D
dana
Vieras
...mulla on isoja ongelmia sen aloittamisessa. Taustaa: Synnytin kuukausi sitten ja painoa pitäisi saada pois. Mies harrastaa suht tosissaan kuntosalitreenausta, jossa vaihtelevat massakaudet ja dieettikaudet. Sovittiin, että aletaan diettaamaan yhdessä. Mies haluaisi alkaa dieetille "tosissaan", mutta mulla painavat vaakakupissa eri asiat. Esimerkiksi sehän tarkoittaisi sitä, että kastikkeet, laatikot jne. olisi ei-ei dieettikaudella, kun on liikaa hiilaria ja rasvaa, mutta mä haluaisin tarjota esikoislapsellemme (2v.) ruoan mahdollisimman monessa eri muodossa. Siis että oppisi kaikkiruokaiseksi.
No, keskustelimme aika tiukkaan sävyyn tästä miehen kanssa ja mies on sitä mieltä, että mulla on vain tekosyitä, etten ala kunnolla tähän projektiin mukaan. No, ehkä osittain, mutta esim. mun mielestä on kylässä törkeää olla syömättä tarjottavaa ruokaa. Ja esim. omille vanhemmilleni en koskaan tunnustaisi olevani dieetillä, sillä heillä on muutenkin vääristynyt käsitys ruoasta ja ovat yrittäneet painostaa muakin laihduttamaan. En halua antaa heille sellaista kuvaa, että ovat olleet oikeassa. Tuo painostaminen tapahtui mun ollessa normaalipainoinen (167cm/63kg) ja nyt mulla on painoa siis 85kg, kun lähtöpaino toiseen raskauteen oli 75kg, johon olin itse ihan tyytyväinen. Siksi siis olisin sitä mieltä, että jos käydään ehkä kerran kesässä porukoilla, söisin siellä tarjottavaa ruokaa ja that's it.
Lisäksi mies tuossa äsken sanoi, että jos alan dieetille, mutta en ala "kunnolla" niin siitä ei sitten ole sen suurempaa hyötyä. Ja päivemmällä kysyin, että onko miehen seksuaalisen mielenkiinnon lasku johtunut mun koosta, niin hän vastasi, että ei ole ainakaan tiedostanut, että se siitä johtuisi. Eli miten tuokin pitäisi nyt ajatella? Eli voi ollakin? Mulla tuli tässä raskaudessa painoa reilusti, mutta niin tuli ekassakin ja 3kk kuluessa oli paino takaisin lähtöpainossa (toivottavasti nytkin käy niin).
Mä en ehkä ole asennoitunut nyt niin, että rupeaisin heti kauhean tarkalle dieetille, kun synnytyksestä on niin vähän aikaa, mutta mies on sitä mieltä, että pienemmästä diettaamisesta ei ole hyötyä ja sanoi suoraan myös, että jos mun asenne on tämä (että esim. kylässä voi ottaa tarjottavaa ruokaa), niin mä en tule onnistumaan. En tajua, että mitä tässä nyt tapahtuu. Pitäisikö mun sitten vain alkaa tuohon vai tehdä omin päin? Onko tässä edes mitään järkeä?
Enhän mä voi alkaa edes vielä liikkumaan kunnolla, kun kävelykin tekee vielä vähän pahaa...
Mielipiteitä?