Perhe-elämä v...tuttaa

[Allanitar]

\

[

Kirjoitit kovin osuvasti perhe-elämästä. Tuollaista se on myös sellaisissa perheissä, joissa lapset asuvat vanhempiensa kanssa. Keskusteluaikaa on joskus yömyöhään, jos niin kauan jaksetaan valvoa. Ja tietenkin silloin kun hankitaan lapsenvahti ja lähdetään itse pois kotoa.

Sen kyllä myönnän myös että suunnitelmien muuttuminen ärsyttää meitä monia.
[/quote)

Kuten edellä oleva totesi, normaalia viikonloppuarkea kuvataan kirjoituksessa. Kun lapset ovat kotona ja erityisesti alle kouluikäisiä, niin kyllä se vapaa-aika menee suurimmaksi osaksi heille ja omaa aikaa saatikka suhdeaikaa ei jää. Ihan jo ydinperheissä. On kyllä raskasta ja harvalle jää aikaa hoitaa parisuhdetta, vaikka tarpeen olisi. Toisin kuin teillä, joilla lapset vain viikonloppuna.

Lapsia ei voi syyttää isän huomiosta. Koeta saada huomio itseesi kun olette vuoroviikoin kahdestaan ja anna sitten hieman etäisyyttä kun lapset teillä.Kuitenkin ymmärsin että lapset suurimman osan aikaa teillä niin että saat kyllä enimmän osan kuukaudesta miehen huomion? Sitä ihmettelisin, että juuri kun lapset tulevat kylään, niin tulee menoja jolloin tarvitaan lapsenvahtia, toki joskus, mutta jos aina.

Perhe-elämään sopeutuu ajan kanssa tai sitten ei. Ja kaikilla tulee tunteita välillä, ettei jaksa ja kaipaa rauhaa, oli sitten viikonloppulapset tai omat. Jos olet kovin nuori, onko tämä se mies, johon ripustautua? Lapset ovat kuitenkin aina mukana jossain määrin kuvioissa, toki kasvaessaan yhä vähemmän. Mutta teillekin voi tulla yhteisiä lapsia ja aikaa jää taas vähän parisuhteelle. Olet myös hoitovastuussa eri tavalla ja todennäköisesti väsyneempi.

Kuten edellisessä viestissäni mainitsin, ei ole kyse mistään viikonloppuarjesta. Lapset ovat meillä lähes yhtäpaljon kuin äidillään. Eli koulu ja päiväkoti kuuluu meidänkin elämäämme.

Kyllä meille menoja tulee niinä viikkoina kun lapset meillä ovat, sitä ei voi estää. Työmatkoja, häitä, tms. Emme nää siinä mitään pahaa että lapset ovat tarvittaessa mummolassa. Enemmän äiti käyttää hoitajia, ja vie lapsiaan muualle, jotta pääsee itse viihteelle, eikä sitä kyseenalaista kukaan... Meillä se on kuitenkin harvinaista herkkua, muutama kerta vuodessa.
Niinku sanoin ei ole järkeä että aikuisten ihmisten elämä menee lasten ehdoilla, vaan kyllä se kuuluu mennä toisin päin.

Ydinperheen ja uusperheen tunteita ei voi verrata. Jos ydinperheen äitejäkin häiritsee ja rassaa ainainen keskittyminen lapsiin, niin kuvitelkaa kuinka paljon se rassaa isän kumppania, joka joutuu siihen samaan rumbaan vieraiden lasten kanssa. Luonto ei ole antanut samaa sidettä uusperheen "äitipuolille" kuin on antanut jo syntymän yhteydessä oikealle äidille. Biologinen äiti rakastaa lastaan, vaikka lapsi olisi mikä kaistapää tahansa. Kaistapäitähän tässä maailmassa on vaikka kuinka ja jokaisella on tai ainakin ollut rakastava äiti. Ns. ulkopuolinen näkee asiat realistisemmin.

