Pärjäisitkö näillä tuloilla???

Tämä on ihan selvä provo tai sitten kirjoittaja ei oikeasti tiedä tulojaan ja/tai menojaan. Tiedän tasan tarkkaan, että jos yhden henkilön (tai kahden henkilön yhteenlasketutkin) tulot ovat 100 000 euroa vuodessa eikä ole ihan mielettömiä asuntolainoja tai opintolainoja (ja siis sitä kautta verovähennyksiin oikeuttavia korkomenoja), niin siitä ei 35:n veroprosentilla selviä. Ja siihen sitten vielä muut pakolliset maksut, jotka työnantaja jo pidättää, plus liiton jäsenmaksut ja muut, niin ei varmasti jää käteen 65 000 euroa vuodessa. Laskeskelin myös, että montakohan alle kolmevuotiasta lasta kirjoittajalla on, jos he saavat noin paljon lapsilisää ja kotihoidontukea. Noilla tuloilla saa nimittäin kotihoidontuestakin vain sen minimin.

Toisaalta olen kuitenkin sitä mieltä, että kyllä noilla tuloilla pitäisi useampilapsisen perheenkin pystyä tulemaan ihan hyvin toimeen ja saamaan jotain säästöönkin. Jos ei jää, niin siinä on kyllä kulutustottumuksissa oppimismahdollisuuksia vielä - siitäkin huolimatta, että tässä maassa on kyllä sellainen progressio niin veroissa kuin monissa muissakin maksuissa, että ei täällä palkkatyöllä kyllä rikastumaan pääse, vaikka miten hyvin työnsä hoitaisi ja saisi siitä työnantajaltaan kohtuullisen palkkion.

Toisaalta tietysti ison perheen matkusteluun menee rahaa aika paljon, vaikka ei viiden tähden hotellissa yöpyisikään, joten jos kovin monta kertaa vuodessa matkustaa, niin meneehän sitä rahaa niihin matkoihin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Metsämansikkainen:
Alkuperäinen kirjoittaja siperia:
Jos teillä menee tuosta summasta vain normaalit laskut, eikä tunnu riittävän niin kyllä teidän on pakko tarkistaa kulutustanne. Noilla menoilla ei kyllä voi olla yltiösäästäväinen, vaikka äijäsi ehkä ihan helvetin pihi onkin (esimerkiksi lasten hoitomaksuissa :whistle: )

Kyllähän kai normaalin järjen pitäisi kertoa, että jos tulot ei kata menoja niin silloin karsitaan menoja tai hankitaan lisää tuloja.

Saadaanhan me kaikki maksettua, mutta varsinaisesti säästöön ei kyllä jää.....

Lisätuloja on vähän paha hankkia, kun loppuu tunnit vuorokaudesta kesken.....

Meillä on aika vähän sellaisia menoja, jotka voisi karsia veks.....

Luultavasti teillä menee sitä rahaa kyllä jonnekin, mitä ette vain huomaa. Millaista ruokaa sit ostatte? Ja mitä oikein maksatte niistä äkkilähdöistänne ja kuink ausein teette niitä? Jonnekin turhaan teillä sitä rahaa palaa. Aika vähällä sitä pärjää, jos tarvii.

Tai sit se on niin, et mikään ei o ikinä tarpeeks....
 
Alkuperäinen kirjoittaja Työäiti:
Alkuperäinen kirjoittaja Metsämansikkainen:
Alkuperäinen kirjoittaja Vieras:
Sellaista se uusavuttomuus on.
Itse laittaisin noista säästöön n. 4000 euroa /kk.

Tuskin se uusavuttomuutta on, kyllä laskut on maksettava.

Tässä vaiheessa kyllä kannattaa laittaa enemmän rahaa lainanlyhennyksiin kuukaudessa. 2000e on aikas pieni summa, meillä menee asuntoon jo 2500e (ml remonttisäästäminen).

mutta jos toinen on kotona ja toinen ansaitsee 100000e vuodessa, ei voi kyllä olla veroprossa vain 35%. Tai sitten on hyvät vähennykset (jotka ovat myös kuluja...)

Ollaan molemmat töissä ja nuo luvut ovat vähän sinne päin, mutta varmaan aika paikkaansa pitäviä. Meillä on muita tuloja, joita en tuohon laskenut, joilla maksetaan lainoja.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Metsämansikkainen:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Kuinkas usein niitä äkkilähtöjä tulee sit otettua? ;) Aika helppo tapa säästää menoja, jättää matkustelu pois =)

Ai, ei pitäisi matkustellakaan enää?? =)

Jättämällä matkustelun pois tai vähentämällä sitä jää enemmän rahaa säästöön. :whistle: :whistle: :whistle: :whistle:

Aivan oikeasti noilla tuloilla ja tuollaisella elämän tyylillä naurettavaa ruikuttaa ettei rahat riitä. :laugh:
 
Tästä voi tulla pitkä ketju, jossa ruoditaan ap:n tuloja ja menoja, mutta senhän siitä saa, kun tuo julki talouspolitiikkansa palstalle *istuu soffalle poppareiden kanssa*

Ap, mikä oli aloituksesi pointti? Jotenkin haiskahtaa kehuskelulle :/
 
Alkuperäinen kirjoittaja Metsämansikkainen:
Alkuperäinen kirjoittaja hei:
Hoiditteko te vielä lapset kotona ja ette silti pärjää? Ja etkös sä kadehtinut miehes kanssa jos vähävaraisten päivähoito ei maksakaan tai maksaa vain vähän?

