Pieni, tylsä ja aivan liian pitkä parisuhde

[been there, done that]

Monet eri parisuhdekeskustelut elleissä vaikuttavat koskevan erilaisia puutteita, puoliso ei tee sitä tai tätä, yhteistä aikaa ei ole, kotityöt jakaantuvat epätasaisesti, huonekalut ovat vanhoja ja niistä löytyy vikaa, vikaa, vikaa...

Jokainen tulee parisuhteessaan kohdelluksi siten, kuin ansaitsee. Jos kohtelu ei tyydytä, on tilanne muutettava, sen vaikeampaa se ei ole. Mutta ensin täytyy tietää itse mikä on ja mitä elämältään haluaa. Ja sitten vielä tehtävä realiteettitsekkaus, onko minäkuva ja omat halut mahdollisia ja ovatko ne samassa linjassa parisuhteen toisen osapuolen näkemyksien kanssa.

Monta keskustelua lukeneena tulee helposti vaikutelma, että elleillä on itse asiassa vain yksi ainoa parisuhde ja sekin kuvitteellinen. Kumppani saattaa vaihtua, mutta samat odotukset ja toiveet ovat koko ajan ja jos kumppani ei näitä toiveita täytä, on parisuhde pilalla tai vika on ainakin kumppanissa, eikä oman mielikuvituksen tuottamassa käsikirjoituksessa siitä, kuinka ja missä tahdissa parisuhteen eri vaiheiden tulisi edetä.

Kuinka on edes mahdollista valita toistuvasti itselleen vääränlainen kumppani ja joutua samanlaiseen tilanteeseen kuin aiemmissakin suhteissaan? Vielä vaikeammin käsitettävää on, kuinka jokaiseen parisuhteeseen halutaan väkisin vääntää se yhteinen lapsi, vaikka elämä ei suju edes kahdestaan, saati jos joutuu muokkaamaan edellisten suhteiden siitoksista yhteisen ja toimivan perheyksikön.

Kun yksi elli suorittaa yhtä ja samaa parisuhdetta, kumppaneiden vaihtuvuudesta riippumatta, siitä tulee pieni, tylsä ja todellakin aivan liian pitkä.

 

[mrXx]

Jokainen tulee parisuhteessaan kohdelluksi siten, kuin ansaitsee. Jos kohtelu ei tyydytä, on tilanne muutettava, sen vaikeampaa se ei ole. Mutta ensin täytyy tietää itse mikä on ja mitä elämältään haluaa. Ja sitten vielä tehtävä realiteettitsekkaus, onko minäkuva ja omat halut mahdollisia ja ovatko ne samassa linjassa parisuhteen toisen osapuolen näkemyksien kanssa.

Varmasti totta.

Tässä tietysti kiinnostaa se, että oletko itse löytänyt itsesi vastaavasta tilanteesta ja sitten suit sait muutit elämäsi?

Muuten avauksestasi tulee mieleen tietynlainen besserwisser-ajatuskulku. Teoria ja käytäntö ovat ihmisillä - etenkin parisuhteessa - usein kaksi eri asiaa.

 

[a-täti]

"Kun yksi elli suorittaa yhtä ja samaa parisuhdetta, kumppaneiden vaihtuvuudesta riippumatta, siitä tulee pieni, tylsä ja todellakin aivan liian pitkä."

Olet ap. 100 prosenttisen oikeassa. Kuten olen jo aiemminkin todennut ei se mies
vaihtamalla parane. Kun entinen lähti lätkimään niin en ole katsellut uutta tilalle.

Mutta jos vähänkin luen kirjoituksiani elleissä niin niiden perusteella minulle
sopisi parhaiten pullaleipuri. Olisi unelmaa nukkua aamulla pitkään ja mieheni olisi jo leipomossa paistamassa lämpimäisiä. Pullakuskit sitten kuljettaisivat herkut töihin menevien ellien iloksi. Jos rakkauselämä tökkii niin pulla lohduttaa.

Olen lähes päivittäin kiitollinen ex-avioliitostani. Tuossa ihmissuhteessa opin paljon itsestäni. Tein perusteellisen itsetutkiskelun avioeron jälkeen. Mutta en lähtisi
Lenita Airiston linjoille. Miksi vatvoa vanhoja miesjuttujaan kirjojen kansien välissä
ja telkkariohjelmissa. Elämässä on niin paljon muutakin kuin miesjuttuja.

