatkoi sohvalla istumista. Silloin kärähdin, ja sanoin, että hän voisi joskus eväänsä liikauttaa, eikä odottaa, että minä kannan kahvikupinkin sinne sohvalle käteen. Tämä oli pieni asia, mutta kun näitä vastaavia on niin paljon! Viikonloppuisinkaan mieheni ei tee mitään, vaikka meillä on yhteistä vapaa-aikaa. Minä laitan aamupalat, ruoat ym. ja hoidan siivoukset. Käymme melko usein ravintolassa lauantaisin, jonka jälkeen mies makaa koko sunnuntai-päivän. Viikolla olen pyytänyt häntä harrastamaan kanssani liikuntaa, mutta sohva vie aina voiton. Mieheni ei kuntoile yhtään ja kiloja on alkanut kertyä sohvalla istumisesta ja karkinsyömisestä. Jos sanon hänelle tästäkin asiasta, niin hän ei halua kuulla ja minä olen nalkuttava nainen. Meidän suhteemme toimii muuten ihan ok, ja meillä on hauskaa yhdessä silloin, kun teemme yhdessä jotain. Se ei kuitenkaan riitä minulle, sillä en halua jatkaa näin. Mieheni on ahkera töissä, mutta sohvaperuna kotona. Minusta hän ei kunnioita minua yhtään, vaikka hän väittää muuta. Jos hän kunnioittaisi, minä en joutuisi maksamaan kaikesta puolta ja tekemään kuitenkin kaikkia hommia. Ero on käynyt monta kertaa mielessä...

 

[Samanlaisessa tilanteessa ollut...]

Ilmeisesti olet yrittänyt puhua asiasta? Kokeilepa olla tekemättä kotitöitä jonkun aikaa. Kyllä siinä voi miehellä silmät aueta, kun ruoka ei tulekaan pöytään itsestään, saatika edes jääkaappiin. Moni ihminen tottuu siihen, että kaikki on valmiiksi hoidettu, eikä enää osaa nähdä sitä työn määrää, mikä kuluu ruoan laittoon, siivoukseen yms. Kun mies valittaa, että ei ole ruokaa/ on likaista, niin voit ystävällisesti ehdottaa hänen vuorostaan tekevän kotitöitä. Jos kokeilu ei tuota tuloksia, kannattaa harkita suhteen jatkoa vakavasti ja myös kertoa siitä miehelle. Vaikka hän itse voisi elää siivoattomassa kodissa, tulisi hänen kuitenkin olla parisuhteessa valmis tekemään myönnytyksiä - edes sinun toivomuksestasi.

Mitä taas tulee kulujen maksamiseen, kannattaisi ehkä harkita sitä, että kumpikin maksaisi saman prosenttiosuuden tuloistaan yhteiseen kassaan. Näin kumpikin osallistuisi omien voimavarojensa mukaan elatukseen. Muutenhan tilanne on täysin kohtuuton, jos vaikkapa saatte lapsia ja äitiysloman aikana tulosi pienenevät kulujen lisääntyessä.

 

[neuvokki]

Mitä taas tulee kulujen maksamiseen, kannattaisi ehkä harkita sitä, että kumpikin maksaisi saman prosenttiosuuden tuloistaan yhteiseen kassaan. Näin kumpikin osallistuisi omien voimavarojensa mukaan elatukseen. Muutenhan tilanne on täysin kohtuuton, jos vaikkapa saatte lapsia ja äitiysloman aikana tulosi pienenevät kulujen lisääntyessä.

Samalla periaatteella teette sopimuksen yhteisestä karttuvasta omaisuudesta: Asunto, vene, mökki jne. Eli omistusoikeus kiinteään omaisuuteen pitää olla samassa suhteessa, kuin talouteen tienattu raha.

Itselleni sattui se virhe, että olin koko avioliiton ajan parempituloinen, maksoin yhteisiä lainoja melkein 100 %:n osuudella ja osallistuin perheen muihin menoihin tulojen suhteessa.

Erossa exälle (pettäneelle) meni puolet kaikesta plus vieläs tasinkoa.

Ai, niin! Unohtui mainita, että olen mies.

