Poikaystäväni rikkoo tavaroitani

[Kaaoksen keskellä]

Vähän outo aihe, moni saattaa pitää vähäpätöisenäkin, mutta tämä on alkanut viime aikoina kovasti kaivelemaan.

Juuri äsken tavaroita järjestellessäni huomasin kuinka yksi omistamani astia näytti oudolta. Tarkempi tutkailu paljasti, että se oli kursittu kasaan liimalla. Erittäin hyvin korjattu, muttei enää tietenkään entisen veroinen. Tiedän syyllisenkin -poikaystäväni. Hän ei vain ole maininnut minulle sanallakaan asiasta, pelkäsi varmaan että suuttuisin.
Minusta on aika loukkaavaa, että hän tekee tällaista selkäni takana ja olettaa etten huomaa.

Poikaystäväni on kova hajottamaan tavaroita. Minun luonani hän on hajottanut monia astioita ym. särkyviä tavaroita joilla on tunnearvoa tai jotka ovat muuten sellaisia joista pidän kovasti, esimerkiksi hyviä kirpputorilöytöjä. Lisäksi hän saattaa esimerkiksi käyttää kodinkoneitani väärin, pestä vaatteitani ja kodintekstiilejäni väärässä lämpötilassa niin että ne kärsivät jne. Minulla on monia ennen niin kauniita esineitä jotka on nykyisellään kursittu superliimalla kasaan poikaystäväni toimesta. Hän ei koskaan suostu korvaamaan mitään, vaan aina pyrkii kursimaan esineen kasaan, oli kyse sitten kuinka pieniksi murusiksi menneistä tavaroista hyvänsä. Joskus mietin millaisen arkeologin tai restaurointineron maailma hänessä menettääkään!
Jos huomautan hänelle asiasta ja kerron kuinka olen pahoittanut mieleni, hän loukkaantuu.

Tämä on kuitenkin kiusallista. Esineiden hajoaminen tuntuu pahalta, etenkin siksi että kyse on minun kodistani jonka olen rakkaudella sisustanut ja jossa monet esineet puolustavat paikkaansa siksi että niihin liittyy jokin muisto: ne ovat esimerkiksi muistoja tietyistä ihmisistä, antiikkia, sukulaisilta saatuja tai perittyjä jne. Minulla on asunnossani hyvin vähän merkityksetöntä tavaraa tai uudenaikaista rihkamaa vailla minkäänlaista käyttö-tai tunnearvoa.
Tavaroiden hajoaminen poikaystäväni käsissä tuntuu hyökkäykseltä kotiani kohtaan.

Hän on huolimaton, esimerkiksi tiskatessaan paiskoo astioita tai tiskaa liian kuumalla vedellä. Siivotessaan hän on vauhdikas ja mäiskii helposti tavaroita. Olen huomauttanut hänelle asiasta, mutta hän vain loukkaantuu siitä.

Minulla on paljon lahjaksi saatuja arvokkaampia astioita, kuten esimerkiksi Villeroy & Bochia ja vanhoja vuosikerta-astioita (suvussani harrastetaan antiikkia ja keräilyä.) Nykyisellään tavarat ovat lapsuudenkodissani, sillä pienessä opiskelija-asunnossani on yksinkertaisesti liian vähän kaappitilaa. Pelkään kuitenkin, että kun muutan isompaan ja jos asumme yhdessä, niin miten uskallan tuoda näitä tavaroita kotiini? Absurdi pelko, mutta poikaystäväni nykytouhua katsellessa arveluttaa miten käy. Jos käykin niin, että hupsista vain ja taas särkyi 50 e:n kahvikuppi jonka hän kursii pikaliimalla kasaan!

Tavaran arvo ei ole sinänsä minulle tärkeää, mutta olen esteetikko ja pidän kauniista ympäristöstä. Arvostan lisäksi paljon minulle annettuja lahjoja ja suvulta perittyjä tavaroita ja haluaisin pitää niistä hyvää huolta.

Onko kyse vain poikaystävän huolimattomuudesta vaiko piittaamattomuudesta? Voiko tällaisen mämmikouran saada muuttumaan?

