PPH - 2,5 v lapsi ja puistoulkoilu ja kakkaus

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Melkein kuivan lapsen äiti
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja km:
Alkuperäinen kirjoittaja marjo:
Alkuperäinen kirjoittaja km:
Johtopäätös koko hommasta: parasta hoitaa omat lapsensa kotona itse niin ei niiden tarvi paskoa housuunsa puistossa.

No totta toinen puoli tuossa :D mutta siis minun kokemuksella pph:sta kaikki he toimivat tuolla tavoin jos lapselle sattuu usein vahinkoja. Ne menee terveeltä, normaalilta lapselta kyllä ohi ja todella moni jo kotona melkein kuivaksi oppinut lapsi "joutuu" vaipan ulos hoidossa laittamaan. Itse en pitänyt asiaa ongelmana kun pph lapsineen lähti vaikka päivän retkelle. Kaikki pienet saivat vaipan housuihinsa ihan juuri siitä syystä että lapsella itsellä on mukava olla kuivissa vaatteissa ja jotta retki olisi kaikille onnistunut. Kuulostaa itse asiassa aika huvittavalta että retken onnistuminen voisi olla vessatuokioista kiinni mutta näin se nyt vain pienten lasten kanssa on, se on elmää suurempi asia :D

Mä en enää ikinä vie alle 3vuotiasta hoitoon kodin ulkopuolelle. Totesin, että oli virhe viime syksynä meidän 2vuotiaan kohdalla. Kyllä alle 3v:lle paras paikka on olla kotona jos se vaan on mahdollista. Kesällä syntyvä kuopus pidetään kyllä kotona 3vuotiaaksi.

Jokainen tyylillään mutta itse olen samaa mieltä. Lapseni ovat aloittaneet kaikki hoidossa muutamaa kuukautta vaille 3v
 
Alkuperäinen kirjoittaja sivusta keskustelua seurannut :
Alkuperäinen kirjoittaja Pesky Pixie:
Ap, sinullakin tuntuu nyt olevan omaa pph:aa kohtaan vakavia asenneongelmia. Kysehän ei ole suinkaan siitä, että lasten pitäisi mennä pph:n aikataulun mukaan, vaan siitä, että kun on useampi lapsi, niin ei voida mennä sen yhden lapsen aikataulun mukaan. Yleisesti 9-11 välillä ulkoillaan ja sen jälkeen mennään sisälle, jotta lapset ehtivät päiväunille. Pitäisikö koko porukan kököttää sinun mielestäsi sisällä odottamassa sinun lapsesi kakkahätää ja sitten kaikkien uni- ja ruokailurytmi menee ihan pieleen.

Silloin kun sinä olet yksin oman lapsesi kanssa, on hyvin helppoa mennä hänen aikataulunsa mukaan, kun hoidettavana on neljä suunnilleen samanikäistä, on tilanne ihan toinen.

Nimenomaan, joskus ryhmän etu ajaa yksilön edun ohitse, valitettavaa, mutta totta.

Näinhän se menee elämässä, ihan joka asiassa. Lapsi kun menee kouluun...ellei muiden tahdissa pysy se on voi voi ja lämmin leipä. Tänä päivänä ei juuri ole mahdollisuuksia paneutua yksilöön. Mutta nyt menee asian ohi eli pysytäänpä asiassa :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja e:
Alkuperäinen kirjoittaja outoa:
Enpä ole koskaannähnyt kenelläkään pottaa mukana puistossa tms. paikassa. :O

Luuletkos että sitä käytetään pallona leikeissä? Rattissa varmaan ei oo mikään vaikeus kuljettaa varalta jos nyt tästä väännetään kättä. Siellä muovipussi, pieni potta ja kosteuspyyhkeet.

Ja jos niitä useita eri aikaan kakkaavia on, niin pottahan olisi loistava. Mä en ainakaan halua, että mun klo 9 kakkaava joutuu odottaa klo 11 asti paskat housuissa.