 

[sohvamyytiin]

Ap:lle, oletko miettinyt että sitä sohva voisit vaikkapa myydä pois? Olisiko se helpompi vaihtoehto? Minne sinun miehesi sitten menisi.. Tai tee ensi kerralla sellainen juttu että sinä menet sohvalle makamaan ja seuraat mitä hän tekee.

 

[Vioola]

Miten suostutkin tekemään kaiken? Koska teet miehellesi kaiken kotona, pitäisi hänen "maksaa" tekemistäsi töistä, siis sinun ei kuuluisi pienistä tuloistasi maksaa puolia menoistanne.

Meillä minä (nainen) saan n. 500 e parempaa tuloa kuin mieheni, joka jättäytyi työttömyysputkeen, hän tekee kaikki kotityöt ja ruuat yms., minä vain oleilen. Silti suututtaa kun mieheni saa olla päivät kotona kun muut ikäisensä käyvät töissä. Meillä on yhteiset rahat, koska olemme jo "vanhoja" ja mielestäni on hankalaa eritellä "sun ja mun" rahat ja menot.

 

[silti onneton]

meillä mies tekee työt, rahat on yhteisiä, itse lapsen kans kotona, mies tekee jonkin verran kotitöitäkin, vaikka välillä 12h työpäivä, rahasta ei koskaan riidelty, mutta en jaksaisi aina olla kotona, en pääse miehen työn takia minnekään, asumme maalla, ja yksi auto joka miehen käytössä. Hän käy kaupassa työmatkalla, joten olen ympäri vrk:n kotona lapsen kanssa varsinkin näin kesällä, mies kun on töissä viikonloppuisinkin samanlailla kuin viikolla. Olen kyllä pyytänyt päästä jonnekin, välillä ihmettelee, että mikäs minun täällä on, välillä lupaa viedä, muttei koskaan ehdi.... Sanoo että minun pitäisi saada kavereita, etten olisi niin yksinäinen, muttei niitä kavereita tänne kotiinkaan eksy...

 

[Voi hitsi!]

Mites muuten? Kuinka usein miehesi käsi käy sinun "karkilla" ? Toimiiko seksi ?

Jos se on vielä kaiken lisäksi pienimunainen, niin jätä see luuseri. Ota puolet omaisuudesta ja hanki uusi mies.

 

[tellu 33]

Itsehän olet valinnut "viisi kätisen yleiskoneen roolin" . Jos on 10 vuotta toista passannut niin, luuletko, että toiselle varsinkaan miehelle, tulee edes mieleen, että rooleja voisi vaihtaa/ töitä tasapuolistaa. Niin ja miesten töistä, ne on just niin vaatiavia, kuin itse haluaa puhua...höpö-höpö.. Kotityöt rentouttaa siinä lomassa ja sillä siisti. Krapula on oma vain valinta , ei pakko ....

 

[Itsekäs vai uhrautuva]

Pieni itsekkyys on ihan paikoillaan. AP:n mainitsema mies on ihan luonnostaan omaksunut sen roolin, että hän osaa ihan hyvällä omallatunnolla olla passattavana. Minusta AP:n pitäisi ihan ronskisti ottaa asia puheeksi, että jos vaimo osallistuu kuluihin 50 %:sesti, niin silloin kummankin pitää myös osallistua kotitöihin fifty/fifty. Useinhan jos huonommin ansaitseva selviää työstä lyhyemmällä työpäivällä, niin tilannetta kompensoidaan sillä, että enemmän ansaitseva (pidempää työpäivää tekevä) ikäänkuin maksaa enemmän yhteisiä kuluja (enemmän kuin 50 %). Sillä systeemillähän esimerkiksi aikaisemmin työstä pääsevä ehtii käydä vaikkapa kaupassa ja tehdä ruoat, joten kun pidempää työpäivää tekevä pääsee töistä pois, niin ruoat on valmiina ja kumpikin voi aloittaa yhdessä illasta sen rentouttavan, joutilaamman ajan.