Päässäni pyörii vieläkin aamulla tieltä löytämäni vaalean vihreä vauvan sukka.
Jos joku elli harmittelee sukan katoamista niin kukapa tietää vaikka plazan elleistä olisi jotain hyötyä. Ripustin sukan tien varren puun oksalle.

Meissä elleissä on monenlaista sukankuluttajaa. Mutta tuon tuntemattoman vauvan sukankulutus on vasta alkuasteella. Monenlaista askelta varmasti tulee otettua.

Makoilin eilen kuntosalilla yhdessä laitteessa selälläni ja luin perjantain Iltalehteä.
Eniten minua kiinnosti juttu Loirin oleskelusta Jorvin sairaalassa ja Monacon Carolinen
paluu kotilinnaansa. Googletin aamulla tietoa ja löysin jutun Paris Matchin sivulta.
Linnasta tulee aasinsiltana mieleen juttu Kelan ilmaislehdestä. Kolumnisti kirjoitti osuvasti kuin minun juttuja lainaillen. Me ellit teemme itsellemme omatekoisen sellin elämästämme. Suosittelen lukemaan jutun huolella. Siinä on tiivistetty ap:n perimmäinen ajatus.

Minulla ja monella muulla ellillä on käsissään kaikki onnen avaimet. On täysin itsestään kiinni taas Tuhna Pappaa lainaten miten käyttää mahdollisuuksiaan.
Vaikka eräs terapeutti sanoi minun eläneen kultaisessa häkissä niin ei väite pidä paikkaansa. En minä niin tyhmä sentään ole. Jos olisin elänyt niin varmasti olisin vienyt ainakin muutaman vääntyneen puikon myyntiin. Niillä rahoilla olisin käynyt paikoissa jotka vielä ovat näkemättä.

Jatkakaa ketjua. Olen turvoksissa alepan herkuista. Nyt jatkan töitä, maksan laskut ja sitten teen erittäin pitkän reissun paikkaan jonka ellit etikettisääntöjen mukaan jätän mainitsematta. Mainostaminen on palstoilla kieletty. (Kone pätkii lauseet. En enää jaksa murehtia teknistä ongelmaa.)

 

[no]

Toisaalta on näin, mutta elämää nähneenä tajuaa sen, että suurin osa keski-ikäisistä ei edes voisi elää parisuhteessa. Yksinäinen ihminen on tuossa elämän vaiheessa niin täynnään vastuita, että parisuhde ei yksinkertaisesti onnistu. Ei edes ole voimia antaa toiselle. Tietysti, jos elämät kohtaavat niin, että vastuut pienenevät ja elämä helpottuu, niin parisuhde on mahdollinen.

Toinen asia on, että "ei vanha koira uusia temppuja opi" . Sopeutuminen on vaikeaa. Ymmärränkin niitä, jotka sanovat, että ei pidä vuosia asua yksin; siihenkin oppii.

 

[Kleitonia*]

Monet eri parisuhdekeskustelut elleissä vaikuttavat koskevan erilaisia puutteita, puoliso ei tee sitä tai tätä, yhteistä aikaa ei ole, kotityöt jakaantuvat epätasaisesti, huonekalut ovat vanhoja ja niistä löytyy vikaa, vikaa, vikaa...

Tuohan on ihan normielämää, ihminen yleensä valittaa jos on vähänkin valittamisen aihetta (ei tarvitse olla suurikaan ongelma), eikä kiitä eikä kehu, vaikka olisi aihetta.

Tuskinpa täälläkään palstalla ruuhkaa olisi, jos Liisa ja Lilli kehuisivat parisuhdetaan, ja ylistäisivät elämänsä ihanuutta.

Jokainen tulee parisuhteessaan kohdelluksi siten, kuin ansaitsee. Jos kohtelu ei tyydytä, on tilanne muutettava, sen vaikeampaa se ei ole. Mutta ensin täytyy tietää itse mikä on ja mitä elämältään haluaa. Ja sitten vielä tehtävä realiteettitsekkaus, onko minäkuva ja omat halut mahdollisia ja ovatko ne samassa linjassa parisuhteen toisen osapuolen näkemyksien kanssa..