Mikä ihmeen hinku on oikeasti ulkoiluttaa lapsia paskat housuissa. Koska eihän se paluu hoitopaikkaan ollut vaihtoehto. Ei, minusta se ei ole vaihtoehto edes pph:lla. Koskaan.

Millä sä pesisit sen potan siellä puistossa jos useampi lapsi siinä paskalla istuu? Ja tunkisit neljän lapsen kakat sinne leikkipuiston roskikseen,niinkö? Vai kuljettaisit muovipussillisen paskaa puistosta kotiin? Mä en oikein edes ymmärrä tätä tilannetta,tuntuu että ap nyt hieman liioittelee "ongelmaansa".

Kysehän oli muutamana päivänä sattuneesta vahingosta? Mikä oletus se siis on,että ap:n lapsi joutuu joka ikinen päivä siellä puistossa olemaan kakat housussa,eiköhän pph ole ajatellut vaippaa lähinnä varotoimenpiteeksi. Ja jos taas housuun kakkaaminen alkaa olla päivittäistä,niin silloinhan lapsesi ei ole vielä kuiva,eikös vain?

Veikkaan että jos täytyy valita kahdesta pahasta pienempi niin kyllä se vaippa on lapsenkin kannalta tässä tapauksessa "mukavampi". Lähes aina kakan mukana tulee myös pissaa tms. ja vaippa sentään imee kosteutta,toisin kuin pelkät housut. Sanoit että lapsesi ilmoittaa kotona kuuluvasti kakkahädästään,mutta pph:n luona ilmeisesti ei. Onko se pph:n vika ettei ole ajatustenlukija?

Kun lapsia on enemmän kuin yksi,ei mitenkään voi mennä aina vain sen yhden lapsen ehdoilla. Pph on samalla tavalla vastuussa myös muista lapsista,ei sinun lapsesi ole oikeutettu mihinkään erityiskohteluun. Täytyy ymmärtää että asiat pitää ajatella kokonaisuutena ja niin,että kaikilla olisi mahdollisimman mukava olla.

Meillä oli pojalla vaippa pph:n kanssa ulkoillessa vaikka oli näennäisesti jo "kotikuiva". Mutta kun hätä yllätti,niin se yllätti. Tottakai mun oli helppo kotioloissa syöksyä yhden lapsen kanssa potalle heti kun tarve vaati tai hypätä puskaan pissittämään vaikka keskellä kaupunkia,mutta en tosiaan tiedä miten organisoisin tämän jos olisi 4-5 muuta pientä siinä vahdittavana,ottaen huomioon että jokaisen lapsen kohdalla täytyisi toimia samalla tavalla. Pojan pph käy lasten kanssa kirjastossa parin kilometrin päässä ja en nyt tiedä olisiko se hirveän reilua niitä muita lapsia kohtaan,jos poika pissaa matkalla housuun ja käännytäänkin takaisin,ihan vaan sen takia että vaipattomuus on joku periaate josta ei voi tinkiä. En usko että kukaan lapsi pissii/kakkaa housuun ihan vaan pissimisen ilosta, vaan sen takia että on ihan oikeasti hätä. Ja silloinhan tuo vaippa on kätevä varotoimi.
 
Enpä ole koskaan nähnyt lasta kykkimässä paskalla pihoilla, puistoissa tai julkisissa paikoissa. Ja jos näkisin, niin ajattelisin että nyt on jotain pielessä tuon lapsen paskottajalla.

Jotenkin outo ajatus, että pienenkään pitäisi tehdä tarpeensa julkisesti kuin koiran!

 
Alkuperäinen kirjoittaja kakkahommat sisätiloihin!:
Enpä ole koskaan nähnyt lasta kykkimässä paskalla pihoilla, puistoissa tai julkisissa paikoissa. Ja jos näkisin, niin ajattelisin että nyt on jotain pielessä tuon lapsen paskottajalla.

Jotenkin outo ajatus, että pienenkään pitäisi tehdä tarpeensa julkisesti kuin koiran!