Jos puhe ei mene perille, niin minäkin suosittelen sitä, että teepäs ruoka vain itsellesi tai jätä siivoamatta. Jos mies nalkuttaa, niin voithan todeta, että avioliiton ekat 10 vuotta olet tehnyt ruokaa kummallekin ilman kiitoksen sanaa, joten seuraavat 10 vuotta voisi olla miehen ruoanlaittovuoroa!!!

Jos jatkat uhrautumista, muutkin pikkuasiat rupeavat ärsyttämään ja lopulta jossakin vaiheessa kaikki patoutunut kiukku räjähtää käsiin.

 

[yksi kommentti]

Minua harmittaa ap:n tilanteessa myös se, että mies ei harrasta ollenkaan liikuntaa ja löhöää vaan kaiket illat sohvalla tv ja karkit seuranaan. Seurustelin kerran erään nuoren miehen kanssa jolla kyllä riitti energiaa opiskeluun mutta kaikki vapaa-aika kului roskaruoan ja tv:n kanssa. Yritin saada miestä liikkeelle mutta turhaan. Vähitellen alkoi oikein ällöttää flegmaattinen sohvaperunamies, joka odotti että toisin hänelle ruoan sohvan ääreen eikä edes vaivautunut hakemaan ruokaansa keittiöstä. Puolentoista vuoden seurustelun jälkeen onneksi osasin antaa kenkää mokomalle vätykselle

Joten vinkkini ap:lle: jos ei tilanne muutu (kuten todennäköisesti ei muutu aikakaan helposti), jätä sohvaperunamies!

 

[kreqo]

Minäkin ihan tosissaan haluaisin kuulla vastauksen siihen kysymykseen, että MIKSI IHMEESSÄ teet kaikki kotityöt? Haluatko kenties leikkiä marttyyria vai onko siihen joku muukin syy olemassa? Ja jos olet jo 10v oma-aloitteisesti ne kotityöt tehnyt, niin et kai voi yhtäkkiä olettaa, että miehesi kymmenen vuoden laiskottelun jälkeen nostaa persettään sohvasta kun on jo tottunut siihen, että palvelu pelaa muutenkin? Ihmeellistä touhua.

Ei ole muuta konstia kuin se, että ET ENÄÄ TEE yksin niitä kotitöitä. Ja luulisi sanomattakin olevan selvää, että lapsellinen "voisit säkin joskus evääsi liikauttaa!" -kärähtely ei tuota yhtikäs mitään tulosta, vaan asioista on pystyttävä keskustelemään sivistyneesti. Ellette pysty kommunikoimaan aikuisten tavalla niin liitossa ei ole vialla pelkästään kotitöiden jako, vaan aika pirun paljon muukin.

 

[Just-iina]

Ongelmahan on nyt siinä että olet totuttanut miehen liian hyvään. Miksi hän tekisi mitään kun kaikki kannetaan eteen kuin pikkulapselle? Jätäpä se ruoka laittamatta, pöytä kattamatta, aamupalat tekemättä jne. Teet itsellesi ja sillä siisti. Voit ihan ystävällisesti selittää miehelle ettet ole taloudessa piikana. Joku kumpikin tekee itselleen tai sitten tehdään yhdessä.

 

[Hohhoijaa]

meillä mies tekee työt, rahat on yhteisiä, itse lapsen kans kotona, mies tekee jonkin verran kotitöitäkin, vaikka välillä 12h työpäivä, rahasta ei koskaan riidelty, mutta en jaksaisi aina olla kotona, en pääse miehen työn takia minnekään, asumme maalla, ja yksi auto joka miehen käytössä. Hän käy kaupassa työmatkalla, joten olen ympäri vrk:n kotona lapsen kanssa varsinkin näin kesällä, mies kun on töissä viikonloppuisinkin samanlailla kuin viikolla. Olen kyllä pyytänyt päästä jonnekin, välillä ihmettelee, että mikäs minun täällä on, välillä lupaa viedä, muttei koskaan ehdi.... Sanoo että minun pitäisi saada kavereita, etten olisi niin yksinäinen, muttei niitä kavereita tänne kotiinkaan eksy...