 

[Aikonin]

Toivon, ettei tämä ole provo. Muussa tapauksessa nolaan itseni lukiessani kirjoituksen ajatuksen kanssa...Toisaalta tunnen ihmisiä, jotka ovat ap:n kaltaisia ja täysin naama peruslukemilla paasaavat irtaimistostaan, jonka arvo on enemmänkin korvien välissä kuin mitä elämässä todellakin tarvitsee.

Tavara sitoo, lukitsee ja vangitsee ihmisen paikoilleen. Mitä enemmän sitä palvot, sitä enemmän olet kiinni muistoissa, joista osa rikastaa mieltäsi ja osa tukahduttaa eteenpäin menemisen. Mieti siis, miksi seurustelet sellaisen kanssa,joka tuhoaa tavaroitasi? Onko hänen tarkoituksessa syvemmässä mielessä kasvattaa sinua ihmisenä ja ymmärtämään, että elämässä on muutakin kuin elää tavaravarastossa?

Elän itse miehen kanssa,joka palvoo tavaroitaan ja minä olen se kömpelömpi osapuoli, onneton vaimo. Et usko, miten inhoan sitä kiintymystä irtaimistoon, omaisuuteen, rahaan ja kuinka jokaikinen romu on rakkauden arvoinen.

Minä olen se hölmö, joka kiikuttaa vanhat kamat kierrätyskeskukseen. Tiedän, miten joku kaltaisesi kiljahtaa ilahtuneena kaivellessaan vanhaa Arabiaa muutamalla eurolla tai kiikuttaa jätelavalta pari Aallon keittiöjakkaraa, jotka olivat kersana tosi käteviä lentokoneen ohjaustiloja ja vanhemmiten tajuttoman epäkäytännöllisiä istuttavia. Nuoremmille sukulaisille kelpaavat isoäidin isoäidin perintökorut ja jos jotakin saan päähäni kerätä ne joutavat kyllä kotiaan perustaville lahjoiksi, jos huolivat.

En myöskään pysty enää ostamaankaan mitään, koska tavara tuntuu perin turhalta ylipäätäänkin omistaa. Mitäs jos haluan lähteä kiertämään veneellä maapallon ympäri ja pitäisi miettiä kaikella rojulle hyvä säilytyspaikka?

Joten ole iloinen kumppanistasi ja tehkää jotakin muuta kuin palvoko esineitä. Kumppanisi ei tule sitä jaksamaan pitkään, jos et muuta asennettasi.

Ajattelen koko ajan, että kelle minä kerään ja miksi. Sen takia koen, että

 

[Ymmärrän ap:ta!]

Edellinen viesti oli vastaus johonkin muuhun kysymykseen, ei tämän ketjun kysymys ole se, onko tavaran kerääminen hyvä vai huono asia. Se on makuasia, ja molemmat vaihtoehdot ihan yhtä hyviä, kunhan tuntuvat omalta. Minulle myös tunnearvo tavaroissa on tärkeää, muistot, niiden myötä elävät ihmiset, eikä se ole joku vika, joka pitää korjata.

Epärehellisyys sen sijaan on. Sitähän ap:n miesystävä on. Jättää kertomatta asian, jonka tietää tärkeäksi ap:lle. Periaatteessa yhden sortin pettämistä, siihen rinnastettava käytösmuotona. Rikkoo sitä, mikä on toiselle tärkeää, eikä kerro, ajattelumalli on sama.

Minun asuntooni ei ikinä tule miesystävää, johon en voisi luottaa. Ei kyllä liioin ihmistä, joka katsoo oikeudekseen jotenkin ylhäältäpäin ilmoittaa, että minulle rakkaat asiat ovat vääriä, vaikkei se perustu mihinkään, vaan on täysin yksilöllinen arvo. Yhtä suuri oikeus minulla olisi tuomita "vääräksi" hänen maailmansa ja ajattelunsa!

Eikä tule kyllä mämmikouraakaan. Tasan ei.

 

[klik]

Edellinen viesti oli vastaus johonkin muuhun kysymykseen, ei tämän ketjun kysymys ole se, onko tavaran kerääminen hyvä vai huono asia.

Juuri näin.

