Pelkään synnyttämistä:( Kertokaa teidän tarinanne omasta synnytyksestä:)

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja pelkäävä
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
P

pelkäävä

Vieras
Minä pelkään ihan hirveästi synnyttämistä :( Se kipu...pelottaa ihan sairaasti, että jos sekoan siinä synnytyksessä...tai en tiedä ei kai niin nyt voi käydä siis minä tarkoitan että jos mulle tulee joku paniikkikohtaus :( Kertokaa ihan rehellisesti, siis ei tarvii kaunistella mulle, että mikä teitä pelotti synnytyksessä? Menikö hyvin? Ja miten ylipäätään se tapahtui, keisarileikkauksella? Olenkin miettinyt tuota että pitäisikö minun tehdä se keisarileikkauksella? Jos se olis mulle helpompaa...toisaalta en uskaltais koska just ku on lukenu lehdessä että nainen ja vauva kuoli keisarileikkauksessa ja kauheeta :( Mulla on 4kk vielä aikaa ennekuin pikkuinen tulee maailmaan ja odotan sitä kovasti :) mutta pelko pilaa jotenkin tätä odotusta...
 
mulle tehtiin pysähtyneen synnytyksen takia keisarinleikkaus ja olin sen jälkeen ihan poikki. leikkaus meni pieleen ja tulehdusarvot nous yli 200 ja olin pari kuukautta ihan poikki ja vauva ei alussa tuntunu omalta, kun vaan tupsahti siihen viereen....
 
Mä menin esikoista synnyttämään ihan avoimin mielin, ei pelottanut etukäteen mutta en yleensäkään osaa tollasia asioita pelätä.

Joo, sattuihan se... paljon, mutta epiduraali vei kivun kokonaan pois kahteen kertaan puoleksitoista tunniksi. Ponnistuksessa taas sitten kipuun helpotti se ponnistaminen. Ainoo vaan että ponnistusvaiheessa supistukset heikentyi ja harventui ja vauva ei ollut laskeutunut ennen ponnistusta joten mulla meni voimat. Poika sitten autettiin maailmaan imukupilla ja se oli siinä tilanteessa suuri helpotus. Kolme tikkiä epparihaavaan ja yksi tikki muuten. Ei jäänyt mitään traumoja ja se kipukin unohtui kyllä kun sen maailman ihanimman palkinnon sai syliinsä. Sitä en väitä että kipu hävisi samantien.. niin ei käynyt, mutta kyllä se tosi äkkiä unohtui.

Nyt on viikkoja 37+5 ja toinen syntyy ihan minä hetkenä hyvänsä. Yhtään ei jännitä tälläkään kertaa vaan odotan jo ihan hirmuisesti että pääsen tutustumaan uuteen tulokkaaseen ja näen kuka tuolla masussa oikein on asustanut.

Ja mitä siihen sektioon tulee niin toipuminen siitä voi olla tosi paljon hankalampaa ja kivuliaampaa kuin alatiesynnytyksestä.

muoks. ja mulla synnytyksen kesto kokonaisuudessaan oli 9h25min ja aika tuntui lentävän... meni tosi nopeasti aika
 
alateitse ovat syntyneet kaikki. En itse ole osannut oikein pelätä itse synnytystä, koska sitä ei voi suunitella etukäteen ja ekalla kerralla tietenkään en edes tiennyt millaista se olisi. Kaikkia olen ihan hirveästi taas jännittänyt, mutta se helpottuu kun synnytys etenee.. Enempi olen tainnut pelätä sitä miten pärjäisin pienen vauvan kanssa ja tulisko musta hyvä äiti ym. Sekin laantuu, kun tullaan pikkuisen kanssa tutuiksi :)
Paljon voimia ja tsemppiä!
 
Keisarinleikkaus ja siitä toipuminen käy 1000 kertaa kipeämpää kuin luonnollinen synnytys. Siinä tuska on toki suuri mutta ei kestä kuin hetken verrattuna tuohon toiseen vaihtoehtoon. PIkkurepeämä tms. ei ole mitään leikkaushaavaan verrattuna. Näin on minulle sanoneet monet useamman lapsen synnyttäneet naiset joilla on ollut joukossa 1-2 keisarinleikkausta.
 
