Pitäisikö vain luovuttaa isäni kanssa. Jotenkin niin kyllästynyt tähän.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja purkautumista ja turhautumista
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
P

purkautumista ja turhautumista

Vieras
Meillä on 2 koiraa. Isäni ei ole koskaan pitänyt niistä. Tai sitten äitipuoleni. Joka on omien sanojensa mukaan niin pahasti allerginen ja saa aina jos joutuu meidän koirien kanssa samaan tilaan hirvittävän pahan astmakohtauksen.
Ikinä, en ole kyllä nähnyt hänen saavan sitä astmakohtausta. Eikä kyllä kukaan muukaan.
Mutta meidän koiria hän ei vain kestä, kuulema.
Siskoni koirasta ei tule mitään, hänen omantyttärensä koirasta ei tule mitään. Ja nyt kaikenhuipuksi he ottivat oman koiran nyt. Mutta ei hän sille ole allerginen.
Meidän koirille vain.

Isäni keksii koiristamme vain valittamista. Ne jopa pissaavaat liikaa.
Heillä on iso aidattu piha ja koiramme ovat yleensä saaneet olla siellä vapaana. Menimme käymään ja hän sanoi että pitäkää koirat kiinni kun heillä on vieraita. Se oli ihan ok siihen asti kun selvisi että kaikkien muiden koirat saavat olla irti....

Meidän koirat ovat ilmeisesti hänen ja vaimonsa mielestä vain niin kamalia ja pahoja. Sillä ei ole mitään merkitystä että kaikki muut pitävät koiristamme. Jopa koiria pelkäävä ja inhoava tätini kehuu kuinka kilttejä ja rauhallisia nuo ovat.

Mutta se koirista. Näemme isääni pitkän välimatkan vuoksi ehkä n. 6-7 kertaa vuodessa. Jos sitäkään. Ja silloinkin vain pari tuntia kerrallaan.

Näimme vähän aikaa sitten ekaan kertaan puoleenvuoteen. Menostamme sinne oli sovittu etukäteen.
Ehkä puolituntia hän jutteli meille. Sitten pyysivät olemaan sen aikaan lapsenvahtina kun käyvät kaupasta hakemassa äkkiä leivontatarvikkeita. Lupasimme.
Mutta kerroimme ennen sitä että meillä on parintunnin päästä sovittua menoa.
Reilun tunnin päästä soitin että meneeköhän teillä vielä kauan. Tulivat juuri vaatekaupasta ja seuraavaksi menevät ruokakaupppaan. Kului vielä tunti ennenkuin tulivat. Olivat autonkin käyttäneet pesulassa.

Ja meillä oli jo kiire siinä vaiheessa. Eli niin kovasti halusivat nähdä minua ja perhettäni.


Isäni aina suunnittelee kuinka hän lähtee nyt 2v poikani kanssa viikoksi lappiin kalaan. Siis ehkä jo ensikesänä. Äitiltä ei kuulema kysytä mitään.
Mutta ikinä hän ei halua viettää aikaa lastenlastensa kanssa. Ei edes lyhyttä päivänretkeä tehdä.
Suoraan viikoksi kalaaan vain sitten. ( arvatkaa kaksi kertaa aionko laskea )
Samaan aikaan kertoo kuinka siskopuoleni lapsi oli mukana ja jätti 4vuotiaana yksin nukkumaan kun lähti itse kalaan ja kun tuli takaisin löysi lapsen rannalta kävelemässä.


Tässä nyt vain pari esimerkkiä. Tätä se on ollut jo vuosia. Saattoi olla vähän sekavaa tekstiä. Kiitos jos jaksoitte lukea. piti vain päästä purkautumaan.


Jotenkin on niin kyllästynyt ja mietin että pitäisikö luovuttaa. Miksi itse pitää yrittää pitää ylläpitää suhdetta isääni jos ei saa mitään vastavuoroisuutta.

Ja hän ei ole mikään höperö vanha pappa vaan alta 50v terve mies.
 
Minä olen luovuttanut oman isäni suhteen jo aikoja sitten. Koskaan ei ole ollut kiinnostunut elämästäni millään tavalla, tai auttanut tms. Nähdään erittäin harvoin ja silloin kun nähdään hän lähinnä puhuu itsestään eikä juurikaan ole kiinnostunut minun asioistani. Olen jo aikoja sitten asennoitunut niin että minulla ei ole isää, eikä koskaan ole ollutkaan. Ei siis ollut kuvioissa silloinkaan kun olin lapsi. Nyt odotan omaa esikoistani enkä aijo isälleni asiasta lähteä erikseen ilmoittelemaan.. Enkä halua että hän osallistuu millään tavalla lapseni elämään (ei varmaan kyllä osallistuisi muutenkaan), ja en ala häntä isoisäksi kutsumaan. Äidin nykyinen mies on sitten lapselle se vaari..