Eikä!?! Ansaitseeko kukaan tulla pahoinpidellyksi, kärsimään henkistä väkivaltaa, tai tulla petetyksi? Ei ansaitse!

Siitä olen samaa mieltä, että jokaisen täytyy tietää itse mikä ja kuka on, ja mitä elämältä haluaa.

Mutta miten mitataan sama linja parisuhteen toisen osapuolen näkemyksien kanssa, jos ja kun molemmat pidemmässä parisuhteessa ollessan kasvavat ja kehittyvät? Jos Matti ja Maija rakastivat toisiaan palavasti 5 vuotta sitten, mutta tänä päivänä Maija rakastaa ehkä Mattia, mutta todennäköisesti myös Mauria, niin Matinko vika se on? Kun Matti ei ole kehittynyt samaan tahtiin, tai Maijan hormoonit ovat ylikehittyneet yhteisen matkan varrella. Tietysti Matti on voinut omalla käytöksellään (tai sitten ei!) olla osasyynä Maijan pelehtimiseen Maurin kanssa, mutta minusta kyse on myös Maijan kypsymättömyydestä, jos ei ole osannut ratkaista asiaa Matin kanssa. Kummassa siis vika? Todennäköisesti molemmissa. Saiko Matti ansionsa mukaan. Ei kai.

Monta keskustelua lukeneena tulee helposti vaikutelma, että elleillä on itse asiassa vain yksi ainoa parisuhde ja sekin kuvitteellinen. Kumppani saattaa vaihtua, mutta samat odotukset ja toiveet ovat koko ajan ja jos kumppani ei näitä toiveita täytä, on parisuhde pilalla tai vika on ainakin kumppanissa, eikä oman mielikuvituksen tuottamassa käsikirjoituksessa siitä, kuinka ja missä tahdissa parisuhteen eri vaiheiden tulisi edetä.

Kuinka on edes mahdollista valita toistuvasti itselleen vääränlainen kumppani ja joutua samanlaiseen tilanteeseen kuin aiemmissakin suhteissaan? Vielä vaikeammin käsitettävää on, kuinka jokaiseen parisuhteeseen halutaan väkisin vääntää se yhteinen lapsi, vaikka elämä ei suju edes kahdestaan, saati jos joutuu muokkaamaan edellisten suhteiden siitoksista yhteisen ja toimivan perheyksikön.

Kaiketi se ihminen sitten pitää tietyn tyyppisestä ihmisestä, ja tiedostamattaan hakeutuu sellaisen seuraan. Minusta huvittavinta on se, että
monesti se uusi kumppani on myös ulkonäöllisesti hyvin samanlainen kuin se entinen, todennäköisesti vain nuorempi painos tästä.

Lapsen "vääntämistä" parisuhteen symbooliksi en ymmärrä, jos parisuhteen kokoaminen (uusioperheineen tai ilman) on vielä täysin kesken. Kaipa se on sitä me-henkisyyttä, ja meidän pesän, ja meidän perheen rakentamista. Tosin varmasti on paljon myös onnistuneita uusioperheitä sinun, minun ja meidän lapsineen.

Toisaalta uskon, tai ainakin haluan uskoa, että kaikki kokemuksemme kasvattavat meitä. Näin ollen myös "epäonnistunut" parisuhde kasvattaa. Eri asia tietysti on, että jos on kiire siihen uuteen ja tietysti onnistuvaan parisuhteeseen, niin oppi jää sisäistämättä. Asioita, niin tärkeitä kuin parisuhde ja sen toimiminen tai toimimattomuus, vaatinee miettimistä ja mukautumista. Ehkäpä ajanjakson olla myös yksin.

Tosin ei kuulema saa olla liian kauaa yksin, silloin on vaara tulla krantuksi ja jää kokonaan ilman parisuhteen "ihanuutta". Tällaisen opin kuulin ystävättäreni 80-vuotiaan tädin sanoneen hänelle, kun hänen kivuliaasta erosta oli jo reilu puoli vuotta. Eli pitää miettiä ja pohtia parisuhdettaan, sitä epäonnistunuttakin, tarkasti ja harkiten ja siitä oppien, muttei saa miettiä ja fundeerata liian kauaa. . . Siinäpä taiteilemista.