Voi hyvänen aika. Aikuinen ihminen ja ruikuttaa ettei mies vie mihinkään. Mikäs sinua estää menemästä? Jos on vain yksi auto, osta itsellesi oma. Jos et halua olla kotona, mene töihin. Muidenkin mukulat pärjäävät päivähoidossa varsin hyvin. Kaikki vastuu omasta onnesta annetaan jonkun toisen käsiin ja sitten valitetaan kun ollaan onnettomia. Jokainen on itse vastuussa itsestään ja aikuisen ihmisen kuuluu osata tehdä ratkaisuja joista seuraa onnellisuutta.

 

[Silmät kiinni, jos alkaa siivotuttaa]

Aloittaja voisi tosiaan kokeilla sitä lakkoa, mutta varoituksen sanana todettakoon että miehillä on noin yleisesti ottaen pidempi sotkunsietokyky. Saattaa olla, että hoitamattomat kotityöt alkavat nyppiä naista ennen kuin mies edes huomaa siivouspalvelun tyssänneen. Jotta lakko olisi toimiva, sen täytyy kuitenkin tulla huomioiduksi myös miehen puolella. Joten hammasta purren hyppäät aamulla sen roskapussin yli lähtiessäsi töihin.

 

[KameliKirahvi]

meillä mies tekee työt, rahat on yhteisiä, itse lapsen kans kotona, mies tekee jonkin verran kotitöitäkin, vaikka välillä 12h työpäivä, rahasta ei koskaan riidelty, mutta en jaksaisi aina olla kotona, en pääse miehen työn takia minnekään, asumme maalla, ja yksi auto joka miehen käytössä. Hän käy kaupassa työmatkalla, joten olen ympäri vrk:n kotona lapsen kanssa varsinkin näin kesällä, mies kun on töissä viikonloppuisinkin samanlailla kuin viikolla. Olen kyllä pyytänyt päästä jonnekin, välillä ihmettelee, että mikäs minun täällä on, välillä lupaa viedä, muttei koskaan ehdi.... Sanoo että minun pitäisi saada kavereita, etten olisi niin yksinäinen, muttei niitä kavereita tänne kotiinkaan eksy...

Voi hyvänen aika. Aikuinen ihminen ja ruikuttaa ettei mies vie mihinkään. Mikäs sinua estää menemästä? Jos on vain yksi auto, osta itsellesi oma. Jos et halua olla kotona, mene töihin. Muidenkin mukulat pärjäävät päivähoidossa varsin hyvin. Kaikki vastuu omasta onnesta annetaan jonkun toisen käsiin ja sitten valitetaan kun ollaan onnettomia. Jokainen on itse vastuussa itsestään ja aikuisen ihmisen kuuluu osata tehdä ratkaisuja joista seuraa onnellisuutta.

Mistä tällaisia puuaivoja sikiää???

Onko kiva vastata toiselle noin?? Mahtavaa jos itellä on rahaa millä mällätä, mutta ei sitä joka perheessä toista autoa ostetakaan noin vain. Eihän se (käytetty) auto välttämättä paljoa maksa, mutta sitten ne kaikki muut kulut. Toiset taas oikeasti ovat niin tiukilla, ettei se toisen auton ostaminen onnistu, vaikka kuinka säästäisi. Kuvitteletko sä oikeesti, että elämä on noin helppoa?? Senkun vaan ostaa toisen auton, joo-o.

Lisäksi maalla lähimpään naapuriin voi olla pari kilometriä, puhumattakaan siitä, että jollain 300 asukkaan tuppukylällä löytäisi kavereita tai harrastuksia. Ja usko mua, niitä 300 asukkaan tuppukyliä, joista lähimpään kirkonkylään on toistakymmentä kilometriä eikä julkisia, löytyy suomenmaasta ihan tolkuttoman paljon.

Ärsyttää ihan suunnattomasti tollaset ihmiset, jotka kuvittelee kaiken olevan noin helppoa!! Mukavahan se itellä on jossain Helsingin keskustassa, vaikea varmaan ymmärtää mitä se maaseudulla on.