PS. En ole niin nuori enää, ikävä kyllä. Ei mitään tarvetta ripustautua kehenkään. Jos jonkun kanssa aikaani vietän niin kyllä hänestä oikeasti tykkään. Lisätekijät ei vaan aina ole hyväksi ..

 

[lähiäiti]

\

\

[

Kirjoitit kovin osuvasti perhe-elämästä. Tuollaista se on myös sellaisissa perheissä, joissa lapset asuvat vanhempiensa kanssa. Keskusteluaikaa on joskus yömyöhään, jos niin kauan jaksetaan valvoa. Ja tietenkin silloin kun hankitaan lapsenvahti ja lähdetään itse pois kotoa.

Sen kyllä myönnän myös että suunnitelmien muuttuminen ärsyttää meitä monia.
[/quote)

Kuten edellä oleva totesi, normaalia viikonloppuarkea kuvataan kirjoituksessa. Kun lapset ovat kotona ja erityisesti alle kouluikäisiä, niin kyllä se vapaa-aika menee suurimmaksi osaksi heille ja omaa aikaa saatikka suhdeaikaa ei jää. Ihan jo ydinperheissä. On kyllä raskasta ja harvalle jää aikaa hoitaa parisuhdetta, vaikka tarpeen olisi. Toisin kuin teillä, joilla lapset vain viikonloppuna.

Lapsia ei voi syyttää isän huomiosta. Koeta saada huomio itseesi kun olette vuoroviikoin kahdestaan ja anna sitten hieman etäisyyttä kun lapset teillä.Kuitenkin ymmärsin että lapset suurimman osan aikaa teillä niin että saat kyllä enimmän osan kuukaudesta miehen huomion? Sitä ihmettelisin, että juuri kun lapset tulevat kylään, niin tulee menoja jolloin tarvitaan lapsenvahtia, toki joskus, mutta jos aina.

Perhe-elämään sopeutuu ajan kanssa tai sitten ei. Ja kaikilla tulee tunteita välillä, ettei jaksa ja kaipaa rauhaa, oli sitten viikonloppulapset tai omat. Jos olet kovin nuori, onko tämä se mies, johon ripustautua? Lapset ovat kuitenkin aina mukana jossain määrin kuvioissa, toki kasvaessaan yhä vähemmän. Mutta teillekin voi tulla yhteisiä lapsia ja aikaa jää taas vähän parisuhteelle. Olet myös hoitovastuussa eri tavalla ja todennäköisesti väsyneempi.

Kuten edellisessä viestissäni mainitsin, ei ole kyse mistään viikonloppuarjesta. Lapset ovat meillä lähes yhtäpaljon kuin äidillään. Eli koulu ja päiväkoti kuuluu meidänkin elämäämme.

Kyllä meille menoja tulee niinä viikkoina kun lapset meillä ovat, sitä ei voi estää. Työmatkoja, häitä, tms. Emme nää siinä mitään pahaa että lapset ovat tarvittaessa mummolassa. Enemmän äiti käyttää hoitajia, ja vie lapsiaan muualle, jotta pääsee itse viihteelle, eikä sitä kyseenalaista kukaan... Meillä se on kuitenkin harvinaista herkkua, muutama kerta vuodessa.
Niinku sanoin ei ole järkeä että aikuisten ihmisten elämä menee lasten ehdoilla, vaan kyllä se kuuluu mennä toisin päin.

Ydinperheen ja uusperheen tunteita ei voi verrata. Jos ydinperheen äitejäkin häiritsee ja rassaa ainainen keskittyminen lapsiin, niin kuvitelkaa kuinka paljon se rassaa isän kumppania, joka joutuu siihen samaan rumbaan vieraiden lasten kanssa. Luonto ei ole antanut samaa sidettä uusperheen "äitipuolille" kuin on antanut jo syntymän yhteydessä oikealle äidille. Biologinen äiti rakastaa lastaan, vaikka lapsi olisi mikä kaistapää tahansa. Kaistapäitähän tässä maailmassa on vaikka kuinka ja jokaisella on tai ainakin ollut rakastava äiti. Ns. ulkopuolinen näkee asiat realistisemmin.

