Alkuperäinen kirjoittaja Keikas:
Mitä ne vanhemmat on sanoneet, kun olet soittanut aikaisemmin? Ovatko kieltäneet asian vai luvanneet tehdä jotakin? Kyllä minä vaan kutsuisin vanhemmat ihan kylään ja pojat myös ja nimenomaan kertoisin tunteistani selkeästi - jos itku tulee, sitä parempi: välttämättä kaikki ei ole ymmärtäneet tilanteen vakavuutta.
Pitkään samalla luokalla oleville tahtoo muotoutua roolit, joista on hyvin vaikea päästä eroon: kiusattu on kiusatun roolissa, kun hänet on kerran siihen isketty. Tämän takia (ja mikäli luokasta löytyy se pomotteleva poika) pitäisi kaikin keinoin pyrkiä purkamaan näitä rooleja. Se on itse asiassa tosi hyvä juttu, että pojat käyvät lapsesi luona: yleensähän kiusattu eristetään. Pojat pitäisi vain saada tajuamaan, että koulussa ei ole syytä ottaa mitään eri rooleja kuin kotonakaan.
Juttelin juuri tämän päiväisen kiusaajan äidin kanssa. Ehdotin, että tavattaisiin sekä muksut että me vanhemmat yhdessä ja puhutaan asiasta.
Hänkin oli ymmällään, miksi hänen lapsensa jatkaa kiusaamista, vaikka pojat ovat niin nätisti keskenään esim yökylässä.
Tavataan ensi viikolla jo.
Katsotaan auttaako tämä
Mutta hirveän hyvä, että vanhemmat ovat kuitenkin ns. järkeviä ja tiedostavat ongelmat.
Kamalaa olisi, jos heillä olisi vakavia ongelmia. Ovat ihan tavallisia työssä käyviä vanhempia kuin minäkin.
Tosin erona on se, että omat lapseni eivät ole joutuneet olemaan niin paljoa yksin, kuin heidän.
No en menisi sitäkään silti sanomaan, että ne ongelmat johtuu yksin olosta.... en tiedä. Kukapa tietää!
Ei varminkaan äiti tai isä voi mennä sanomaan, että juuri MINUn lapsestani kasvaa se järkevä ja jne...tai KUKAAN vanhempi yleensä...
Ja älkää luulko ihan väärin, myös mun lapseni osaa olla raivostuttava tai kiusata muita. Puutun niihin heti.
Vetoan pojan tunteisiin, miltä sinusta tuntuisi jne...
Toisaalta taas yritän kasvattaa pojasta kovempaa, ettei välittäisi ihan kaikesta herjasta mitä koulussa heitetään.
Mutta hän nyt sattuu olemaan herkkä, ja helposti ärsyyntyvä.
Siksi kai häntä on helppo kiusata.
Äh... no mä mietin näitä vissiin ihan liikaa.
Kertokaa miten lapsestaan voi kasvattaa komean/kauniin, henkisesti/fyysisesti vahvan, kaikkien pitämän, menestyneen jne...