Kun yksi elli suorittaa yhtä ja samaa parisuhdetta, kumppaneiden vaihtuvuudesta riippumatta, siitä tulee pieni, tylsä ja todellakin aivan liian pitkä.

Tuota loppukommenttia en kylläkään ymmärrä? Eihän normi-yksi-elli suorita normaalistikaan enempää kuin yhtä ja samaa parisuhdetta. Oli se parisuhde sitten uutuuden kiihkeä, tai rutinoituneen väljähtänyt. Pienestä ei pidä kukaan, tylsästä puhumattakaan, mutta ei kai se pituuskaan ole se ainut tavoite.

Sinäänsä ymmärrän kyllä kirjoituksesi pointin, vaikka en kaikkea allekirjoittaisikaan.

 

[a-täti]

Toisaalta on näin, mutta elämää nähneenä tajuaa sen, että suurin osa keski-ikäisistä ei edes voisi elää parisuhteessa. Yksinäinen ihminen on tuossa elämän vaiheessa niin täynnään vastuita, että parisuhde ei yksinkertaisesti onnistu. Ei edes ole voimia antaa toiselle. Tietysti, jos elämät kohtaavat niin, että vastuut pienenevät ja elämä helpottuu, niin parisuhde on mahdollinen.

Toinen asia on, että "ei vanha koira uusia temppuja opi" . Sopeutuminen on vaikeaa. Ymmärränkin niitä, jotka sanovat, että ei pidä vuosia asua yksin; siihenkin oppii.

Hienoa tekstiä nimimerkki no. Olen täysin oppinut yksinelämiseen. Elämä kymmenen vuotta
sitten tuntuu kuin toisen ellin elämältä. Mutta nyt on laskut laitettu nettipankkiin ja olen
googlettanut eniron sivulta itselleni kartan. Jos eksyn tiellä niin se on suuri ihme.
Olisikohan Kristiina Harjun aarrekarttakurssista apua. Pitäisi kai päivittää tietoni vuoden -98
takaa.

 

[Lumi ukko]

Mikä aloittajan pointti oli?
Kirjoittaa referaatti lukemistaan artikkeleista ja kirjoista?

 

[been there, done that]

Tuohan on ihan normielämää, ihminen yleensä valittaa jos on vähänkin valittamisen aihetta (ei tarvitse olla suurikaan ongelma), eikä kiitä eikä kehu, vaikka olisi aihetta.

Tuskinpa täälläkään palstalla ruuhkaa olisi, jos Liisa ja Lilli kehuisivat parisuhdetaan, ja ylistäisivät elämänsä ihanuutta.

No ei täällä ole ruuhkaa nytkään, vaikka valitusvirret ovat enemmistönä. Mutta olisihan se jotenkin enemmän uskottavaa, jos yhdessä ja samassa parisuhteessa olisi sekä hyvää että huonoa.

Jokainen tulee parisuhteessaan kohdelluksi siten, kuin ansaitsee. Jos kohtelu ei tyydytä, on tilanne muutettava, sen vaikeampaa se ei ole.

Eikä!?! Ansaitseeko kukaan tulla pahoinpidellyksi, kärsimään henkistä väkivaltaa, tai tulla petetyksi? Ei ansaitse!

Siitä olen samaa mieltä, että jokaisen täytyy tietää itse mikä ja kuka on, ja mitä elämältä haluaa.

Juu, tämä itsensä tietäminen ja haluaminen on juuri sitä, että valitsee kuinka haluaa tulla parisuhteessaan kohdelluksi. Yleinen olettama on, ettei parisuhteessa käytetä minkäänlaista väkivaltaa. Jos jää suhteeseen, jossa väkivaltaa on, ilmaisee sillä tavoin hiljaisesti hyväksyvänsä kohtelunsa.

Mutta miten mitataan sama linja parisuhteen toisen osapuolen näkemyksien kanssa, jos ja kun molemmat pidemmässä parisuhteessa ollessan kasvavat ja kehittyvät? Jos Matti ja Maija rakastivat toisiaan palavasti 5 vuotta sitten, mutta tänä päivänä Maija rakastaa ehkä Mattia, mutta todennäköisesti myös Mauria, niin Matinko vika se on? Kun Matti ei ole kehittynyt samaan tahtiin, tai Maijan hormoonit ovat ylikehittyneet yhteisen matkan varrella. Tietysti Matti on voinut omalla käytöksellään (tai sitten ei!) olla osasyynä Maijan pelehtimiseen Maurin kanssa, mutta minusta kyse on myös Maijan kypsymättömyydestä, jos ei ole osannut ratkaista asiaa Matin kanssa. Kummassa siis vika? Todennäköisesti molemmissa. Saiko Matti ansionsa mukaan. Ei kai.