PS. En ole niin nuori enää, ikävä kyllä. Ei mitään tarvetta ripustautua kehenkään. Jos jonkun kanssa aikaani vietän niin kyllä hänestä oikeasti tykkään. Lisätekijät ei vaan aina ole hyväksi ..

Ottaessas varmasti tiesit että miehellä on ne lisätekijät siinä mukana.Kuvittelitko että ne siitä johonkin katoavat?

 

[äitipuoli 4 vuotta]

Meillä tuntui yhdessä vaiheessa lapsen tulessa kotiin, että äiti oli ostellut kaikkea kivaa. Ensimmäinen kysymys lapselta olikin aina " eiks miule oo mitään uutta?" Tuntui jotenkin, että lapsi kuvitteli rakkauden ilmenevän vain tavaroiden määrästä ja siitä, että hoetaan viiden minuutin välein äiti rakastaa siuta, sie oot hirveen tärkeä äitille.

Meillä, kun vietetään normaalia yrittäjäperheen arki elämää. Eikä olla toisillemmekaan koko aikaa rakkautta tunnustamassa.

Toiseaalta ymmärrän kyllä viikonloppu vanhepia, kun saa olla lapsen kanssa siitä haluaa ottaa kaiken irti. Mutta pitäisi etän myös ajatella sitä vanhempaa joka viettää sen arjen lapsen kanssa. Ei ole mitenkään helppoa selittää lapselle miksei joka kauppareissu osteta jotai uutta, miks ei käydä uimahallissa ja lukematon lista muuta mukavaa jota äidin luona aina on.

Lasten elämä pitäisi olla molemmissa paikoissa mahdollisimman saman laista enkä nyt tarkoita mittään lakikirjan laatimista vaan yksinkertaisa asioita: nukkumaan meno aikoja, karkkipäiviä ja sallittuja tv-ohjelmia yms. Asioita joista ydinperheen vanhemmatkin sopoivat keskenään.

Vaikka rakastuessaan tietäisikin toisella olevan lapsia ei voi todellakaan tietää minkälaista uusperhe elämä on.
Minäkin "tunsin" äidin jo enne seurustelua, mutta jotenkin vain hänen suhtautuminen minuun muuttui alettuani seurustella hänen ENTISEN kanssa.

 

[Blondi]

\

Kypsyttää taas suunnattomasti tää uusperhe-elämä. Pari päivää sit ku miehen muksut haettiin taas meille, niin heidän äiti ilmoitti ettei tarvi tuoda sit takas ennen ens viikon puoltaväliä ku hän on hummaamassa Lapissa. Aina kun meillä miehen kanssa ollut jotain menoa silloin kun lapsien sopimuksen mukaan kuuluu meillä olla, niin ollaan järjestetty joku muu hoitaja, jotta äiti saa vaan viettää omaa rauhaansa. Mutta meille leidi vaan ilmoittelee koska hänelle lasten pito sopii...

Ja se millasta se elämä on niiden lasten kanssa... Ne melskaa koko ajan jotain, anna sitä, osta tätä, tee tota, ja jos ei muuta niin kato tätä, kato tota, jne. Huippua jos edes 20 sek on rauhaa. Ja isä hyysää ja pelaa ja pomppii. Joka sekuntti menee muksuille. Parisuhde seisoo sen ajan kun muksut on, sitä ei ole. Pariin päivään ei olla taas puhuttu yhdessä mitään järkevää, jos yritän niin jompikumpi muksuista tulee viereen huutamaan jotain ja isä keskittyy taas siihen täysin. Et se siitä keskustelusta.