Muakin loukkaisi eniten asioiden salailu, ja ehkä sekin että mies pitäisi mua niin tyhmänä, etten huomaisi että kamoja on rikottu ja liimattu kasaan. Lisäksi en vaan jaksaisi asuinkumppania, joka on niin huonopinnainen/holtiton että astioita paiskotaan tiskatessa ja siivotessa mennään pitkin poikin eteen katsomatta.

Tuollainen piirre voi olla myös hyvin vaikea opetella pois, jos se liittyy perustemperamenttiin. Ap:lle sanoisin, kun kerran olette ilmeisesti aika lailla suhteen alussa, että mieti vielä sovitteko lopulta oikeasti yhteiselämään. Nykyään ei ole mikään pakko lyödä suhdetta lukkoon heti kättelyssä loppuiäksi.

 

[Ap kuulostaa]

järkyttävältä pikkumaiselta neurootikolta, jolle "merkitykselliset" tavarat ja muu materia on ihmissuhteita ja elämää tärkeämpiä asioita.

Et sinä tarvitse niitä viidenkympin kuppeja ollaksesi onnellinen. Pysähdy ja mieti mitä ne tavarat sinulle symboloivat, mitä se omien pikku esineiden hysteerinen kyttääminen oikein tarkoittaa.
Neurooseilla on juurensa ja merkityksensä.

Hallitsemalla omistamiasi tavaroita saat hetkellisen petollisen tunteen elämänhallinnasta, mikä on mahdotonta. Tavaroitasi rikkova poikaystävä järkyttää tätä hallinnantunnettasi. Aikuistuttuasi ja saavutettuasi tasapainon huomaat tämänhetkisten ajatustesi tyhjyyden.

 

[ghosts]

Onko siis teidän mielestä ihan ookoo rikkoa toisen omaisuutta ja vielä olla kertomatta siitä?

 

[Lillukka.]

No ei ole! Et ole myöskään neuroottinen. Tuo yksi vastaaja tuntuu olevan just näitä elämän 'hulda-huolettomia', joidenka mielestä asiat vaan tapahtuvat ihan ilman omaa syytä.

Kurjaa, ettei jotkut ymmärrä että joku arvostaa esineitä olematta neuroottinen materialisti. Minulla on paljon vanhoja tavaroita, joita olen saanut mummiltani. Kaikkiin tavaroihin liittyy historiaa ja tarinoita. Itse en edes ajattele niiden rahallista arvoa, koska ne eivät kuitenkaan ole myytävissä. Meillä ainakin suvun historia elää ja jatkuu. Samat tarinat joita minä jo lapsuudessani kuulin, siirtyvät nyt omille lapsilleni ja heidän lapsilleen jne...

 

[noij]

Onko siis teidän mielestä ihan ookoo rikkoa toisen omaisuutta ja vielä olla kertomatta siitä?

Niinpä. Jos jonkun esim. ystävä harrastaisi samaa, eiköhän kaikki olis sitä mieltä että erikoista käytöstä on. Mutta kun rrrakkkaaauden nimissä pitäisi (ainakin naisen) sietää aivan kaikkea.

 

[ymmärtävä yksilö]

Aikuinen ja tasapainoinen ihminenkö katsoo hyvällä sitä, että hänen omaisuuttaan tuhotaan yhtään pahoittelematta? Mä en edes ole mikään tavaraan kiintyväinen ihminen, vanhaa rojua täynnä koko kämppä (eikä oo muuten antiikkia eikä perintökalleuksia) mutta kyllähän se jo vaikeuttaa arkea ihan hitosti jos ei mikään kestä toisen käsissä ehjänä etenkin jos tämä vielä piilottelee tekosiaan ja kimpaantuu, jos häneen ihan aiheesta ollaan pettyneitä. Kiva alkaa vaikka laittaa ruokaa ja sit paistinpannua kaapista ottaessa huomatakin että siitähän jää kahva käteen eikä kumppani ole viitsinyt mitään kertoa, senkun asettanut sen huomaamattomasti vaan paikalleen. Tai etätyöpäivän aamuna huomata, että kumppani on pistänyt hiiren paskaksi.