No parisuhteen mittaaminen ei ole kovin täsmällistä millimetripeliä ja joskus voi linjat olla hyvinkin kaukana toisistaan ja silti tullaan toimeen. Ollaan ehkä jopa onnellisia.
Minusta yksittäiset tapahtumat irrallisina eivät voi olla mittari, enemmän ratkaisee suhteen yhteinen historia ja se, minkälaiset tulevaisuuden näkymät ovat. Tietenkään unohtamatta nauttia nykytilanteesta.

Kaiketi se ihminen sitten pitää tietyn tyyppisestä ihmisestä, ja tiedostamattaan hakeutuu sellaisen seuraan. Minusta huvittavinta on se, että
monesti se uusi kumppani on myös ulkonäöllisesti hyvin samanlainen kuin se entinen, todennäköisesti vain nuorempi painos tästä.

Lapsen "vääntämistä" parisuhteen symbooliksi en ymmärrä, jos parisuhteen kokoaminen (uusioperheineen tai ilman) on vielä täysin kesken. Kaipa se on sitä me-henkisyyttä, ja meidän pesän, ja meidän perheen rakentamista. Tosin varmasti on paljon myös onnistuneita uusioperheitä sinun, minun ja meidän lapsineen.

Ja tässä taas tullaan siihen valintakysymykseen: Jos aina vain päätyy mustasukkaiseen, väkivaltaiseen tai muuten huonolta tuntuvaan suhteeseen, ketä on syyttäminen?

Lastenteko parisuhteen symboliksi tai 'täydentämiseksi' tuntuu olevan enemmän sääntö, kuin poikkeus. Ja melkoinen määrä tuntuu syntyvän 'vahinkoja' tai 'onnellisia yllätyksiä', vaikka meillä pitäisi valistusta ja tietoa olla sivistysvaltion verran.

Toisaalta uskon, tai ainakin haluan uskoa, että kaikki kokemuksemme kasvattavat meitä. Näin ollen myös "epäonnistunut" parisuhde kasvattaa. Eri asia tietysti on, että jos on kiire siihen uuteen ja tietysti onnistuvaan parisuhteeseen, niin oppi jää sisäistämättä. Asioita, niin tärkeitä kuin parisuhde ja sen toimiminen tai toimimattomuus, vaatinee miettimistä ja mukautumista. Ehkäpä ajanjakson olla myös yksin.

Olen aina ajatellut, että jokainen tapaamamme ihminen opettaa jotain, ei siihen aina edes tarvita parisuhdetta.
Parisuhteen kannalta kuitenkin minusta yhä edelleen on itsensä tunteminen, sen tiedostaminen minkälaisten ominaisuuksien kanssa voi kumppanin kanssa olla ja elää. Ne voivat muuttua, ja yleensä muuttuvatkin, iän ja elämänkokemuksen myötä.
Kovin vahvasti paikalleen arvoihinsa ja mielipiteisiinsä urautunut yleensä päätyy olemaan yksin, joko omasta halustaan tai sitten kukaan ei kestä pidemmän päälle sellaista suhdetta.

Kun yksi elli suorittaa yhtä ja samaa parisuhdetta, kumppaneiden vaihtuvuudesta riippumatta, siitä tulee pieni, tylsä ja todellakin aivan liian pitkä.

Tuota loppukommenttia en kylläkään ymmärrä? Eihän normi-yksi-elli suorita normaalistikaan enempää kuin yhtä ja samaa parisuhdetta. Oli se parisuhde sitten uutuuden kiihkeä, tai rutinoituneen väljähtänyt. Pienestä ei pidä kukaan, tylsästä puhumattakaan, mutta ei kai se pituuskaan ole se ainut tavoite.