Tiesit varmaan lapsista, kun aloit seurustella miehen kanssa? Lapset kuuluu "pakettiin", jos et kestä, etsi mies jolla ei ole lapsia. Kuulostat aika itsekeskeiseltä ja lapselliselta, kun olet mustasukkainen lapsille. Ajattele, miten suuri suru ja iso ikävä miehellesi tulisi, jos lasten äiti veisi miehellesi maailman rakkaimmat ja tärkeimmät ihmiset satojen kilometrien päähän! Olet julma jos toivot tuollaista. Ja ajattelepa sitä, että jos kilpailet miehesi lasten kanssa -häviät sen kisan ihan varmasti!!!
Mulla on itselläni ihana mies, jolla on kaksi kouluikäistä lasta, joten en puhu ihan vieraasta asiasta. Toisaalta olen tiennyt alusta alkaen mihin ryhdyn, siksi olen hyväksynyt myös mieheni lapset osaksi elämääni! Veikkaampa, että sun on vaikea sietää, että miehesi on tekemisissä lasten äidin kanssa??

Mä oon kuvioissa mukana täysin miehen vuoksi, en lasten. Olen rakastunut mieheen, jonka kanssa haluaisin olla ja jolta haluaisin myös minä jotain huomiota. Sen ei luulis olevan kovinkaan erikoinen toive rakastuneelta naiselta, vai onko? Mutta nyt musta tuntuu että olen siellä vaan jonain talouspiikana, jotta mies ehtii antaa täyden huomionsa muksuille.

Ihanaa tää uusperhe-elämä. Toivon salaa että lasten äiti löytäis sieltä Lapista jonkun poromiehen ja ottais muksut kainaloon ja muuttais sinne

 

[Uusperheen äiti]

\

\

No tuo aloittajan miehen käytös kuulostaa kunnon isän touhuilta, eli silloin kun lapset ovat hänen luonaan niin tekee heidän kanssaan jotain! Asiat voisivat olla huonomminkin, eli äijä jättäis tenavansa äitipuolen huoleksi ihan kokonaan.

Oikeassa olet, voisi olla huonomminkin.
Ja on hyvä että isä välillä tekee lasten kanssa jotain..MUTTA TARVIIKO SITÄ TEHDÄ 100% AJASTA? Saako ne lapset todella traumoja jos isä joskus kieltäytyy leikkimästä ja lasten tarvisi joskus itsekin kehitellä jotain tekemistä? Luulen että päin vastoin, mielikuvitus siinä rikastuu jos joskus joutuisi itsekin ideoimaan jotain eikä isä koko ajan ole niille järkkäämässä ohjelmaa, pelejä ja leikkejä. Nyt ne eivät leiki itekseen
mitään, ja vielä vähemmän keskenään.

Minkähän ikäisiä ne lapset on. Mitä nuorempia ovat, sen enemmän tarvitsevat aikuista. Ja lapsethan ovat varmaan isällrrn maailman rakkaimmat ihmiset, sinä tulet sen jälkeen - sekö harmittaa. Siinä kisassa aikuinen nainen ei pärjää lapsille. Yritä vain kestää... ja näyttää onnelliselta niin miehesikin on onnellinen teidän kaikkien kanssa!
Ja tarviiko lapset tosiaan 100% huomion koko ajan? Kaikki aikuisten keskustelut jää kesken kun penska tulee sanomaan että "iskä kato mää oon tää vaaleanpunainen my little pony". Ja sitten sitä ihmetellään ja voivotellaan ja siinä sitten tärkeimmätkin keskustelut jää toiseksi. Ja kun aikuisilla sattuu olemaan kaikkea elämään liittyvää asiaa toisilleen joista on pakko joskus jutella, kuten esim. taloasiat, laskut, jne. Mutta meillä kaikki muu maailma unohtuu kun kaksi kiljuvaa penskaa saapuu taloon. Tätä menoa ne oppivat ajatukseen, että he ovat aina maailman napoja ja muuta tärkeää maailmassa ei olekaan.