Keisarinleikkaus ei ole helpompi! Ajattele ensinnäkin sitä leikkaushaavaa, joka vaivaa sitten pitkään synnytyksen jälkeen.

Synnytystarinoita on yhtä monta kuin on synnyttäjääkin, sun synnytyksesi tulee takuulla olemaan erilainen kuin muitten. Mitä tahansa superhelpon ja kauhean väliltä.

Itse en pelännyt niinkään sitä synnytystä vaan kaikkea mitä sen jälkeen tapahtuu... Että olenko valmis äidiksi, osaanko huolehtia vauvasta ja niin edelleen.

Synnytys oli pitkä ja vaikea mutta joka tapauksessa voisin mennä koska tahansa uudelleen synnyttämään. Kipu ei ollut sietämätöntä, vaan se korkea kuume jonka sain kohtutulehduksen seurauksena. Niin, ja se tulehdus on aika harvinainen, tulee silloin kun lapsivesi alkaa tihkua ennen aikojaan.

Sen voin sanoa, että se synnytys on niin kokonaisvaltainen ja kaiken huomion vievä tilanne, että siinä useimmat pelot yksinkertaisesti haihtuu kun ei ehdi ajatella muuta kuin sitä synnyttämistä ja päällä olevaa tilannetta... suppareita ja niitten yli pääsemistä, ja sit ponnistusvaiheessa sitä punnerrusta!
 
Ekalla kerralla pelkäsin ja itkua tihrustin kun supistukset alkoi. Hyvin se meni kun kätilö tsemppas ja rohkaisi. Sillon ekalla kerralla halusinkin epiduraalin heti kun mahdollista ihan siksi kun pelkäsin. Hyvätr muistot jäi ja toisella kerralla ei pelottanut yhtään. Kannattaa varmaan kätilölle puhua niin hän osaa auttaa paremmin.
 
Mä oon synnyttänyt kaks lasta alakautta ja toisen kanssa sain epiduraalin. Jälkimmäisen kanssa en itse halunnut muuta kuin ilokaasua ja hyvin pärjäsin. Synnytyksessä on kuitenkin auttamassa ja hoivaamassa ainakin kätilö, usein myös oma mies. Ennen esikoisen syntymää pelkäsin, etten onnistu ikinä synnyttämään elävää vauvaa. :'( No nyt mulla on kaks ihanaa muksua. =) Kannattaa varmaan jutella neuvolassa tosta pelosta. Alatiesynnytykset ovat sopineet mulle, mutta toi on niin henkilökohtanen juttu.
 
Alkuperäinen kirjoittaja kotiäiti:
Kyllä se sattuu ja kovasti.2 krt alatiesynnyttäneenä.Eka synnytys kesti 17 tuntia toinen 4,5 tuntia enää en mene synnyttämään tekee liian kipeää.

Ootko kuullut kivunlievityksestä?
Epiduraali / spinaali avautumisvaiheeseen ja budendaali ponnistusvaiheeseen?

Ei satu missään vaiheessa!
 
Pelkäsin synnyttämistä todella paljon ja viimeiseen saakka toivoin mielessäni sektiota. Esikoinen oli perätilassa, joten yksi suunniteltu sektio takana, ja siitä hyvä kokemus.

Noh... ihan normireittejä syntyi sitten tämä toinen. Synnytys oli aika pitkä ja sattuihan se tietysti, mutta heti sen jälkeen olisin ollut valmis kaikille sanomaan, että ennemmin synnytän alateitse, kun sektiolla.
 
synnytys valitettavsti kuuluu asiaan. itsellä eka oli ihan hirveä ( illalla alkoi supparit ja aamulla menin sairaalaan ja seuraavana yönä klo 3 syntyi.olin jo tosi heikossa kunnossa), mutta kummasti toisen "tein" vajaan kahden vuoden ikäerolla. yhtään en miettinyt niitä kipuja ym. kun toista odotin. se olikin sitten "helppo ja nopea " synnytys ( 6h ekasta supistuksesta ) . ei pelottanut kummallakaan kertaa.
 