Niin, pointtihan oli juurikin tässä: Jos et ota opiksesi, sen enempää itsestäsi kuin toisestakaan, kannat aina samat täyttymättömät odotukset ja vanhat virheet uuteen suhteeseen. Näin ollen on ihan sama, vaikka kumppani olisi jatkuvasti eri, kun ei itse ole muuttunut lainkaan.

Samoja pieniä, tylsiä ympyröitä ne silloin vain ovat ja tuntuvat aivan liian pitkiltä.

 

[eräsperäs]

Sotkeentumatta enempää noihin lainauksiin poimin tämäb.

"Niin, pointtihan oli juurikin tässä: Jos et ota opiksesi, sen enempää itsestäsi kuin toisestakaan, kannat aina samat täyttymättömät odotukset ja vanhat virheet uuteen suhteeseen. Näin ollen on ihan sama, vaikka kumppani olisi jatkuvasti eri, kun ei itse ole muuttunut lainkaan."

Jos on itse valmis muuttamaan itseään ja tapaansa toimia, voi olla ettei kumppania tarvitse vaihtaa ollenkaan.

 

[been there, done that]

Sotkeentumatta enempää noihin lainauksiin poimin tämäb.

No ei näemmä olisi pitänyt sotkeentua minunkaan, ei oikein luonnistunut tällä kertaa.

Jos on itse valmis muuttamaan itseään ja tapaansa toimia, voi olla ettei kumppania tarvitse vaihtaa ollenkaan.

Erinomainen pointti! Tosin, tässä taas jälleen kerran tullaan siihen valintatilanteeseen: Kuinka paljon on valmis/voi itsestään muuttaa, hukkaamatta itseään kokonaan?

Ja sitten on osattava vetää sekin raja, kuinka pitkään oman muuttumisensa jälkeen odottelee toisen muuttumista, ennen kuin toteaa, että muutosta on tapahtunut tai ei ole tapahtunut/ei tule tapahtumaan.

 

[Ihanan miehen ihana vaimo]

Kun on viisitoistavuotiaana löytänyt elämänsä miehen, niin yhdessä on kasvettu samaan suuntaan ja rakastetaan toisamme vielä nyt yli 30 vuotta myöhemminkin! Ei ole kummankaan tarvinnut toista muuttaa.

 

[Muikku//]

Ap. kirjoitti täyttä asiaa. Oivalsin tämän vasta 35-vuotiaana, mutta toiset eivät tajua sitä koskaan vaan vaihtavat puolisoa säännöllisin väliajoin vain pettyäkseen taas kerran ja kierre on valmis.

"Niin, pointtihan oli juurikin tässä: Jos et ota opiksesi, sen enempää itsestäsi kuin toisestakaan, kannat aina samat täyttymättömät odotukset ja vanhat virheet uuteen suhteeseen. Näin ollen on ihan sama, vaikka kumppani olisi jatkuvasti eri, kun ei itse ole muuttunut lainkaan."

Jos on itse valmis muuttamaan itseään ja tapaansa toimia, voi olla ettei kumppania tarvitse vaihtaa ollenkaan.

Yhdyn edellisiin.

 

[Vanha Noita]

Ap. kirjoitti täyttä asiaa. Oivalsin tämän vasta 35-vuotiaana, mutta toiset eivät tajua sitä koskaan vaan vaihtavat puolisoa säännöllisin väliajoin vain pettyäkseen taas kerran ja kierre on valmis.

"Niin, pointtihan oli juurikin tässä: Jos et ota opiksesi, sen enempää itsestäsi kuin toisestakaan, kannat aina samat täyttymättömät odotukset ja vanhat virheet uuteen suhteeseen. Näin ollen on ihan sama, vaikka kumppani olisi jatkuvasti eri, kun ei itse ole muuttunut lainkaan."

Jos on itse valmis muuttamaan itseään ja tapaansa toimia, voi olla ettei kumppania tarvitse vaihtaa ollenkaan.

Yhdyn edellisiin.

Yhdyn edellisiin. Tässä keskustelussa kierretään nyt kehää.

 

[Vanha Noita]

Ap. kirjoitti täyttä asiaa. Oivalsin tämän vasta 35-vuotiaana, mutta toiset eivät tajua sitä koskaan vaan vaihtavat puolisoa säännöllisin väliajoin vain pettyäkseen taas kerran ja kierre on valmis.