Ei sillä, ettenkö ittekin olisi joskus vahingossa jotain rikkonut, mutta aina olen osoittanut olevani pahoillani, tunnustanut tekoni ja tarjoutunut korvaamaan vahingot tavaranomistajan haluamalla tavalla. Sekä päättänyt lujasti olla jatkossa huolellisempi ja varovaisempi. Poikkeuksetta puolivillainen tee-se-itse -paikkailu ei ole ollut sitä, mitä ihmiset haluavat.

Tuskin muuten moisen ukkelin kanssa kauhean loistokkaasti sujuisi mikään epämaterialistinen maailmanympäripurjehduskaan, onnistuisi varmaan sen paatinkin upottamaan karille heti satamasta lähdettyä tai viimeistään tokana päivänä avomerellä pudottaisi muonavarastot rähmänäpeistään yli laidan. Siinä ei ehkä salavihkaisella pikaliimaamisella enää pärjäisikään.

 

[Kaaoksen keskellä]

Kyse ei todellakaan ole siitä että ajattelisin vain tavaroiden rahallista arvoa tai niiden merkkiä, vaikka opiskelijana minua surettaakin taloudellinen menetys.
Koska elän opiskelijabudjetilla, minulla ole varaa itse ostaa uusia esineitä poikaystäväni hajottamien tilalle. Nykyisellään joudun esimerkiksi jatkuvasti ostamaan uusia juomalaseja kun poikaystäväni hajottaa niitä niin usein. Tämä tuntuu naurettavalta tuhlaukselta jo ihan ekologisestakin näkökulmasta katsottuna.
Olen saanut lahjaksi tarpeellista käyttötavaraa juuri siksi että olen opiskelija ja se helpottaa minun elämääni huomattavasti. On tuntunut ihanalta ja ylelliseltä saada esimerkiksi joululahjaksi laadukkaita kylpypyyhkeitä mutta kurjalta ja väärältä kun ne ovat kärsineet poikaystäväni sotkettua ne hiusvärillä.
Lisäksi hän on esimerkiksi rikkonut dvd-soittimeni. Minulla ei ole varaa ostaa uutta tilalle, mutta hän ei ole myöskään tarjoutunut maksamaan, vaan tarjosi tilalle omaansa lainaksi. Mutta kun en minä halua elää tietäen, että soitin on vain lainassa ja että hän voi ottaa sen koska tahansa takaisin! Ostin vanhan soittimen kesätyösäästöilläni ja se oli minulle iso hankinta.

Jos kimpaannun asiasta, hän kohtelee minua kuin tekisin kärpäsestä härkästä ja olisin jotenkin neuroottinen ja pikkumainen.

 

[ymmärtävä yksilö]

Minusta paha mielesi on ihan oikeutettua. Moni kirjoittaja on nyt tulkinnut tekstiäsi mielestäni ihan nurinkurisesti. Tietysti vahinkojahan sattuu kaikille, mutta poikaystäväsi asenne tuntuu jotenkin käsittämättömältä! Minusta tuntuu, että se on tässä se varsinainen ongelma, ei niinkään rikkoutuneet tavarat (vaikka varmasti nekin harmittavat). Tietysti jos hänen reaktionsa kaikkeen itseensä kohdistuvaan kritiikkiin on sama, aiheesta on käytännössä aivan mahdotonta keskustella ja siten vaikuttaa siihen mitenkään, tiedän samanlaisen kanssa seurustelleena.

 

[Orangestang]

Heh, et varmaan ole kuitenkaan kimpaantunut asiasta tarpeeksi kun jätkä vielä jatkaa tekosiaan. Jos joku (olisi sitten poikakaveri tai muu ystävä) rikkoisi jotain oikeasti arvokasta kuten dvd soittimeni niin sitä ei kyllä kuitattaisi tuollaisella olankohahduksella. Vahinkojahan tosiaan kaikille sattuu mutta en minä ainakaan kehtaisi väittää kennellekkään tuntemalleni että hän ylireagoi kun haluaisi minun korvaavan rikkomani asian, varsinkin jos se olisi juurikin jotain tuollaista vähääkään arvokkaampaa. Senhän pitäisi olla ihan itsestäänselvyys.