Kipu ja se, et kontrolli menee itteensä. Kaikki meni kuitenkii hyvin, vaikka pelkäsinkii. Petidiiniä peppulihakseen ja sillä hävis kivut ja avauduin 4-5cm. Sen jälkeen synnytyssaliin n.1h ilman kipulääkkeitä ja hulluks meinasin tulla (mut en tullu). Sit epiduraali ja ihana taivas. Ei koskenu sen jälkeen mihikään. Aikaa meni avautumiseen 4h 40min ja sit ruvettiin ponnistaa 8min. Repesin ja tikkejä tuli alle 5. Ponnistusvaihe oli kaikkein paras, ku silloin sait tehä jotain ja tiesit, et kohta se vauva sieltä tulee. Nyt menen uudelleen heinäkuussa synnyttää ilman pelkoa :) Jos voit, ni ota ehdottomasti mies mukaan. Tsemppiä siulle :)
 
Kiitos vastauksistanne:) Niinhän se minäki ajattelen että onhan sitä synnyttänyt monet muutkin ja ovat selvinneet :) Ja kyllä minä alateitse haluan synnyttää! Se vain on kestettävä. Jännittää vaan niin pirusti mutta eiköhän se tästä:)
 
Mun synnytys laskettiin kestäneen n. 20 tuntia vaikka itse kyllä laskin paljon pidemmäksi. Avautumisvaihe sattui varsinkin sen jälkeen kun kalvot puhkaistiin (lapsivedet laskettiin ulos) mutta sain epiduraalin ja suurin kiputuntemus helpottui.

Ponnistusvaiheessa tyttö jäi jumiin lantiooni ja sydämensyke hidastui. Lääkäri sai vedettyä vauvan ulos imukupilla juuri oikeaan aikaan. Siitä johtuen mulle tuli kaksi n. 14 cm repeämää + epparihaava.

Tyttö sai pisteet 9/9. Sairaalassa oltiin synnytksen jälkeen vielä 3 päivää.

Siinä mun kertomus. Rankka synnytys oli mutta pelkoa ei jäänyt, nyt yritämme toista lasta.

Luota henkilökuntaan, he ovat ammattitaitoisia ja parhaansa mukaan sinua ja lasta auttavat ja hoitavat.

Tsemppiä koitokseen! :wawe:
 
Minä pelkäsin synnytystä etukäteen yli kaiken. Mutta jotenkin siinä vaiheessa sitten kun supisteli ja olin menossa synnytyssaliin en enää osannut ajatella sitä pelkäämistä kun halusin vain vauvan maailmaan. Epiduraali helpotti pariksi tunniksi ja jopa nukuin.. Sen jälkeiset supistukset olivat tuskaa ja sitten ponnistusvaihe jo alkoikin. Ponnistaminen auttoi kipuun ja minä en edes revennyt ollenkaan. Toivuin synnytyksestä tosi nopeasti, kävelin itse osastolle synnytyssalista ja seuraavana päivänä istuminen oli hankalaa mutta sen jälkeen ei tuntunut missään. Minä sain erittäin positiivisen kokemuksen synnytyksestä.. ei todellakaan niin kamalaa kuin etukäteen kuvittelin. Mutta toki tiedän että se voi olla kamalampaakin.. Rohkeasti vaan pyydät kivunlievitystä ja kerrot tuntemuksistasi henkilökunnalle. Ne ovat siellä auttaaksesi sinua ja pikkuista!
 
Ehkä sinun kannattaisi käydä pelkopolilla juttelemassa? Kurjaa tuollainen :hug:

Itse en osannut pelätä mitään, koska enhän edes tiennyt miltä se tuntuisi. Minulle kipu ei ollut mikään juttu, koska tiesin sen olevan ohimenevää ja kipu oli "positiivista", se johti johonkin. Jos olet katsonut jotain dokkareita, missä naiset synnyttävät, niin näyttäähän se aika hurjalta. Minä kuitenkin uskon että meissä jokaisessa naisessa on synnyttäjän potentiaali ja rohkeus, kun siihen vain asennoituu oikein, ei sitä kannata pelätä! Kannattaa ajatella että se on yleensä ensisynnyttäjillä vain n. vuorokausi elämästä, tai vähemmänkin! Sen verran voi kai itsestään antaa kivun vietäväksi? Ja onhan noita epiduraaleja, kaasuja ja ties mitä! Niin, ja tähän pitää nyt vielä lisätä, että oma oloni oli ainakin niin tukala koko raskauden ajan, että olisin vaihtanut sen ohimeneviin synnytyskipuihin koska tahansa.