Voi jessus, millaisia aikuisia noin kasvatetuista penskoista vielä tulee... Tässä maailmassa kun ei aina saa kaikkien huomiota, ei vaikka kuinka huutaisi ja melskaisi.

 

[Honey]

Muista, että lapset ovat miehellesi ne maailman rakkaimmat ihmiset, sinä olet vasta heidän jälkeensä. Et siis pärjää kisassa heidän kanssaan. Parempi vaan yrittää sopeutua ja näyttää tyytyväiseltä, silloin mieskin on onnellinen. Omat lapset ovat aina ensimmäisenä arvojärjestyksessä!!!

 

[eräs]

\

Muista, että lapset ovat miehellesi ne maailman rakkaimmat ihmiset, sinä olet vasta heidän jälkeensä. Et siis pärjää kisassa heidän kanssaan. Parempi vaan yrittää sopeutua ja näyttää tyytyväiseltä, silloin mieskin on onnellinen. Omat lapset ovat aina ensimmäisenä arvojärjestyksessä!!!

Ensinnäkin, kenenkäänhän ei ole pakko yrittää väkisellä tehdä ketään toista onnelliseksi. Ja juttuhan on niin, että kaikista asioista, myös niistä asioista mitkä ottaa pannuun vaikka se asia koskisikin niitä miehen omia kullannuppuja, on pystyttävä keskustelemaan.
Se ei ole itsen, suhteen eikä lasten etu, että hymyillään tekohymyä ja esitetään jotain, "näytetään tyytyväiseltä". Eri asia on, jos ne lapset on ihan ylitsepääsemätön asia, niin sittenhän on parasta jatkaa elämää ilman juuri tätä kumppania, mutta muuten jos kysymys on joistain pikkuasioista ja satunnaisesta harmituksesta, ei liene se palvelevan ketään, että lapsille esitetään lukuisia uusia kumppaneita kun yksi aina lähtee kelkasta kun ei osata keskustella asioista.

 

[kiiks]

Mun mielestä myös "vierailevien" lasten kanssa voi elää ihan tavallista arkea. Se että haluaa ottaa lasten kanssa oloajasta kaiken irti, ei mun mielestä ole sitä että lapsia huvitetaan ja pyöritetään sirkusta, kuten joku aiemmin kirjoittelikin. Kyllä lasten kanssa ihan normaalissa arjessa saa kaiken irti - ehkä vieläpä enemmänkin. Tärkeintä on olla oikeasti läsnä vähän aikaa joka päivä. Voi tosiaankin vähän miettiä mitä viihdytetyistä ja vanhempien syyllisyyden tunnosta paapomista lapsista vähän isompana tulee. On se vain niin että arjen rutiinit on hoidettava ovat lapset sitten asumassa tai käymässä ja silloin ei voi koko ajan sirkusta ja temppukerhoa pyörittää - eikä siitä lapset kärsi. Mukaan vaan tiskaamaan ja ruuanlaittoon, jos eivät omat leikit tunnu pyörivän.

Totta on, että uusperheessä on vielä ydinperhettä vaikeampaa saada aikuisten aikaa - helposti etävanhempaa ja hänen puolisoaan tosiaan syyllistetään, jos ei jokaista hetkeään lapsen kanssa käytä. Meillä eivät ainakaan lapset ole olleet niitä, jotka arvostelevat meidän aikuisten kahdenkeskisiä hetkiä - ihan muualta se arvostelu on tullut. Meillä ollut jopa niin huvittava tilanne, että lähi moitti meitä lasten hoitoon viennistä ja samassa tilanteessa lapset selittivät kuinka tärkeää on että äidillä ja uudella miehellä on yhteistä aikaa. Tuolloin meilläkin lapset olivat kutakuinkin puolet ja puolet ajasta.

