Purkaus omasta abortista.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "anonyymi"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

"anonyymi"

Vieras
Tein abortin noin puolivuotta sitten. Hetken aikaa olin niin epätoivoinen ja hormonimyllerryksessä, että se tuntui ainoalta oikealta vaihtoehdolta. Selitin lääkärin pään täyteen valheita, jotta abortti olisi mahdollinen. Annoin negatiivisien tunteiden ottaa vallan itsestäni. Ainut, joka yritti saada jollain tasolla pääni kääntymään, oli tympeä ultraaja ja hänkin vain siksi, koska on itse syvästi aborttia vastaan. Uhmani vain kasvoi tuon, jopa ilkeän, tapaamisen myötä, ja ajattelin, että nyt ainakin teen abortin. Myös läheiseni olivat kovasti minun puolella. Näin jälkikäteen ajateltuna on kirkkaan selvää, että he HALUSIVAT minun tekevän abortin. Vain mieheni oli hiljaa, hän ei pukahtanut sanaakaan, perinteinen suomalainen tuppisuu kun on. Vasta hetki aikaa siiten hän kertoi, että abortti otti häntä koville. Ihmettelin, miksi hän ei silloin sanonut asiasta mitään. Olin kuulemma ollut asiasta niin ehdoton. Toivon kovasti, että hän olisi saanut suunsa auki, sillä hän olisi ollut ainut, kuka olisi saanut pääni kääntymään.
Tieto raskaudenkeskeytyksen sallimisesta helpotti minua paljon. Menin heti saamaan ensimmäiset lääkkeet. Hetkeä myöhemmin, kun stressi oli poissa, kun oli jo liian myöhäistä, tajusin, että en minä tätä oikeasti halua! Mitä olinkaan mennyt tekemään, tappamaan oman lapseni. Lapsen, jonka todellisuudessa olin halunnut pitää. Miksi en saanut kaivettua sitä tosiasiaa esille kaiken sen tunnekuohun alta. Nyt haluaisin yrittää tehdä lasta, mutta olenko ansainnut sitä?
 
Ei niitä lapsia tarvi mistään ansaita. Toisille niitä tulee ja toisille ei, ja niitä voi hankkia ihan vaan sillä perusteella että niitä haluaa, joten tee ihmeessä se lapsi.
 
Yritä vain lasta. Olen samaa mieltä kuin muut, ei siinä ansaitsemisesta ole kyse.

Itseäni painaa vieläkin abortti, jonka tein parikymppisenä seitsemän vuotta sitten. Toivon että tulevaisuudessa vielä saan lapsen, miehen kanssa joka itsekin sitä haluaa.
 
Mut on pakotettu kerran aborttiin. Oma äitini pakotti. Sanoi että jos teet mukulan niin multa on turha kysellä mitään apuja tai muutenkaan olla yhteydessä, olet ihan omillasi.
Oli pakko suostua.
Mulla on siitä vieläkin huono omatunto, että olen tosiaan tappanut oman lapseni. Siitä on yli 20 v aikaa.
 
Miksi et halunnut aiemmin lasta, mutta nyt haluat? Parisuhteessa on jotain pahasti pielessä, jos mies ei noin tärkeässä asiassa saa suutaan auki. En tekosi lasta liittoon, jossa asiat ovat tuolla tolalla. Selvittäkää ensin perinpohjin abortti ja tehkää lapsi sitten.
 
Minä tein abortin 19 vuotiaana. Ei ole kaduttanut päivääkään tai koskaan tullut mitään negatiivisia tunteita asian suhteen. Jäi ihan hyvät muistot, kaikki hoitohenkilökunta oli ystävällistä ja heräämön jälkeen sai hyvää ruokaa enkä ollut yhtään kipeä. Viereisessä sängyssä pillitti joku ehkä 15 vuotias tyttö yhtä nuoren poikaystävän istuessa vieressä. Nyt 6 vuotta myöhemmin olen päässyt elämässä jaloilleen ja kaikki on paremmin kuin hyvin. Lapsia en halua vieläkään sen emenpää kuin silloin.
 
Kiitos vastauksistanne! Pelottaa kyllä, että jos mahdollisessa seuraavassakin raskaudessa tulee samanlaisia tuntemuksia, mutta silloin mieheni varmasti olisi ravistelemassa minua hereille.

Voimia teille muillekin abortin tehneille!
 
Miksi et halunnut aiemmin lasta, mutta nyt haluat? Parisuhteessa on jotain pahasti pielessä, jos mies ei noin tärkeässä asiassa saa suutaan auki. En tekosi lasta liittoon, jossa asiat ovat tuolla tolalla. Selvittäkää ensin perinpohjin abortti ja tehkää lapsi sitten.