Sinällään olen samaa mieltä, että ei sitä omaa onnellisuuttaan voi toisen käsiin jättää. Mutta kyllä se aviomies siinä omassa onnellisuudessa merkkaa aika paljon, että onko se kusipää vai empaattinen... Se luonnekin kun voi muuttua pitkän yhdessäolon aikana ikäväänkin suuntaan... Eikä erokaan lapsiperheessä se helpoin vaihtoehto ole.

 

[kreqo]

Ärsyttää ihan suunnattomasti tollaset ihmiset, jotka kuvittelee kaiken olevan noin helppoa!! Mukavahan se itellä on jossain Helsingin keskustassa, vaikea varmaan ymmärtää mitä se maaseudulla on.

Ja koska maalla asuminen on kaikin puolin noin hirveää ja toivotonta ja mieskin on itsekäs paska, niin siellähän kannattaa silti asua vaikka väkisin...

Kyllä todellakin olen samaa mieltä sen nimimerkin kanssa, joka totesi että jokainen on itse vastuussa itsestään ja omasta onnestaan. Jos elämä on niin saakelin kurjaa sen takia että asuu "maalla", niin voi herranjumala miten tyhmä sitä täytyykään olla jos jää vuodesta toiseen roikkumaan kodinhoitajaksi sinne maalle.

 

[pyörällä pääsee moneen paikkaan!]

meillä mies tekee työt, rahat on yhteisiä, itse lapsen kans kotona, mies tekee jonkin verran kotitöitäkin, vaikka välillä 12h työpäivä, rahasta ei koskaan riidelty, mutta en jaksaisi aina olla kotona, en pääse miehen työn takia minnekään, asumme maalla, ja yksi auto joka miehen käytössä. Hän käy kaupassa työmatkalla, joten olen ympäri vrk:n kotona lapsen kanssa varsinkin näin kesällä, mies kun on töissä viikonloppuisinkin samanlailla kuin viikolla. Olen kyllä pyytänyt päästä jonnekin, välillä ihmettelee, että mikäs minun täällä on, välillä lupaa viedä, muttei koskaan ehdi.... Sanoo että minun pitäisi saada kavereita, etten olisi niin yksinäinen, muttei niitä kavereita tänne kotiinkaan eksy...

Voi hyvänen aika. Aikuinen ihminen ja ruikuttaa ettei mies vie mihinkään. Mikäs sinua estää menemästä? Jos on vain yksi auto, osta itsellesi oma. Jos et halua olla kotona, mene töihin. Muidenkin mukulat pärjäävät päivähoidossa varsin hyvin. Kaikki vastuu omasta onnesta annetaan jonkun toisen käsiin ja sitten valitetaan kun ollaan onnettomia. Jokainen on itse vastuussa itsestään ja aikuisen ihmisen kuuluu osata tehdä ratkaisuja joista seuraa onnellisuutta.

Mistä tällaisia puuaivoja sikiää???

Onko kiva vastata toiselle noin?? Mahtavaa jos itellä on rahaa millä mällätä, mutta ei sitä joka perheessä toista autoa ostetakaan noin vain. Eihän se (käytetty) auto välttämättä paljoa maksa, mutta sitten ne kaikki muut kulut. Toiset taas oikeasti ovat niin tiukilla, ettei se toisen auton ostaminen onnistu, vaikka kuinka säästäisi. Kuvitteletko sä oikeesti, että elämä on noin helppoa?? Senkun vaan ostaa toisen auton, joo-o.

Lisäksi maalla lähimpään naapuriin voi olla pari kilometriä, puhumattakaan siitä, että jollain 300 asukkaan tuppukylällä löytäisi kavereita tai harrastuksia. Ja usko mua, niitä 300 asukkaan tuppukyliä, joista lähimpään kirkonkylään on toistakymmentä kilometriä eikä julkisia, löytyy suomenmaasta ihan tolkuttoman paljon.

Ärsyttää ihan suunnattomasti tollaset ihmiset, jotka kuvittelee kaiken olevan noin helppoa!! Mukavahan se itellä on jossain Helsingin keskustassa, vaikea varmaan ymmärtää mitä se maaseudulla on.

