Pettynyt

["sannamaria"]

Sain muutama päivä sitten ultrassa tietää ensimmäisen lapseni sukupuolen ja olen todella pettynyt. Tuntuu etten halua koko lasta.. Mielessä pyörii vaikka ja mitä. Tiedän että olen säälittävä, mutta en voi tunteilleni mitään. Miten mä "selviän" tästä? Ja siis lapsi on ihan toivottu mutta sukupuoli ei vaan todellakaan miellytä. Ja tiedän että sitä ei voi päättää kumpi tulee. Mutta tämä pettymyksen tunne on kertakaikkiaan aivan järkyttävä... Lapsen isä on kuvioissa, ollaan naimisissa ja isä on ihan onnellinen tulokkaasta, minäkin olin siihen asti kun sain tietää sukupuolen.

 

[astrolabe]

Suosittelen hakemaan apua ennen kuin tuo tunne menee yhtään pahemmaksi.

 

["vieras"]

Eikös nää samat aloitukset jo riitä. Ai niin, ethän sinä tiedä mitään edellisistä ketjuista.

 

[Isämies]

Onhan se ymmärrettävää, että lapsen väärä sukupuoli harmittaa ihan Porvoon mitalla.

 

["joo"]

Itse pelkäsin esikoisen kohdalla että saamme pojan. En halunnut poikaa, koska kaikki tuntemani poikalapset olivat ärsyttäviä riehujia kun taas tuntemani tytöt olivat ihanan rauhallisia ja helppoja. En halunnut kysyä sukupuolta, mutta halusin olettaa, että saamme pojan että en pettyisi synnytyksessä.

Kun sitten lääkäri ilmoitti että poika tuli ja kuulin ensimmäisen rääkäisyn, en ollut lainkaan pettynyt. Lapsi tuntui heti omalta ja rakkaalta. Eikä myöhemminkään ole ikinä harmittanut. Päinvastoin, ei haittaisi yhtään vaikka tulisi toinenkin poika kun tämä on niin ihana. Ja meidän pojasta ei ole kasvatettu riehuvaa sotaleikki-poikaa vaan olemme kannustaneet kaikenlaisiin leikkeihin.

Pettymys on hyväksyttävä tunne, mutta toivottavasti sinussakin on sen verran ihmistä että rakastut lapseesi välittämättä sukupuolesta.

 

["vieras"]

"joon" kommenttiin.....mulla on aivan ihana 7v. poika; kohtelias ja hyväkäytöksinen, mutta osaa näyttää myös sen villin riehuvan puolen. en oliskaan tällä tiedolla halunnut tyttöä. Mutta, koskaan en olis ollut pettynyt sukupuoleen lapsen syntyessä. Ja mä tunnen tosi ärsyttäviä, villejä tyttölapsia!

 

["joo"]

[QUOTE="vieras";27887324]"joon" kommenttiin.....mulla on aivan ihana 7v. poika; kohtelias ja hyväkäytöksinen, mutta osaa näyttää myös sen villin riehuvan puolen. en oliskaan tällä tiedolla halunnut tyttöä. Mutta, koskaan en olis ollut pettynyt sukupuoleen lapsen syntyessä. Ja mä tunnen tosi ärsyttäviä, villejä tyttölapsia![/QUOTE]

Ymmärrän nykyään että monet sukupuoleen liittyvät ennakkoluulot johtuvat omista kokemuksista.

 

[ööhh..]

Ymmärrän tämmösen "pettymyksen" toisen tai kolmannen lapsen kohdalla, jos tulokas on samaa sukupuolta ku edelliset. Mut ekaa lasta odottaessa en kyl ymmärrä, enkä usko tota pettymystä jollet kuulu johki uskontoon tms.

Ja joo tiedän, provohan tää on mut pisti silti miettimään et tällasia ihmisiä on varmasti olemassa oikeastikkin.

 

[..]

Sitähän voisi tietysti miettiä siinä vaiheessa kun suunnitelmiin tulee perheenperustaminen että näinkin voi käydä..

 

["sannamaria"]

Kiitos osalle asiallisista vastauksista. En kuulu mihinkään uskontoon ja tämä ei ole mikään provo juttu vaan ihan todellisesta asiasta on kyse. Varmaan ajan kanssa saan iskostettua itselle ajatuksen tämän lapsen sukupuolesta, nyt en vaan voi kertakaikkiaan sietää ajatusta.. Meno onkin ensi viikolla neuvolaan jossa aijon ottaa asian puheeksi. Nämä ajatukset mitä päässä pyörii niin itseäkin hirvittää että miten voin edes ajatella tuollaisia asioita. Apua tosiaan taidan tarvita.

 

[Tätä ei sanota ääneen]

Ymmärrän tämmösen "pettymyksen" toisen tai kolmannen lapsen kohdalla, jos tulokas on samaa sukupuolta ku edelliset. Mut ekaa lasta odottaessa en kyl ymmärrä, enkä usko tota pettymystä jollet kuulu johki uskontoon tms.

Ja joo tiedän, provohan tää on mut pisti silti miettimään et tällasia ihmisiä on varmasti olemassa oikeastikkin.

Ei tarvitse olla provo, kyllä noita fiiliksiä on muillakin. Myös silloin, kun kyseessä on ensimmäinen lapsi.

Jos on koko ikänsä ajatellut ja kuvitellut itsensä tytön äidiksi ja saakin tietää odottavansa poikaa (tai toisin päin), kyllä siinä voi mennä pasmat sekaisin pahemman kerran ja monenlaisia fiiliksiä ja tunteita nousta pintaan. Niin kävi minullekin.

 

["sannamaria"]

tätä ei sanota ääneen: Miten sä selvisit tuosta pettymyksestä?