Jos joku asia itseäni on mietityttänyt niin se, että meillä oli "vaarana" että jouduttaisiin sektioon, koska avautumisvaihe pitkittyi. Synnytys yleensä päättyy siihen että vauva syntyy ja kipu loppuu, sektio siihen että vauva syntyy ja kipu alkaa.

Tsemppiä siulle! :flower:
 
Ekassa oli epiduraali sattui niin että oksensin toisessa oli spinaali ja sama homma ei ole ollut mulle tehoa ja olen pyytänyt lisää kivunlievitystä eivät ole antaneet.
 
Tokan lapsen synnytys, 1.1 klo.13 aikaa lähtiin synnärille kun selkäpoltottoja tuli mutta ei kivuliaita, 15.30 siirryin saliin kun supistukset tulivat voimaakaammin, lapsivesi meni ja sain sitten epiduraalin joka helpotti. Olin 10cm 3h auki kello läheni puolta yötä, olin 10cm auki mutta mitään ei tapahtunut, suppareita tuli mutta ei ponistuksen tarvetta eikö vauva liikkunut synnytyskanavaan.
Päätettiin sektio tehdä, henk. kunta hälyytti porukan paikalle koka oli pyhäpäivä ja aamuyö jo :)
Lapsi syhtyi sitten 2.2. 4.45 sektiolla ja kaikki meni hyvin, väsynyt oli valvomisesta mutta kunto koheni pikkuhiljaa.

Lapsen la olisi ollut 3.1
 
Keskustele neuvolassa pelostasi! Osaavat varmasti kuunnella ja yrittävät varmasti parantaa oloasi!!
Itseäni jännitti ennen synnytystä repeäminen. Pelkäsin sitä kovasti, koska lueskelin(hölmö mikä hölmö) netistä kaiken maailman katastrofisynnytyksistä... Mutta kun oma aika tuli, niin se ei ollut oikeasti niin paha kuin kuvittelin ja olin jo ehtinyt ajatella(tässä loistaa pessimisti ei pety ;) ) kaikki kauhuskenaariot.
Lapsiveden mentyä menimme sairaalaan, minulla ei ollut supistuksia eikä kipuja, joten menimme tarkistamaan tilanteen. No pääsin vuodeosastolle sillä kalvot olivat ylhäältä jostain syystä rikki ja lapsivettä tiputteli tasasin väliajoin. Kahtena päivänä sain käynnistys pillereitä, jotta saisin supistuksia, toisena iltana alkoi supistukset, jotka tuntui menkkajomotukselta, ne hieman voimistuivat ja alkoivat tuntumaan paineelta selässä vatsassa ja jaloissa. Hoitaja lähetti minut synnytys saliin jonne mieheni saapui( oli siis yö) Sain kipuuni ilokaasua joka auttoi hyvin, kätilö tutki minut ja kyseli vointia ja olisinko kiinnostunut epiduraalista, jonka myös otinkin (se oli pelastus). Supistukset tuntuivat enään aaltoilevina paineen tunteina, ei kivuliailta, jossain vaiheessa totesin kätilölle että nyt olis päästävä pas**** mutta jalat ei kantanu epiduraalin vaikutuksesta. Kätilö tutki minut ja totesi että neiti hyvä se ei ole kakka vaan lapsi.. ;) Ponnistusvaihe oli epämukavan tuntuista, ja kätilö sanoikin että jos tunto pelaa niin älä työnnä väkisin, sillä periaatteella ponnistin n 20 min lapsi syntyi ja kivut hävisi, enkä saanut mitään repeämiä!
Toivottavasti saat selvää tästä sekavasta sepustuksesta... ;) Tsemppiä sulle, puhut vaan rohkeasti pelostasi niin sekin varmasti auttaa!! =)
 

Similar threads

Yhteistyössä