Näinpä. Ihan oikeasti en ole koskaan missään nähny,,,
 
Alkuperäinen kirjoittaja AP:
Kuivaksiopetteluvaheessa ihan varmasti kaikkien lapsilla on ollut vaiheita , että vahinkoja on sattunut. En jaksa uskoa että lapsenne ovat olleet superlapsia, jotka sormia napasuttamalla ovat oppineet pidättämään tuon mainitun 2 tuntia.
Lisäksi en usko, että kun vaipat ovat jo jääneet pois - kukaan omille lapsilleen haluaisi niitä takaisin helpolla laittaa.

Päivähoito on aina eri juttu kuin kotihoito. Monikaan asia ei luonnollisesti voi mennä samoin kuin kotona. Touhu on enemmän tai vähemmän liukuhihnamaista. Ei pidä sulkea silmiään tosiasioilta silloin kun lapsensa hoidattaa kodin ulkopuolella! Edes perhepäivähoito ei voi olla samanlaista kuin kodin tarjoama, yksilöllinen hoito.

On olemassa vanhempia jotka tämän tajuavat ja niitä jotka eivät tajua.
 
ap lähti kiireen vilkkaa palstalta koska huomasi ettei hänen pirpanansa voikkaan olla hoidossa niinkuin hän haluaa..eli kyllä mun mielestä hoitajan mukaan pitää mennä.kyseessähän on yksityinen hoitaja jotenka otappa ap hakemukset meille kunnallisille ni pääset hoitajasta jonka kanssa sanaharkkaa tulee vissiin kaikesta muustakin
 
Minusta jos lapsi ei ole VIELÄ täysin kuiva, niin se vaippa laitetaan jos ei vessamahdollisuutta ole. Jos lapsi kakkaa housuun kutakuinkin joka päivä, niin ei ole kuiva. Jos ei voi pidättää, niin tarvitsee vaipan.

Helppohan se on kotona yhden lapsen kanssa huolehtia siitä että koko ajan on potta mukana, mutta pph:lla on useita, eikä yhden kakkahädän takia kannata päivittäin koko kööriä kärrätä takaisin kotiin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Blue:
Alkuperäinen kirjoittaja :
ei pph:n kuulu pottaa ulkona mukana kuljettaa ja jos ei pysty sitä aikaaa pidättämään niin laittaa sitten ulkoilun ajaksi vaipan.

Näin. Vaikka kuljettaisikin pottaa mukana niin mihin ihmeeseen tuotokset siellä puistossa hävittäisi.. Pitää ajatella että pph:lla muitakin lapsia, ei voi keskittyä potattamaan ja pesemään sinun lastasi kun muut vilistävät pitkin puistoa. Ja ei millään pysty kantamaan pottaa ja muita tykötarpeita mukana. Voit soittaa pph:n ohjaajalle, uskon että hän samaa mieltä. Tiettyjen rajojen sisällä voi vanhempien toiveita kuunnellla mutta sitten kun menee siihen että ei muista lapsista ehdi huolehtia tai järjettömät määrät tavaraa pitää puistoon rahdata mukana niin siinä on raja.

Just näin!

T.pph
 
Alkuperäinen kirjoittaja jhny:
Alkuperäinen kirjoittaja km:
Tämän luettuani - onneksi lapseni ei oo pph:lla...

ai meinaatko että ne siellä päiväkodissa antaa lapsena kakkailla housuun jos ei osaa pidättää?vaippa menee ja hätäseen jalkaan jos ei osaa

Meidän pk.ssa on vessan ovi aina auki ja potat niin että lapset saa ne helposti. Lisäksi tietysti matalat pytyt. Monesti on lapsella sama vaippa kotiin tullessa kuin oli aamullakin ja vasta yöksi vaihdetaan toinen. Kotipäivinä pärjää muuten pikkuhousuilla, mutta ulkona pitää olla vaippa kun me ulkoillaan 2-3h kerrallaan ja leikkikentillä ei vessoja ole. Eli selvästi pk:ssa pystytään tehokkaammin potattamaan myös ulkoillessa.
 

Yhteistyössä