Pitäisikö päiväkodin kertoa vanhemmille jos lapseta tullut verta nenästä niin, että paitakin on veressä?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Luminara Unduli
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
L

Luminara Unduli

Vieras
Ja kun verta on tullut siitä syystä, että toinen lapsi on leikkien tohinassa potkaissut polvella nenään kovasti. Hoitajat ovat olleet tietoisia asiasta kun ovat auttaneet sitten verenvuodon kanssa.
 
Pitäisi toki, eri asia sitten muistaako ne mainita jos hakutilanteessa on kovastikin tohinaa.

Meille on joskus soitettu kotiin samantapaisen asian takia. 2-3 kertaa itse asiassa. Hoitaja/lto on sanonut että unohti kertoa hakutilanteessa & siksi soittaa. Minusta aika kiva juttu :)
 
Kyllähän siitä olisi hyvä kertoa, mutta aina ei voi muistaa kaikkea. Meillä omassa talossa laitetaan tärkeimmät jutut lapsilistaan ylös ja listat on mukana ulkona ja myös toisen ryhmän aikuinen osaa sitten siitä lukea jos on jotain mainittavaa sattunut päivän aikana.

Vanhemmat voisivat joskus miettiä mitä kaikkea päiväkotipäivän aikana tapahtuu ja tehdään ja kertoa sen ryhmän lapsimäärällä eli yleensä 21:llä. Siinäpä vähän muistelemista vai mitä?
 
No onhan se mainitsemisen arvoinen asia. Miulle kyllä kerrottiin ja sekin sanottiin ettei tiedetä mitä tapahtui kun kukaan ei nähnyt, eiköhän se ihan vahinko leikkien lomassa ollut :)
 
Juttelin vielä sisällä kahden kesken yhden hoitajan kanssa muista lapseen liittyvistä asioista kun kaikki muut oli pihalla. Lapsi kotona kertoi, että tämä hoitaja oli ollut silloin auttamassa häntä. Vahinkohan se on ollut, mutta hieman säikähdin kun lapsella paita veressä kun kotiin tultiin. Lapsella varavaatteetkin tarhassa joten olisi voinut kylmällä vedellä paidan putsata. Toivottavasti vielä irtoaa.
 
Pitäisi, mutta aina ei muista kaikkea. Tiedonkulku voi katketa monessa kohtaa (hoitaja ei muista kertoa asiasta toiselle), hoitaja ei muista kertoa vanhemmille kun hakutilanteessa on tohinaa/ vanhempi liukenee paikalta niin nopeasti ettei kerkiä kuin moi perään huutaa. Itse yleensä kirjotan paperille kaikki asiat mitä pitää kertoa.
 
Onneksi ei ollut ensimmäinen kerta kun verta tulee. Ekalla kerralla meinaan lapsi säikähti niin, että kiljui ja itki pitkään hysteerisenä. Nyt muisti, ettei siinä mitään hätää ole ja olikin ihan rauhallisena =)
 
Juttelin vielä sisällä kahden kesken yhden hoitajan kanssa muista lapseen liittyvistä asioista kun kaikki muut oli pihalla. Lapsi kotona kertoi, että tämä hoitaja oli ollut silloin auttamassa häntä. Vahinkohan se on ollut, mutta hieman säikähdin kun lapsella paita veressä kun kotiin tultiin. Lapsella varavaatteetkin tarhassa joten olisi voinut kylmällä vedellä paidan putsata. Toivottavasti vielä irtoaa.

kyllä se vaan on kodin tehtävä putsata. ei niitä vaatteita siellä päikyssä ketään ala lotraamaan. ja mitään sellaista mikä ei saa mennä ns. pilalle, ei kannata päiväkotiin laittaa.

ja oliko sitä verta sitten oikeasti paita täynnä vai muutama pisara? jos oikeasti paita täynnä niin oishan sen voinut kumminkin vaihtaa varapaitaan. muutama pisara ei niin vaarallista.
 
[QUOTE="vieras";23380777]kyllä se vaan on kodin tehtävä putsata. ei niitä vaatteita siellä päikyssä ketään ala lotraamaan. ja mitään sellaista mikä ei saa mennä ns. pilalle, ei kannata päiväkotiin laittaa.

ja oliko sitä verta sitten oikeasti paita täynnä vai muutama pisara? jos oikeasti paita täynnä niin oishan sen voinut kumminkin vaihtaa varapaitaan. muutama pisara ei niin vaarallista.[/QUOTE]

Rinnuksilla kun oli valunut ja hihoissa kun lapsi oli hätäsenä niihin pyyhkinyt ennenkuin sai paperia. Ei siinä mitään. Kyllähän minä putsaan =)
 

Yhteistyössä