Joo, ei ihan kauhean hyvänä nähdä subjektiivista päivähoito-oikeutta.

Pärjätäänhän me, mutta ei se työssäkäyminen taida niin ihmeitä tulotasoon vaikuttaa, jos sitten pitää itse maksaa kaikki - helpommalla pääsisi, jos eroaisi paperilla, alkaisi nauttimaan yhteiskunna tuista ja veisi lapset vielä hoitoon :whistle:

Mutta kun meillä on jotain periaatteita, niin jatketaan työssäkäymistä.

Anteeksi vaan, mutta yhteiskunnan tuilla tuskin pärjäisitte, jos se kuustonniakaan ei riitä. Vai paljon se oli.
 
Alkuperäinen kirjoittaja 2*insinööri:
Meillä on noi tulot tai ehkä enemmänkin. Käteen jää verojen jälkeen vähemmän kuin ap:lla. Ei ole varaa kahteen autoon. Asuminen vie paljon. Päivittäinen eläminen on toki helppoa, mutta emme edes käy lomamatkoilla ulkomailla.

Se on valinta miten asuu. Jos on pakko olla oma ja iso kämppä niin sitten siitä on maksettava. Pärjää sitä vähemmälläkin, sitten on vaan ehkä luovuttava jostain ja tyydyttävä vaikka kämppään, joka ei juuri vastaa omia unelmia.
 
Alkuperäinen kirjoittaja juuh:
Anteeksi vaan, mutta yhteiskunnan tuilla tuskin pärjäisitte, jos se kuustonniakaan ei riitä. Vai paljon se oli.

Ap ei oikein ymmärrä sitä, että niillä yhteiskunnan tuilla ehkä pärjäisi, mutta ei heidän kulutustottumuksillaan.

Ja kyllä mä edelleen olen sitä mieltä, että talouden osalta aika hemmetin uusavuton pariskunta. Aloituksen ja sitä seuranneiden kommenttien perusteella.
 
Ai että vielä lainanmaksuissa muita tuloja?
Taisit heittää koko kysymyksen kehuaksesi vain tulojanne?
Ei oo todellista... Noilla rahoilla pärjää keskivertoperhe keskimääräistä paremmin.

.... Mistä näitä kysyjiä aina löytyy... ???.... (poistuu sivulta pyöritellen päätään)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Järki käteen:
Tämä on ihan selvä provo tai sitten kirjoittaja ei oikeasti tiedä tulojaan ja/tai menojaan. Tiedän tasan tarkkaan, että jos yhden henkilön (tai kahden henkilön yhteenlasketutkin) tulot ovat 100 000 euroa vuodessa eikä ole ihan mielettömiä asuntolainoja tai opintolainoja (ja siis sitä kautta verovähennyksiin oikeuttavia korkomenoja), niin siitä ei 35:n veroprosentilla selviä. Ja siihen sitten vielä muut pakolliset maksut, jotka työnantaja jo pidättää, plus liiton jäsenmaksut ja muut, niin ei varmasti jää käteen 65 000 euroa vuodessa. Laskeskelin myös, että montakohan alle kolmevuotiasta lasta kirjoittajalla on, jos he saavat noin paljon lapsilisää ja kotihoidontukea. Noilla tuloilla saa nimittäin kotihoidontuestakin vain sen minimin.

Toisaalta olen kuitenkin sitä mieltä, että kyllä noilla tuloilla pitäisi useampilapsisen perheenkin pystyä tulemaan ihan hyvin toimeen ja saamaan jotain säästöönkin. Jos ei jää, niin siinä on kyllä kulutustottumuksissa oppimismahdollisuuksia vielä - siitäkin huolimatta, että tässä maassa on kyllä sellainen progressio niin veroissa kuin monissa muissakin maksuissa, että ei täällä palkkatyöllä kyllä rikastumaan pääse, vaikka miten hyvin työnsä hoitaisi ja saisi siitä työnantajaltaan kohtuullisen palkkion.

Toisaalta tietysti ison perheen matkusteluun menee rahaa aika paljon, vaikka ei viiden tähden hotellissa yöpyisikään, joten jos kovin monta kertaa vuodessa matkustaa, niin meneehän sitä rahaa niihin matkoihin.

Viime vuonna, jolloin olin vielä kotona maksettiin yhteensä veroja 28 000?, tuo on fakta. Kotihoidontuki on jotain päälle 300?/kk ja lapsilisät siihen lisättynä on n.1000?/kk.