Ehkä sinun pitäisi sopia poikakaverisi kanssa että jos hän jatkossa rikkoo kamojasi niin hän myös maksaa ne. Ja pesköön vain omat pyykkinsä, sinä voit hoidella omasi. Jos tämä ei onnistu, niin yhteenmuuttamista ei kannattane ihan heti ainakaan suunnitella.

 

[(ISO)]

Onko poikakaverillasi joku brobleemi, joku hallitsematon fyysinen ongelma, jotain sellaista, että tavara ei jostain syystä suostu pysymään hyppysissä? Aika outoa on tuollainen tavaroitten tuhoaminen. Ei varmaankaan tahallaan tee. Jospa jotain on pielessä?

 

[kömpelö]

Onko poikakaverillasi joku brobleemi, joku hallitsematon fyysinen ongelma, jotain sellaista, että tavara ei jostain syystä suostu pysymään hyppysissä? Aika outoa on tuollainen tavaroitten tuhoaminen. Ei varmaankaan tahallaan tee. Jospa jotain on pielessä?

Jotkut ihmiset nyt ovat vain syntyjään motorisesti vähemmän lahjakkaita eli kömpelöitä. Lisäksi jos on vähän keskittymiskyvyn ongelmaa, tulee hosuttua.

 

[Huomio pääasiaan]

Poikakaverisi tuntuu olevan ihminen, jolla ei ole sen vertaa rohkeutta ja selkärankaa ja vastuunottokykyä elämässä, että uskaltaisi reilusti tunnustaa edes noin (hänelle) pienen asian. Ja kun se kerran on hänen luonteenlaatunsa, kyllä hän sillä samalla luonteenlaadulla tulee hoitamaan muutkin elämässänne vastaantulevat, hänelle epämiellyttävät asiat. Talouden, pettämiset, muut vastoinkäymiset. Mitään kertomatta, omia virityksiään ja verkkojaan sattuneen ylle kutoen, ja taas niitä jälkiä seuraavalla verkolla peitellen.

Joka ei osaa eikä uskalla olla suoraselkäinen, reilu ja rehellinen pienessä, ei millään eväillä voi olla sitä isommassakaan. Ei niihin tilanteisiin mistään toista luonnetta ja ajattelutapaa tule. Ihminen joko on reilu ja suoraselkäinen, teoistaan vastuun ottava tai sitten ei ole. Ja joko kykenee pyytämään tekemisiään reilusti anteeksi tai ei kykene. Tämä esinejuttu on sinulle nyt pieni havahdutus siitä, mitä muutenkin tuleman pitää.

Tuota ihmissuhdetta noin ajattelevan ihmisen kanssa sitten pitäisi jatkaa jopa omien rakkaiden asioiden kustannuksella? Kannattaakohan? Vastassa voi vielä olla itkuja ihan isommastakin.

 

[miimi]

Ajattelin tätä lukiessa aivan samaa kuin nimim. "Huomio pääasiaan"!

 

[anonyymi anni]

Valitettavasti tuollaisia ihmisiä vaan on, kuten ap:n miesystävä. Itse olen huomannut saman tavaroiden lainaamisen suhteen - jotkut palauttavat lainaamansa tavarat aivan hirveässä kunnossa! Esimerkkinä vaikka rikkoontunut cd, dvd:n kannet (ennen iskemättömät) lainan jälkeen näyttää siltä että sitä on hinattu auton perässä, kirja joka on ryvettynyt.. jne. Mutta tielleni on sattunut niinkin, että olen lainannut muutamia samaan kokonaisuuteen kuuluvia tavaroita, joista takaisin on palautettu vain osa, koska kaikkia EI LÖYTYNYT! Aivan uskomatonta! Ja ilman anteeksipyyntöjä tietenkin.

Olen tullut siihen tulokseen että jotkut ihmiset vaan on sellaisia ettei heitä ole lapsuudesta saakka opetettu kunnioittamaan sitä mikä on toisen omaa, näin ollen eivät osaa arvostaa toisen tavaroita. Paskaks vaan kaikki mikä ei oo omaa!