Ei musta ole liikaa vaadittu, että aikuisten suhde on olemassa silloinkin kun lapset ovat paikalla - muoto ehkä vain muuttuu. Ei se paljoa vaadi varmaankaan että se uusikin osapuoli tuntee itsensä joukkoon kuuluvaksi muutoinkin kuin siivoojana tai ruuanlaittajana. Ei lapsilta ole pois jos isä vähän muistaa puolisoaan halata tai kehaista. Ja lasten nukkumaan mentyä voi hetken yrittää rauhoittaa toisilleen, vaikka vain voipuneena vierekkäin sohvalla retkottaen.

Voimia ap:lle! ei tämä uusperhe-elämä mitään yksinkertaista ole! Jotta tässä jaksaa ja tuntee voivansa jotain suhteessa mieheen ja lapsiin voivansa antaa, on välillä oltvava vähän itsekäskin ihan ilman huonoa omaatuntoa!

 

[eräs]

\

Mun mielestä myös "vierailevien" lasten kanssa voi elää ihan tavallista arkea. Se että haluaa ottaa lasten kanssa oloajasta kaiken irti, ei mun mielestä ole sitä että lapsia huvitetaan ja pyöritetään sirkusta, kuten joku aiemmin kirjoittelikin. Kyllä lasten kanssa ihan normaalissa arjessa saa kaiken irti - ehkä vieläpä enemmänkin. Tärkeintä on olla oikeasti läsnä vähän aikaa joka päivä. Voi tosiaankin vähän miettiä mitä viihdytetyistä ja vanhempien syyllisyyden tunnosta paapomista lapsista vähän isompana tulee. On se vain niin että arjen rutiinit on hoidettava ovat lapset sitten asumassa tai käymässä ja silloin ei voi koko ajan sirkusta ja temppukerhoa pyörittää - eikä siitä lapset kärsi. Mukaan vaan tiskaamaan ja ruuanlaittoon, jos eivät omat leikit tunnu pyörivän.

Totta on, että uusperheessä on vielä ydinperhettä vaikeampaa saada aikuisten aikaa - helposti etävanhempaa ja hänen puolisoaan tosiaan syyllistetään, jos ei jokaista hetkeään lapsen kanssa käytä. Meillä eivät ainakaan lapset ole olleet niitä, jotka arvostelevat meidän aikuisten kahdenkeskisiä hetkiä - ihan muualta se arvostelu on tullut. Meillä ollut jopa niin huvittava tilanne, että lähi moitti meitä lasten hoitoon viennistä ja samassa tilanteessa lapset selittivät kuinka tärkeää on että äidillä ja uudella miehellä on yhteistä aikaa. Tuolloin meilläkin lapset olivat kutakuinkin puolet ja puolet ajasta.

Ei musta ole liikaa vaadittu, että aikuisten suhde on olemassa silloinkin kun lapset ovat paikalla - muoto ehkä vain muuttuu. Ei se paljoa vaadi varmaankaan että se uusikin osapuoli tuntee itsensä joukkoon kuuluvaksi muutoinkin kuin siivoojana tai ruuanlaittajana. Ei lapsilta ole pois jos isä vähän muistaa puolisoaan halata tai kehaista. Ja lasten nukkumaan mentyä voi hetken yrittää rauhoittaa toisilleen, vaikka vain voipuneena vierekkäin sohvalla retkottaen.

Voimia ap:lle! ei tämä uusperhe-elämä mitään yksinkertaista ole! Jotta tässä jaksaa ja tuntee voivansa jotain suhteessa mieheen ja lapsiin voivansa antaa, on välillä oltvava vähän itsekäskin ihan ilman huonoa omaatuntoa!

:flower:

 

[taustalla]

Kuten edellisessä viestissäni mainitsin, ei ole kyse mistään viikonloppuarjesta. Lapset ovat meillä lähes yhtäpaljon kuin äidillään. Eli koulu ja päiväkoti kuuluu meidänkin elämäämme.