"Niin, pointtihan oli juurikin tässä: Jos et ota opiksesi, sen enempää itsestäsi kuin toisestakaan, kannat aina samat täyttymättömät odotukset ja vanhat virheet uuteen suhteeseen. Näin ollen on ihan sama, vaikka kumppani olisi jatkuvasti eri, kun ei itse ole muuttunut lainkaan."

Jos on itse valmis muuttamaan itseään ja tapaansa toimia, voi olla ettei kumppania tarvitse vaihtaa ollenkaan.

Yhdyn edellisiin.

Yhdyn edellisiin. Tässä keskustelussa kierretään nyt kehää.

...Ja tätä samaa on jankattu jo monta ketjullista.

 

[Kleitonia*]

Kun on viisitoistavuotiaana löytänyt elämänsä miehen, niin yhdessä on kasvettu samaan suuntaan ja rakastetaan toisamme vielä nyt yli 30 vuotta myöhemminkin! Ei ole kummankaan tarvinnut toista muuttaa.

Yhteistä taivalta pitkälti, kakarasta aikuisuuteen.

Olemme varmasti pääsääntöisesti kasvaneet samaan suuntaan, mutta emme aina yhtä aikaa, tai samalla tavalla. Sen sijaan, että olisimme kulkeneet vieri vieressä, niin olemme tainneet (ainakin välillä) lähinnä edetä silmukoiden eteenpäin.

Uskon muuttaneeni miestäni ja hän minua, kenen tahdosta niin sitä ei kai ole aina tiennyt.

On hienoa jos on ongelmittomia pitkiä parisuhteita. Meillä on ollut ongelmamme, mutta juuri nyt on hyvä olla.

 

[been there, done that]

Yhdyn edellisiin. Tässä keskustelussa kierretään nyt kehää.

...Ja tätä samaa on jankattu jo monta ketjullista.

No oli se sitten hyvä, ettet pitänyt kynttilääsi vakan alla, vaan osallistuit kyvykkäällä panoksellasi asiaan.

Pikku vinkki keskustelun kehä-efektin välttämiseksi: Asiat etenevät yleensä mielekkäämmin, jos keskustelee muiden kanssa, eikä pelkästään itsekseen ja itsestään.

 

[been there too]

Jos on itse valmis muuttamaan itseään ja tapaansa toimia, voi olla ettei kumppania tarvitse vaihtaa ollenkaan.

Mitä olen lukenut tätä palstaa, useimmat kyllä erittelevät myös mikä itsessä on vikana ja mitä ovat valmiita tekemään suhteen toimivuuden eteen ja ongelma, josta "valitetaan" on se, kun toinen ei tee mitään. Silloin on ihan paikallaan pohtia, kannattaako vaihtaa vai tyytyä huonoon ja itsekkääseen kumppaniin. Parisuhde on kuitenkin kahden kauppa.

 

[been there, done that]

Olemme varmasti pääsääntöisesti kasvaneet samaan suuntaan, mutta emme aina yhtä aikaa, tai samalla tavalla. Sen sijaan, että olisimme kulkeneet vieri vieressä, niin olemme tainneet (ainakin välillä) lähinnä edetä silmukoiden eteenpäin.

Sellaistahan elämä on, joskus on palattava täyden ympyrän kautta omille jäljilleen, että muistaa taas mikä suunta on oikea.
Oikein taitavat silmukoinnit muodostavat pitkän ajan kuluessa kauniin ja kestävän kuvakudoksen.

On hienoa jos on ongelmittomia pitkiä parisuhteita. Meillä on ollut ongelmamme, mutta juuri nyt on hyvä olla.

Olette oman kuvakudoksenne silmukoinnin mestareita. Hyvältä näyttää.

 

[yleistämistä.]

No mun nykyinen kumppanini ei ole todellakaan missään suhteessa verrattavissa entisiini, eikä tämä suhde ole yhtään samanlainen, kuin entiset epäonnistuneet yritelmät.
Kaikki eksäni ovat olleet
juoppoja
valehtelevia
pettäviä
itsekeskeisiä
itserakkaita
naista ala-arvostavia häntäheikkejä, joille ei kelpaa kukaan eikä mitään, ja nainen on se, joka tekee aina kaiken väärin, itsessä ei ole mitään vikaa.