Ja jos itse jotain hajotan niin sen myös korvaan hankkimalla samanlaisen takaisin. Nyt katson kyllä kaksi kertaa kenelle lainaan ja mitä...

 

[utelias..]

Rikkooko se jäbä omiakin tavaroitaan?

 

[Lillukka.]

Tulipa vielä mieleeni, että kehnosta motoriikasta tai kömpelyydestä tuskin on kyse, jos mies kerrran kykenee pipertämään esim. posliiniastian palat yhteen liimalla. Se vaatii kutienkin tarkkuutta ja pitkäpinnaisuutta. Kyse taitaa olla siitä asenteesta ja arvostuksesta.

 

[valeriana]

On tuntunut --- kurjalta ja väärältä kun kylpypyyhkeet ovat kärsineet poikaystäväni sotkettua ne hiusvärillä. Lisäksi hän on esimerkiksi rikkonut dvd-soittimeni. Minulla ei ole varaa ostaa uutta tilalle, mutta hän ei ole myöskään tarjoutunut maksamaan, vaan tarjosi tilalle omaansa lainaksi. Jos kimpaannun asiasta, hän kohtelee minua kuin tekisin kärpäsestä härkästä ja olisin jotenkin neuroottinen ja pikkumainen.

Ei ole muiden ihmisten - ei poikaystäväsi eikä tämän ketjun kommentoijien - asia päättää, miten suhtaudut omaan omaisuuteesi. Jos esine on sinulle tärkeä, se on. Ja kuten kerroit, asialla on niin rahallinen-, tunnearvo-, rehellisyys-, ym. puolensa.

Poikaystäväsi elää kuin sinun tavarasi olisivat hänen, mutta hänen eivät ole sinun. Hänen pitäisi tietysti maksaa särkynyt dvd-soitin tai ANTAA oma dvd-soittimensa sinulle, ei vain lainaan. Toisin sanoen, hän pitää omat tavaransa ominaan ja sinun tavarasi ominaan. Ei toimi.

Älkää missään tapauksessa muuttako yhteen ennen kuin suhtautuminen omaisuuteen ja omaisuuden JAKAMISEEN on selvillä. Muuten yhteisessäkin taloudessanne sinä olet se, jonka rahat kuluvat uusiin juomalaseihin, pyyhkeisiin, dvd-soittimiin ym., ja poikaystäväsi käyttää OMAT rahansa OMIIN ostoksiinsa - niitä kun ei tarvitse jakaa kanssasi oikeasti. On aivan sama, minkä hintaisista tavaroista on kyse: EI OLE poikaystäväsi asia päättää, että koska juomalasi on halpa, siitä ei tarvitse välittää. Kun niitä rikkoo tusinan, hintaakin kertyy.

Jos poikaystävä ei (muutaman) järkevän keskustelun jälkeen muuta tapojaan, harkitse tarkkaan yhteistä tulevaisuutta... Ota vaikka esimerkiksi joku hänelle tärkeä esine (pelikone, auto, kamera tms.) ja kysy, saatko lainata sitä ja miten hän suhtautuisi, jos palauttaisit sen rikkinäisenä etkä suostuisi korvaamaan sitä?

Älä alistu vaan tee asiat selviksi, vaikka niuhoksi leimautumisen uhalla. Jos mies ei tajua, ei hän ole sinulle sopiva kumppani muutenkaan.

 

[Joulumuori%%]

En ihmettele miksi poikaystäväsi ei kerro rikkomisiaan! Sinä olet niin pelottava tuollaisena hienojen tavaroiden kerääjänä! Se on maailmanloppu mielestäsi jos joku kupponen menee rikki, eihän sellaista uskalla edes mainita.

Etkö voisi pitää astioinasi halvimpia mahdollisia kuppeja ja lautasia? Ei tarvisi vahtia ja pelätä rikkomista. Jos vahdit että poika pesee liian kuumalla vedellä astiat, se kalskahti jo että toimintasi ei ole ihan tervettä! Onko tuollainen käytös perinnöllistä? Onko lapsuudenkodissasi vahdittu samalla lailla? Viittaa vähän siihen että olet tuon oppinut sieltä.