Lapsiin kuluu kyllä aina erittäin paljon aikaa...Mutta toki arkielämä on arkea ja viikonloput sitten yhdessä "kivan" tekemistä. Jos lapset ovat teillä tosiaankin lähes puolet ajasta, toki olisi suhteen kannalta tärkeää, että pääsisitte esim. syömään viikonloppuiltana tai elokuviin kahdestaan.


Niinku sanoin ei ole järkeä että aikuisten ihmisten elämä menee lasten ehdoilla, vaan kyllä se kuuluu mennä toisin päin.

AIkuisista kiinni, ei lapsista. Kultainen keskitie on paras. Lapsen tai aikuisenkaan tarpeita ei voi nurkkaan heittää, tai seurauksena on katastrofi. Toki pienen lapsen kohdalla joutuu enemmän joustamaan.

Ydinperheen ja uusperheen tunteita ei voi verrata. Jos ydinperheen äitejäkin häiritsee ja rassaa ainainen keskittyminen lapsiin, niin kuvitelkaa kuinka paljon se rassaa isän kumppania, joka joutuu siihen samaan rumbaan vieraiden lasten kanssa. Luonto ei ole antanut samaa sidettä uusperheen "äitipuolille" kuin on antanut jo syntymän yhteydessä oikealle äidille. Biologinen äiti rakastaa lastaan, vaikka lapsi olisi mikä kaistapää tahansa. Kaistapäitähän tässä maailmassa on vaikka kuinka ja jokaisella on tai ainakin ollut rakastava äiti. Ns. ulkopuolinen näkee asiat realistisemmin.n

Ei toki sama asia, mutta kyllä ydinperheen äiti samalla lailla kaipaa omaa aikaa, kuin myös uusperheen, vaikka suhde lapsiin on erilainen.

Ja toisaalta, eivät uusperheiden etälapsetkaan kai ole aina niitäå kaistapäitä, äitinsä vinoon kasvattamia.

PS. En ole niin nuori enää, ikävä kyllä. Ei mitään tarvetta ripustautua kehenkään. Jos jonkun kanssa aikaani vietän niin kyllä hänestä oikeasti tykkään. Lisätekijät ei vaan aina ole hyväksi ..

Mutta teillä ne lisätekijät ovat jo olemassa. Eli onko mies lopujen lopuksi sen arvoinen jos arkielämä stressaa? Siihen kuuluvat kuitenkin ne ex-lapset. Saako tilannetta riittävästi paremmaksi (paitsi unohtamalla lapset?).


[/quote]

 

[Honey]

\

\

Muista, että lapset ovat miehellesi ne maailman rakkaimmat ihmiset, sinä olet vasta heidän jälkeensä. Et siis pärjää kisassa heidän kanssaan. Parempi vaan yrittää sopeutua ja näyttää tyytyväiseltä, silloin mieskin on onnellinen. Omat lapset ovat aina ensimmäisenä arvojärjestyksessä!!!

Ensinnäkin, kenenkäänhän ei ole pakko yrittää väkisellä tehdä ketään toista onnelliseksi. Ja juttuhan on niin, että kaikista asioista, myös niistä asioista mitkä ottaa pannuun vaikka se asia koskisikin niitä miehen omia kullannuppuja, on pystyttävä keskustelemaan.
Se ei ole itsen, suhteen eikä lasten etu, että hymyillään tekohymyä ja esitetään jotain, "näytetään tyytyväiseltä". Eri asia on, jos ne lapset on ihan ylitsepääsemätön asia, niin sittenhän on parasta jatkaa elämää ilman juuri tätä kumppania, mutta muuten jos kysymys on joistain pikkuasioista ja satunnaisesta harmituksesta, ei liene se palvelevan ketään, että lapsille esitetään lukuisia uusia kumppaneita kun yksi aina lähtee kelkasta kun ei osata keskustella asioista.