Nykyiseni taas on
luotettava
rakastava
ihana
mukava
hauska
rehellinen
ja myöntää olevansa joskus väärässä, kuka arvostaa ja pitää kuin kukkaa kämmenellä.

Eli ei kaikki suhteet ole entisen toistoa.
Ja tämä mies on se, kenen kanssa voisin sen lapsenkin vaikka vääntää, eksien kanssa ei ole moinen tullut mieleenkään.

 

[Vanha Noita]

Yhdyn edellisiin. Tässä keskustelussa kierretään nyt kehää.

...Ja tätä samaa on jankattu jo monta ketjullista.

No oli se sitten hyvä, ettet pitänyt kynttilääsi vakan alla, vaan osallistuit kyvykkäällä panoksellasi asiaan.

Pikku vinkki keskustelun kehä-efektin välttämiseksi: Asiat etenevät yleensä mielekkäämmin, jos keskustelee muiden kanssa, eikä pelkästään itsekseen ja itsestään.

Ok. Etkö omasta mielestäsi ole jankannut tätä samaa asiaa jo monta ketjullista?

 

[Muikku//]

"yleistämistä" kirjoitti kuinka hänen nykyinen puolisonsa on erilainen kuin entiset.
Ehkä olet entisten, jatkuvasti toistuvien samojen tyyppien kautta oppinut jotain itsestäsi, esimerkiksi sen että sinun ei tarvitse ottaa kaikkea p...aa niskaan ja ansaitset parempaa. Hyvä niin!

Luen tällä hetkellä paljon henkisestä kasvusta, opin paljon itsestäni, suhtautumisestani muihin ihmisiin ja vastoinkäymisiin. Tämä sekä muut aihetta sivuavat ketjut ovat kiinnostavaa luettavaa.

 

[no]

Ehkä kuitenkin kannattaisi olla itselleen armollinen. Jos suhteet ovat päättyneet, niin minusta se on vain hyvä asia, koska jokin on ollut pielessä. Nyt ajetaan takaa sitä, että vika olisi itsessä. Ei itseään kannata halvalla myydä. Omia tuntemuksiaan kannattaa kunnioittaa. Sekin, että yrittää, on hyvä asia. Kummasti siinä ihmistuntemus vain kasvaa.

 

[Ristallipallo ei auta]

Ihmistuntemus EI kasva jos aina näkee vain sen minkä haluaa nähdä. Sekä olettaa asioita.

 

[no]

Ihmistuntemus EI kasva jos aina näkee vain sen minkä haluaa nähdä. Sekä olettaa asioita.

Tuo on niin totta. Ja ap:kin tarkoitti, että pitää nähdä ensisijaisesti omat realiteettinsa?

Päätä saa hakata seinään, mutta ei se ole välttämättä huonoutta, jos ei suhteet kestä. Se voi johtua niin monesta asiasta ja siis taas vain itsellä.

(Niin ja ongelmat ne on toisellakin)

 

[sykolooki]

Ihminen haluaa kasvaa ja oppia vääristä valinnoistaan. Vaistomaisesti haluaa korjata itseään ja hakeutuu sellaisten ihmisten seuraan, jotka tietää "ansaitsevansa"; Jos valitsee ihmisen, joka kohtelee huonosti, siitä pitää ottaa oppi ja mennä eteenpäin! Ei pidä ottaa n.s. itseensä vaan yrittää selvittää toisen kanssa asiat. Jos sekään ei onnistu, silloin on syytä jättää se ihmissuhde taakseen ja kiittää opista. Mitä varmemmaksi tulee tavoitteistaan ja itsetuntemukseltaan, sitä helpommin löytyy se oikea?
Se, mitä olemme kokeneet lapsena ja myöhemminkin, vaikuttaa valintoihimme. Jotkut joutuvat kasvamaan enemmän erehdyksien kautta. Toiset saavat n.s. paremmat kortit jo alussa. On oltava vahva ja uskottava itseensä. Niitä tallataan, joita saadaan. Onnellista on, jos löytää hyvän ihmissuhteen, jossa kummankaan tarvitse kärvistellä liikaa ja voi yhdessä kasvaa tasavertaisina ihmisinä vaihtamatta sitä henkilöä toiseen. Avoimuus auttaa paljon.
Kirjoittakaa paremmin tämä. En osannut oikein ilmaista selkeästi, mita tarkoitan.