Nauti elämästä, äläkä vahdi turhia, et saa niitä kippoja ja kuppeja mukaasi täältä kun kuolet. Vaikutat vielä nuorelta, tuollainen pahenee vanhemmiten. Sitten kun lapsia tulee, ei voisi ajatellakaaan pitävänsä mitään tuollaisia kalleuksia näkyvillä. No, ehkä sinunlaisesi ei voi ajatellakaan tekevänsä lapsia, nehän rikkovat tavaroita.

 

[Olen]

Vähän outo aihe, moni saattaa pitää vähäpätöisenäkin, mutta tämä on alkanut viime aikoina kovasti kaivelemaan.

Juuri äsken tavaroita järjestellessäni huomasin kuinka yksi omistamani astia näytti oudolta. Tarkempi tutkailu paljasti, että se oli kursittu kasaan liimalla. Erittäin hyvin korjattu, muttei enää tietenkään entisen veroinen. Tiedän syyllisenkin -poikaystäväni. Hän ei vain ole maininnut minulle sanallakaan asiasta, pelkäsi varmaan että suuttuisin.
Minusta on aika loukkaavaa, että hän tekee tällaista selkäni takana ja olettaa etten huomaa.

Poikaystäväni on kova hajottamaan tavaroita. Minun luonani hän on hajottanut monia astioita ym. särkyviä tavaroita joilla on tunnearvoa tai jotka ovat muuten sellaisia joista pidän kovasti, esimerkiksi hyviä kirpputorilöytöjä. Lisäksi hän saattaa esimerkiksi käyttää kodinkoneitani väärin, pestä vaatteitani ja kodintekstiilejäni väärässä lämpötilassa niin että ne kärsivät jne. Minulla on monia ennen niin kauniita esineitä jotka on nykyisellään kursittu superliimalla kasaan poikaystäväni toimesta. Hän ei koskaan suostu korvaamaan mitään, vaan aina pyrkii kursimaan esineen kasaan, oli kyse sitten kuinka pieniksi murusiksi menneistä tavaroista hyvänsä. Joskus mietin millaisen arkeologin tai restaurointineron maailma hänessä menettääkään!
Jos huomautan hänelle asiasta ja kerron kuinka olen pahoittanut mieleni, hän loukkaantuu.

Tämä on kuitenkin kiusallista. Esineiden hajoaminen tuntuu pahalta, etenkin siksi että kyse on minun kodistani jonka olen rakkaudella sisustanut ja jossa monet esineet puolustavat paikkaansa siksi että niihin liittyy jokin muisto: ne ovat esimerkiksi muistoja tietyistä ihmisistä, antiikkia, sukulaisilta saatuja tai perittyjä jne. Minulla on asunnossani hyvin vähän merkityksetöntä tavaraa tai uudenaikaista rihkamaa vailla minkäänlaista käyttö-tai tunnearvoa.
Tavaroiden hajoaminen poikaystäväni käsissä tuntuu hyökkäykseltä kotiani kohtaan.

Hän on huolimaton, esimerkiksi tiskatessaan paiskoo astioita tai tiskaa liian kuumalla vedellä. Siivotessaan hän on vauhdikas ja mäiskii helposti tavaroita. Olen huomauttanut hänelle asiasta, mutta hän vain loukkaantuu siitä.

Minulla on paljon lahjaksi saatuja arvokkaampia astioita, kuten esimerkiksi Villeroy & Bochia ja vanhoja vuosikerta-astioita (suvussani harrastetaan antiikkia ja keräilyä.) Nykyisellään tavarat ovat lapsuudenkodissani, sillä pienessä opiskelija-asunnossani on yksinkertaisesti liian vähän kaappitilaa. Pelkään kuitenkin, että kun muutan isompaan ja jos asumme yhdessä, niin miten uskallan tuoda näitä tavaroita kotiini? Absurdi pelko, mutta poikaystäväni nykytouhua katsellessa arveluttaa miten käy. Jos käykin niin, että hupsista vain ja taas särkyi 50 e:n kahvikuppi jonka hän kursii pikaliimalla kasaan!