Että tämmöinen vuodatus täältä!
:hug: kuitenkin sinulle!
 
Kiitos. ei vain jaksa tuota välinpitämättömyyttä. Piipa, olet varmasti oikeassa. Vieras, niin varmaan pitäisikin tehdä.
Mutta jostain syystä, en vain tiedä itsekkään miksi. sitä haluaa yrittää. Vaikka ei aina jaksaisikaan.

Saparo-81 Meillä myös vanhempani eronneet kun olin pieni. Hienoa että sinä olet päässyt eroon.
Onnea vauvasi tulosta.


Se jutti pitää vielä saada purkaa. Isäni on koko tämän vuoden puhunut kuinka voisi tulla käymään meillä. Ainakun olen yrittänyt sopia päivää on vaihtanut puheenaihetta.
Olen kyllä ymmärtänyt sillä välimatkaa meille on 300km ja isälläni on lähes sadan kilsan työmatka. Ettei jaksa sen päälle lähteä enää viikonloppun ajelemaan.

Mutta nyt selvisi että käyvät kerran, pari kuussa siskopuoleni luona joka asuu vielä kauempana.

Sille kyllä jaksavat ajaa. Mutta eivät meille. Tai eihän ne meille voi tulla ton pahan astman takia.....

Tekeepäs hyvää purkautua.
 
inhottavan kuuloista kyllä mutta itsellä se tilanne ettei isää pääse enää katsomaan vaikka kuinka haluaisi, niin sanon vaan oman mielipiteeni, että koita pitää yhteyttä edes jotenkin ja koita puhua isäsi kanssa vaikka puhelimessa miltä sinusta tuntuu ja saada isäsi ymmärtämään sinua. tässä vaiheessa kun itse olen antaisin mitä vain että saisin isäni takaisin ja saisin puhua ja kertoa omista tunteista yms. uskon että isäsi ymmärtää kun kerrot asian niin kuin susta tuntuu ja jos et pysty tai osaa suoraan sanoa niin laita vaikka tekstiviesti tai kirjoita kirje! tsemppiä sulle
 
Mulla tietyllä tavalla vähän samanlaista. Ja tätä jatkunut siitä asti kun vanhemmat eronneet, olin silloin viiden vanha. Isoveljeni kanssa on kyllä erittäin hyvissä väleissä, näkee usein, on aikoinaan kustantanut ajokortin, antanut oman vanhan autonsa veljelleni yms. periaatteessa pieniä asioita mutta kertovat kyllä arvostuksesta. Minulle ei soita juuri koskaan, muutaman kerran vuodessa. Välillä ollut vuosia ettemme ole nähneet isän kanssa ollenkaan.

Itse olen myös miettinyt tuota että jäädytänkö välit kokonaan. Lapsilleni ei ole vaari tai pappa tai mikään. Ei ole ilmeisesti kiinnostunut.

On vaan niin vaikeeta, välillä oon niin vihainen isälle ja välillä niin surullinen, monesti oon miettinyt että mikä mussa on vikana, sekö että oon tyttö, nainen? En tiedä.

Tästä ei tainnut olla sulle nyt mitään apua... Mutta tiedätpähän ainakin ettet ole yksin tässä asiassa :hug:
 
maissihiiri- itselle tuli mieleen juuri se että jospa isäsi ei osaa olla sun kanssa ja puhua, ja ajattelee että veljesi on tavallaan enemmän hänelle lapsi kun on poika, tuskin isäsi rakastaa sinua vähemmän vaan ei vaan osaa näyttää sitä ja ei välttämättä edes itse tajua miten veljellesi antaa enemmän jne.
ei kannata jädyttää välejä kokonaan, kerro isällesi miltä sinusta tuntuu ja koita saada välinne paremmiksi
 
Nostan tässä samalla.

Maissihiiri. " kiva" etten ole ainut. Tai eihän se ikinä ole kivaa. Ovat nämä ihmissuhteet välillä vain niin vaikeita.

suru-silmä. Olisihan se ihana ajatus että puhumalla ratkeaisi. Mutta en jaksa olla vuodesta toiseen se ainut joka tekee töitä tämän eteen.

Tai, välillä tuntuu että isänikin haluaisi. Mutta äitipuoleni jarruttelee vastaan. niinkuin esim tuo hänen allergiansa vain meidän koiria kohtaan....


Eihän nämä jutut nyt mitään älyttömän pahoja ole minkä vuoksi pitäisi välit katkaista kokonaan. Mutta vuosia ollut tuollaista välinpitämättömyyttä. Niin jotenkin sitä ei vain jaksa enää edes yrittää.
 

Yhteistyössä