Pph:n lapsen erityisoikeudet?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Minkä ikäinen lapsi muka ei ymmärrä, että hänen äiti & isä on hänen äiti & isä, ja pph taas on hänen hoitotätinsä ja Veetivanessan äiti? Ja osaa silti surra sitä, että Veetivanessa pääsee uimaan ja hoploppiin, yms? :xmas:

Pph ei ole päiväkoti, pph:lla on joskus omassa kodissaan omiakin lapsia ja näitä asioita kannattaa ihan tosissaan miettiä kun lapselleen hoitopaikkaa valitsee.

Siinä mielessä pitää minusta olla tasapuolisuutta, että pph:n lapsi ei syö esim. karkkia sohvalla hoitolasten nenän edessä, heiluttele hoidokkien edessä leluja joilla hän saa leikkiä mutta hoitolapset eivät, tai lähde sinne hoploppiin lällättäen että minä pääsen mutta te ette.
 
Huoh. Tottaikai se pph:n lapsi saa tehdä mitä haluaa, eihän se ole sielä hoidossa, vaan kotonaan. En mäkään pakottanut (tai edes odottanut sitä) mun pikkusiskoa heräämään samaan aikaan kun mä tai leikkimään meidän kanssa, sillon kun mulla oli lapsi täällä meillä hoidossa, olisko pitäny? (ei). Eikä tää ko. lapsi sitä itsekkään olettanut (mutta tottakai pyydettiin välillä leikkimään meidän kanssa koska kolmistaan oli paljon kivempaa leikkiä).

Ja kyllä sillon kun mä itsekin olin pph:lla hoidossa, niin siellä kävi välillä tän pph:n lapsia kylässä, ja pph:n nuorimmainenkin tuli ja meni miten halus (oli siis oikeesti päivät opiskelemassa mutta kyllä se sillon tällön kotonakin oleili sillon ku mekin oltiin siellä), välillä lähti sekin varmaan uimaan tms. Ja vielä mun lähdön jälkeenkin siellä kävi sillon tällön pph:n lapsenlapsia. Oliskohan munkin pitäny alkaa vaatia, että ei, ette te minnekään uimaan tms. voi lähteä, kun ei mekään voida (ok, ehkä vähän eri asia kun lapsi joka muuten on kotona kokoajan, mutta siis kuitenkin)? byää. Kasvakaa ihmiset, kyllä pienemmällekin lapselle voi selittää että kun se lapsi asuu siellä, kyllähän sinäkin kotona saat tehdä mitä vaan (tai siis tietenkin salituissa rajoissa, mutta muuten).
 
No eihän se oma missään erityisasemassa oo. Meidänkin lapset pääsee sillointällöin uimaan ja HopLoppiin. Eivät ole pph:lla, vaan ryhmiksessä ja eskarissa, mutta kukaan ei kiellä minua äitinä tai miestäni isänä viemästä lapsia vapaa-ajalla kivoihin paikkoihin. No, jos olisin hoitotäti niin pakkaisin sen uimakassin edellisenä iltana enkä kertois lapselle mihin isin kanssa lähtee. Voishan ne lähtee vaikka kauppareisulle niin ei tulis muille paha mieli. Muuten ei ole kiellettyä viedä omaa lasta esim uimaan. Jos aloittaja siis oli tosissaan, mitä vähän epäilen.
 
[QUOTE="vieras";23117171]Eli millä perusteella pph:n lapsi pääsee kesken päivän uimaan, HopLopiin ja muihin "kivoihin paikkoihin" mihin hoitolapset eivät pääse? Lapsen isä vie. Mutta uimahalli on tosi lähellä tässä eli pph vois viedä muitakin sinne. Oma lapseni on kovin harmissaan, kun tämä vuotta vanhempi lapsi pääsee kaikkeen kivaan osalliseksi :( Eihän se lapsi työsuhteessa ole, mutta eikö tuollaisia juttuja hänkin voisi harrastaa illalla? Eihän hoidossa olevat lapsetkaan pääse kesken päivän minnekään. Ja toinen juttu. Hoitajan lapsi nukkuu monesti tosi pitkään ja omani on vailla kaveria. On hälle tylsää leikkiä 1-3 vuotiaiden kanssa, kun pph:n lapsi saa nukkua posottaa niin pitkään, että ei edes ulos lähde muun ryhmän kanssa. Onko tämä edes oikeudenmukaista/laillista? Ja juu, ollaan haettu päiväkotiin, mutta ei täällä pääse, kun meillä kerran on hoitopaikka :([/QUOTE]

hanki apua itsellesi. et kuulosta ihan terveeltä. kadehdit pientä lasta. Vie oma lellitty paskaperseesi hoplopiin ja uimaan kesken päivän, jos sinne on kesken päivän mentävä.
 
en minä oikeasti ymmärrä. kyllä meidän lapset on aina erottaneet kuka on heidän äiti ja isä ja ei hetä vaan kiinnosta mitä toisten äidit ja isän pentujensa kanssa tekee.
 
Pitkä ketju näytti tulevankin. Minusta se on vain kirjoittamaton sääntö, että pph:n omaa lasta koskee samat säännöt "hoitoaikana" kuin muitakin lapsia! Miltä se muista tuntuu, kun yhdelle pakataan uimakassia ja muut "pääsevät" päiväunille? Ei pieni lapsi tuota eroa ymmärrä, että itse on VAIN hoitolapsi ja se hoitajan oma on sitten erityisasemassa.

kyllä heillä oikeus on lähteä ,mutta voisivat varmaan pakata herättämättä huomiota, jos sinun lapselle tulee paha mieli.

mutta tiesitkö, että pph:n lapsi on ihminen. Ei mikään sinun lasta varten olemassa oleva objekti?
 
ja tiedätkö, että päiväkodissakin lapset kertovat, jos heitä tullaan aikaisemmin hakemaan, minne kivaan paikkaan ovat menossa sieltä? tai viikonloppuna? tai sen jälkeen?

ja kyllä, lpaset ymmärtävät aivan pienestä, että jokaisella on oma perhe. omat vanhemmat. ei tarvita kovin suurta älykkyyttä.
 
[QUOTE="Katja";23119931]Tää sama provo oli jo täällä jonkin aikaa sitten![/QUOTE]

Niin oli ja ihan sanasta sanaan samanlainen. Ap ilmeisesti tykkää provoilla tällä aiheella. Jos muutamat opn jo kahdesti bongannut tän saman aloituksen täällä niin montakohan kertaa se on oikeasti ollu täällä, ehkä joku 50? Ja aina jengi menee ihan täysillä messiin.
 

Yhteistyössä