Tavaran arvo ei ole sinänsä minulle tärkeää, mutta olen esteetikko ja pidän kauniista ympäristöstä. Arvostan lisäksi paljon minulle annettuja lahjoja ja suvulta perittyjä tavaroita ja haluaisin pitää niistä hyvää huolta.

Onko kyse vain poikaystävän huolimattomuudesta vaiko piittaamattomuudesta? Voiko tällaisen mämmikouran saada muuttumaan?

kaikkia kommentteja en lukenut enkä jaksa niitä ajatellakaan. Mutta mielestäni nyt on vain niin, että tässä maailamassa toiset ihmiset on sellaisia rähmäkäpäliä ja toiset hyvinkin siivoja ja tarkasti pitää huolen esim. tavaroista ja astioistaan ja muusta vastaavasta. Sitten jos sattuu 2 ääripäätä saman katon alle, kun muuten synkkaa, niin ollaan ihmeissään toisistaan.
Tässä selitys tilanteeseen ja sen aiheuttamaan hämmennykseen. meitä on niin eri luonteisia, vaikee muuttua, sekin on geeneissä, tietty voi tietoisesti yrittää olla siivommin.

 

[Joulumuorille]

Ihan mitä tahansa ei tarvitse uhrata ihan mille tahansa. Astioita ja muuta tavaraa ei yleensä valita kotiin muiden vaan omien mieltymysten mukaan. Mistään ei käynyt ilmi vahtiminen, vaan se, että jos toinen rikkoo toisen omaisuutta ja siitä sanotaan, syyllinen suuttuu jo tavaransa toisen takia menettäneelle. Jollekulle välttää halvin, joku harrastaa kauniin keräämistä, joku moottoriurheilua, joku hevosia, joku musiikkia...

Ei elämää valita poikaystävän mukaan, vaan yleensä kyllä toisinpäin. Eihän muutenkaan huonoon liittoon jäädä, jos siinä on paha olla, eikä tarvitse kontata sellaisen ihmisen edessä, joka tuollakaan tavoin aiheuttaa koko ajan pahaa mieltä!

Ja vähintä on olettaa, että poikaystävä on reilu ja rehellinen, miten siitä liitosta voi muuten muiltakaan osin tulla mitään? Jos sanotaan aiheesta monen rikkomisen jälkeen, ei siinä enää ole kyse kenenkään pelottavuudesta, vaan oikeudesta jonkunkaan verran puolustaa omaa omaisuuttaan ja itselleen tärkeää. Ihmisen perusoikeuksia, kuten myös oikeus valita astiansa!

 

[minä vain]

Taitaisi jäädä suhde tuohon ainakin minulta, eihän sitä mies voi jatkuvasti olla mämmikoura muuta kuin piittaamattomuuttaan. Ymmärrän että kauniit tavarasi ovat tärkeitä, ilm. miehesi kotona ei ole piitattu esineistä tai niiden säilymisestä. Otapa selvää mitä siellä tuumitaan esineistä.
Älä vaan muuta yhteen ennenkuin teet tilanteen selväksi.

 

[Lillukka.]

Sitten kun lapsia tulee, ei voisi ajatellakaaan pitävänsä mitään tuollaisia kalleuksia näkyvillä. No, ehkä sinunlaisesi ei voi ajatellakaan tekevänsä lapsia, nehän rikkovat tavaroita.

Minä olen aapeen linjoilla, eli olen 'sinunlaisesi'. Minulla on lapsia, mutta ei heidän kanssaan ole ollut mitään ongelmia tavaroiden suhteen. Kyse on kasvatuksesta, toisten arvostamisesta ja toisten kunnioittamisesta sekä heitä itseään kohtaan, että tavaroitaan/omaisuutta kohtaan.

Hiukan mietin, minkälainen kasvatus on sinunlaisillasi ihmisillä? Minkälainen kasvattaja itse olet? Oletko näitä, joiden piltti saa kylässä piirtää seinille ja lattioille, rikkoa ja repiä tavaroita, yms? Ystävälläni on tällaisia lapsia, nyt jo ovat aikuisia ja täytyy sanoa, että etenkin toisen asenne on, sanoisinko hiukan omituinen ja välinpitämätön muita kohtaan. Juurikin tyyliä hulda huoleton, vastuuton ja itsekäs.