Minä saan noin 2000? käteen/kk ja mies aina vähintään 3000?/kk, yleensä enemmän, joten tuosta tulee kyllä vähintään 6000?/kk käteen - veroihin voi mennä enemmän kuin miltä tuossa vaikuttaa, mutta käteen jäävä osuus on tuollainen kuin kerroin.

Kyllä yhteen lomaan helposti menee noin 4000?, ainakin jos pari viikkoa on lomalla.

Huom!!! En ole sanonut ettei selvittäisi, olen vaan ihmetellyt miten vaikeaa se on ja kun näitä palsta-aloituksia luen, niin en ymmärrä niitä tästä johtuen aina.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Metsämansikkainen:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Kuinkas usein niitä äkkilähtöjä tulee sit otettua? ;) Aika helppo tapa säästää menoja, jättää matkustelu pois =)

Ai, ei pitäisi matkustellakaan enää?? =)

Mitä ihmnettä sä sit valitat, kun et ole valmis luopumaan MISTÄÄN ???? =)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Inconspicuous:
Tästä voi tulla pitkä ketju, jossa ruoditaan ap:n tuloja ja menoja, mutta senhän siitä saa, kun tuo julki talouspolitiikkansa palstalle *istuu soffalle poppareiden kanssa*

Ap, mikä oli aloituksesi pointti? Jotenkin haiskahtaa kehuskelulle :/

Halusin ihmetellä asioita ääneen, kehuskeluun ei ole aihetta :ashamed:
 
Huh, nor kirkkaasti selvittäis ja maksettais asuntolainaakin tuplaten kuussa jos tuon verran jäisi käteen!

Ja säästöön menisi melkomoinen summa lisäksi! Perheessä 5 lasta ja 2 aikuista ja tulot on tällä hetkellä huomattavasti pienemmät kuin tuo mainitsemasi summa.
 
Tottahan se on, että pienituloisesta 100000e palkkatuloja vuodessa kuulostaa ruhtinaalliselta, kun sitä vertaa nykyiseen kulutukseen. Totuus on, että harva oikeasti elää tuossa vaiheessa ihan samalla tavalla. Ei sitä vain viitsi. Muistaa pitää myös, että verot ovat isommat, tuet nolla ja maksut maksimissa. .

Jos pienituloinen käyttää 20e/kk lapsen vaatteisiin kirpparilla, niin ostamalla sama kaupasta, se onkin jo 200e/kk. Enemmän lapsia, enemmän kuluja. (Ja jos kukaan ei niitä uutena osta, niin ei ole niitä vaatteita teille kirpparillakaan...). Ruokalaskun saa tuplattua, jos ei pihistä niin paljon ruuassa, ostaa lihaa, juustoja, vihanneksia ja hedelmiä. Kaikki eivät elä kaalilla ja porkkanalla.
Pienituloinen ottaa ison lainan, pienen lyhennyksen ja maksaa maailman tappiin korkoja pankille. Isotuloinen ottaa ison lainan ja maksaa lainaansa nopeammin. Mutta se näkyy käteen jäävässä rahassa.

Äkkiä tulee käytettyä rahaa tuhansia kuussa, vaikka elämä ei olisi leveilemistä...
 
Alkuperäinen kirjoittaja Metsämansikkainen:
Kyllä yhteen lomaan helposti menee noin 4000?, ainakin jos pari viikkoa on lomalla.

Huom!!! En ole sanonut ettei selvittäisi, olen vaan ihmetellyt miten vaikeaa se on ja kun näitä palsta-aloituksia luen, niin en ymmärrä niitä tästä johtuen aina.

Mitä sä oikein valitat jos lomamatkaan menee 4000?? Senkin rahan voisi säästää eikä ruikuttaa kun ei rahat riitä. Ihan oma valintanne tuollainen elämäntyyli.

Aika monessa aloituksessa joissa kysellään, että pärjäisittekö niin ne tulot ovat huomattavasti pienemmät kuin teidän... :kieh: :headwall: :whistle:
 
Provosoimista ja kehuskeluahan tämä koko aloituskirjoitus on. Jos ei muka pärjäsi 6000?/kk ja sitten miettii (puolivakavissaan) eroamista ja yhteiskunnan tuilla elämistä, ei ole kyllä minkäännäköistä kosketusta todellisuuteen. Monet pärjäävät todella paljon vähäisemmillä summilla.
Matkustelua voi harrastaa, ja vielä hyvissä hotelleissakin kunhan näkee ITSE sen eteen vähän vaivaa. Mutta tuollainen helppoon elämään tottunut perusvalittaja tuskin itse osaa edes netistä matkoja tilata.
Eli, pärjäisimme enemmänkin kuin hyvin tuollaisella 6000?/kk. Mutta jos ei ole mistään valmis joustamaan vaan kokee "ansaitsevansa" vain parasta ja kalleinta, niin eihän silloin riitä mitkään tulot.
 

Yhteistyössä