No, se pointti tuossa ekassa tekstissä on se, että lapset on isälle rakkaimmat ihmiset päällä maan ja jos sitä on uuden kumppanin vaikea hyväksyä, niin sitten ei taida onnistua tuo parisuhde kovin pitkään!!

 

[peuhu]

\

Muista, että lapset ovat miehellesi ne maailman rakkaimmat ihmiset, sinä olet vasta heidän jälkeensä. Et siis pärjää kisassa heidän kanssaan. Parempi vaan yrittää sopeutua ja näyttää tyytyväiseltä, silloin mieskin on onnellinen. Omat lapset ovat aina ensimmäisenä arvojärjestyksessä!!!

Mulla ei kyllä lapset mene miehen ohi rakkaudessa eikä päin vastoin.Mä rakastan molempia ihan yhtä paljon mutta tietenkin erilailla.Mulla ihan selkäpiitä karmii kun usein kuulee että lapset on tärkeintä elämässä...mihin se puoliso siitä jäi? Lapset lähtee parinkymmenen vuoden päästä kotoa ja itsenäistyy jo aiemmin mutta se puoliso pysyy(toivottavasti) koko elämän siinä rinnalla niin että kyllä mun mielestä sille puolisolle pitäisi pystyä antamaan ihan yhtä paljon rakkautta kuin lapsillekin.Musta on tärkeä että aikuisilla on joka päivä ihan kahdenkeskeistä aikaa, meillä lapset menee ajoissa nukkumaan niin meillä on illalla aikaa olla kaksin ja lapset ei pääse meidän sänkyyn, se on tarkoitettu vain meille. Päiväs aikaan sitten olemme lasten kanssa ja touhuamme kaikki yhdessä niin etä kuin lähilapsetkin äitipuoli ja isä, meillä ei eritellä kellekkään lapselle omaa aikaa eikä he ole koskaan sitä pyytäneetkään , tulevat sisarukset hyvin toimeen keskenään.

 

[eräs]

\

\

\

Muista, että lapset ovat miehellesi ne maailman rakkaimmat ihmiset, sinä olet vasta heidän jälkeensä. Et siis pärjää kisassa heidän kanssaan. Parempi vaan yrittää sopeutua ja näyttää tyytyväiseltä, silloin mieskin on onnellinen. Omat lapset ovat aina ensimmäisenä arvojärjestyksessä!!!

Ensinnäkin, kenenkäänhän ei ole pakko yrittää väkisellä tehdä ketään toista onnelliseksi. Ja juttuhan on niin, että kaikista asioista, myös niistä asioista mitkä ottaa pannuun vaikka se asia koskisikin niitä miehen omia kullannuppuja, on pystyttävä keskustelemaan.
Se ei ole itsen, suhteen eikä lasten etu, että hymyillään tekohymyä ja esitetään jotain, "näytetään tyytyväiseltä". Eri asia on, jos ne lapset on ihan ylitsepääsemätön asia, niin sittenhän on parasta jatkaa elämää ilman juuri tätä kumppania, mutta muuten jos kysymys on joistain pikkuasioista ja satunnaisesta harmituksesta, ei liene se palvelevan ketään, että lapsille esitetään lukuisia uusia kumppaneita kun yksi aina lähtee kelkasta kun ei osata keskustella asioista.

No, se pointti tuossa ekassa tekstissä on se, että lapset on isälle rakkaimmat ihmiset päällä maan ja jos sitä on uuden kumppanin vaikea hyväksyä, niin sitten ei taida onnistua tuo parisuhde kovin pitkään!!

Kenen parisuhde onnistuu, kenen ei, se on niin monesta asiasta kiinni...
Muista en tiedä, mutta minä en laita aviomiestäni ja lapsiani arvojärjestykseen. Kaikki ovat minulle rakkaita.