Aiempi raskaus oli siis vahinko. Aluksi olin aivan innoissani raskaudesta, mutta yhtäkkiä pääni sisällä tapahtui jotakin kummaa. En tiedä itsekään, miksi mieleni muuttui niin nopeasti. Ehkä järkytys tms. ja kun raskautta ei kuitenkaan oltu mitenkään suunniteltu.
Ja mieheni vain sattuu olemaan mörökölli, kenen on vaikea puhua tunteistaan. Ehkä hän mahdollisesti yrittikin asiasta kertoa, mutta en ole ottanut kuuleviin korviini. Meillä kuitenkin menee hyvin. Emme ole avioliitossa vielä, mutta ensi keväänä on häät.
 
Uskomatonta, että teit loppupelissä abortin sen ultraajan takia. Ja nyt sitten haluatkin lapsen. En vaan voi tajuta teidänlaisia ihmisiä. Mieti siinä sitten, kun saat vauvan syliisi, että mitä menetit kun ensimäisen tapoit. Ja kyllä, olen sitä mieltä, ettet ansaitse enään lasta. Niin pahalta kuin se saattaakin tuntua, eikä todellakaan ole minun määrättävissä sekään asia. Mutta se onkin vain minun mielipide.
 
Mitä sitten vaikka olikin vahinko? Niin munkin lapseni on, saanut alkunsa yhden yön panosta. Kaikki mua painosti aborttiin mutta en kuunnellut heitä. Tottakai se raskaus varmasti aluksi onkin järkytys ja mieli heittelee mutten kyllä muiden mielipiteiden vuoksi omaa lastani tappais.
 
Alkuperäinen kirjoittaja järkyttynyt;26871378:
Uskomatonta, että teit loppupelissä abortin sen ultraajan takia. Ja nyt sitten haluatkin lapsen. En vaan voi tajuta teidänlaisia ihmisiä. Mieti siinä sitten, kun saat vauvan syliisi, että mitä menetit kun ensimäisen tapoit. Ja kyllä, olen sitä mieltä, ettet ansaitse enään lasta. Niin pahalta kuin se saattaakin tuntua, eikä todellakaan ole minun määrättävissä sekään asia. Mutta se onkin vain minun mielipide.

turpakii.jpg
 
Nyt ekaa kertaa pohdin omaa aborttiani jonka tein 5 vuotta sitten. En edes muistanut että itkin sängyssä kun hoitaja oli käynyt laittamassa lääkket jotka tyhjensivät kohtunu. Ekaa kertaa tuntuu pahalle. Minulla on nyt kaksi lasta ja mietin välillä että heitä olisi voinut olla kolme. Outoa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja järkyttynyt;26871378:
Uskomatonta, että teit loppupelissä abortin sen ultraajan takia. Ja nyt sitten haluatkin lapsen. En vaan voi tajuta teidänlaisia ihmisiä. Mieti siinä sitten, kun saat vauvan syliisi, että mitä menetit kun ensimäisen tapoit. Ja kyllä, olen sitä mieltä, ettet ansaitse enään lasta. Niin pahalta kuin se saattaakin tuntua, eikä todellakaan ole minun määrättävissä sekään asia. Mutta se onkin vain minun mielipide.
Katylina?
 
Kuinkahan kauan kestää ennenku Katylina tulee laukomaan fiksut ajatuksensa tänne.. Yäk mikä tyyppi. Mutta ap:lle, jos tulet vielä raskaaksi niin auttaiskohan jos kävisit juttelemassa jollekkin ammattilaiselle? Tai miksei nyt jo jos asia kerran vaivaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja järkyttynyt;26871378:
Uskomatonta, että teit loppupelissä abortin sen ultraajan takia. Ja nyt sitten haluatkin lapsen. En vaan voi tajuta teidänlaisia ihmisiä. Mieti siinä sitten, kun saat vauvan syliisi, että mitä menetit kun ensimäisen tapoit. Ja kyllä, olen sitä mieltä, ettet ansaitse enään lasta. Niin pahalta kuin se saattaakin tuntua, eikä todellakaan ole minun määrättävissä sekään asia. Mutta se onkin vain minun mielipide.

En tehnyt aborttia ultraajan takia, vaan oman ahdistukseni, joka kasvoi ultraajan ilkeistä sanoista ja kommenteista. Ne sai ahdistukseni kasvamaan. Ja kuten sanoin, pelkään, että uusi raskaus toisi pintaan samanlaisia ajatuksia, kuin ensimmäinenkin, vaikka olisikin suunniteltu raskaus. Mutta niinkuin joku jo sanoi, niistä voisi käydä juttelemassa ammattilaisen kanssa.
Raskaus siis tosiaankin sai hormonini ja tunteeni heittelemään laidasta laitaan, mutta voimattomana annoin ahdistuksen ottaa vallan itsestäni. En edes hirveästi muista tuosta ajasta, enkä varsinkaan abortista mitään. Kun yrittää miettiä, mitä siinä oikein tapahtui, niin tuntuu kuin seuraisi vierestä vierasta ihmistä.

Ja sillä, että raskaus oli vahinko, ei hirveästi merkitystä olekkaan. Mietin vain, että se saattoi kuitenkin omalta osaltaan vaikuttaa mielialani heittelehtimiseen.
 

Yhteistyössä