Sinällään olen samaa mieltä, että ei sitä omaa onnellisuuttaan voi toisen käsiin jättää. Mutta kyllä se aviomies siinä omassa onnellisuudessa merkkaa aika paljon, että onko se kusipää vai empaattinen... Se luonnekin kun voi muuttua pitkän yhdessäolon aikana ikäväänkin suuntaan... Eikä erokaan lapsiperheessä se helpoin vaihtoehto ole.

Kokeile polkupyörää. Lastenistuin takaritsille vaan ja menoksi. Niin minunkin vanhempani tekivät 30 vuotta sitten, kun perheellä ei ollut YHTÄÄN autoa. Tietty jos välimatkat on kymmenien kilometrien luokkaa, se on sitten asia erikseen. Mutta kymmenenkin kilsaa polkaisee pyörällä aika helposti. Vai onko vain niin, että jokaikiseen paikkaan olisi päästävä autolla? Jos on näin, olisin sitä mieltä, että laiskan/uusavuttoman on turha valittaa.

 

[Pakkari]

Itsekin suosittelen fillarointia. Äidilläni ei ole koskaan ollut ajokorttia. Koska isäni oli aina töissä, äitini oli pakko fillaroida, jotta pääsi johonkin. Äiti kävi vuosikaudet katsomassa omaa äitiään kerran viikossa fillarilla talvikautta lukuunottamatta ja välimatkaa oli sentään 50 kilometriä suuntaansa ja tiet olivat mäkistä hiekkatietä!!!

Itse jäin avioeron jälkeen taloudellisesti tyhjän päälle ja kun totesin, että autoa ei ole millään varaa pitää, myin auton pois ja ostin tuliterän fillarin tilalle. Lapsille tietysti kanssa omat kunnon pyörät. Kun fillari on ainoa kulkuväline, niin lapsetkin oppivat jo 4-vuotiaina ajamaan pyörää ilman apupyöriä. Hyvin ollaan pärjätty ja itseltäni on liikakilotkin huomaamatta hävinneet. Nykyään itselläni on talveksi hieman huonompi kakkosfillari, jossa on nastoitetut renkaat talviajoa varten.

Tarvittaessa vuokrataan auto tai lainataan vanhempieni autoa esim. huonekaluja ostettaessa tai lomamatkaa varten. Myös taksilla ajaminen esim. 1-2 kertaa kuukaudessa on paljon halvempaa kuin oman auton käyttö.

Onkohan AP varmasti selvittänyt eri vaihtoehdot kotikunnassaan, joita on tarjolla esim. kotiäideille, jotta lapsetkin saisivat seuraa samalla, kun voisi jutella muiden aikuisten kanssa? Usein on työväen- tai kansalaisopiston kursseja tai esim. seurakunnan lastenkerhoja tai kunnan äiti-lapsi -jumppaa tms. Niihin ehkä pääsisi pyörällä, taksilla tai jonkun tutun kyydissä, kun maksaisi osan bensoista. Ilmaiskyytejä ei monikaan katso suopeasti, mutta jos esim. 20 km:n kauppareissusta maksaa 5 euroa, niin monelle kotona asuvalle se voisi olla pieni lisä, jos itse joka tapauksessa olisi menossa kirkonkylään kaupalle.

Yksi vaihtoehto voisi myös olla skootterin tai mopon hankkiminen, jolloin kyseisellä ajopelillä pystyisi liikkumaan helposti esim. 20-30 km:n välimatkoja eikä hankintahinta ja ylläpitokulut ole liian kovat.

Samaa minäkin sanoisin kuin aiemmat, että jos on liikaa miehen armoilla, niin sitten kannattaa tosissaan miettiä, että yrittääkö sopeutua tilanteeseen vai meneekö sittenkin töihin, jotta saa omaa rahaa, aikuisseuraa ja vapautta.

 

[pupunen]

lopeta se miehen passaaminen..ei se mitään alakkaan yekeen jos passaat sitä..jätä sille ruoka tekemättä pese vaan omat pyykit,keitä vaan itelles kahvit niin eiköhän se josain vaiheesa ala reagoida tilanteeseen..jos ei niin sano ettet oo se äiti vaan avopuoliso..